Meri, Yön Timo II:sen vieressä

Eräs manaatti kulki vettä pitkin, valon nopeutta kulki tämä manaatti, tai siltä se ainakin näytti. Ehkä. Mutta kukaan ei ole varma tästä.
Jos katsoi tarkkaan, erotti että sen selässä oli joku. Se oli Notfun. Jardirt katsoi kaukoputkella kannelta, ja tajusi kapteeninsa olevan pelastusmanaatin selässä. Jardirt jhaki äkkiä köyden ja heitti sen mereen.

”Jardirt, heitä köysi mer- Jaa, heititkin jo. Hienoa työtä”, huusi Notfun manaatista, ja nousi köyttä ylös. Jardirt odotti kannella.

”Miten pääsit niiden kynsistä, kapteeni?”, matoran kysyi.

”Se on pitkä tarina. En jaksa kertoa siitä muuta kuin, että paluumatkalla kävimme manaattini kanssa eräällä saarella, jolla asui eräs peikko. Se nimitti saarta banaanisaareksi, ja siellä ei edes ollut banaaneja..”, Notfun kertoi ja otti hattunsa Jardirtin päästä, ”Se peikko sanoi outoja asioita. Oletko itse kuullut koskaan peikon sanovan: Ota chillisti, rahita villisti?”

”Itseasiassa en”, Jardirt vastasi.

”Sitä minäkin ajattelin, se peikko oli kuulemma joskus käynyt siellä linnakkeessa, mistä tulin viikko sitten”, Notfun kertoi, ”Jardirt, pysy ruorissa, menen avaamaan ruuman, jotta manaatti voi uida tänne”.

Jardirt ihmetteli. Miksi ihmeessä Skadkit olivat ostaneet pelastusmanaatin myös. Toki oli mahdollista, että ne olivat ostaneet omansa samalta kauppiaalta, mutta ei siellä ollut muita kuin erikoisen isohampainen, keltainen matora-, Jardirt tajusi, että se oli ollut Gaggulabio. Samalla perämies tajusi myös, että Labio oli tyhmin elämänmuoto mitä hän oli ikinä nähnyt..