Daxian selliosasto

”Lopeta se hemmetin viheltäminen, ääliö!” Manu kiljui sellistään vastapäiselle jättiläiselle, joka ei lopettanut. ”Eihän täällä kuule edes omia häröjä ajatuksiaan.”
Vihellystä.
”Ei sitten.”

Makuta Nui istui pienen sellinsä sängyssä katselemassa ikkunasta näkyvää seinää. Seinät olivat niin paksuja, etteivät antaneet ikkunan näyttää ulos, ellei katsonut kohtisuoraan siihen. Silloinkin näki vain surullisen kokoisen neliön verran merta ja synkkää taivasta. Manu tiesi, että pakoyritykset olivat turhia. Hänellä ei ollut tarvittavia työkaluja, ja hänen voimansa olisivat hyödyttömiä tässä tilanteessa. Mata Nuin ritarikunta ei ollut tyhmä.
”Ei, ei tyhmä lainkaan”, Manu mutisi itsekseen. ”Mutta joissain asioissa todella naiivi.”
”Syytät viheltämisestä ja itse mutiset siellä jotain”, Zimblr karjui. Manu päätti jättää asian huomiotta.

Ah, Mäksä, mikähän hänellä mahtoi olla hätänä? Miksi hän ei evakuoitunut muiden mukana? Ongelmiako?
Manu raapi leukaansa.
Tietysti ongelmia. Mutta miksi hän tarvitsi sen juuri nyt? Ja miten Tedni sen hänelle toimittaa?

Zimblr ei ilmeisesti aikonut nukahtaa vaan jatkoi ärsyttävää ääntelyään. Miten niin isosta ja möreä-äänisestä olennosta saattoi lähteä niin kimeä vinkuna? Se ei ollut enää edes vihellystä. Vihellyksen pystyisi selittämään ilman avulla. Lisäksi otus haisi pahalta. Lemu ennätti Manun selliinkin asti.

Toivottavasti Mäksä ei tuhoa sitä missään vaiheessa. Kirjoitin sitä kumminkin vuosia, vaikka sitä tarvittiin vasta nyt. Ainahan teoreettista materiaalia on kiva kirjoitella, kun yrittää vältellä kuolemaa ja muita epämiellyttävyyksiä.

”Turpa kiinni jos siellä!” Manu kirkui.
”TURPA ITE!”
Toivotonta.

Vartijoita alkoi raahautua käytäviin. Oli nukkumaanmenoaika.
Ironista. Me olemme kuin pieniä lapsia, joiden elämää säädellään tarkasti.
”ROAAR.”
Jotkut ovat hieman enemmänkin pienten lasten kaltaisia.
Valot alkoivat sammua. Kun Manun sellikäytävän valot sammuivat, hän ei nähnyt enää muuta kuin Zimblrin hehkuvat silmät.
Hieman hämmentävää, että jonkun silmät oikeasti tuottavat valoa. Vihreää valoa.

… omanikin tekevät niin. Melkein ainakin. Eeeh. Punainen sentään on kiva väri.

Silmät eivät sammuneet. Ne tuijottivat.
Mene pois. Minä en pidä sinusta.
”Kohta on aika”, ääni mörisi. ”Sinusta tulee sienimuhennosta.”
”Ihana metafora.”
”Se ei ollut metafora.”
”…”

Vakavaa leikkiä, häh?
”Pian, aivan pian.”
”Odotan innolla.
Pimeys. Varjot. Ha ha ha. Minä olen pimeys ja varjot. Minä olen. Yhtä niiden kanssa. Varjot. Pimeys. Minä.
Olen.
Makuta.
Suuri Makuta.

Te teette virheen.
Ha ha ha.