Tuntematon metsä, Eteläisen mantereen pohjoispuoli

Pimeys oli pienessä metsässä, joka oli lähellä yhtä Matoran-kylää. Kukaan ei ollut käynyt tuossa metsässä ja palannut takaisin. Metsässä oli paljon Matoraneille tuntemattomia Raheja, joista osa oli saattanut jo mutatisoida, metsän keskiosassa olevan lähteen vuoksi. Vaikka lähde näytti kristallinkirkkaalta ja puhtaalta, niin se mutatisoi. Kukaan ei tiennyt miksi, oliko siinä kenties mutageenejä vai mitä.

Tuuli puhalsi kylmästi, eikä se helpottanut erään Ta-Matoranin tilaa. Vaikka lähellä oli Matoran-kylä, hän ei mennyt sinne, eikä asunut siellä. Puiden varjot näyttivät pelottavilta ja jokaisessa puskassa näytti olevan Matoranin liikkeitä tutkiskeleva silmäpari. Rahi-lintuja lensi taivaalla, huutaen kuin korppikotkat.

Ta-Matoran oli kooltaan lyhyempi kuin muut Matoranit. Hänellä oli punainen Hau ja vartalo oli keltainen ja punainen. Hän ei juossut, vaan kuljeskeli hiljaa, mutta ei katsonut ollenkaan taakseen.

Rahit huusivat vähän kauempana ja etsivät saalista. Matoran ei silti pelännyt, vaan jatkoi matkaansa. Hän kanniskeli mukanaan pientä paperilappua.

Viime viikolla, Matoran oli auttanut Bio-Klaanin saarella olevia Matoraneja. Hänen avullaan, kyliin oli järjestetty erilaisia puolustusmenetelmiä ja ansoja, jotta Tärtäläiset eivät iskisi niihin uudelleen. Ta-Matoran oli silloin pukeutunut mustaan, jotta häntä ei tunnistettaisi.

Ta-Matoran oli myös käynyt tutkiskelemassa Bio-Klaanin saarta ja sen linnoitusta. Mutta ei hän sinne hyökkäisisi. Miksi ihmeessä? Siellä oli hyviä liittolaisia, joten niitten kansa ei tarvinnut kinastella.

Matoran avasi käärön ja rupesi lukemaan sitä taas. Hän alkoi lukea ääneen, vaikka kukaan ei ollut kuuntelemassa.

Sinä turvaudut mystiseen voimaan,
mutta joutuvat kuoleman kellot soimaan.
Pedot ja metsästäjät kimppuusi hyökkäävät,
voimaa et saa, ennen kuin ne tyyntyvät.
Muinaisen metsän siimekseen sä meet,
takaisin tuut tai et, ovat avaimet metsän rämeet.
Et tajua sä tätä, mutta tämä tärkeä on,
älä unohda sitä, tai olet toivoton.
Yksi kuolee, yksi herää,
vihjeet joudut sä näistä kerää.
Kuolema tai elämä, mysteeri se on
mutta

Teksti meni lukukelvottomaksi, ja Ta-Matoran jäi jälleen pähkäilemään arvoitusta. Hän tiesi, että tekstissä tarkoitettiin juuri tätä metsää. Mutta metsästäjistä hän ei tajunnut. Keitä metsästäjiä? Pimeyden kenties?

Raaz…

Joku sanoi hänen nimeään. Kuka se oli?

Raaz oli saanut selville, että Bio-Klaani keräilisi joitain kristallinpalasia. Tutkittuaan asiaa jonkin aikaa, hän huomasi, ettei käärö ja kristallinpalaset liittyneet toisiinsa ollenkaan. Se oli hyvä, koska Raaz ei halunnut ollenkaan Klaanilaisia peräänsä.

Pian hän näki kaukana metsässä luolan. Ta-Matoran juoksi sen luo ja huomasi portin.

Sinä turvaudut mystiseen voimaan,
mutta joutuvat kuoleman kellot soimaan, kuului ääni hänen päässään.

Raaz katseli ympärilleen, mutta ketään ei ollut siellä.

“En pelkää, tiedän sen”, Matoran ajatteli.

Hän tutkiskeli porttia ja pian se avautui. Luolan sisällä oli kaksi patsasta, toinen oli kultainen, toinen musta. Vaikka luola oli ikivanha, kummassakaan ei näkynyt iän merkkejä.

Raaz kulki patsaiden ohi ja tunti outoa tunnetta sisällään. Hän jatkoi matkaa, kunnes näki jälleen kaksi patsasta. Mutta näistä kumpikin oli Ta-Matoranin kädessä olevan käärön värisiä. Patsaiden silmät hohtivat punaisina, jolloin Raaz vähän perääntyi.

Raaz… Ääni kuului jostain taas.

Raaz kulki silloin patsaiden ohi, kunnes huomasi olevansa jälleen metsässä. Luolan ulkopuolella. Mutta luolaa ei ollut hänen edessään enää. Vaan alaspäin vievät portaat. Ta-Matoran meni alaspäin, kunnes putosi.

Sinä turvaudut mystiseen voimaan.
mutta joutuvat kuoleman kellot soimaan, kuului jokapuolelta ikuisuudelta kestävän pudotuksen aikana.