Bio-Klaani

Kartta. Koko universumin kattava kartta.
”Kartta”, Manu sanoi.
”Kartta”, Visokki toisti.
”Kartta”, Manu vahvisti.
”Kartta?” Visokki tarkisti.
”Kartta”, Manu vakuutti.
”Mene Arkistoihin.”
”En.”
”Mene.”
”En.”
”Ei minulla ole karttaa.”
”No varmasti on. Tawalla on aina kartta toimistossaan.”
”… ei minun aikanani ainakaan ollut.”
”Sinun aikasi on nyt. Ehkä olet vanhanaikainen.”
”Kuule, lopeta pelleily. Minulla on töitä.”
”Minä olen tosissani”, Manu sanoi äänellä, joka jääsi Visokin aivot niin, että tämä hätkähti. Manu tuntui olevan oikeasti tosissaan. ”Kartta on oleellinen asia Matoron henkiinjäämistä.”

Vakavia sanoja.
”Ahaa, no ehkäpä Tongulla on?”
”Niin arvelinkin. Mutta sinulla voi olla minulle jotain muuta.”
”Mitä?”
”Kerro Guartsulle”, Manu aloitti ja jähmettyi paikalleen. Hän katseli ulos ikkunasta. Visokki seurasi Manun katsetta ulos ja näki sudenkorennon pörräävän ikkunaa vasten.
Manu pudisti päätään ja irrotti katseensa. Lattiaan tuijottaen hän huokaisi:
”Kerro Guardianille, että olen pahoillani.”
”Mistä sinä olet pahoillasi?”
”Sano vaikka, että kaikesta.”
Visokki tuijotti Manua, joka vältteli hänen katsettaan.
”Mitä sinä aiot?”
”Sinä et saa tietää. Minä lähden nyt Telakalle.”
”Välitän viestisi.”

Manu asteli Tawan toimiston ovelle ja loi viimeisen vilkaisun visorakiin, joka seisoi keskellä huonetta ja tuijotti häntä. Makutan käsissä oli joitain papereita, mutta Visokki ei osannut arvioida, mitä. Manu kääntyi vielä kerran Visokin puoleen ja sanoi:
”On vielä eräs asia, joka pitää hoitaa. Pyydän, että varmistat Umbran pysyvän Klaanissa, kunnes palaan.”
”Palaat mistä?”
”Pyydän.”
”Minä varmistan. Mutta minne sinä menet?”
”Hyvästi, Visokki.”
Manu astui kynnyksen yli.
”Manu!”
Makutan pään sisällä kajahtanut huudahdus sai tämän vielä vilkaisemaan taakseen.
”Minä jään toki eloon, älä sitä huoli.”
Sitten Makuta Nui oli poissa.

Telakka

Keetongu kaivoi laatikosta esille kansion, jossa hänellä oli tapana olla karttoja. Manu katseli ulos hallin avoimesta ovesta, josta tiedustelukone oli juuri lentänyt sisään. Työntäytteinen telakka oli hämmentänyt hänet muun Klaanin ollessa niin hiljainen.
”Tässä”, Tongu sanoi ja tyrkkäsi Manun kouriin kasan karttoja. ”Ota, mitä tarvitset, minä painun takaisin töihin.”
”Kiitän.”
Manu laski kartat pöydälle ja etsi siitä koko universumia esittävän kartan.
”Katsotaanpa, kynä.”
Makutan tarkat silmät selailivat saaririvejä Eteläisen mantereen alapuolella. Kynä iski salamaa nopeammin paperiin ja kirjoitti sanat karttaan.
”Tämä on valmis, selvempää ohjetta ei voi olla”, Manu sanoi ja nyökkäsi tyytyväisenä. ”Hoi, Tongu!”
Kaikuva ääni kantautui jostain.
”Toimittaisitko nämä siihen alukseen, joka lähtee Hildemaria vastaan? Tämä on tärkeää. Sano, että se on Manun lahja.”
Lisää muminaa.
”Oletan, että tuo oli kyllä.”
Manu nousi, kirjoitti karttaan selvin kirjaimin: ”MATOROLLE”, ja nosti oman paperipinonsa pöydältä.
”Hei sitten. Emme näe hetkeen.”
Matoranit katsoivat yhdessä, kun makuta asteli pois. He vilkuilivat toisiaan hetken ja ryhtyivät takaisin töihin.

Manun saapuessa ulkoilmaan Tedni astui esiin varjoista. Manu huomasi hänet ja naurahti.
”Bilehile heräsi luolastaan.”
Tedni hymyili vaisusti, ja yhtäkkiä Manu heivasi kaikki paperit käsistään Tednin syliin.
”Mäksälle. Toimita perille asti. Jos kuulen, ettet niin tehnyt, olet entinen.”
Tedni ei yllätykseltään ehtinyt kuin nyökätä, kun Manu oli jo kadonnut kaupunkiin.
Jotain outoa oli tekeillä, le-matoran tiesi sen.