Pohjoismantereen ilmatila

Oli Keetongun toisen matkapäivän aamu. Keetongu oli seurannut Laivaston Matoranien juhlintaa radion kautta ohjauksen lomassa eilisen illan. Nyt oli kuitenkin aika palata arkeen, sillä Nynrah oli vielä kaukana.

Matka oli sujunut rauhallisesti. Ainoat huomattavat elonmerkit olivat olleet muutama Kahu-lintu ja alapuolella uinut Viiltovalasparvi. Kirikori II:n peräsin oli kuitenkin vaurioitunut pahoin Nazorakein tulituksessa ja se haittasi aluksen ohjaamista varsinkin jyrkissä käännöksissä. Keetongu suunnitteli laskeutumista seuraavan Matoran-kaupungin kohdalla. Onneksi Pohjoismanner oli suhteellisen sivistynyt paikka.

Hansikaslokerosta löytyneen kartan mukaan seuraava suurehko kaupunki oli parinkymmenen kilometrin päällä mantereen pohjoisrannikolle virtaavan joen suistolla. Keetongu kaivoi esiin yksilinssisen kiikarinsa. Kaupunki näkyi hyvin ylhäältä käsin. Se oli jonkin verran suurempi kuin Klaania ympäröivä Matoran-kylä ja vaikutti suunnilleen yhtä teollistuneelta.

Keetongu laski aluksensa kaupungin laidalla sijaitsevaan ilma-alusten hangaariin. Hän antoi korjaaja-Matoranille muutaman mutterin ja käski tämän korjaamaan aluksen peräsimen Ternokin ja Ontorin kanssa. Siinä kestäisi aikansa, joten Keetongu päätti kierrellä kaupungilla ennen lähtöä. Hän hyppäsi jonkinlaisen kiskobussin kyytiin (se toimi pahalta haisevalla ja hyvin äänekkäällä moottorilla) ja suuntasi keskustaan.

Kulkupeli pysähtyi kymmenen minuutin kuluttua kaupungin keskusaukion liepeille. Siellä oli suihkulähde, joka esitti kolmea Toaa jonkilaisen katoksen alla. Jalustassa oli kuparilaatta, johon oli painettu Matoran-aakkosin:

GENDOPOLIKSEN SUURET TOA-SANKARIT
TOA ARESTON TOA KONDUK TOA XOPPOS
Lähtivät puolustamaan oikeutta Metru Nuille

Vesi suihkusi murheellisesti rapistuneiden kivitoien käsistä.

Keskusaukion ympärillä oli normaaleja kaupunkiasioita. Nuhruinen baari, Rahiliike, majatalo, tekniikkapuoti (Sisällissodan aikaiset Ehlek Kombi-mikroaltouunit puoleen hintaan!) ja sekatavarakauppa, joka näytti jatkuvan pitkälle maan alle.

Keetongu astui sekatavarakauppaan. Hän ei ollut nähnyt semmoista tavaranpaljoutta edes Klaanin syysmarkkinoilla. Mahin kallosta tehty lyömasoitin, Kanohi Mahikilla toimiva televisio ja valtava teleskooppikäsi olivat vain muutamia tavaroita, jotka kiinnittivät Keetongun huomion. Tiskin takana istui Akakua kantava Po-Matoran, jonka vasemman silmän päälle oli pistetty neliluuppinen kiikari. Seitsemänsilmäisen Matoranin vaikutelma oli kerrassaan psykoottinen. Matoran tutki jotain suurta varpaankynneltä näyttävää eikä huomannut Keetongua.

“Öhh. Huomenta?” Keetongu kysyi.

Parinkymmenen sekunnin kuluttua Matoran irrotti katseensa esineestään ja vilkaisia Tongua.

“Huomenta huomenta! Mitä saisi olla? Ostatko halpoja postikortteja!”

“Ehh, kunhan katselen. Mutta tuota… Onko sinulla yhtään Nimdaa myytävänä?”

Matoran mietti hetken. Sitten hän johdatti Keetongun alakertaan ja siellä olevaan syvennykseen, jonka edessä oli helmiverho. Syvennyksessä oli korkeita hyllyjä täynnä erilaisia tavaroita, joista Keetongu tunnisti muutaman soittimiksi. Myyjä kiipesi korkeille tikapuille ja otti eräältä hyllyltä kumman vekottimen. Se oli koottu ontoksi kaiverretusta Kikanalon sarvesta, kahdesta nahkapussista ja suuttimesta.

“Tämä”, myyjä sanoi nostaen laitteen päänsä korkeudelle, “on Nimba. Eteläisten Matoran-heimojen soitin, jota käytetään paimenessa tuhkakarhujen karkoittamiseen. Kahdeksantoista mutteria, kymmenen paketoituna.”

Keetongun ilme oli sanoinkuvaamaton.

Puolen tunnin päästä hän oli jo koneessaan matkalla kohti Nynrahia. Myyjämatoran tutki varpaankynnen riimukirjoituksia.