Nimdan saari
ranta

Sekalainen joukko merirosvoja ynnä muita öttiäisiä kokosi rannalla epämääräistä lauttaa metsän reunasta hakatuista puista. Matoro oli hyvin skeptinen pysyisikö laite pystyssä aallokossa, mutta jollain oli päästävä pois saarelta. Onneksi Pohjoisen Mantereen rannikko näkyi vain muutamien kymmenien kilometrien päässä. Rannikon usvainen siluetti näkyi.

“Mara, mikä on vointi?” Matoro kuuli Umbran äänen takaansa. Jään Toa kääntyi riippumatossaan ja nousi istumaan.
Keltavihreä, hyvin panssaroitus ja kaikin puolin soturilta näyttävä Valon Toa seisoi hänen vieressään.

“Öäh… Käteen sattuu ja heikottaa, mutta muuten olen toimintakunnossa”, Matoro mutisi.

“Haluatko selventää .mitä täällä on tapahtunut?” Umbra kysyi. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten Avra Nuin Sodan kun hän pääsi puhumaan ystävälleen.

“No siis. Tällä saarella piti olla Nimdan neljäs siru. Menimme alas ansatemppeleihin. En muista tarkasti tapahtumia. Löysimme erään kuolleen merirosvon kertomuksen siitä, mitä hänelle oli käynyt paikassa. Arupak-niminen merirosvo oli ilmeisesti saanut Nimdan. Epäilys vahvistui, kun emme löytäneet sirua temppelistä. Sensijaan kohtasimme…” Matoro puhui. Hän näki jälleen kerran päässään kuolleen Turagan ja Marionetin. Hän muisti kuvottavan, kuolleen Turagan hajoavan kasaan. Hän näki puhtaan valkoisen tappajan, joka ei kuollut. Hän muisti vettä.

“Kohtasitte mitä?” Umbran kysymys pudotti Matoron taas tosimaailmaan.
“N-nukkeja”, Matoro takelteli. Hän ei halunnut ajatella niitä olentoja.

“Ahaa, se Klaanilaiskaverisi kertoikin niistä”, Umbra puhui huolettomasti. Hän mietti olisiko Matoron aivot kadottaneet muistot ‘kuolemasta’, sillä oli kylmä fakta että Jään Toan sydän ei lyönyt kun hänet tuotiin pinnalle.

“Ei puhuta nn-niistä”, Matoro käski.

Hetken hiljaisuus. Rahi-lintu lauloi puussa.

“Mutta hei, mitä sinä täällä teet?” Matoro kysyi. Hän halusi saada itselleen jotain tekemistä. Hänen ajatuksensa valuivat jatkuvasti asioihin, joita hän ei halunnut muistaa.

“Meiltä loppui tarvikkeet veneestä matkalla Klaaniin”, Valon Toa aloitti.
“Teillä on vene?”
“Kävimme katsomassa, se on tuhottu sillävälin kun olimme sisämaassa”
“…”
“Niin siis, pysähdyimme tänne ja matkasimme paikallisen heimopäälikön kera Nimdan Temppelille”, Umbra jatkoi. “Me muuten törmäsimme skakdeihin matkalla. Ninjoja ja jokin sinihopea raivohullu”

Matoro havahtui. NINJA-ryhmä ja Metorakk.

“… ja minä kun luulin että tämä ei tästä enää pahenisi…” Matoro mutisi.

Kesti useita tunteja, mutta viimein, keskipäivän tienoilla epämääräinen lautta oli valmis. Se oli tehty seitsemästä rinnakkain solmistusta, suuresta tukista. Keskellä nousi korkea masto, johon oli viritetty kaikesta mahdollisesta kyhätty purje. Kannella oli neljä paria airoja.
Moisen laitteen pitäisi saada kuljetettua reilut kymmenen matorania ja kuusi Toan kokoista henkilöä parin kymmenen kilometrin päähän.

Samaan aikaan erään puun lehvistössä, mustapukuinen skakdi antoi NINJA-radioonsa merkin. Nyt tai ei koskaan.