Vuoritukikohdan oikeanpuoleinen rinne

Lumi pöllysi, kun kolme mustaa helikopteria laskeutui loivalle rinteelle. Kahden sysimustan lentoajoneuvon ovet avautuivat välittömästi ja niiden sisältö hyökyi ulos kuin vihaiset Kofo-Jagat rikkoutuneesta pesästään, mutta järjestyneemmin. Mustat haarniskat kolahtelivat kun Tiedustelupalvelun agentit laskeutuivat helikoptereistaan lumen pölistessä heidän ympärillään. Kymmenen tiedustelupalvelun erikoisagenttia muodostivat rivin kolmannen helikopterin eteen.

Kolmannen helikopterin sisällä kaksi Torakkakomentajaa katsoi aluksen tummennettujen ikkunoiden läpi mahtavaa joukkojaan. 219 virnisti ja hänen katseensa siirtyi kopterin vasemman puoleisesta ikkunasta Mt.Ämkoota.
Pian nähdään, Lumihiutale, ruskea Nazorak ajatteli.

Helikopterin sivuun vedettävä ovi aukaistiin ja komentajakaksikko astui ulos hyytävään lumisateeseen. Kuului yhtenäinen kolahdus kun agentit kopauttivat kantapäänsä yhteen tervehtiäkseen johtajiaan. Jokainen agentti oli taitavasti koulutettu ja heidän taistelutaitonsa olivat Tiedustelupalvelun huippua. He seisoivat ryhdikkäinä, kaikilla mustat visiirit silmiensä edessä. Heistä huokui vuosikymmenien kova kuri ja Nazorakein imperiumin ylväys.

219 ja kapteeni 666 astelivat mustan joukkionsa eteen. 219 piti arvokkaasti hopeanuppista kävelykeppiään kainalossaan, vaikkei hänen jaloissaan ollut mitään vikaa, katsellessaan alaisiaan.
”Hyvät Tiedustelupalvelun agentit”, aloitti kapteeni, ”teidät on valittu tänään todella tärkeään tehtävään. Tänään pari tuntia sitten, viisi maanpetturia pakenivat Pesästä tälle vuorelle syyllisinä kaikkein raskaimpaan ja loukkaavimpaan rikokseen koko Nazorakein historiassa: Nazorak-johtajan murhayritykseen ja kapinaan puhtaan lajimme johtoporrasta vastaan! He piiloutuivat vuorella sijaitsevaan vuoritukikohtaan. Meidän tehtävämme on etsiä heidät ja murskata viimeinenkin jäljellä oleva kapinan jyvänen tahraamasta lajimme puhtautta! Kun löydämme heidät, tappakaa heidät mahdollisimman hitaasti, ja tuskallisesti, ja armotta! Kiduttakaa heitä niin kauan, että he rukoilevat kuolemaansa -” 666 määräsi kuin hurmoksessa tottelevaista joukkoaan. 219 suu vääntyi virneeseen. ”- Ja toteuttakaa heidän toiveensa. HYVÄT HERRAT! NA ZORA!!”

”NA ZORA!!” mustien agenttien joukko vastasi.
219 hymyili. ”Hienoa…”

Nazorakien vuoritukikohta

2844 väänteli raivoisasti radiolaitteensa nappeja ja vipuja. Mihinkään ei saanut yhteyttä. Hän oli yrittänyt jo kaikki erityiskikkansa ja valttikorttinsa, mutta Tiedustelupalvelun häirintäsignaalit olivat liian voimakkaat.

“Toivotonta”, hän murahti. “Ei toimi.”

16765 näytti mietteliäältä. Hän hieroi otsaansa ja mietti kuumeisesti seuraavaa siirtoansa. Periaatteessa hänellä olisi hyvä asema niin pitkään kuin hän olisi elossa, joten pääprioriteetti on pakeneminen. Pelkästään uutisten ja 007:ää koskevien huhujen vuotaminen kakkien nazorakien korviin tekisi johtoportaan asemasta ainakin vähän tukalamman. Olisi siis vain päästävä pois Nazorakien tukialueelta. Hän mietti hetken Klaania, mutta sivuutti sen sitten. Jos he taistelisivat Nazorakien vapauden puolesta, he eivät voisi veljeillä kansakunnan arkkivihollisten kanssa.

“Lähdetään täältä, yritetään alas vuorelta”, nazorak sanoi poissaolevana. 1844 katsoi kapinajohtajaansa ja nyökkäsi. “Missä se lumihiutale on?”

“Taisi mennä juuri äsken toimistoonsa”, kirjanpitäjä vastasi. 16756 huusi tiedemiestä tulemaan kysyäkseen tältä parasta poistumisreittiä vuorelta. Kaksi viimeistä ryhmän jäsentä hääräsivät huoneen nurkassa huoltamassa aseita ja pakkaamassa vähäisiä tavaroita.

273 istui omassa pienessä huoneessaan työpöytänsä edessä. Hän oli purkanut Alinolla-Hanskansa osiin ja hitsasi johtimella pieniä erin värisiä johtoja yhteen hanskan ranneosaan. Albiino torakka piti silmillään omituisen näköisiä laseja, joiden linsseistä työntyi ulos erin pituisia mikroskooppeja, jotka sopeutuivat hyvin pieneen ja tarkkaan työhön.

Hän lopetti hitsauksen ja otti lasensa pois päästään. Lasien alta paljastui haikea ja surumielinen katse. Hän katsoi pöydällään makaavia kiilteleviä prototeräs hanskan osia. Sitten Jäätutkijan katse siirtyi muista osista erillään olevaan hanskan virtalähteeseen. Jään elementaalikiveen. Kivi tuotti omaa himmeää sinistä valoaan. Tiedemies otti kiven varovasti käteensä ja nosti sen kasvojensa korkeudelle katsoen sitä haikeana. Kiven lukuisista säröistä ja kulmista heijastui Jäätutkija 273:n omat kasvot. Kivi näytti sen, mitä hänestä oli tullut. 273 puristi kiveä voimakkaammin ja laittoi kiinni olevan nyrkkinsä otsaansa vasten. Kyynel valui hänen poskeaan pitkin alas. Sitten kapinanjohtajan huuto laboratoriosta havahdutti hänet.

“Kröhm. Tulen kohta!” hän vastasi.
Tiedemies ruuvasi äkkiä hanskansa osat takaisin paikoilleen ja vilkaisi lisäämäänsä osaa: hän oli asentanut hanskan ranteeseen ympyrän muotoisen kytkimen, jolla hän voisi säädellä elementtikiven antamaa energiamäärää. 273 hymähti tyytyväisenä ja lähti huoneestaan muiden luo.

273 astui huoneensa ovesta ulos ja käveli laboratoriotaan kohti. kirkas auringon valo tulvi seinän pienistä ikkunoista sisään. Hän oli juuri tarttumassa labran oven kahvasta, kun hän näki käytävän päässä tutun näyn: 2905 käveli horjahdellen käytäviä pitkin ilman minkäänlaista päämäärää. Kävelystä ja sekavasta mutinasta päätellen Juippi oli mennyt taas ottamaan jossain nurkan takana viinaksiaan. Hän laahasi mukanaan olevaa suurta jakoavainta perässään, josta kuului kauhea kolina kun se kolahteli kulmiin ja seiniin.
Tiedemies mies huokaisi. Hän päästi irti oven kahvasta ja kävelin Juipin selän taakse, joka ei ollut huomannut valkoista ystäväänsä. Alkoholistinen mekaanikko oli juuri ruuvaamassa pullonsa korkkia auki, kun 273 sanoi “Sinä kännikala et näytä ikinä oppivan!”
2905 säikähti niin paljon selkänsä taakse ilmestynyttä tiedemiestä, että hätäisessä juoksuaskeleessaan kompastui omiin jalkoihinsa ja kaatui tömähtäen vatsalleen.
“Ä-äl-lä säikhyttel minua noihn…” juopunut mekaanikko virkkoi epäselvästi.

273 pudisteli päätään, mutta auttoi ystävänsä jaloilleen.
“Kuinka monta kertaa olen sanonut, että en siedä kun ryyppäät työaikanasi! Töiden jälkeet saat juoda kuin sieni minun puolestani” Jäätutkija nuhteli alaistaan.

“O-okk-k-ei, shelvä. Mi-n luppaan ettei thämä thoisthu…”

273 tiesi, että Juippi oli luvannut noin joka kerta kun oli jäänyt kiinni. Mutta nyt hän ei jaksanut puuttua enempää ystävänsä alkoholin käyttöön ja antoi hänelle luvan mennä. Lisäksi muut kapinalliset odottivat jo häntä. Tiedemies oli jo tarttumassa ovenkahvaan kun 2905 huusi “H-hei! Et palauttanut vielä t-t-taskumattiahni!”

“Tuon sen sinulle illalla”, 273 sanoi, ”lupaan sen”. Sen sanottuaan hän astui labraansa.

“Mitä kautta täältä pääsee nopeinten pois?” 16765 alkoi tenttaamaan huoneeseen saapuvaa tiedemiestä.
“Rakennuksesta vai tukikohdasta yleensä?” Jäätutkija halusi tarkentaa.
“Tukikohdasta”, Nazorak selvensi. “Tai ylipäätään tältä vuorelta. Meitä osataan etsiä täältä.”

“Hm”, 273 mietti. Hän käveli yhden kaappinsa luokse ja penkoi sieltä papereita. Hetken päästä hän löysi etsimänsä ja viittoi kaikkia ryhmän jäseniä tulemaan tutkimuspöydän ympärille. Hän levitti ison kartan pöydälle, joka peitti lähes puolet pöydästä.
“Tämä on tämän vuoren kartta. Olin itse kauan sitten tätä vuorta kartoittamassa”, hän kertoi. Tiedemies laski etusormensa kartan kohtaan, joihin oli merkattu kuvioita.
“Me olemme tässä. Nopein tapa poistua vuorilta on laskeuduttava tukikohdan kielekkeen vasenta puolta, joka on loivin reitti. Sitten jatkaa lännen puoleisia rinteitä pitkin alas, aina tähän solaan asti. Sieltä voimme jatkaa kapeita vuoristopolkuja pitkin saaren länsiosiin”, 273 selosti ja kuljetti sormeaan karttaan merkittyjen piirrosten yli.

“Minkälaisia ajoneuvoja täältä löytyy?” 2844 kysyi väliin.

“Rakennushallissa on valmiina itse suunnittelemiani, raskaasti aseistettuja moottorikelkkoja ja ilmatyynyaluksia.”

“Meidän pitäisi lähteä melko pian täältä”, 16765 jatkoi. “Meidän tiedetään olevan täällä.”

“Onko reitti vaarallinen?” 2844 kysyi.
“Suurimmalta osin turvallinen. Lisäksi lumivyöryn vaaraa ei ole niillä alueilla”, 273 vastasi.
16755 viittasi. “Entä… Mitä teemme sitten kun pääsemme pois vuorelta? Minne menemme?”
Kaikki kapinalliset katsoivat kysyvästi toisiaan. Kukaan ei ilmeisesti tiennyt mihin heidän kannattaisi mennä.

“… tietääkö kukaan meistä paljoa mitään Nazorakien alueiden ulkopuolisesta maailmasta?” 16755 jatkoi.

“Käsittääkseni iso osa tästä saaresta on kohtalaisen autiota lukuun ottamatta Klaania kaukana etelässä”, 16765 avasi suunsa. Hän jatkoi vielä, mutta hänen äänensä hukkui räjähdykseen.

Lasinsirpaleita lenteli ympäriinsä ja tummia nazorakeja syöksyi katon läpi sisään tulittaen. 16754 nappasi äkkiä savukranaatin varusteidensa joukosta ja heitti sen huoneen keskelle. Joku torakoista huusi kovaa antautumiskäskyä. 273:n ääni huusi kapinallisia juoksemaan toiseen suuntaan.

16755 ja 16754 vetivät omat Zamor-pistoolinsa esiin ja alkoivat tulittaa sattumanvaraisesti ympäri savuista huonetta juostessaan. Koko huone muuttui hetkessä sekasortoiseksi Karzhaninkattilaksi, kun agentit yrittävät ampua ja etsiä kapinallisia, mutta samalla törmäilivät huoneessa oleviin laitteisiin ja työpöytiin.

16755 ampui viimeisen laukauksen kun syöksyi ovesta käytävelle ja paiskasi oven perässään kiinni. Koko ryhmä lähti pakenemaan pitkää käytävää pitkin.
“Voih! Radiolähetin jäi sinne!” 2844 parkaisi.

“Nyt ei ole aikaa mennä sitä hakemaan!” 16765 huusi taakseen juostessaan 273:n kanssa edessä. “Entä nyt, Jäätutkija?!”

“Meidän on mentävä rakennushalliin! Otamme sieltä kulkuneuvot!”

Kun viisikko juoksi käytävässä, agentit olivat löytäneet tiensä vielä savuavassa laboratoriossa huoneen ovelle. Yksi agentti karjaisi turhautuneena ja löi työpöydälle olleet koeputket lattialle.

Kun agentit juoksivat ovesta ulos, he eivät huomanneet että rikkoontuneiden koeputkien kemikaalit alkoivat savuamaan ja polttaa huoneen lattiaa. Pienet liekit alkoivat vähitellen edetä huoneen lattialla ja nuolivat työpöytien jalkoja. Lopulta liekit kasvoivat ilmiliekeiksi ja valtasivat koko huoneen. Ne nuolivat huoneen kaappeja ja teknisiä laitteita. Ne polttivat erästä alakaapissa ollutta kanisteria, jossa luki Torakoiden kielelle “Räjähtävää”.

Koko huone, kaikkine 273:n tutkimustuloksineen, raportteineen, sinikopioineen ja asepiirroksineen katosivat liekkeinä ja savuna, valtavan räjähdyksen saattelevina ilmaan, vuosien työn jälkeen.

Konehalli ei ollut kaukana, mutta henkensä edestä pakenevasta 2844:stä matka tuntui hänen elämänsä pisimmältä.

“Äkkiä sisään!” 273 huusi ja riuhtaisi oven auki. Välittömästi hän syöksyi hallin reunassa olevalle tietokonepaneelille, ja alkoi näppäilemään suuria liukuovia auki. Suuressa salissa odotti yksi valkoinen ilmatyynyalus, johon näytti mahtuvan hyvin kymmenenkin sotilasta. Ajoneuvo oli pitkulainen, ja sen keulassa oli puolipallon muotoinen ohjaamo. Keskiosan katottomien matkustustilojen takana kohosi tykkitorni. Hieman taaempana salissa oli pitkät rivit moottorikelkkoja. 273:n alaisina toimivat mekaanikot hämmästyivät äkkinäisistä vieraista ja keskeyttivät toisen ilmatyynyaluksen rakentamisen.

Suuret metalliset liukuovet aukenivat tuskallisen hitaasti valkoisen torakan kiitäessä alukseen. Tulitus alkoi taas, kun ilmeisesti toinen tiimi Tiedustelupalvelun agentteja oli saapunut toisesta suunnasta.

“Ulos ja äkkiä!” joku nazorakeista huusi heidän onnekseen luodinkestävän ilmatyynyaluksen sisällä. 16765 teki muutamia hätäisiä peruutusliikkeitä, mutta lopulta sai ajoneuvon ulos hallista. Heidän takaa-ajajansa käynnistelivät moottorikelkkoja hallissa 219:n huudellessa komentoja.

Valkoinen ilmatyynyalus kiisi lumen yllä uskomatonta nopeutta saavutellen. He olivat hetkessä laskeutuneet loivaa vuoristotukikohdan kielekkeen vasemman puoleista reunaa alas, tasaisemmalle rinteelle. Ei kulunut kuitenkaan kauaa, kun Tiedustelupalvelun agentit olivat viimein saaneet moottorikelkkansa käyntiin, ja saavuttaneet kapinallisten pakoaluksen.

“273! Mistä tämä rakkine tekee mitäkin?!” kapinanjohtaja huusi tiedemiehelle, samalla kun väänsi ohjaussauvoja kaikkiin suuntiin. Moottorit jylisivät kun agenttien ohjaamat valkoharmaat moottorikelkat saavuttivat yhä enemmän pakenevaa ilmatyynyalusta.

Agentit yrittivät ampua pitkää kulkuneuvoa Zamor-konepistooleillaan, mutta ne kimmahtelivat hyödyttömästi luodinkestävästä teräksestä.
16755 ja 16754 olivat kiivenneet ulos ohjaamosta ja yrittivät vastata tuleen omilla pistooleillaan.

“Äh! Anna minä tulen ohjaamaan! Minähän sentään olen nämä suunnitellut!” 273 komensi ruskeaa Nazorakia ja siirtyi itse ohjaajan penkille.

“Mennään muiden avuksi, kirjanpitäjä!” 16765 sanoi 2844:lle.
“S-selvä”, hintelä Nazorak vastasi haluttomasti.
“Minä ohjaan täällä”, 273 vastasi tovereilleen heidän astuessaan ohjaamosta ulos.

273 väänteli ohjaussauvaa määrätietoisesti väistellessään aluksen edessä olevia korkeita kallioita ja katsoi kojelaudassa olevaa näyttöä, jossa näkyi alusta ympäröivän alueen muodot ja punaisina pisteinä aluksen takana jahtaavat moottorikelkat.
Ironista, omia laitteitani käytetään minua vastaan, 273 ajatteli.

Lumi tuiskusi ulkona, kun neljä kapinallista tulittivat aluksen kannella heitä seuraavia Tiedustelupalvelun agentteja. Aluksen matkustustilassa oli vain korotettu lattia sen keskikohdassa, jonka taakse pystyi suojautua.

Yksi kelkka yritti päästä aluksen oikealle puolelle, mutta 16755 huomasi sen ja ampui kelkan mustaa kuljettajaa olkapäähän.

2844 tärisi korotetun lattian takana Zamorien lentäessä hänen päänsä ylitse. Hän oli jo käyttänyt yhden pistoolinsa lippaan ja työnsi toisen tilalle. Sitten hän nousi nopeasti kyykystä ja ampui kolme laukausta agentteja päin, mutta kelkkojen luodinkestävät pinnat torjuivat ne. Ennen kuin kirjanpitäjä ehti painua takaisin kyykkyyn, hän ulvahti kivusta kun Zamor lävisti hänen ranteensa.

16765 huomasi toverinsa haavoittumisen ja syöksyi auttamaan häntä.
“273! Kai tässä halvatun aluksessa on jotain aseitakin!?” kapinanjohtaja huusi kärsimättömästi.

“No totta kai!” tiedemies huusi turhautuneena takaisin ja painoi kojelaudassa olevaa kytkintä. Ilmatyynyaluksen kyljistä aukesi luukut ja esiin tuli ohjustenheittimet. 273 katsoi heittimiin liitetyn kameran avulla kelkkoja. Hän laittoi peukalonsa valmiiksi toisen ohjaussauvassa olevan napin päälle, ja aluksen tietokone lukitsi moottorikelkan tähtäimeen. Valkoinen Nazorak painoi napin pohjaan ja ilmatyynyaluksen kyljestä lentävä ohjus hakeutui valkoharmaaseen moottorikelkkaan räjäyttäen sen ja sen mukana ohjaajansa.

”Eikö meillä pitänyt olla ainut ilmatyynyalus?”, 16764 huusi valkoiselle nazorakille.

”Itse asiassa siellä oli muitakin toimivia aluksia”, 273 vastasi ja vilkaisi ohjaamon näyttöihin. Heidän taaksensa oli ilmestynyt nyt myös suuri ilmatyynyalus, joka oli muuten identtinen heidän aluksensa kanssa, paitsi että sen katolla oli suuri energiatykki jonka ohjaimissa keikkui Kapteeni 666.

”Sinun laitteesi olivat kuulemma todella kestäviä!”, musta eliittinazorak huusi voimakkaalla äänellä. 273 tiesi sanojen olleen kohdistettu hänelle, mutta hän ei viitsinyt kiinnittää niihin huomiota.

”Kokeillaanko sitä?” 666 jatkoi ja näpräsi järeää ilmatyynyaluksen katolla olevaa tykkiä. Energiatykin pitkä piippu alkoi hehkua vihertävänä.

Laite piti lasermaista ääntä laukaistessaan energiasäteen kohti pakenevaa ilmatyynyalusta. Koko alus vavahteli ja savusi. 273 katsoi huolestuneena edessään vilkkuvia punaisia valoja. Koneen oikeanpuoleiset panssarilevyt olivat vahingoittuneet pahasti.

”Yritä ajaa pois tästä suoralta!” 16765 määräsi jäätutkijaa.

”No koko ajan yritän”, 273 vastasi ärtyneenä. Aluksen takaosaan osui moottorikelkkojen ohjuksia. Nähtävästi joku agentti oli keksinyt miten ne toimivat. Joku takana olevista nazorakeista karjui.

”Mutta kun toisella puolella on seinämä ja toisella jyrkkä rinne, niin liikkumavaraa on aika vähän”, hän jatkoi ja katsoi huolestuneena tietokonenäytön informaatiota ajoneuvon kunnosta.

”Ota ohjaimet hetkeksi, sain idean”, 273 sanoi yhtäkkiä ovella keikkuvalle 16765:lle ja syöksyi ilmatyynyaluksen takaosaan. Panssarilevyt ympäriltä olivat kärsineet pahasti, eivätkä ne välttämättä kestäisi enää kovin montaa osumaa. Kaksi nazorakia tulittivat takaa-ajajiaan käsiaseilla kolmannen istuessa sivummalla. Hänen kätensä oli sidottu pikaisesti.

”Eikö sinun pitäisi ohjata?” 16754 kysyi jäätutkijalta.

”Pomo hoitaa sen. Tee vähän tilaa, käytän hanskaani”, hän vastasi ja alkoi käynnistellä alinollahanskaansa.

”Sivuun!” 16764 huusi ja veti 273:n alas. Energiatykin säde iskeytyi kohtaan, jossa heidän päänsä olivat hetkeä sitten olleet. Nyt siinä kohtaa oli vain metalliromua ja liekkejä. Panssarilevyjä irtoili ja putosi alas jyrkkää rinnettä. Kapinallisten pakoajoneuvo alkoi tuntua jatkuvasti turvattomammalta.

Jäätutkija latasi hanskaansa mahdollisimman matalana. Sitten hän nousi äkisti seisomaan ja puristi hanskan nyrkkiin niin, että hänen sormensa koskettivat hanskan kipinöivää laukaisin osaa. Hän näki, kuinka sininen energiavirta kiemurteli prototeräksen ympäröimissä sormissaan, mutteivät vahingoittaneet niitä. Jäätutkija oli ylpeä keksinnöstään. Hän oli vahvistanut karkaistua prototerästä monilla jäätymistä estävillä kemikaaleilla, jonka ansiosta hanska ei jäädyttänyt itseään, eikä hanskan käyttäjää itseään.

273 virnisti, heilautti kättään kaaressa heitä jahtaavia kelkkoja kohti, ja aukaisi nyrkkinsä. Samassa hanskan sormenpäistä lennähti viisi sinistä elementaalisalamaa, jotka haarautuivat, yhdistyivät ja etenivät ilmassa. 273 tajusi pystyvänsä ohjailemaan energiavirtoja koukistelemalla ja liikuttelemalla sormiaan. Jään elementaalienergia osui lumeen kelkkojen edessä, ja samassa jäädytti niiden eteen valtavan rampin.

Kaksi kelkkaa eivät kyenneet väistämään jäistä ramppia, vaan syöksyivät sitä pitkin alas kapealta vuoristotieltä. Valkoinen Nazorak vetäytyi lataamaan hanskaansa ja ampui pian uudelleen jääenergiaa. Tällä kertaa jääsalamat osuivat 666:n ilmatyynyaluksen tuulilasiin ja syöksyi siitä läpi ohjaamoon. Alus alkoi välittömästi huojua ja liikkua epävarmemmin. 666 huusi jotain, ja joku toinen agentti syöksyi ohjaamoon aluksen takaosasta, vain todetakseen aluksen muuttuneen ohjauskelvottomaksi.

”Tuossa on se sola?” haavoittunut 2844 kysyi 273:lta. Kirjanpitäjä-nazorak osoitti heidän edessään olevaa syvää, ajokelpoista uurretta kahden korkean vuorenrinteen välissä.

”Kyllä, sen jälkeen alkaa helppokulkuisempi reitti suoraan alas vuorelta”, valkoinen nazorak vastasi ja lähti kohti ohjaamoa. He tulivat juuri korkeaan lumen peittämään solaan. 273 oli monesti ihaillut valtavia vuorenrinteitä sen kummallakin puolen. Nämä olivat hänen unelmiensa maisemia. Jylhiä ja koskemattomia luonnonmaisemia.

Äkkiä hän kumartui kuullessaan energiatykin äänen yläilmoista. Hän ajatteli sen ensin menneen huti, mutta tajusi sitten 666:n tähdänneen suoraan vuorenrinteeseen. Toinen solan korkeista rinteistä alkoi sortua kovaa ja nopeasti suoraan kapinallisten ilmatyynyaluksen päälle.

”PYSÄYTÄ!” 273 huusi täysillä, mutta liian myöhään. Kivet ja jää iskeytyivät panssaroidun ohjaamon katon läpi ja murskasivat ohjaamon. Ilmatyynyalus syöksyi hallitsemattomasti päin toista vuorenseinää kylki edellä. Se lensi iskun voimasta katolleen syvään lumihankeen.

273 makasi vatsallaan lumessa. Hän nosti hitaasti kätensä jyskyttävälle otsalleen. Hänen koko kehoaan sattui. Valkoinen Nazorak yritti nousta hitaasti polvilleen. Hän käänsi päätään varovasti katsoakseen ympärilleen.

Heidän vähän aikaa sitten pakoajoneuvonaan toiminut ilmatyynyaluksen kansi ja ennen ohjaamona toiminut metalliromukasa olivat ilmiliekeissä ja niistä purkautui mustaa savua.
Nelisen metrin päässä 273:sta 16754 auttoi 16755:ttä ylös maasta, ja heidän vieressään 2844 parkui siteessä olevaa kättään, jonka päälle oli kaatunut.

Jäätutkija nousi nopeasti seisomaan, vaikka kuinka tuskallista se olikin. Hän käveli kylkeään pidellen loukkaantuneiden toveriensa luokse.

“M-missä… 16765 on?” valkoinen tiedemies kysyi muulta kolmikolta. Ruskeat Nazorakit katsahtivat toisiinsa, kun tajusivat että heidän johtajansa puuttui vielä.

“Minä näin hänet viimeksi kun hän meni luoksesi ohjaamoon”, 16755 sanoi. Silloin 273 muisti. Hänhän oli komentanut 16765:ttä ohjaamaan, kun hän itse oli mennyt kannelle.
Sitten valkoisen tiedemiehen silmät laajenivat. Hän kääntyi nopeasti katsomaan palavaa ilmatyynyaluksen ohjaamoa. Pelko levisi Nazorakin kasvoille.

“16765!” hän huusi palavaan ohjaamoon. “16765!!”
273 yritti juosta takaisin ilmatyynyalukseen, mutta 16755 ja 16754 sieppasivat hänet ranteista kiinni.
“Älä hullu sinne mene! Sinä voit kuolla!” 16755 huusi.
“Kukaan ei voi selvitä tuollaisesta. Et voi tehdä enää mitään!”

Jostain kapinallisten takaa alkoi kuulua tulitusta. Nelikko katsahti hätääntyneesti taakseen ja he lähtivät äkisti kulkemaan kallionseinämän viertä mahdollisimman huomaamattomasti. Tuhoutunut ilmatyynyalus jäi vähitellen taakse.

”Nopeasti nyt”, joku torakoista ähisi. Solan päässä alkoi jyrkkä mäki alaspäin. Sen molemmilla puolilla oli jyrkät rinteet.

”Emme me pääse niitä jalkapelillä pakoon näin avoimessa maastossa”, 16765 sanoi epätoivoisena katsellen lumilakeuksia.

”Pääsisimmekö kapuamaan jyrkännettä alas?” 16764 ehdotti.

”Yritetään piiloutua ja yllättää agentit. Ei meillä ole muuta mahdollisuutta”, 2488 ehdotti.

”Jaa-a. Ei kai tässä muukaan auta”, 273 vastasi.

16765 syöksyi aivan solan suuaukon sivuun valmiina ampumaan ensimmäisen, joka siitä tulisi. Kolme muuta piiloutuivat kinoksien ja kivikoiden taa. Kaikki tähtäsivät aukkoa, josta agentit tulisivat ennemmin tai myöhemmin.

Tummahaarniskainen torakka ilmestyi suuaukosta tähdäten pistoolillaan eteenpäin. Väijyksissä ollut 16765 ampui kolme laukausta torakkaa päähän, ja tämä lyyhistyi maahan. Sitten kapinallinen syöksyi nopeasti kauemmas. Solasta syöksyi useita agentteja. Kapinalliset tulittivat. Tiedustelupalvelun miehet maastoutuivat lumeen.

”Teidän naurettava kapinanne on tuomittu epäonnistumaan”, 666 huusi syöksyessään tulitukseen. Kapinallisten ammukset kimpoilivat tehottomina mustasta eliittihaarniskasta. Kapteeni syöksyi hankeen onnettomien pakenijoiden kimppuun.

Valkoinen kewa-lintu katseli ihmeissään solan korkealta harjanteelta alas. Oudot olennot juoksentelivat ja melusivat alhaalla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kuin ne olivat tunkeutuneet Mt. Ämkoon ikuisien lumihuippujen lomaan häiritsemään paikallista ekosysteemiä.

Puhtaus. Puhtaus on mennyttä, kaikki turmeltuu.

Alhaalla pamahteli. Äänet kaikuivat solan seinämistä voimakkaana kaikkialle. Alhaalla hanki värjäytyi vihertäväksi.

Veri. Kuolema ideologian vuoksi. Kunniakuolema.

Lintu katseli hetken surumielisenä jyrkänteeltä. Sekään paikka ei olisi enää entisensä. Nyt sitäkin peittää ikuinen kuoleman varjo. Sielläkään ei olisi enää rauhaa.

Vapaus. Vapaus, joka on tavoittelemisen arvoinen, vaikka sen saamisen mahdollisuudet olisivat mitättömät.

Tuskanhuutoja. Lisää laukauksia. Lintu nousi siivilleen ja lähti lentämään poispäin. Se käänsi selkänsä alhaalla tapahtuvalle tragedialle. Kapina oli saanut neljännen uhrinsa. Pieni kewa oli onnellisen tietämätön suurista sotasuunnitelmista ja järjestetyistä murhista, mutta silti se tiesi kaiken olevan matkalla tuhoa. Sekin halusi unohtaa. Sekin.

Ruskean Nazorakin keho nytkähti. Jännittyneet lihakset rentoutuivat. Hengitys salpaantui. Jalat eivät enää jaksaneet kannatella painavaa kehoa. Hitaasti se alkoi kallistumaan eteenpäin ja kuolleen kapinallisen ruumis kaatui tömähtäen vatsalleen lumihankeen.

273 kuuli laukauksen ja kääntyi äänen suuntaan. Valkoisen tiedemiehen silmät laajenivat. 16754:n ruumis makasi hänestä muutaman metrin päässä oikealla, 16755:n ja 2844:n siitä taaempana yhdessä kasassa. Ruumiiden ympärillä oleva lumi oli värjääntynyt tumman vihreäksi, ja se haisi kuvottavalle.

Jäätutkija tajusi, että hän oli nyt viimeinen elossa oleva ryhmästään. Kuului panssarien kolahtelua ja jalkojen tömähtelyä, kun tiedustelupalvelun agnentit lähestyivät viimeistä kapinallista, osoitellen häntä konepistooleillaan, valmiina tappamaan hänet kuin Nui-Jagat saaliinsa, jos hän tekisi yhdenkin väärän liikkeen.

273:n hengitys näkyi ilmassa valkeana höyrynä. Hän yritti vielä epätoivoisesti keksiä jotain pakotietä. Jotain, millä voisi pelastaa itsensä. Mutta pelko lamaannutti hänet. Jäätutkijan pelokkaat ja surumieliset silmät olivat vain nauliintuneet tovereidensa liikkumattomiin ruumiisiin. Hänen tärisevät kätensä yrittivät kaikin voimin pidellä Zamor-pistoolia.
Mustat agentit asettuivat riviin valkoisen tiedemiehen eteen niin, että Jäätutkijan takana oli rotko ja edessä mustat agentit. Kapteeni 666 ilmestyi rivin taakse hymyillen.

“Miltä tuntuu olla kapinasi viimeinen elävä jäsen?” torakkakomentaja virnisti häijysti. Hän kohotti kätensä ylös merkiksi. Agentit asettivat sormensa aseidensa liipaisimille. 273 hengitys kiihtyi. Hän muisti tämän. Hän oli nähnyt juuri saman asetelman.
Teloituskaarti…

273 ajatukset palautuivat aiemmin nähneeseensä uneen.
“Valmiina!” 666 huusi. Mustat torakat osoittivat valkoista tiedemiestä.

273 sulki tiukasti silmänsä. Hän ei halunnut katsoa.
Ei… Ei tämä voi päättyä näin…
666 avasi suunsa huutaakseen.

“SEIS!” Kaikki paikalla olijat hämmästyivät. Agentit, Kapteeni ja eniten 273. 666 kääntyi vihaisesti katsomaan taakseen. Samoin agentitkin. Jäätutkija katsoi rivistön läpi nähdäkseen huutajan.
Hienoon mustaan Tiedustelupalvelun univormuun ja koppalakkiin pukeutunut 219 käveli kädet selkänsä takana ja sama inhottava virne kasvoillaan paikalle.

”No mitä nyt?!” 666 kysyi turhautuneena keskeytyksestä. 219 marssi määrätietoisesti rivistön luokse.
“Hienoa, että otitte viimeisen pakenijan kiinni”, 219 onnitteli, “mutta minä haluan henkilökohtaisesti tappaa hänet.”

273 alkoi toipua hämmennyksestä. Totta kai 219 olisi niin ylimielinen, että aikoisi itse tappaa hänet.
Kapteeni harppoi pitkin askelein komentaja-agentin luokse.

Mustat agentit väistivät, kun koppalakkinen komentaja käveli rivistön lävitse. Harmaat pilvet alkoivat liukua taivaalla paistaneen auringon eteen. Tuuli ujelsi jylhien vuorten lomassa.
219 asettui Jäätutkijaa vastapäätä. Hänen ja Jäätutkijan katseet kohtasivat.

”Hei, Lumihiutale.” Nazorakkomentaja nosti vyöltään mustan zamor-pistoolinsa, naksautti peukalollaan varmistimen päälle ja osoitti aseellaan kapinallista.
Valkoinen tiedemies sulki silmänsä, kun ei halunnut katsoa torakkakomentajan inhottavaa virnettä.

Mutta silloin 273:n ajatuksissa tapahtui muutos. Hän ei ollut enää peloissaan, eikä toivoton. Hän oli vihainen.
Kun kaikki ystävät ovat kuolleet.
Kun elämä on tuomittu kuolemaan.
Kun mieli on vaipunut epätoivoon.
On olemassa enää vain yksi asia, minkä voi enää saavuttaa: kosto. Toivo katkeran suloisesta kostosta, jolla voisi maksaa kaikki tehdyt vääryydet. Halu katsoa vihollisensa maailman romahtavan, aivan kuin omansakin oli romahtanut. Himo nähdä pelko ja kyyneleet vihaamansa olennon silmissä. Unelma siitä, että voisi upottaa terän henkilöön, joka on aiheuttanut itsellesi niin paljon tuskaa ja vihaa, ja tahto tyydyttää sitä himoa, että voisi leikitellä toisen elämällä ja kuolemalla ja ajatella olevansa Kohtalon välikappale.

219 osoitti häntä pistoolillaan, ylimielinen virne kasvoillaan. 273 painoi päänsä alas ja häntä alkoi hieman hymyilyttään. 219 virne lakosi hieman, ja sitten valkoinen tiedemies jopa naurahti.
”Miksi hymyilet, vaikka sinulla on jo toinen jalka haudassa?”

273 hymyili. ”Aiotko vain ampua minut, kuin mitättömän hyönteisen? Eikö teloitus ole hieman mautonta sinulta?”
Hän naurahti. ”Eikö sinustakin olisi hienompaa, jos viimeinkin kohtaisimme toisemme reilussa kaksintaistelussa? Tasavertaisina. Katsoisimme, kumpi on lopulta parempi, kumpi meistä on vahvempi. Luonnonvalintaa, käsitäthän?”

219 oli ilmeetön. Hän näytti harkitsevan ehdotusta. Mutta sitten hän virnisti ja osoitti yhä päättäväisemmin asettaan. 273 katsoi häntä palavilla silmillään suoraan komentajan silmiin. 219 painoi etusormensa pistoolin liipaisimen ympärille. Valkoinen tiedemies painoi Alinolla-Hansikkaassa pitämänsä käden nyrkkiin eikä irrottanut katsekontaktia vihamiehestään. Kapteeni 666 hymyili. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt tuohon hetkeen.

Sitten Torakkakomentaja naurahti. Jäätutkija kohotti kulmakarvaansa ihmetyksestä. 219 hymähti uudelleen ja pudisteli itsevarmasti päätään.
”On ikävä myöntää, mutta olet oikeassa”, hän totesi virnistäen ja painoi ampuma-aseensa takaisin vyössään roikkuvaan asekoteloon ”olisi tylsää vain ampua sinut. Oikeastaan, mikä olisi nöyryyttävämpää kuin kuolla itsensä ehdottamassa kaksintaistelussa? Saisin ansaitsemaani kunnioitusta alaisiltani ja tiedustelun johtajalta.” 219 virkkoi. Hän virnistäen tarttui kävelykeppinsä hopeiseen kahvaan ja veti sauvaan piilotetun miekan esiin. Hän heilautti sitä juhlavasti ilmassa.

273 suu vääntyi pieneen hymyyn. Idiootti.
”Seis!” Kapteeni 666 puuttui tilanteeseen ja marssi vihaisena 219:n eteen. ”007 määräsi olla aliarvioimatta tiedemiestä, ja minä myös katson että hänen komentoaan noudatetaan!”
219 hymyili ja vastasi rauhallisesti: ”Kapteeni. Te olette hyvä sotilas ja saitte hienosti hoideltua muut kapinalliset, mutta loppujen lopuksi minä olen operaation johdossa ja minä teen lopulliset päätökset. Lisäksi 007 antoi meille vapaat kädet päättää, mitä teemme pettureille.”

666:n käsi pusertui nyrkkiin, mutta hän yritti olla näyttämättä inhoaan ruskeata Nazorakkomentajaa kohtaan. ”… Hyvä on”, 666 sanoi lopulta ja väistyi 219:n tieltä. Hän käveli vastentahtoisesti takaisin mustien agenttien rivistöön, jolloin 273 ja 219 olivat taas vastakkain.
Taivas alkoi täyttyä tummista pilvistä, ja kylmä vuoristotuuli heilutti kaksikon pukujen helmoja.
Torakkakomentaja virnisti ja otti taisteluasennon. Jäätutkijan silmät olivat vakavammat ja päättäväisemmät kuin koskaan ennen. Hän tarttui oikean kätensä ympärillä olevaan Alinolla-Hanskaan, väänsi ranteessa olevasta rullasta ja metallinen taisteluhansikas aktivoitui. Sen kämmenpohjasta kipusi sinisiä energiakipinöitä. Hän nosti päänsä yläpuolelle ja oli valmiina taisteluun. Hänen mielessään oli vain yksi asia: kosto.

Oli hiiren hiljaista. Jostakin kaukaisuudesta kuului petolinturahin ääntelyä. Kaksi Nazorakia katsoivat palavilla silmillään toisiaan, mutta kumpikaan ei hyökännyt. 273 odotti, että vastapuoli tekisi ensimmäisen siirron, mutta 219 odotti juuri samaa. Valkoinen tiedemies tiesi, ettei ollut koskaan joutunut varsinaiseen lähitaisteluun, mutta taistelutahto ja Nazorakille luontainen halu tappaa ruokkivat hänen itsevarmuuttaan.

Mutta sitten 219 hyökkäsi. Hän syöksyi muutamalla nopealla askeleella suoraan 273:n eteen ja heilautti miekkaansa suuressa kaaressa. Prototeräs kipinöi, kun terä osui Jäätutkijan hanskan ranteeseen. Valkoinen Torakka ähkäisi ja 219 nojasi selällään taaksepäin, yritti pistää miekallaan 273:a vatsaan, mutta tämä väisti astumalla sivuun ja löi vasemmalla kädellään komentajaa poskeen.

219 karjaisi vihaisena, huitaisi miekallaan 273:n päätä kohti, mutta tämä ehti polvistua terän tieltä vastustajan taakse, ja teräsnyrkki tömähti Torakan takaraivoon. 219 kompuroi lumisessa maassa eteenpäin ja 273 hymähti, mutta ruskea Nazorak pyörähti nopeasti ympäri sulavalla tanssiaskeleella, ja hänen ojennettu nyrkkiin puristunut käsi osui kivuliaasti 273:n suuhun. Valkoinen tiedemies lennähti maahan ja hänen suustaan valui vihreää verta. Hän yritti nousta ylös, mutta 219 potkaisi häntä nauraen päähän.

273 menetti tajunsa vain sekunniksi, mutta onneksi tiedemiehen normaalia Nazorakia kehittyneemmät aivot alkoivat jälleen toimia kiitettävän nopeasti. Hän avasi silmänsä juuri nähdäkseen, että miekan terä lähestyi uhkaavasti torakan kasvoja. Jäätutkija torjui iskun juuri ja juuri vetämällä hanskansa kasvojensa eteen.

Valkoinen nazorak hyppäsi hieman taaksepäin ja käynnisti alinollahanskansa. 219 hyökkäsi raivokkaasti miekkansa kanssa, mutta jäätutkija ehti ensin. Kylmyyden allot iskivät 219:n torakankuoreen. Hän tunsi liikkeidensä hidastuvan. 273 syöksyi ja tarrautui vastustajansa miekkakäteen yrittäen taivuttaa asetta itselleen. Tiedustelu-upseeri ei ollut kuitenkaan täysin jään lamauttava, vaan onnistui kaatamaan 273:n mukanaan lumeen. Nazorakin upseerinmiekka lensi muutaman metrin päähän ja upposi syvään lumeen. Taistelu muuttui painiksi ja kieirskelyksi syvässä lumihangessa. 219 oli vahvempana osapuolena vähällä saada kuristusotteen valkoisen torakan kurkusta, mutta tämä oli käyttänyt jälleen alinollahansikastaan pelastautuakseen.

219 vaikeroi kivusta pidellessään käsillään kyljessään olevaa jäistä kohtaa. Torakkakomentaja tarttui raivoissaan Zamor-pistooliinsa ja yritti ampua Jäätutkijaa, mutta 273 hyppäsi kauemmaksi hänestä. Ensimmäinen zamor lensi 273:n vasemman kyljen ohitse, mutta toinen lävisti tiedemiehen alemman käden, ja tämä parahti tuskasta.
273 tiesi, että 219 ei ampuisi montaa kertaa ohi, ja että hänen oli pian saatava ase pois häneltä. 219 osoitti ampuma-aseellaan valkoista Nazorakia päähän ja painoi sormellaan liipaisinta, mutta mitään ei tapahtunut.
“Karzahni!” hän kirosi tajutessaan panostensa olevan loppu.
273 työnsi hanskakätensä povitaskuunsa, ja vetäisi sieltä esiin koeputkilon, joka oli täynnä sinistä nestettä. Hän piti siitä tiukasti kiinni, veti kätensä taaksepäin ja heitti putkilon 219:ä kohti.

219 huomasi sen ajoissa, ja tajusi nesteen olevan jotain kemikaalia. Hän nosti miekkansa suojatakseen kasvojaan ja putkilo kimposi teräksestä lumeen. 273 oli juuri odottanut sitä.
“Se oli vettä!” hän huusi ja ennen kuin 219 ehti tajuta, tiedemies oli jo hänen edessään ja potkaisi häntä vatsaan.

“Kuolisit jo!” mustaan univormuun pukeutunut Nazorak karjaisi ja heilautti miekkaansa sivuttain vastustajaansa kohti. Kuului inhottavan raastava ääni, kun Jäätutkija tarttui miekan terään prototeräksisellä hanskallaan ja yritti pitää sen mahdollisimman kaukana itsestään. 219 käytti vapaata kättään ja löi sillä 273:a leukaan. Tämän pää retkahti taaksepäin, mutta samalla hän onnistui riuhtaisemaan 219:n miekan tämän kädestä.

666 ja Tiedustelupalvelun mustat enkelit katselivat sivusta kaksikon raakaa ja tasaväkistä kamppailua hermostuneena. Agentit puristivat käsissään aseitaan hermostuneina, valmiina ampumaan tiedemiehen komentajansa käskystä, mutta 219 oli päättänyt tappaa kapinallisen itse, keinolla millä hyvänsä, eikä antanut alaistensa sekaantua taisteluun. Eliittisoturin hyönteismäiset hampaat nirskuivat yhteen, kun taistelulle ei näyttänyt tulevan loppua.

219 oli päässyt 273:n selän taakse ja vanginnut tämän käsillään kuristusotteeseen, komentajan puristaessaan kaikin voimin tiedemiehen kaulaa ranteellaan rintaansa vasten ja väänsi kahdella alimmalla kädellään hänen käsiään kovakouraisesti selän taakse. 273 yritti epätoivoisesti riuhtoa itseään vapaaksi Torakka-upseerin pihtiotteesta, mutta tämä oli aivan liian voimakas. Hänen oli hankala hengittää, kun lihaksikas käsivarsi puristi hänen kaulaansa. Tiedemiehen raivo antoi hänelle kuitenkin lisää voimaa ja ruokki hänen taistelutahtoaan. Valkoinen Nazorak onnistui työntämään vapaat kätensä 219:n käsivarren ja kaulansa väliin, ja riuhtaisi sen kauemmas itsestään ja samalla töyttäisi lantiollaan upseerin vatsaan, saaden itsensä vapaaksi. 273 heilautti nyrkkiään, mutta 219 torjui iskun.

Silloin 666:n kärsivällisyys petti. ”Nyt perkele tästä tulee loppu! Minä tapan hänet vaikka itse!” hän karjaisi vihaisena ja riuhtaisi vieressään seisseeltä agentilta tämän Zamor-konepistoolin itselleen. Hän nosti aseen ampumisasentoon ja tähtäsi sen tarkkuustähtäimen läpi kaksikkoa, jotka olivat juuri toistensa kurkuissa.
”Mutta osuisitte samalla komentajaan!” Yksi hämmästyneistä agenteista huomautti kapteenille.
”Osukoot, en välitä. Hän itse rikkoi johtajan käskyä. Ilman häntä tämä olisi hoidettu jo!”

273 iski 219:a kyynärpäällään leukaan, mutta 219 löi tätä vasemmalla suoralla rintaan. Mutta silloin kaksikko huomasi taistelunsa tiimellykseltä, että Kapteeni tähtäsi heihin molempiin ja oli juuri painamassa liipaisinta.
”Näkemiin, typerykset!” hän huusi. Sekä 273 että 219 jähmettyivät paikoilleen. He eivät ehtineet tehdä enää mitään, kun 666 virnisti häijysti ja painoi liipaisimen pohjaan. Mutta juuri silloin haarniskoidut kädet tarttuivat Nazorak-kapteenin aseeseen ja väänsi sen sivuun, niin ettei tämä osunut tiedemieheen eikä upseeriin. 666:n hämmästykseksi yksi agenteista ryntäsi tämän viereen ja yritti repiä tältä asetta pois, koska komentajalleen uskollisena hän ei antanut kapteenin ampua häntä.

”IDIOOTTI!” 666 karjaisi ja veti automaattiaseen agentin otteesta ja räjäytti kurittomalta Nazorakilta pään paikaltaan aseellaan. 273 tajusi tilaisuutensa tulleen. Hän käännähti nopeasti ympäri, tönäisi 219:n vierestään yrittäen lähteä pakoon. 219 kuitenkin tarttui tämän jalkaan ja kaatoi tämänkin lumeen. Kun 273 katsoi sivusilmällä taakseen, hän kerkesi näkemään kuinka 666 oli saanut aseensa itselleen ja tähtäsi juuri heihin.
”Hemmetti…” valkoinen Nazorak kuiskasi. Hänellä ei olisi aikaa potkaista 219 irti jalastaan ja juosta. Sitten hän käänsi katseensa edessään, muutaman askeleen päässä aukenevaan pudotukseen, kun sola päättyi jyrkkään vuorenrinteeseen. Pudotuksen takana aukesi fantastinen näkymä loivenevaan vuoristoon, jonka yllä pilvet alkoivat raottua. Hän sai vielä viimeisen suunnitelman. Hän tiesi sen olevan hengenvaarallinen ja mahdollisuus selvitä oli korkeintaan yksi sadasta.
Mutta muuta ei ollut.

Viimeisenä toivonaan hän jännitti väsyneet, haavoittuneet jalkansa äärimmilleen, työnsi kynnelliset jalkansa lumeen ottaakseen tukevan otteen maasta. Hän nousi käsiensä varaan nelinkontin, ja potkaisi.
Mustien agenttien silmät laajenivat, kun Jäätutkija nousi jalkojensa potkun voimasta ilmaan. 666:n ampumat Zamorit osuivat lumeen, jossa kaksikko oli äsken maannut. 273 levitti lepattavien työtakkinsa helmojen alla läpikuultavan siniset hyönteissiipensä, ja antoi niillä lennolleen lisää voimaa. 219 ei kuitenkaan päästänyt 273:n jalasta irti, vaan roikkui siitä kuin rotta viimeisestä pelastusmahdollisuudestaan. Heidän lentoon lähtönsä muistuttikin hieman ylisyöneen protosorsan lentoa, joka yritti raskaasti ja vaivalloisesti nousta ylös vedestä.

Kuin tilauksesta jostakin tummien pilvien lomasta pilkahti vielä viimeinen auringonlaskun säde, joka häikäisi agenttien silmät ja jonka johdosta he pystyivät näkemään vain siluetin putoavasta kaksikosta. 273 syöksyi kohti kirkasta valoa, joka pakotti hänet sulkemaan silmänsä, kun se iski häntä kuin veitsi silmiin. Valoa, jonka hän oli nähnyt niin monta kertaa aiemminkin, vielä silloin kun kaikki oli toisin. Kaunista auringon valoa, jota hän oli rakastanut katsella vuoristotukikohdan päärakennuksen katolta, yhdessä ystävänsä kanssa. Tuo valo sai 273:n tuntemaan taas sen kotoisan tunteen, jonka hän oli aina tuntenut katsellessaan mailleen hiipuvaa aurinkoa. Sama aurinko tuntui nyt hymyilevän hänelle valollaan.

Valolla, joka kieli toivosta. Tasavertaisuudesta. Vapaudesta.

Mutta sitä taianomaista hetkeä kesti vain sekunnin. Kun agentit räpsäyttivät silmiään, he olivat jo poissa. Kaikki olivat hetken hiljaa. He vain tuijottivat eteenpäin, edessään aukenevaa pystysuoraa rinnettä, jonne 273 ja 219 olivat hypänneet. Mutta sitten 666 toipui häkellyksestä ja ryntäsi katsomaan kuilun reunalle. Alhaalla aukesi vain jyrkkä pudotus alhaalla aukenevaan laaksoon ja sitä ympäröiville rinteille, eikä tiedemiestä näkynyt missään.

Pilvet tummenivat edelleen, ja vuorelta puhaltava viima ujelsi valittaen jäätikön syvässä hiljaisuudessa. Hiljalleen taivaalta alkoi tippumaan valkoisia hiutaleita vanhan lumen päälle, kuin tarkoituksella piilottaakseen verisen taistelun jäljet. 273 oli poissa.

Lopulta Kapteeni 666:n kasvoille ilmestyi pieni hymy, ja hän naurahti. ”… se idiootti hyppäsi tarkoituksella kuiluun? Hahha…” Hän riisui päässään pitämänsä koppalakin ja puisti sen päälle sataneen lumihiutaleet pois. Sitten hän painoi hatun syvälle päähänsä ja veti lipan silmiensä eteen.
”Lähdetään”, hän sanoi edelleen paikoillaan seisoville agenteille. ”Meidän työmme täällä on tehty.”

Mustiin haarniskoihin varustautuneet Torakat katsahtivat toisiinsa, ja yksi uskaltautui kysymään; ”Entä jos he jäivät vielä henkiin?”
666 ei vaivautunut kääntymään katsomaan heihin. Tuuli jatkoi yltymistään.
”Edes Jäätutkijakaan ei voi selvitä tuosta” hän totesi. ”Lähdetään takaisin vuoritukikohtaan. Myrsky taitaa yltyä”.

Ja niin mustat kuolonagentit katosivat pimenevään solaan yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, kun lumi hiljalleen peitti veristen Kohtaloiden jättämät arvet, piilottaen kaatuneiden kapinallisten ruumiit synkkenevään iltaan, samalla kun yksinäinen kewa-lintu palasi pesälleen.
Se katsoi surullisena solaa, joka oli hetki sitten ollut epätoivoisen vapaustaistelun näyttämönä. Siellä käyty urhea ja esimerkillinen taistelu kuitenkin unohtui, kun lumi laskeutui maahan. Ainoastaan tuo yksi pienoinen lintu muisti, mitä tässä solassa oli tapahtunut.

Vain se muisti sen. Sitä se ei voinut unohtaa.

Kirjoitukseen osallistui minä ja Matoro (kiitos hänelle kärsivällisyydest). Crediitit Manulle 666:n käytöstä, ja samoin Juopolle 2905:stä.