Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Valottujen suosekoilu osa 26: Verkossa

5 kommenttia

Järvi, kiikissä!

Se mitä oli juuri tapahtunut tapahtui melko nopeasti, itseasiassa Glatorianking ei ollut varma mikä tuo jätti zyglak oli, mutta hänellä oli kuitenkin siitä iso aavistus ja aavistus itsessään järkytti häntä enemmän kuin kahden Zyglakin puheet illallisesta: ”Kerrankin jotain muuta kuin iänikuista Ortonia ja Matorania”, toinen sanoi, Zyglakien kuljettaessa kaksikkoa Flygelin luo oli Quewa säikähtynyt ja
joutunut erilleen Umbrasta, Gekon mahan päälle. ”Sitten vielä jokin kiva kastike tuosta hämähäkistä”, zyglakien hymyilessä GK oli hitaasti sahaamassa miekallaan verkkoon reikää, heillä voisi olla mahdollisuus voittaa, nämä koska Toa oli massaltaan näitä hiukan suurempi, Umbra seurasi Gekon esimerkkiä ja puolet köydestä alkoi olla poikki, nopeutta ei olisi hyvä lisätä tai kieltään lipovat otukset huomaisivat sen. Verkon yksi kohta repesi ja zyglakit eivät huomanneet sitä ja Umbran saadessa omansa poikki, Gekko huitaisi miekallaan koko verkon auki, ongelmallista oli, että vedenpinta alkoi jo näkyä, rannalla he olisivat zyglakeille kuin kala ilman vettä. Umbra mietti vain tykkiään, GK halusi lähinnä päästä tuhomaan pahan minänsä lopullisesti ja Quewa: ”Nälkä”.

[spoil]Minua häiritsee kun KGB on aikomassa hutkia Zyglakeja melkein kuin kärpäsiä.[/spoil]

5 kommenttia

Nenya 19.3.2026

”Umbra mietti vain tykkiään”
”GK halusi lähinnä päästä tuhomaan pahan minänsä”
”Nälkä.”

Sairaan kovaa ajoa.

Matoro 19.3.2026

Hengästyttävän pitkä ensivirke. Tämä viesti koostuu vain neljästä virkkeestä…
Mitä tuo edes yrittää sanoa, että Gekko oli massaltaan heitä hieman isompi? Klassista Gekkoa, mitä hittoa tässä edes tapahtuu

Kapura 19.3.2026

”Minua häiritsee kun KGB on aikomassa hutkia Zyglakeja melkein kuin kärpäsiä.” – gekko ennen neuvostoliiton zyglak-pogromia

Hyvin minipelimäinen kohtaus… Matoran Umbra’s & Toa Glatorianking’s Verkko Sahaus on bionicle.comin toisiksi huonoin flash-peli. ”kala ilman vettä” (eikä klassisempi kala kuivalla maalla) on sitä arjen runollisuutta, joka tekee Gekon viesteistä loistavia.

Keetongu 19.3.2026

Miten niin ”rannalla he olisivat zyglakeille kuin kala ilman vettä.” Luulisi nyt, että Zyglakeilla on etu nimenomaan vedessä ja GK ja Umbra ovat vähän kokemattomia taistelemaan veden alla? Häh…

Loppu on loistava, kun siinä kerrataan, mitä kukin miettii vaan. ”Umbra mietti vain tykkiään, GK halusi lähinnä päästä tuhomaan pahan minänsä lopullisesti ja Quewa: ”Nälkä”.” Tämä on vähän niin kuin se Profeetan valtakunnan loppu, ”Ja meren ylle oli laskeutunut kaiken pahan ydin.”

Manfred 27.3.2026

Hyvä