Aukio, Nazorakein trooppinen tukikohta

Viileä tuulenvire nostatti aukiolle heikon pölypilven. Miekkaansa pitelevä valkoinen olento erottui kuitenkin pölypilven takaa selkeästi. Ämkoo tuijotti tätä yrittäen parhaansa mukaan arvioida vihollisensa olemusta.

Olento näytti oudolta. Ämkoo oli pitkän ikänsä aikana taistellut monenlaisia vihollisia vastaan, mutta yksikään niistä ei ollut näyttänyt näin… Väärältä. Olennon veltto olemus sai tämän näyttämään kaikelta muulta kuin elolliselta vastustajalta. Siinä oli jotain kolkkoa ja kylmää. Kone se ei kuitenkaan ollut, siitä Ämkoo oli varma.

”Vedä miekkasi”, olento toisti. Sen ääni oli pakotettu ja monotoninen. Olennon puhuessa Ämkoo kiinnitti huomionsa suun puuttumiseen. Puhe ei selvästikään ollut telepatiaa, joten olennolla oli oltava…

Ämkoo ei ollut varma, hämmästyikö hän huomatessaan liikettä velton vastustajansa vasemman käden kämmenselässä. No, ainakin hän sai selville olennon suun sijainnin.

”Rumaa”, Ämkoo totesi ja otti muutaman askeleen oikealle. Vihollinen otti tasan yhtä monta askelta ja vieläpä samaan suuntaan. Kaksikon välimatka ei muuttunut. Ämkoo naurahti.

”Et jätä minulle juurikaan vaihtoehtoja”, Ämkoo sanoi ja tarttui miekkaansa. Muinaisaarteeksi luokiteltava miekka kiilsi arvokkaasti kuunvalossa Ämkoon pidellessä sitä harkitusti rintakehänsä edessä. Valkoisen olennon pää kääntyi hieman, kuin se olisi hetken ajan tuijottanut vastustajansa asetta. Sitten se kuitenkin kohotti taas päätään ja lähti astelemaan Ämkoota kohti.

Ämkoo ei kuitenkaan aikonut antaa vihollisensa aloittaa.

”Kualsi”