Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Trooppinen saari: Meren pohjalla

4 kommenttia

Sukellusvene siellä meren pohjalla

Vanha metalliovi aukesi naristen, kun Snowie työnsi sen auki ja astui pimeään huoneeseen. Ilmassa oli paljon kosteutta, mutta valoja tai katkaisijaa ei näkynyt missään. Niin lumiukko sitten päätyi kaivelemaan laukkuaan. Hän löysi pian etsimänsä, ja sytytti tulitikun.

Pienen liekin valaisema huone paljasti sisältönsä. Se ei ollut mitään erityisen jännittävää: pari punkkaa ja muutama metallilaatikko, jotka päälle painettujen tekstien mukaan sisälsivät hätäraketteja.

Noilla olisi varmaan hyvä hälyttää apua, hän tuumi. Jos emme olisi meren pohjassa. Täytynee varautua olemaan täällä hetki.

Snowmanilla ei sinänsä ollut mitään odottelua vastaan. Hän oli yleensä sangen kärsivällinen. Mutta ruosteisessa pikku sukellusveneessä istuskelu meren pohjassa ei varsinaisesti houkutellut. Varsinkaan tällaisen epäonnistuneen tehtävän jälkeen. Yhteyden otto Klaaniin olisi tärkeää.

Visokki? Visokkiii? Snowman koetti ottaa yhteyttä Adminiin, joka oli hänen kanssaan samaan olentoon yhteydessä. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut tälläkään kertaa, joten lumiukko päätti keskittyä metaalilootien avaamiseen.

Siinä vanhaa hätärakettia pidellessään hän tuli siihen johtopäätökseen, että omin avuin heillä ei ollut keinoja pois pääsemiseksi. Avden valkea kätyri oli voittanut heidät, ja nyt heidän piti vain uskoa siihen, että joku tulisi ja pelastaisi heidät.

No, ainakin minulla on kova luotto Klaanilaisiin, Snowie tuumi, ja totesi tahtovansa kuulla jatkoa Mäksän tarinaan. Hän poistui huoneesta, ja ravisteli tulitikun sammuksiin.

4 kommenttia

Matoro 22.1.2026

Hyvä että kummatkin kirjoittajat tekevät näitä tyhjäkäyntiviestejä, niistä tulee fiilis että ei tapahdu mitään. Hahmojen tylsistymistä ja odottamista näytetään sillä että viestitkin on vähän semmoisia… ei sillä, ihan hyvä. Jännä ettei tässäkään noteerata happijuttua, kai se vaan ei ole ongelma, kun Snowiekin on ihan valmis odottamaan pitkään.

Joskus tulevaisuudessa Snowie kaivaa massansa sisältä tuommoisia valoraketteja…

Keetongu 23.1.2026

Kieltämättä vähemmän tyhjäkäyntinen kuin Donin edellinen. Lopussa on hauska metatoive kanssakirjoittajalle.

Tässä olisi ollut mahdollisuus ottaa kantaa siihen, millä tavoilla tehtävillä olevat klaanilaiset yleensä ovat yhteydessä kotipesään, mutta ehkä näin varhaisessa vaiheessa tarinaa siihen ei uskallettu ottaa kantaa. Tai paremminkin solidaarinen yhteiskirjoittaja:Snowman ei uskaltanut, joku muu olisi suoraan kirjoittanut aiheesta enemmän tai vähemmän dadaa.

Kapura 23.1.2026

Kuten jo huomautettiin, ”heidän piti vain uskoa siihen, että joku tulisi ja pelastaisi heidät” on hyvä kun ei täsmennetä miten… emt ehkä ajatus on että Visu hoitaa

Manfred 23.1.2026

Kukaan ei tiedä, että olette siellä. Te kuolette hapenpuutteeseen. Sori.