Bio-Klaani

Korkealle kohoavan harmaan kivimuurin suurimpaan holviaukkoon asetettu portti aukesi natisten. Punainen, väsynyt Toa asteli siitä sisään niin ryhdikkäästi kuin vain pystyi. Porttia vartioivat matoranit katselivat häntä. Eräs heistä tervehti häntä niinkuin hänen virkaansa kuului. Toa oli juuri tullut pitkän matkan päästä kävellen siitä lähtien, kun muutamia torakoiden aseiden osumia ottanut maastoajoneuvo oli simahtanut lopullisesti. Toa asteli pihan poikki Klaanin päärakennukseen.

Eräällä varustevarastolla työskentelevän Onu-Matoranin pää kääntyi hänen kuullessaan askelia porraskäytävästä. Harmaaseen, katosta roikkuvien lamppujen valaisemaan huoneeseen asteli puna-musta tulen Toa.

“Kas hei Troopperi”, Matoran tervehti tulijaa.

“Hei sinullekkin.” Troopperi vastasi.

“Mitäs sinulle on käynyt? Olet aika väsyneen näköinen?”

“Se on pitkä juttu. Tulin kysymään saisiko täältä jonkinlaista ampuma-asetta, omani hajosi matkalla.”

“Kyllä toki, kaipaatko minkälaista? Katsele toki ympärillesi.”

Troopperi käveli huoneessa asetelineiden luona. Välillä hän pysähtyi, otti jonkin aseen käteensä, ja tutkaili sitä.

Lopulta hän otti käteensä perinteisen puusta ja teräksestä tehdyn varsijousen ja katsoi sitä. Matoran tuli hänen luokseen.

“Kas, sehän on varsijousi. Se on todettu monin paikoin hyväksi ratkaisuksi. Tokihan se on hidas ladata, toisin kuin pitkäjousi, eikä meillä olekaan niitä saatavilla. Tehoa tosin löytyy.”

“Voisin vaikka ottaa tämän.”