Nelikko etenee ahdakkossa railossa, hitaasti mutta varmasti. Glatorianking piteli kädessään lasipurkkia, jossa manun antidermishenki oli. Matoro ja Make kävelevät etummaisina, jähmettäen laavaa hitaasti tieltään. Keetongu, joukon perimmäisenä kävelevä, erotti jonkin matkan päästä hylätystä laboratoriohuoneesta liekkejä. Ilmeisesti huoneeseen jätetyt ruumiit olivat syttyneet palamaan. pahemmassa tilanteessa tuskin voisi olla.

“Okkei, tunneli alkaa jatkua aika suoraan”, Matoro toteaa, “voin kokeilla zoomata naamiollani onkalon perälle”. Muut kuulivat pieniä mekaanisia ääniä Matoron säätäessä naamionsa kanssa. Hetken hiljaisuus… “No, näkyykö mitään?”, Glatorianking kysähtää. Matoro on mykkä. “No, näkyykö perää?”, Make kysyy pian Glatoriankingin jälkeen. “Ööh, kyllä, mutta äsken ei”, Matoro vastasi vaisusti. “Mitä tuo nyt meinaa?”, Keetongu kysyi epäuskoisena. “Siis, jokin liikkui tuolla edessä, joten siellä on varmaan oltava avointa tilaa”. “No horrioppia sitten!”, Keetongu huusi jonon perältä, hänen tilansa alkoi käyd ahtaaksi, hän kun oli isokokoisempi kuin Toat.

Viimeisten hitaiden ponnistusten jälkeen he ahtautuivat railosta pienehköön, mutta avoimeen tilaan. Huoneen molemmilla puolilla oli tunnelit. “Tämä lienee osa jotain jännää tunneliverkostoa”, Keetongu totesi. “Nähtävästi, mutta ei ole aikaa, meidän on päästävä pois täältä”, Matoro sanoi kääntyen vasemman puoleisen tunneli nsuuntaan, nähdäkseen terävän keihään osoittavan otslleen. Matoro hätkähti nähdessään keihästä pitelevän olennon… Zyglak.