Meri

Zairyh oli jo luopumassa toivosta.

Joueraa oli miltei mahdoton löytää ilman minkäänlaisia suuntaohjeita. Zairyh oli kierrellyt ympäri saaria varoten joutumasta kenenkään havaittavaksi. Aina kun se oli ollut mahdollista, Zairyh oli tunkeutunut jonkun mieleen ja etsinyt merkkejä oudoista tapahtumista. Etsintä ei ollut koskaan tuottanut tulosta.

Jouera tuntui hävinneen täysin. Eräs kontakti Klaanissa oli raportoinut muutamasta oudosta asiasta, mutta Joueraa ei ollut näkynyt.

Entä Itroz? Makutan etsiminen oli mahdotonta. Oli lisäksi suuri mahdollisuus, että tämä oli jo kuollut.

Zairyh kääntyi takaisin Klaanin saarta kohti. Vielä oli yksi keino jäljellä.

Klaani

Kapura katsoi takanaan seisovaa, pahasti kärsinyttä Klaanilinnaketta ja tuhahti. Tuhojan korjaaminen edistyi, mutta Toan mielestä Nazorakit olivat aiheuttaneet liian suurta tuhoa. Yllätyshyökkäys kuten Yö Kauhu tai ilmapommitus teki liian suurta vahinkoa.

Itse taisteluun Kapura ei ollut osallistunut. Kenties siksi, että Klaanin kasassa pysyminen ei liikuttanut häntä ollenkaan. Kenties siksi, että hän oli paennut metsään lähinnä erään tapaamisen jälkeen.

Paja oli onneksi kunnossa. Tilauksiakin oli. Käytyään aamuisella tarkastuskierroksella Kapura oli melkein jäänyt taivaalta putoavan Toan alle. Se kertoi paljon siitä, oliko Klaanilinnake vielä turvallinen.

“Olet aikaisessa”, sanoi ääni Kapuran takaa. Kapura hymyili ja avasi suunsa.

“Tiedän, miten vetoan häneen. Kaikki on selvää.”

Tosiaan, kaikki oli selvää. Teoriointimies-nimityksen saanut Toa koki harvoin tällaisia hetkiä. Mutta nyt oli sellainen. Joskus sitä vain tunsi selvittäneensä maailman kaikki mysteerit. Tietenkään näin ei ollut, mutta se oli mukava tunne.

Kapura katsoi metsän pimeydessä piileskelevää hahmoa tarkemmin ja hymyili entistä enemmän. Enää ei haitannut se, mitä Klaanille tapahtuisi. Allianssin ja Klaanin välinen sota ei merkinnyt mitään. Nimda oli lähinnä asia, jolla ohjata ihmisiä. Yksikään Klaanilainen ei ollut tarpeeksi luotettava. Mitä siis merkitsi se, mitä näille kävisi?

Kapura ajatteli yhtä lausetta. Se kyseinen lause oli sellainen, jota Kapura ei usein ajatellut.

Minä tiedän.

Pimeys

Naurua.

“Minä tulen, Jouera.”

Joueran luola

Jouera hymähti nurkan koneen piippausten vaimennessa. Hän asteli muutaman askeleen eteenpäin. Huoneen painostava pimeys laajeni.

Projekti Suoja I. Täysi fiasko. Peur I, toimiva mutta melko hyödytön. Projektin tuotos oli nimittäin kadonnut. Suoja II. Se, joka tuhosi kaiken.

Ja nyt siivottiin jäljet.

Zairyhin saari, kauan aikaa sitten

“Se on ohi. Diereue kuoli.”

Joueran lajiin kuuluva puhuja kuulosti osin helpottuneena katsellessaan maanpäälisen laboratorion ympäristöä. Muille oli aina ollut arvoitus, miksi Jouera oli kadonnut tänne maanalaisesta turvapaikasta. Nyt se oli selvää. Tilaa hallitsevat lasiset putkilot levittäytyivät ympäri koko huonetta. Oli ilmiselvää, että Joueralla oli omia projekteja.

“En välitä”, Jouera sanoi. “Hän oli pääsylippuni menestykseen ja se, joka sai syyn niskoilleen.”

Tämän sanottuaan Jouera viittoi kohti huoneen ovesta katsottuna kaukaisinta nurkkaa. Siinä oleva lasinen putkilo oli kaikkia muita suurempi. Sen sisällä saattoi erottaa jonkin nesteessä kelluvan asian, ilmeisesti jonkinlaisen kasvin.

“Projekti Suoja II onnistuu.”