Meri

Nareu.

Se oli olennon nimi. Vai oliko? Olento rääkkäsi aivojaan ja käytti viimeiset oman tahtonsa rippeet muistaakseen, mitä tuon kohtalokkaan tapaamisen Diereuen kanssa tapahtui. Laboratorio. Hän muisti laboratorion. Se oli maan päällä. Se oli lähes tyhjä. Tyhjiä, jättimäisiä lasikupuja. Niissä oli kylttejä. Kylttejä. “Projekti Suoja II (Ei aloitettu)”. Kyllä, hän oli varma siitä. Sitten Nareu oli…

Koeh nk lö

Pr k i P r

Saari

Eräst Le-Matoran pyyhki hikeä otsaltaan ja katsahti jälleen marjapuuhun. Matoranin monen tunnin uutterasta työstä huolimatta se oli vielä pulloillaan marjoja. Matoran huokaisi ja laskeutui tikkailta toivoen, että pomo ei jälleen laskisi palkkaa. Raadanta marjaviljelmillä oli jo tarpeeksi kamalaa ilman huonoa palkkaakin.

Kävellessään kohti kyläänsä Le-Matoran huomasi tien keskellä kuopan. Miksi kukaan kaivaisi kuopan keskelle kävelytietä? Ärtyneenä Matoran päätti kiertää kuopan, mikä onnistui helposti, koska se oli vain muutaman metrin leveä.

Matoran katsahti vahingossa kuopan pohjalle.

Se oli virhe.

Kuopan pohjalla oli jotain, mitä oli mahdotonta kuvailla. Se peitti koko pohjan. Matoran tarkensi katsettaan ja näki marjapuun, tikkaiden ja pomonsa osia kuopan pohjalla. Hämmentyneenä Matoran meinasi jo juosta karkuun, muttei voinut. Kohde kuopan pohjalla muutti muotoaan. Värejä. Muotoja. Asioita, jotka hän tunnisti ja asioita, joita hän ei tunnistanut.

Kirkaisua muistuttava ääni halkoi ilman, kun Matoran imeytyi massaan.