Pienen pieni saari Klaanin rannikolla, luola

Oli noussut myräkkä, ja Snowman ja Kepe olivat menneet pienelle saarelle odottelemaan sen laantumista. Snowman oli hieman ahdistunut. Tähänkö tämä nyt jäi, ensimmäinen tehtävä, jolla hän oli pitkään aikaan, ja se näytti tyssäävän jo alkumetreillä. Hän kertasi vieläkin hänen ja Guardianin jonkin aikaa sitten käymää keskustelua.
“Pian lähtöni jälkeen alat suunautua sinne sijaintiin. Tehtäväsi on olla sillä saarella ottamassa minua vastaan. En tiedä vielä, milloin itse pääsen sinne, mutta kun pääsen, tahdon olla aivan varma siitä, että olet siellä ottamassa minua vastaan. Oletan, että voin luottaa sinuun täysin?” Guardian oli sanonut, eikä lainkaan omaan tapaansa. Hän oli ollut poikkeuksellisen vakava.
“Totta kai” Snowman oli vastannut, hieman hämillään tehtävänannosta. Mielellään hän auttoi Klaania, hän nyt vain oli harvoin kenttätöissä, varsinkaan etelän suunnalla. Sitten Guardian vielä lisäsi:
“Ymmärtänet varmaan myös, että tämä on osana salaista tehtävääni, joten et saa kertoa tästä kenellekään.”
Kaikki oli alkanut hyvin. Matkajärjestelyt hän oli hoitanut. Mutta kun hän viimein oli saanut vahnan kulkupelinsä alleen, oli Snowman hieman kokeillut sitä, ja nyt hän oli jäänyt myrskyn tähden luolaan jumiin. Tai ei hän oikeastaan jumissa ollut, myrsky ympäröi lähinnä Klaanin saaren rannikkoa. Hän olisi vaikka heti voinut lähteä Guardianin määrämälle, pikkuriikkiselle saarelle etelässä, mutta hän oli vailla varusteitaan. Eikä hän oikein Kepeä kehdannut tänne pikku luolasaarellekaan jättää.

“Snowman” Kepe aloitti “Ryhdyin tänään aiemmin miettimään ensimmäistä kohtaamistamme.”
“Niin, mitä siitä?”
“Olin siellä kalliolla kaukoputkeni kanssa katsomassa tähtiä. Se oli aika moinen urakka, yleensä pidän astrologisia varusteitani tornissa. Kuitenkin Klaanin valot hieman häiritsevät, tahdoin edes yhden kerran saada täydellisen näkymän Klaanin tähtitaivaasta.”
“Aivan, olen tästä perillä.”
“Ei siinä vielä mitään, että raahasin kaukoputkeä paikasta toiseen. Mutta sinä päivänä hissikin oli poissa toiminnasta. Olisiko ollut joku Domekin hupitempaus, mutta jotain se aiheutti hissille. Se oli aika valtava urakka kuljettaa putki koko kierreportaikko alas.”
Snowman kuunteli hiljaa, ja Kepe jatkoi:
“Mietin vain, mitä olisi käynyt, jos olisin jättänyt urakan sikseen, vastoinkäymisten vuoksi.”

Hetki hiljaisuutta.

Sitten Snowman asteli luolan suulle, hyppäsi kiiturinsa selkään ja huuri Kepelle: “Hyppää kyytiin!” Snowman lähti ohjastamaan venettään etelään. Ilman varusteita. Ylimääräisen matkustajan kanssa. Vastoinkäymisistä huolimatta.