Keskellä merta, keskellä ei mitään.

Yö oli laskenut viittansa meren ylle. No, oikeastaan kaiken minkä ylle se voi. Samol ei saa unta, koska hänellä on univaikeuksia. Nämä vaikeudet saattavat tosin myös pelastaa hengen…

”Äh! Tappakaa se! Tappakaa! Auuuuuu!” Thowron huusi unissaan.
”Mitä nyt taas…? Herää! HERÄÄ!” Huusi Samol. ”Uah. Missä olen? Näin unta, että jättimäinen kalmari kävi kimppuumme.” sanoi Thowron. Samassa, kuin tyhjästä, lonkero oli kiertynyt Thowronin kaulan ympärille. ”ÄÄÄÄÄKKK! AUTA TOMPPELI!” Thowron huusi Samolille. ”Vai tomppeli… kattia kanssa. No, lämmitelläänpä vähän. Hei! Rumilus! Katsos tänne oikein tarkkaan ja muista nämä kasvot. En kyllä tiedä, kuinka hyvä muisti kalmareilla on? Äh. Taas uppouduin ajatuksiini. Keskity!” Samol höpötteli. Saman tien kun hän havahtui ajatuksistaan, osui hänen ruumiinsa jo veteen kuin kovaan kiveen. Miten käy Samolin? Entä Thowronin? Jatkuu ensi numerossa…