Avomerellä

”Hii-op!” Domek piteli ohjia käsissä. Veitsivalas oli hyvin vahva rahi ja veti venettä yllättävällä nopeudella.

Pegghu oli alkanut vähitellen tottumaan huonoon oloonsa ja katseli ympäröivää mereä. Harvoin hänen kaltaisensa kaupunkilainen Ta-Matoralainen olisi koskaan nähnyt tuota kirkasta, sinistä vesiallasta mikä peitti valtaosan heidän maailmaansa.
Auringot paistoivat kimaltelevan veden yläpuolella ja lämmitti veneilijöitä, joita viileä merituuli puhalsi.
Usein tielle osuneet isot aallokot kastelivat veneilijöitä vesipisaroihin.

Pegghu tunsi olonsa hyvin virkistäväksi merisairaudestaan huolimatta, mutta hän ei siltikään unohtanut sitä päivää.
Se päivä, jolloin Metalliolennot tappoivat Frottikin.

Domek yritti keskittyä veneen ohjaamiseen eikä ajatellut mitään muuta. Jos hän ei olisi vilkaissut veneen taakse, Valon Toa ei olisi edes muistanut Matoralaisen olemasaoloa.
Domek vilkaisi hetken kompassiaan ja karttaa uudestaan. Hän alkoi kääntämänä suuntaa hieman itään päin.

Molemmat veneilijät eivät sanoneet mitään.

Bio Klaanin Tyrmä

Koputusta kuului Sheelikan sellille. Ääni tuli hänen viereisestä sellistä. Se oli hiljainen, mutta kuului tarpeeksi herättääkseen nais-Toan huomion.

Aluksi koputuksella näytti olevan jonkinlainen rytmi, mutta vähitellen se rytmi katosi ja koputus oli pelkän satunnaisuuden varassa.

Jostain syystä, Sheelika muisti Arsteinin. Silloin koputuksen rytmi vaihtui. Se muistuttutti häntä erästä musiikkikappaletta, mitä Arstein soitti hänen kosketinsoittimellaan.
Sheelika muisti kuinka yllättynyt hän oli kuullessaan Arsteinin soittamista. Vaikka hän olikin Skakdi, hän oli selvästi lahjakas musiikissa.
Kappale oli hyvin intensiivinen, mutta samalla hienostunut ja omalla tavallaan kaunis.

Sheelika mietti nykyistä tilannettaan.
”Tähänkö kaikki on päätynyt? Miten hän päätyi tänne?” Nais-Toa mietti.
Pääsisikö hän koskaan ulos täältä? Sheelika on jo istunut sellissä enemmän kuin hän pystyi kestämään.
Arstein tiesi tämän, mutta miksei hän tullut takaisin hakemaan häntä?
Mitä jos Arstein ei koskaan palaakaan? Mitä jos hän ei koskaan pääsisi pois täältä? Mitä jos hän joutuu istumaan tässä sellissä ikiajoiksi?

Viereltä tuleva koputus taantui. Matala hykerrys kuului sen sijaan.

Tuntematon

Hiljaisuus.
Metalliolennot olivat transsissa. Mikään ei liikkunut.
Himmeät, vihreät valot olivat ainoita valonlähteitä koko huoneen sisällä. Metalliolentojen silmät olivat pimeitä ja niiden mieli tyhjä.
Lukuisia Metalliolentoja olivat rivissä huoneen keskellä, useita johtoja kiinitettynä. Kennomaiset koneet oli sijoitettu Metalliolentojen keskelle, mikä erotti ne toisistaan.

Juuri silloin, yksi Metalliolento alkoi liikkua hieman. Sen ristiin laitetut kädet liikahtivat. Sen sormet ja kaula taipuivat.
Olento ei ollut transsissa. Sen mielensä alkoi liikkua. Vähitellen sen silmät valaisivat.

Se ajatteli.

Se huusi.

[spoiler=Hörr]Kuten edellinen viestinikin, tämä tapahtuu vähän jälkeen edellistä mutta samaan aikaan tai ennen muiden ropeviestejä. Liikkuu siis kokonaan omassa ajassa.[/spoiler]