Hopeinen meri, naurettavan pieni höyrypaatti

Höyrykoneen voimalla pieni vene syöksyi läpi aallokon jättäen ilmaan hienoista pilvivanaa. Guardian pyörytteli puista ruoria verkkaisesti yhdellä kädellä korjaten välillä suuntaa. Ajoittain Skakdi tarkensi kiikarisilmällään jonnekin kauemmas horisonttiin. Meri oli laaja ja sumu peitti näkyvyyttä suurilta osin, mutta joidenkin saarten tummat siluetit erottuivat juuri ja juuri.

Makuta Nui oli kaiken hyvän ja kauniin onneksi lopettanut laulamisen ja yritti nyt makuta-kielellä kiroillen käsitellä neljää eri merikarttaa veneen etuosassa.

“Tuo lienee pohjoismanner?” Guardian kysyi Manulta osoittaen vasemmalla kädellään suurta siluettia, jonka ohi vene oli kulkemassa. Manu vastasi rutistamalla yhden kartoista paperimötöksi silmäkulma nykien.

“#@¤%& TURISTIKARTAT”, Manu ärjyi heittäen paperipallon höyrykoneen sisällä polttaviin liekkeihin. Guardian ei tuntenut kirosanoja, joita Manu käytti, mutta ne eivät olleet ainakaan erityisen kauniita. Lisää Guardian pääsi kuulemaan viimeistään silloin, kun meren tuulet nappasivat yhden kartoista otteeseensa ja lähettivät sen pienelle uimareissulle. Kartta saatiin matkan sujuvuuden onneksi takaisin veneeseen Guardianin keihäällä.

Tunti kului. Välillä karttaa moottorin lähellä kuivatteleva Manu korjasi hieman Guardianin kurssia paremmaksi. Manu myös kyseenalaisti välillä Guardianin merikarttojen merkinnät ja lisäykset, mutta Guardian pyysi Makutaa vain noudattamaan niitä.
“…et ole edelleenkään selittänyt minulle, mikä on ‘sushivaara’…” Manu sanoi osoittaen pientä punaista rastia, jonka etäisyys Steltin etelärannikosta oli pari kilometriä.

“Jos vain noudatamme sitä varoitusta, okei?” Guardian sanoi kädet ruorissa. “Vaara on vaara on vaara on vaara. Kiersimme sen Zyglak-alueenkin ihan liian läheltä, vaikka mitään ei ole näkynyt.”

Makuta Nui kohautti olkapäitään.
“Miiiiten vain.”

Oli hetken taas hiljaista. Guardian ja Makuta Nui eivät olleet puhuneet kovin usein keskenään. He tiesivät melko vähän toistensa menneisyyksistä, vaikka olivat taistelleet yhdessä vähintään kerran.

Guardian ei ollut ennakkoluuloinen Makutoja kohtaan, mutta ongelma oli enemmänkin siinä, että hän ei tuntenut yhtään kunnolla. Suurin osa sinisen Skakdin käsityksestä tästä entisestä suojelijarodusta oli pääasiassa kuulopuheiden tuotosta. Asioita levittelevät eivät yleensä olleet erityisen kaunopuheisia, kun Makutat olivat kyseessä.

Guardian päästi irti ruorista ja nousi varovaisesti pystyyn.
“Manu, haluatko kokeilla ohjaamista välillä?”
Makuta katsoi hetken kysyvänä. “Mikäs siinä.” Myös Manu nousi pystyyn ja lähti kävelemään varovaisesti kohti ruoria. Kahden matkalaisen ohittaessa toisensa kävi hyvin tuskallisen ilmiselväksi, että Manu oli tämänhetkisessä muodossaan paljon Guardiania lyhyempi. Lyhyt ja musta olento heristi nyrkkiään hienovaraisesti.

Manu istui ohjaajan pallille ja tarttui epävarmana ruoriin. Guardian meni puolimakuulle veneen etuosaan ja selaili karttoja varovaisesti.
“Oletko koskaan ohjastanut venettä?” Skakdi kysyi rentona katse kartoissa.

“Jonkinlainen valas-Rahi lienee lähimpänä”, Manu sanoi vaatimattomasti. “Törmäsin Abzumon testiakvaarion seinään ja kastelin koko kammion. Mokoma suhisija oli vihainen.”
Manu nauroi vaimeasti.
“Ne olivat niitä aikoja…”

Guardian nosti katseensa kartoista Manuun.
“Makuta Abzumo, eikö?” hän kysyi. “Allianssilaisia?”

Manun kulmat menivät kurttuun. Hän alkoi puhumaan hieman hitaammin.
“Joo-o. Olimme entisiä…työ…tuttuja. Tuttuja.”

Guardian laski kartat käsistään ja nousi istumaan.
“Te loitte Nazorakit, ettekö niin.”

Manu päästi irti ruorista.
“Kuka kanteli?”

“Joku tiimiläisistäsi. Sillä ei ole väliä.”

Kaksikon välillä oli hetken hiljaista. Höyrymoottori ja aallot ääntelivät edelleen tasaisesti rytmissä. Jonkinlaisten lintujen kirkuna kaikui kuorossa todella kaukaa pohjoisen mantereen suunnalta.

“Ilmeisesti ei”, Makuta sanoi. Guardian asetteli kartat parempaan järjestykseen ja laittoi ne yhden veneen pohjalaudan alle turvaan tuulelta.
“Nazorakit ovat olleet Klaanin vaivana niin pitkään kuin muistan”, Guardian sanoi Manulle. “Ja niiden määrä ja valta on vain kasvanut viime vuosina. Ne eivät ole koskaan suostuneet neuvotteluun.”
Guardian katsoi Manua kysyvästi.
“Ei enää salaisuuksia. Miksi te loitte ne?”

Manu kääntyi poispäin Guardianista. Hän katsoi oikealle puolelleen, kohti merta. “Yksinkertaisesti vallan vuoksi.”
Guardian nousi istumapaikaltaan ja liikkui hieman eteenpäin istuakseen hieman lähempänä Manua. Hän yritti pitää katseensa Makutan silmissä, vaikka tämä vältteli katsekontaktia.

“Yrititte ilmeisesti kaataa Veljeskunnan”, Guardian sanoi. Manu ei vastannut mitään, mutta hän ei vaikuttanut myöskään kieltävän.

“Mutta sitten sinä kieltäydyit”, Guardian sanoi. “Miksi?”

“Joku on ilmeisesti selostanut sinulle aivan kaiken, mitä siellä tapahtui”, Manu vastasi. “Toisaalta, olihan se ilmeistä.”

“Et vastannut kysymykseen, Manu-poju. Nazorakien voima on suurissa määrissä tuhoisa. Jos olisitte tehneet yhteistyötä pidempään, olisitte voineet onnistuakin. Mikä tuli eteen?”

Manu hiljeni taas hetkeksi.
“Meille tuli pieniä… erimielisyyksiä.”

Guardianin katse oli kiinnostunut. “Hän yritti kuulemma tappaa sinut Nazorakein pesässä. Aika vahvoja erimielisyyksiä.”

Manu naurahti. “Aivan, kuten minäkin hänet. Tämän taustalla on pitkä tarina.”

“Ja tämä on pitkä matka.” Guardian sanoi nojaten veneen kylkeä vasten kevyesti. “Pääsemme yöhön mennessä ehkä juuri ja juuri Steltille nukkumaan. Joten pyydän, Manu. Takauma.”

Manu hiljeni hetkeksi.
“Mikä.”

Guardian näytti pettyneeltä.
“Kyllä sinä tiedät.”

[spoil]Manu auttoi.[/spoil]