Nynrah
Takomo

Keetongu, Guardian ja Makuta Nui eivät epäröineet, vaan osoittivat aseitaan heitä ylempää tähtäilevään Feterraan ja sitä ympäröiviin Va-lautasiin. Mekaaniset olennot eivät vaikuttaneet reagoivan kolmen klaanilaisen liikehdintään.
“Feterra”, Keetongu kuiskasi. “Vain yksi Feterra. Ja…lautasiakin on vain kymmenen. Minulla on seitsemän Cordak-ammusta jäljellä…”
Manu tiiraili pitkään Feterra-kättään. Sen kämmenpohjan valkoinen valo hohti vielä kirkkaana. “Tässä riittää vielä…” makuta kuiskasi karjumisesta käheällä äänellään. “Virtaa? Elementtienergiaa? En tiedä.”
Keetongu käänsi päätään varovaisesti Guardiania kohti, mutta piti katseensa ja tähtäyksensä yhä tiukasti Feterrassa. “Guartsu?”
Guardian käpälöi harkitsevasti molempia ampuma-aseitaan. Hän teki laskutoimituksia ja mietti todennäköisyyksiä päässään. Rintakehään sattui vielä vähän ja skakdin korvat soivat, mutta hän ei pystynyt keskittymään siihen.
“Kaksi lipasta Vartijassa”, hän sanoi siirtäen katsettaan Va:sta toiseen. Hän kokeili revolveriansa vasemmalla kädellään ennen kuin kokeili vyötäröllänsä roikkuvaa panoskoteloa. “Pari tusinaa zamoria revolveriin. Voisimme ehkä voittaa tämän.”

Guardian katui pikaisesti sanomaansa. Pannuhuoneen ovista leijui rauhallisesti sisään vielä kolme Avhrak Feterraa ja pienimuotoinen legioona Avhrak Va:ita. Kaikkien aseet osoittivat kohti kolmen klaanilaisen joukkoa.
“Sinun piti sitten mennä sanomaan”, Keetongu sanoi hampaidensa väleistä. Hän heilautti aseensa kohti oviaukkoa ja sieltä lähestyviä Feterroja.

Neljä Feterraa napsuttelivat sormiaan yhteen. Valkoiset energialataukset hehkuivat niiden kämmenpohjissa. Noin kolmekymmentä robottilautasta kierteli kolmikkoa tutkaillen heitä kamerasilmillään.
Ja hetken päästä joku astui sisään oviaukosta, josta Feterrat olivat tulleet. Se oli Zorak von Maxitrillian Arstein kahdeksas.
Hän taputti.

“Bravo”, Zorak sanoi hymy leveänä taputtaen kämmeniään yhteen verkkaisesti ja melkein pilkkaavasti. Kainalossaan harmaaihoinen skakdi piti pitkää, metallipintaista kävelykeppiä, jonka päässä oli musta nuppi. “Olette päässeet todella pitkälle ja saaneet paljon aikaiseksi. Mutta nyt, rakkaat klaanilaiset, on aika laskea aseet ja tulla mukaani.”
Guardian ei epäröinyt tai miettinyt Zorak von Maxitrillian Arsteinin sanoja hetkeäkään, vaan kääntyi häntä kohti ja veti liipaisimesta. Vaikka Zorakin ja klaanilaisten välille huomaamattomasti muodostunut sinihohtoinen voimakenttä pysäytti Guartsun kiväärin ammuksen, Zorak hätkähti hieman taaksepäin hämillään. Hämääntyneisyys muuttui kuitenkin taas sekunneissa pirulliseksi hymyksi.
Feterrojen luojan suora murhayritys ei saanut metalliolentoja näyttämään erityisen huvittuneilta. Ne lähestyivät klaanilaiskolmikkoa hitaasti.

“Ha ha ha…oikeasti?” Zorak nauroi. “Luulitteko, että tuo toimisi? Luulitteko, että teillä olisi tässä tilanteessa minkäänlaista mahdollisuutta tappaa minua?”
Guardian laski tähtäyksensä pois Zorakista. Hänkin hymyili. “Ilmeestäsi päätellen sinä ainakin luulit.”
Pitkää takkia käyttävä skakdi yritti parhaansa mukaan näyttää rauhalliselta ja onnistuikin siinä. Hän siirsi toisen kätensä selkänsä taakse, otti toisella metallinmustan kävelykepin kainalostaan ja pamautti sen kärjen lattiaa vasten, mutta ei nojannut siihen.
“Voi Guardian, olet kyllä nokkela”, Zorak sanoi pyöritellen kävelykepin päätä. “Mutta sinun suurin heikkoutesi on uhkarohkeus ja… jääräpäisyys.”
Kävelykepin pyöreä pää aukesi ja paljasti useita pieniä nappeja ja kytkimiä sen nupin sisällä. Zorak painoi yhtä nappia.
Guardian ei osannut varautua seuraavaan. Häntä lähimmän Avhrak Va:n panssarissa aukesi pieni luukku, josta tuli pieni putkilo. Ennen kuin Guartsu ehti kääntyä ampuakseen Va:n alas, putkilosta syöksyi suuri pilvi harmaata kaasua suoraan hänen kasvoilleen.
Sininen skakdi muuttui kuolevan kalpeaksi. Hän pudotti Vartija-kiväärinsä jalkojensa juureen aivan huomaamattaan. Skakdin kädet vapisivat ja hän siirsi ne hitaasti silmiensä eteen. Guardianin silmäkulmat vapisivat.
“Ei…ei…ei…”
Sekä Makuta Nui että Keetongu kääntyivät katsomaan johtajaansa ja ystäväänsä. Sininen, tavallisesti urhea ja huumorintajuinen skakdi vapisi nyt hillittömästi ja hänen kalpeiden kasvojensa katseessa oli pelkkää pelkoa ja epätoivoa.
Guardian tarttui kiinni päästään. Hän huusi.
“Ei! Ei! Ei!“

Keetongun katse oli järkyttynyt. Hän puristi tiukasti Cordak-tykkiään molemmin käsin ja aseen metalli alkoi hieman vääntymään jättiläisen tiukasta otteesta. “Mitä…sinä…”
Zorak osoitti päästään kiinni pitävää, tärisevää ja kauhunhuutoja päästävää Guardiania kävelykepillään. “Ah, vanha kunnon kredipselleeni. ‘Credox Sellenium‘. ‘Hulluuskaasu’. ‘Kauhukaasu’. Yksikin henkäys voi aiheuttaa kahden minuutin hallusinaatiot.”
Zorak heilautti kävelykeppinsä nojaamaan olkapäälleen. “Voi, hän toipuu kyllä. Hän toipuu varmaan nopeasti, koska on kokenut tämän aikaisemminkin.”
Guardian oli kyyristynyt maahan. Hän hengitti raskaasti ja suorastaan puristi päätään. Oli selvästi nähtävissä, että hän yritti taistella hallusinaatioita vastaan, mutta se olisi kenelle tahansa vaikeaa.
“En ole itse hengittänyt tuota ainetta koskaan”, Zorak sanoi kasvoillaan kieroutunut kiinnostus. “Vaikka kieltämättä minua kiinnostaa, minkälaista tunnetta voi kutsua ‘elämän pahimmiksi kahdeksi minuutiksi’…”

Keltaisen jättiläisen ilmeessä oli tynnyrillinen rahimaista taisteluraivoa. Tongu murisi ja tähtäsi aseellaan suoraan kohti ZMA:ta. Arstein katsoi Keetongua.
“Voi jättiläiseni hyvä. Sanoit sen itse. Seitsemän Cordak-ammusta. Sinulla ei ole varaa tuhl-“
ZMA pääsi hätkähtämään taas, mikä oli poikkeuksellista uudelleen saman päivän aikana. Tällä kertaa hätkähdys johtui siitä, että Keetongun heittämä Avhrak Feterra kolahti voimakkaasti vasten Zorakia ympäröivää voimakentää. Törmäys aiheutti korvia riipivän äänen, jonka myötä Keetongun sormien puristusjäljellä signeerattu Feterra kimposi kauas suojakilvestä. Arstein horjahti taaksepäin, mutta otti tukea kävelykepillään. Harmaan skakdin ilme oli hieman hapan.
“En halua tappaa teitä”, Zorak sanoi, “en vielä. Laskekaa yksinkertaisesti vain aseenne, niin juttelemme hieman.”
Keetongu ei näyttänyt olevan juttelutuulella. Zorak otti Rahin ilmeen vastauksena ja painoi toista nappia kävelykepissään.

Nyt Keetongukin pudotti aseensa lattialle ja piteli päästään kiinni. Tämä ei kuitenkaan johtunut kaasusta, sillä sitä ei ollut. Keltainen Rahi yritti peittää korvansa parhaansa mukaan.
Makuta Nui katseli vihaisena mutta hieman avuttomana valtavan toverinsa kärsimystä. Hän oli jo kysymässä jotain, mutta Zorak ehti vastata.
“Kolme Avhrak Va:ta lähettää tässä huoneessa aivan erityistä signaalia. Tämä on ääni, joka on niin korkea, että vain Rahi-ystäväsi kuulee sen. Ja hän…hän kuulee sen erittäin hyvin, kuten arvata saattaa.”
Zorak von Maxitrillian Arstein VIII otti muutaman itsevarman askelen suojakuplansa sisällä. “Voisimmeko nyt vain jutella?” hän kysyi Makuta Nuilta.

Makuta Nui virnuili demonisesti hullunkiilto ja viha silmissään. “Jutellaan vain. Haluatko jutella kylpyhuonesisustuksesta, avaruusgeometriasta vai siitä, miten mitätön ja säälittävä sinä olet universumin isommassa mittakaavassa?”
Feterra-koura muuttui turhaksi, kun Makuta Nui vapautti sisälleen piilotetun voiman. Oli totta, että hän ei ollut kummoinen taistelija edes parhaassa makuta-haarniskassa. Hän oli kuitenkin makuta, ja sen oli pakko tarkoittaa jotain.
Mustia, varjomaisia lonkeroita työntyi esiin raoista Manun haarniskassa. Niiden päissä oli teräväkyntisiä käsiä ja veitsimäisiä teriä. Uudet, pimeyttä ja tyhjyyttä hehkuvat raajat kiemurtelivat niljakkaasti ja olivat valmiina iskemään.

“Ah, makutat”, Zorak von Maxitrillian sanoi hipelöiden kävelykeppinsä nuppia. “Luulette olevanne jumalia.”

Manun silmät hehkuivat punaisina. “Tai entä jos pidät sen turpasi välillä kiinni tai saatan jopa laulaa.”

“Ja tässä kohtaa minulla onkin ongelma”, Zorak sanoi. “Sinä, ystäväni. Miten vangita sinut? Hulluuskaasun ja ärsyttävän äänen vaikutukset ovat…no, juuri sitä, mitä sinä aiheutat itseäsi ympäröiviin ihmisiin.”
“Otan tuon kohteliaisuutena.”
“Ja kaiken lisäksi sinulla on antidermiksesi“, Zorak sanoi jättäen Manun sanoman kokonaan vaille huomiota. “Ei ole kovin montaa häkkiä, josta et pääsisi pakoon kaasuna. Onneksi minulla on ratkaisu. Kallis sellainen, mutta silti ratkaisu.”

Makuta Nui iski pikimustilla lonkeroillaan kohti Feterroja ja Avhrak Va -lautasia, jotka ympäröivät häntä. Poikkeuksellisesti robotit eivät kuitenkaan ryhtyneet hyökkäykseen vaan pysyivät puolustuksessa ja väistöliikkeissä. Manu alkoi aavistaa pahaa.
Hänen aavistuksensa nousivat huippuunsa, kun huoneeseen leijui oviaukosta Zorakin takaa esiin vielä yksi Feterra. Tämä yksilö piteli neljällä kädellään pitkää, raskasta ja sokaisevan vaaleaa ketjua. Manu katsoi sitä pitkään ja hartaasti.

“Kristallisoitua protodermistä.”
“Terävä havainto”, Zorak vastasi. “Kaksisataa kiloa puhdasta Toa-energiaa kuudelta yhtenäiseltä Toalta. Täydellinen vankila.”
“Miten karzahnissa sinulla on kristallisoitua protodermistä?”
“Sanon vain, että se ei ollut halpaa. Eikä helppoa.”

Manu naurahti. “Mutta miten ajattelit pidätellä minua paikallaan, Arsestein hyvä? En minä ole vain ojentamassa käsiäni-“
Ennen kuin Manu keskeytettiin, hän ojensi käsiään kohti Zorakia kuin antautuakseen. Tämä pilkallinen ele osoittautui aivan liian sopivaksi, kun makutan koko ruumis lamaantui tähän asentoon. Paikalleen jäätyneellä makutalla kesti hetki huomata, että koko hänen ruumiinsa oli ammuttu täyteen pyhällä hohteellaan polttavia valokiviä.
“Voi skarrarar.”

Ketjua kantava Feterra leijui verkkaisesti voimakentän ohi ja kohti Manua.
“No, ystäväni”, Zorak sanoi voitokkaana. “Jutellaanko nyt?”

[spoil]Mitä on tapahtunut kun saan aikaiseksi näin paljon tekstiä ilman itseni kiduttamista. Oikeasti.[/spoil]