Bio Klaanin linnake, klaanilaisten asuintilasiipi.

Ilta alkoi hämärtyä, yö oli noussut.
Bio Klaanin asuintilojen laajoissa, valkoisissa käytävissä Valon Toa Domek marssi ja tanssahteli tyytyväisesti “Huudon Vaeltaja – Pahuuden Wahi”-kirjansa kanssa, silloin tällöin pysähtyäkseen katsomaan seinien ikkunoista ulos ja laittamaan sen alla olevan kukkaruukun sijoilleen. Kun vastaan tulleet klaanilaiset alkoivat kysyä missä hän oli koko päivän, ainoa vastaus minkä he saivat oli Valon Toa pyyntö ilmoittamaan hänelle välittömästi jos joku saapuu ovelle kysymään kaveria nimeltä “Aarnikotkamies”, jotta hänellä olisi aikaa paeta nopeasti ikkunasta. Klaanilaiset ymmärsivät heti, ettei kannata kysyä enempää.
Muutamien askelieen päästä Domek saapui oman asunnon eteen. Hän otti esiin avaimensa ja mietti hetken kuinka mukavaa olisi viimein nukkua päivän päätteeksi.
Mutta juuri silloin hän alkoi tuntea hyvin karmaisevan olon, joka sai hänet tuntemaan hyvin levottomaksi. Valon Toa päätti yrittää olla piittaamatta siitä ja meni sisälle. Hän sytytti valot ja alkoi lukemaan kirjaansa. Puolentunnin kuluttua Domekin päätti, hän menisi nukkumaan aikaisemmin, viimein kun olisi saanut mahdollisuuden.
Mutta hän ei voinut. Valon sammuttaessa, hän alkoi tuntea taas saman karmaisen olon, joka tuntui painavan hänen rintakehää kuin suuri kivenlohkare. Toan päähän alkoi tunkeutua hyvin masentavia ajatuksia ja hän alkoi tuntea kuin joku tai jokin olisi tulossa häntä päin.
Jos maailmassa oli jotain, mikä pelotti Domekia eniten, yksi niistä olisi ollut uhka jota ei voi tunnistaa. Kuten monet Av-Matoralaiset, Domek tunsi itsensä erityisen tukalaksi pimeydessä vaikka olisikin tutussa ympäristössä, koska pimeys usein piillottaa itseensä monia asioita joita se ei halua kenenkään näkevän ja jäävän sen jälkeen elossa kertoa siitä. Siitä syystä Valon Toa myös pelkäsi kuolemaa tietyn verran, koska aivan kuten pimeys, hän ei voinut ymmärtää sitä, eikä kuolema koskaan anna hänen ymmärtävän. Hän makasi vuoteessa unettomana hyvin pitkään, kunnes hän viimein nousi ylös ja sytytti kaikki rauhoitakseen itseään taas.
“… Miksi? Hiivatti, miksi juuri nyt?”, Domek mietti, “sama tapaus jo päivälläkin”.
Istuessaan hetken vaalean vuoteensa päällä, hän yhtäkkiä muisti hänen aikaansa omassa alitajunnassa, jossa hän oli ollessaan tajuttomana ja tapasi näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa. Mutta siellä hän tapasi myös yhden hahmon, joka ei koskaan pitänyt kuulua paikalle: Avde.
Hyytävä tunne alkoi taas nousta Valon Toan selkäpiitä myöten. Vaikka hän ajatteli hoitavansa asian Avden kanssa erittäin hyvin, häntä silti pelotti mitä Avde saattaisi tehdä.
Siinä hetkessä Domek muisti, ettei jostain syystä koskaan kertonut asiasta Admineille tai kenellekään muulle, vaikka yleensä hän ei epäröisi raportoimaan asiasta ennen. Hän lähti heti ovea päin ja päätti kertoa tästä heti Admineille, vaikka joutuisikin mahdollisesti taas kuulla muilta kuinka tämä on vain hänen vainoharhaa, mutta tällä kertaa Domek oli varma siitä mitä hän näki. On liian sattumanvaraista joutua saman otuksen hyökkäämäksi, mikä on seurannut häntä jo saarella ja sitten tavata alitajunnassaan näsäviisastelevan superegonsa, ärsyttävän idinsä ja viisaan egonsa sekä vastenmielisen varjoseinän. Hän ei jättäisi tätä asiaa ilman minkäänlaista käsittelyä.

Ja juuri Valon Toan ottaessaan kiinni ovenkahvasta, hän tunsi hyvin ahdistuneen olon; hän ei halunnut lähteä ulos huoneestaan ja tavata ketään. Hän ei halunnut kävellä yksin synkissä käytävissä. Kuin noituudella isketty, Domek alkoi sen sijaan perääntyä pois ovesta päin ja istui takaisin vuotensa päälle. Hän ei tosiaankaan tiennyt miksi, mutta jostain syystä hän tunsi ettei hänen pitäisikään puhua asiasta kenellekään. Valon Toa alkoi hätääntyä tästä eikä voinut enään edes kävellä paikallaan edestakaisin rauhallisesti. Jälleen kerran, hän yritti rauhoittaa itseään useilla tavoilla, kunnes hän meni ikkunan luokse ja nosti verhot pois.
Domek katseli ulos. Linnake oli silti valoisa näin myöhään illallakin. Hän katseli ylös rauhallista iltataivasta ja näki useita tähtiä ja Punaisen Tähden koristamassa tummansinistä taustaa, jotka ovat aina rauhoittivat jokaista elämänmuotoa.
Katselleessaan tähtiä, Domek muisti kuinka eräs erittäin tärkeä henkilö on hänelle kerran sanonut:
“Jos minulta kysytään mitään, valo ja varjo ei pitäisi katsoa mitenkään erillaisina. Päinvastoin, valo ja varjo tarvitsevat toisiaan elääkseen, aivan kuten elämä ja kuolema. Valo ei olisi olemassa, ellemme tiedä mikä varjo olisi, samoin kuten emme tietäisi mikä valo olisi jos varjoa ei olisi olemassa. Me saatamme pelätä varjoa, koska emme ymmärrä sitä, mutta olen varma että varjo pelkää myös meitä, koska se taas ei ymmärrä valoa. Todellinen tasapaino saavuttaa vain jos joku ymmärtäisi tämän ja hyväksyisi sen tiedon, ja käyttämäisi molempia voimia hyväkseen. Ainoa asia, mikä erottaa valon ja varjon on sen käyttäjä itse.”

Muistellen tämän, Domek viimein rauhoittui ja käveli sänkyynsä nukkumaan. Hän päätti ajatella positiivisesti ja kiitti tätä henkilöä taas hänen avustaan. Siinä hetkessä, Domek vaipui uneen.

Mutta juuri ennen uneen vaipumistaan, yksi pieni ajatus vilahti Valon Toan mieleen:

“Mitä jos hän olikin väärässä?”

Tuntematon sijainti

brzzt

“Arstein, olen löytänyt Valon Toan. Hän on Bio Klaanin linnakkeen asuintilasiivessä, kuten olet arvannut. Olen tutkinut saarta ja olen löytänyt useita reittejä jotka voivat olla suunnitelman hyväksi.”

“Hienoa. Hyvää työtä, Sheelika rakkaani, hyvää työtä.”

“Tosin, paikalliset Zyglakit ovat hyvin levottomia. Heillä on juuri vallankiista meneillään.”

“Kas, mikä hieno sattuma. Voimme käyttää tätä tilaisuutta hyväksemme. Ovatko “he” valmiita?”

“Kyllä. Yksi käsky, niin voimme viimein pyyhkiä tämän inhottavan saaren pois kartalta.”

“Kaikki ajallaan, rakas Sheelika.”

“Mutta emme voi enään odottaa! Tämä on tilaisuutemme, voimme viimein nujertaa Klaanin ja saada Tawan pään vadille! Mitä vielä tarvitsemme!?”

“Jos olisit keskittynyt muuhun kuin sinun omaan verenhimoosi, ymmärtäisit täysin mitä tarkoitan.”

“Mutta… mitä… oikein… tarkoitat?!”

“Heheh. Voi rakas Sheelika, olet hyvin naivii. Hahahahahah.“

brzzt