Arkistot

Suuren, maanalaisen kirjasto hallin sisällä oli kaksi klaanilaista. Kirjojen täyttämät hyllyt ympäröivät Domekin ja Arkistopitäjä Vaehranin joka askelta hallissa, kerroksessa ja korridoreissa.
Suuntaessaan syvemmälle arkistojen uumeniin, valot alkoivat himmeä vähitellen. Valon Toa pohti, olivatko Klaanin remonttiryhmä kitsaimpia saitureita mitä hän ei ole koskaan tavannut.

“Tässä ollaan; Osasto 7-A. Kaikki uusimmat ja merkittävimmät tietokirjat ovat tässä. Täältä jos mistään pitäisi löytyä sitä mitä etsit. En kyllä lupaa mitään”, Vaehran sanoi pysähtyessään suuren kirjahylly rivin eteen.
Valon Toa kiitteli Vaehrania ja Tulen Toa jätti Domekin yksin kirjahyllyjen kanssa.
Domek alkoi heti ottamaan hyllyistä erillaisia kirjoja mitkä näyttivät sopivilta ja selaili niitä.
Yksi nimi, tai pikemminkin lyhenne, oli hänen mielessä: “ZMA”. Toa selaili erillaisia kirjoja ja kääröjä ja yritti etsiä minkä tahansa “ZMA”:han liittyvän tiedon, mikä auttaisi häntä etenemään. Mutta mistään hän ei löytänyt mitään mikä liittyisi sanaan “ZMA”. Zakaz, Zamor, Zadatth, Zivon, Zyglak… Mutta ei “ZMA”:ta.
Yhdessä kirjojen takana löydetyssä käärössä oli erillaisia reseptejä ruokiin, jossa käytetään suurimmaksiosaksi Madu-hedelmiä ja Visorakien lihaa. Monet listan ruokalajien nauttimiseen täytyy myös pitää lähettyvillään noin kymmenen gallonaa vastamyrkkyä, lääkeyrttejä ja ruoansulatus-pillereitä.
Toisessa käärössä oli taas Vortixxilaisia rakkausiskelmiä, jonka laulut tuo kaikille ei-Vortixxilaisille myötähäpeää pelkästään siitä, että ovat käärön kanssa samassa huoneessa.
Tunteja tuntui kuluvan, eikä Domek yhäkään löytänyt mitään mikä auttaisi häntä etenemään. Himmeiden valojen vaikutuksesta Domekin alkoi vähitellen väsyä. Ja ennen kuin Toa huomasikaan, hän sulki jo silmänsä ja alkoi vaipumaan uneen.

“Domek.”

Erittäin tuttu ääni kuului Valon Toan korvissa. Ääni, jota hän ei kuvitellut kuulevansa enään koskaan.
Domek nousi ylös ja alkoi katsomaan siihen suuntaan mistä hän ajatteli äänen kuuluvan.
Domek näki hänet. Valon Toa ei voinut uskoa silmiään ja laittoi kätensä suunsa eteen. Hän ei ole muuttunut yhtään, hän oli juuri sellainen kuin oli vuosia sitten.
Mutta hän ei näyttänyt yhtä iloiselta. Hän tuijotti Valon Toaa kylmästi. Domek huomasi tämän eikä enään riemuitse.
Henkilö käänsi selkänsä Domekille ja alkoi kävelemään pois. Valon Toa alkoi juoksemaan hänen perään epätoivoisesti, mutta jostain syystä ei pystynyt liikkumaan enään eteenpäin.
Yhtäkkiä Domek tunsi suunnattoman polttavan kivun hänen käsivartensa läpi. Hän käänsi katseensa taakseen eikä käsittänyt mitä näki.
Abstrakti ja suunnaton varjomainen Olento oli napannut hänet monilla tuhansilla raajoillaan Toan käsivarsiin ja samalla kietoi muut raajansa Domekin ympäri.

Valon Toa

Domek ei pystynyt keskittämään ajatuksiaan. Jokin tuntui kuin olisi tunkeutunut hänen mieleensä. Jokainen avunhuuto mikä hänen suustaan ei kuulunut.
Valon Toa yritti välttellä Olennon katsetta, mutta ei voinut. Sen katse oli jotain täysin selittämätöntä ja muukalaista.

Valon Toa

Varjo-käsi läpäisi Valon Toan rintakehän. Valon Toa ei tuntenut mitään.

D o m e k

Domek kaatui taaksepäin kirjahyllyyn, pudottaen kirjoja Toan päälle. Hän tärisi hieman ja hikoili. Valon Toa alkoi tunnustelemaan rintakehäänsä ja raajojaan. Ei haavaa, ei edes pienintäkään naarmua.
Hän tarkasteli jokapuoleen, eikä nähnyt mitään.
Domek nousi jaloilleen ja sytytti kämmeniinsä valon leimahduksen. Ei vieläkään mitään. Domek kaatui takaisin lattialle ja yritti rauhoittaa itseään.
Pian Valon Toa huomasi kirjan hänen jalkojen juurella. Hän nosti sen ja selaili sitä hetken. Se oli kirja Zakazin sisällissodasta, jonka kirjoitti useat sotaveteraanit ennen heidän kuolemaansa.
Yhdessä kohdassa oli henkilötiedot useimmista sodan merkittävimmistä henkilöistä. Useat niistä eivät edes yrittäneet olla neutraaleja.

Warrek

Nektannia vastaan taistellut sodanherra. Suhteellisen hyvä päälikkö, mutta hajamielinen juoppo, joka ei loppujen lopuksi saanut mitään aikaan. Tunnettu sodassa erikoisista taidoistaan ja tempuista. Nykyään hän on mahdollisesti jossain Zakazin baarissa juomassa itseään hautaan.”

Zaiggera

“Yksi Warrekin tärkeimmistä luutnanteista. Sotaisa ja helposti raivostuva nainen, mutta erittäin kuuma pakkaus. Yksi kirjoittajista kirjoittajan ystävistä yritti pokata häntä, mutta katkeutti pikkusormensa ja menetti osan hampaistaan.
Nykyään hän asuu yksikseen pienessä mökissä ja ampuu kaikki jotka yrittävät lähestyä maalleen.”

Zaktan

“Se Pirakan penikka olisi pitänyt heittää Takea-haille.”

Zameckirg

“Urhea Z.S.L. Yrittäjä-laivan kapteeni ja myöhemmin amiraali. Tunnettu taisteluistaan Syväläisiä vastaan ja voitokkaista meriretkistään ja sodistaan. Kuoli uskomattoman laimeasti kun silta putosi hänen päälleen.”

Domek haukotteli hieman ja nauroi osalle tekstin sisällölle silloin tällöin. Vaikka hän ei löytäisi koskaan etsimäänsä, oli silti mukavaa lukea jotain vaihteeksi. Toan kääntäessään sivua, hän löysi jotain yllättävää.

Zoorac Makhsitirilien Arsatain AKA. ZMA

Toisin kuin muut sivun henkilötiedot jotka olivat parhaimmillaan noin kolmasosaa sivua pitkä, koko sivussa ei lukenus muuta kuin ZMA:sta.

“Zoorac Mahkhsitirilien Arsatain on sodan alkuaikoina mahdollisesti elännyt hirviömäinen Skakdi soturi, jonka pelkkä olemassaolo taisteluareenalla sai viholliset perääntymään. Ne harvat jotka selviytyivät taistelusta oli usein kuvaillut ZMA:ta lähimmäksi asiaksi oikean maailman Irnakkiin. Erään tarinan mukaan eräässä taistelussa hän kirjaimellisesti raivasi tieltään jokaisen vihollisensa ja värjäsi koko taistelukentän verellä, ilman minkäänlaista naarmua tai väsymystä. Toisen tarinan mukaan hän tappoi oman komentajansakin kun tämä erehtyi seisomaan juuri siinä missä ZMA nousi maasta esiin, eikä kukaan uskaltanut sanoa tästä mitään. Silminnäkijöiden mukaan ZMA:n keho kipinöi salamoita ja hänen kasvonssan puhdasta raivoa, mutta useat kertomukset hänen ulkonäöstään kävivät ristiriidassa toisiensa kanssa.
Useimmat vanhimmat asukkaat olivat väittäneet, että ZMA oli yksi ensimmäisiä Skakdeja, jonka Makuta itse oli luonut soturiksi.
Erään mukaan yksi hänen alamaisistaan oli puukottanut tätä selkään ja heittänyt ruumiin rotkoon.
ZMA:n olemassaolostaan on usein kiistelty, mutta huhujen mukaan

Domek käänsi sivua, mutta vastoin hänen odotustaan seuraava sivu oli peitetty maalilla ja tsen jälkeinen sivu revitty pois. Teksti loppui siihen.
Domek selasi kirjaa uudelleen yrittäessään löytää lisää ZMA:sta, mutta kaikki mitä ylimääräinen tieto minkä hän löysi ei auttanut häntä millään tavalla.

Valon Toa alkoi pohtia lukemaansa hetken. Heillä on siis vastassaan Skakdien Mörkö itse.
Epämiellyttävä ja uskomaton ajatus, mutta se oli ainoa johtolanka mihin voi tarttua.
Domek nousi ylös ja otti kirjan mukaansa.

“Matka Zakaziin siis”, Domek julisti itselleen.

Bio Klaanin satama, monia vuosia sitten

“Olemme perillä”, Sheelika ilmoitti.
“Kiitos oikein paljon avusta Toa Sheelika”, yksi Matoralainen kauppias kiitteli Sheelikaa lämpimästi. Hän oli auttanut Matoralaisia purkaamassa heidän lastiaan satamalle ja kuljettanut ne tavaravarastoon. Muut Matoralaiset järjestelivät viimeiset lastit paikoilleen.
“Ilman sinua näiden purkaamiseen olisi kulunut ties kuinka kauan. Näyttää siltä, että tänään pääsemme kotiin paljon aikaisemmin kuin odotimme”, Matoralainen sanoi.
“Ei kestä”, Sheelika sanoi hyvin elottomasti, mutta kauppias ei huomannut sitä.
“No niin pojat, eiköhän nyt lähdetä kotiin”, Matoralainen ilmoitti kaikille muille. Muut vastasivat myöntävästi ja alkoivat suuntaamaan kauppiaan kanssa ovea päin.
“Eipäs hoppuilla”, ääni kuului heidän takaa. Pieni Matoralainen käveli varastohuoneen keskellä lastien takaa, .
Kauppias katsoi häntä päin yllättyneenä. “Rowash, mutta… Mutta…”.
“Luuletko etten tiedä mitä teet selkäni takana?”, Rowash keskeytti hänet ja käveli Sheelikan viereen, “Kiitos avusta, Sheelika. En tietäisi mitä tekisin ilman sinua.”
“Mutta… Toa Sheelika, miksi sinä… Mitä…”, Kauppias höpisti eikä pystynyt puhumaan kunnolla.
Sheelika ei vastannut ja siirsi katseensa alas maahan.
Yhtäkkiä varaston sivulla oleva pieni ovi avautui ja sisään käveli useita Kiekonheittimiin aseistautuneita Matoralaisia.
Kauppias ja muut alkoivat perääntymään. “Rowash! Lupaan etten koskaan enään astu tiellesi, pyydän antaudun! Säästäkää meidät!”
Rowash tirskui itsekseen, “Pojat! Näytäkää heille täällä oikein määrää.”
Matoralaiset laukaisivat kiekonheittimensä. Ainoa mikä kuului oli Kauppiaiden tuskanhuudot.
Sheelika kaatui polvilleen, “Mitä minä tein. Mitä minä tein.“
“Älähän nyt Sheelika rakas”, Rowash sanoi itsetyytyväisesti, “Pelkkiä mitättömiä tyhjäntekijöitä”.