Ilmaraptori

Maailma pyöri. Väärään suuntaan. Bloszarilla oli ongelmia. Hän oli ennenkin saanut telepaattisia iskuja, mutta ei tuon kaltaista. Hän oli onnistunut hetkellisesti olemaan normaalisti, mutta heti päästyään Ilmaraptorille, ne palasivat.

Illuusiot. Välillä hän oli kaupassa. Välillä Bio-Klaanissaan, omassa huoneessaan. Välillä Arkkienkelissä. Välillä metsäsässä. Välillä Ta-Metrussa. Tuo ei ollut hyvä juttu.

Toa otti käteensä linkkuveitsensä. Monikäyttöinen. Yksi sen voimista on Haun suojautumisvoima. Muut olivat luulleen sen olevan Blozin naamiovoima. Tai no siinä oli Haun suojautumisvoima. Liiallinen käyttö oli saanut sen jotenkin rikki.

Toa yskäisi. Ja naamio lähti samalla irti. Olo oli kurja. Piti ponnistella ylös. No, helpommin sanottu kuin tehty.

Mitäköhän Matolle ja Oraakkelille oli käynyt? Voittaneet Zumo-painijan? Kuolleet? Tulleet jotekin jännästi Ilmaraptorille Blozin tietämättä? Kaikki olisivat mahdollisia. Koska Toalla ei ollut aavistustakaan, missä Ilmaraptorilla hän oli.

Ääniäkään ei kuulunut. Joko kaikki olivat huljaa (mikä oli aika epätodennäköistä) tai sitten Bloszar oli kuuroutunut (mikä oli nyt aika todennäköistä, muttei suotavaa) tai sitten hän oli äänieristetyssä huoneessa (mikä olisi suotavaa).

Tai pian hän alkoi kuulla ääniä. Moottorin ääniä. Pienen pieniä ääniä.

“Hyvä. Ainakaan en ole kuuroutunut.”

Toa ummisti silmänsä. Yritti nukkua. Mutta hän näki vain Arkkienkelin tapahtumia. Ja kuuli Zumon naurua. Joten ei nukkumista.

Huone oli lakannut pyörimästä. Toinen hyvä asia.

Mitä hyvää Klaani on meille aiheuttanut? Bloz kysyi itseltään.

Kodin, ystäviä.

Sekä ystävän menetyksen, monia läheltä-piti-melkein-kuolin -tilanteita ja nämä pelot. Plus varmaan nämä oudot…

“Pää kiinni minä!” Toa huusi.

Ja pian hän tajusi, ettei huoneessa ollut ketään.

Bloz meni makamaan sängylle tai sängyn tapaiselle ja otti viitan naulakosta itselleen.

Meillä ei ole täällä enää mitään. Lähdetään Klaanista saavuttumamme kotiin…

“Mmh… hiljaa minä”, Toa kuiskasi ja nukahti.