Eteläinen saari

”Haluat siis paeta?”, Xxonn kysyi Matorolta. He olivat etsimässä uloskäyntiä Matoranien linnoituksesta, joka ei ollut Visorakkien takia tukossa.

”Mitä muuta tekisimme?”, Matoro vastasi.

”Ehkei paljon mitään. Mutta jos selviydymme rannalle, niin miten me pääsemme Klaaniin takaisin? Uimalla, vai?”

”Keksimme kyllä jotain”

Sitten Matoro huomasi Po-matoranin etsimässä jotain. Hän ei taistellut, niin kuin muut Matoranit. Hän tunnisti Matoranin Irvaniksi. Jään Toa tönäisi Äksää, katsomaan. Irvan ei tainnut huomata kaksikkoa. Hän oli liian keskittynyt etsimiseen. Silloin hän taisi löytää etsimänsä.

”Toivoin, etten ikinä joutuisi tekemään tämän”, Irvan kuiskasi itselleen.

Hän otti kivestä kovaa kiinni ja veti sitä todella kovaa alas. Silloin kahden metrin leveä seinä nousi ylös ja Irvan kävei sisään. Huone oli pienehkö, jonka keskellä oli hieman Äksän pienemi vene, karttoja ja siellä myös seisoi Hau:ta kantava fe-matoran.

Matoro katsoi Irvanin vetämää kiveä tarkemmin. Se oli, kuin olikin vipu.

Irvan ja Fe-matoran keskustelivat jostain asiasta.

”Mitä te teette?”, Matoro keskeytti.

Po- ja Fe-matoranit pelästyivät, kun he huomasivat Xxonnin ja Matoron.

Irvan yritti keksiä jotain, mutta päättikin kertoa totuuden.

”Jo kymmenen vuotta olin taistellut tolkuttomasti nelijalkaisia, haisevia hämähäkkejä vastaan. Joka kerta monia sotilaista kuoli. Joka kerta pelkäsin, että minä olisin seuraava. Ja nyt, minä ole positiivisen varma siitä. Joten ei olisi järkeä kuolla tänne muitten mukana. Haluaisin nähdä maailman, tämän aavikkosaaren ulkopuolelta.”

”Ottaisitteko meidät mukaan?”, Matoro kysyi.

”No, emme tiedä muuta paikkaa, minne mennä. Joten jos ohjaatte meidät Klaaniin, josta kerrot, niin kyllä.”

”Hyvä on, mutta meidän pitäisi vielä käväistä Destralilla.”

”Hyvä on. Voitteko auttaa minua tämän työntämisessä? Lähdetään, ennen kuin tämä paikka täyttyy Vissorakeilla.”

Irvan lähti huoneen toisen päähän, veti toisesta vivusta, jolloin seinä avautui suoraan rannalle. Xxonn, Matoro ja Irvan alkoivat työntää venettä ja Seran-niminen Hau:ta kantava Matoran istui ratin edessä. Kun vene oli vedessä, Po-matoran, Jään toa ja Äksä hyppäsivät veneeseen, ennen kuin se lähti liikkeelle.

Kun vene oli vähän kauempana, Irvan katseli surullisena, kun Visorakit peittivät tukikohdan. Hän erotti, kuinka harvat Matoranit pötkivat pakoon aavikkoon.

”Haluan kysyä”, Matoro sanoi, ”Jos olisit voinut paeta tällä tavalla jo alusta asti, niin mikset tehnyt niin?”

”Suoraan sanottuna, en oikeastaan halunnut luopua siitä saaresta. Halusin puolustaa sitä, kuin omaa kotiani. Mutta nyt, minä tajusin, etten voisi jäädä sinne puolustamaan sitä ja jäädä eloon, yhtä aikaa.”

Matoro nyökkäsi. Hieman pitkän ajan päästä, hän väsyi, meni makuulle ja nukahti.