SS Rautasiipi, Nazorakien laivaston lippulaiva

Amiraali 002 katsoi ylellisen hyttinsä ikkunasta ulos kohti panssarilasin toisella puolen aukenevaa merta. Hän oli nojautunut hieman eteenpäin, ja näytti mietiskelevän jotain. Nazorakin kasvoilla oli hyönteismäisen suun johdosta vallan epämieluisan näköinen hymy.

Tämä torakoiden laivaston johtaja suoristi ryhtinsä, ja asteli huoneensa ovelle. Amiraali oli tänään harvinaisen hyvällä tuulella. Toisin kuin suurimmalla osalla torakoista, hänellä oli kunnianhimoa. Ja eilen illalla hän oli kuullut hyvät uutiset: Kenraalin auktoriteetin suoranainen kyseenalaistaminen joukkojen toimesta. Protestoivat torakat olivat olleet johtajansa epäonnistumisia vastaan: osa torakoista ei tuntunut kuuntelevan johdon ohjeita ylipäänsä. Voimakkaat soturit 437 ja 666 eivät toimineet ohjeistuksensa, vaan vaistonsa varassa. Se ei ollut torakoiden kaltaista, he eivät olleet mitään skakdeja. Lisäksi kaikkein voimallisimmalla haarniskalla varustetun Yliluutnantti 955:n kuolema oli aiheuttanut melkoisen moraalin laskemisen rivitorakoiden joukossa. Kenraalin harmiksi suurimmalle osalle Nazorakeista ei voitu kertoa mitään salaisesta suunnitelmasta, joka olisi luonnollisesti muuttanut rivitorakkain asenteita. Mutta ei se minua häiritse, Amiraali ajatteli. Kenraalin suosion laskiessa minä saan osakseni aina vain enemmän arvostusta.

002 käveli ripeästi mutta arvokkaasti laivan käytäviä pitkin. Edestäpäin kuului metallin kalketta. Ilmeisesti rakennustyöt oli siis jo aloitettu. Amiraali varmistui tästä saapuessaan laivan
suurimpaan, suorastaan valtavaan halliin. Tykkejä raahattiin vaijereilla pois, väliseiniä pystytettiin ja metallikehikoita hitsattiin. Ylpeänä torakkana Amiraali ei pitänyt siitä, mitä Kenraali teki hänen laivalleen, mutta ymmärsi kyllä toiminnan tarpeellisuuden. Mutta, jälleen Amiraalin onneksi ja Kenraalin epäonneksi, suuri massa rivitorakoita ei ollut perillä suunnitelmasta.

Bio-Klaanin saaren ranta

Snowman oli jäänyt itsekseen vielä kiinnittämään veneensä rantaan, ja harppoi nyt kovaa kyytiä tavoittaakseen muut. Lumiukon askeleet painautuivat rannan mutaan suurina ja selkeinä. Jalkaterien asento oli hänelle ominaisen harottava, ja Kepe olikin joskus sanonut tunnistavansa valkoisen toverinsa pelkän hupaisan kävelytyylinsä perusteella matkojenkin päästä.

Poikkeuksena normaaliin Snowman kuitenkin käveli melko ripeää vauhtia: vaikka hän tunsikin olevansa Klaanin saarella kotonaan ja viihtyi siellä, tiesi hän myös saaren olevan täynnä vaaroja. Pian hän kuitenkin kiri muun seurueen, ja liittyi joukkoon kirjavaan.