Tyrmä syvällä maan alla

Keetongu avasi ainoa silmänsä, mutta huone oli täysin pimennetty.

Hän tunnusteli seiniä. Kiveä, kylmää kiveä. Jostain syystä häntä ei oltu sidottu. Mutta pimey oli täydellistä. Se oli varmaankin Makutan luomaa pimeyttä, se ei ollut pelkkää valon puutetta.

Jostain oli saatava valoa.

Keetongu tutkaili panssariaan. Häntä oli hakattu, mutta ne eivät olleet löytäneet taskuja. Pitivät häntä petona.

Keetongu työnsi kätensä kyljessä olevaan halkeamaan. Kaikki tarvikkeet olivat paikallaan. Taskukokoinen hitsaussetti, joskus askarreltu pikkuruinen kellopeli-kävelijä, ruuvimeisseli ja kaksi mutteria. Ja näillä pitäisi paeta.

Valot syttyivät. Ja Keetongu olisi pitänyt pimeydestä enemmän.

Huone oli täynnä Rahien raadeltuja ruhoja. Olipa seassa muutama Skakdi ja Nazorakin. Ne oli tapettu brutaalisti, niissä oli polttomerkkejä ja ne olivat olleet kuollessaan pahasti aliravittuja ja sairaita. Keetongua puistatti. Hän ei piitannut enää tippaakaan siitä, jäisikö yhtään Nazorakia henkiin.

Sitten tulivat äänet.

Nazorakien huutoja, kannustuksia. Niitä oli tuhansittain.

“KERTOKAA MINULLE VASTAUS.”

Keetongu tunnisti valtavan äänen vuosien takaa. Eikä hän pitänyt siitä.
Tahtorak. Niillä oli Tahtorak. Hullu ja huonosti kohdeltu Tahtorak.

Suuri metallilevy aukesi katossa. Siinä oli kuitenkin vielä vankat kalterit.

“KERTOKAA VASTAUS TAI ROMAUTAN KOKO PAIKAN.”

Yläpuolella oli valtava luola. Siellä oli Tahtorak.

Sitten hän näki jotain vielä pahempaa. Siellä oli myös Summerganon, panssarittomana ja aseettomana. Taistelemassa valtavalla areenalla Tahtorakia vastaan. Tahtorak oli huonosti kohdeltu ja hullu, se pitäisi lopettaa kuitenkin. Mikään ei kuitenkaan estäisi sitä tappamasta Summerganonia. Se ei erottanut vihollisia muista.

Työkaluja. Kellopeli. Raatoja. Pelasta nyt niillä. Jotain oli kuitenkin tehtävä.

No, tilanne voisi olla huononpikin…

Siellä oli kaksi Kikanalon ruumista, ladottu brutaalisti päällekkäin. Niiden sarvet oli teroitettu ja niiden kyljissä oli syviä haavoja.

Keetongu irrotti molemmilta sarvet. Se ei ollut mukava toimenpide, mutta tilanne vaati. Sitten hän työnsi ruhot kalterikaton alle niin, että hän yletti koskemaan ritilään.

Yläpuolella Summer yritti pitää mahdollisimman matalaa profiilia. Tahtorakin huomio oli kiinnittynyt enemmänkin torakkayleisöön, joskin katsomo oli liian korkealla jopa Tahtorakin kourille.

“Suga! Tänne ja äkkiä!” Keetongu huusi. Selli antoi mukavasti kaikua. Summer kuuli ja ryömi kaltereiden luo.
“Uuuh”, Summer huokaisi.
“Ota tämä”, Keetongu sanoi ja ojensi improvisoidun miekan Summerille.

“Pärjää sillä vähän aikaa, ja iske haarojen väliin jos on pakko. Yritän keksiä jotain!”