Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Vahtikoira on irti

8 kommenttia

Meri, etelä

Hyytävä alailman ilmavirta kantoi tummaa jättiläismetsoa kuin höyhentä. Kaksi metriä linnun alla odotti hyytävän kylmää merivettä, johon linnun liito repi hiljaa vanaa. Yön hiljaisuus oli rikkoutumaton, jos ei huomioitu meriveden loisketta.
Kaksi hahmoa kykki linnun niskasulissa hiljaisina. Suuren saaren metsikköinen rantaviiva alkoi lähestyä.
Enkin Akakun kiikari tarkensi pimeydessä rantakallioihin suristen äänettömästi. Le-matoran silitti linnun päätä. “Oletteko varma tästä, herra admin?”
“Täysin”, Guartsu vastasi pikaisesti. Skakdin kasvojen siniväri oli häivytetty syysyöhön mustilla maalikuvioilla. Tämän haarniskasta oli myös poistettu suurin osa levyistä ja panssareista – jäljelle oli jäänyt pari kappaletta remmejä pitelemässä taktisia lipastaskuja, veitsiä ja juomapulloja. Guardiania näki harvoin näin vähällä varustuksella.
“Luuletteko, että karttanne riittää Bakmein löytämiseen?” Enki kysyi. Hän vilkaisi rapistunutta Veljeskunnan saaren karttaa, jota sininen skakdi katsoi intensiivisesti.
“Se riitti Ämkoollekin”, Gee vastasi. “Minä osaan ajatella kuin hän. Toivottavasti se riittää.”
Enki nyökkäsi hiljaisena. “Rantaviiva lähestyy. Linnun täytyy kääntyä kohta takaisin.”

Valonheittimet pirstoivat pimeyttä rantaviivalla. Pimeitä pisteitä oli enää harvoja. Nazorakit olivat musertaneet alleen ehkä jo kohta koko saaren. Jos jossain vielä oli veljeskunnan piiloja, niitä ei olisi enää kauaa.
Suuri ellipsimäinen nazorak-ilmalaiva näkyi valtavana varjona jossain kauempana saaren yllä. Isoveljen katse oli järkkymätön.
Guardian sitoi hengityslaitteen peittämään suunsa. Hän kiersi letkun pieneen säiliöön varustehenkselissään. Happea ei riittäisi kovinkaan pitkäksi.
Skakdin olisi kohta aika tehdä uusi puolen kion uinnin nopeusennätys. Onneksi hänellä oli hyvät keuhkot.

Skakdi ja matoran nyökkäsivät toisilleen. Onnea matkaan, Enkin katse sanoi.
Guardian ei tiennyt, uskoiko matoran hänen onnistumismahdollisuuksiinsa. Enki ei puhunut katseellaan yhtään enempää kuin sanoillaankaan.

Jos katseli äärimmäisen tarkkaan, oli mahdollista nähdä suuresta merimetsosta putoavan jotain hyytävän kylmään meriveteen Veljeskunnan saaren pohjoisrannikolla.
Musta kylmä neste ympäröi skakdin ja kirveli tämän silmää. Maailman äänet muuttuivat tukahtuneiksi kuiskauksiksi veden läpi. Hetken hän ei voinut hengittää.
Venttiili aukesi veden alla sihahtaen ja happi täytti Guardianin naamion. Hän huokaisi helpotuksesta.
Siniset kourat alkoivat kauhoa tiensä läpi hyisen veden.

Veljeskunnan saaren rannan hiljaisuuden rikkoi vain pienestä ruki-kalasta taistelevien merilintujen kirkaisut. Auringot olivat jo kauan sitten sukeltaneet horisontin taakse.
Kaksi biomekaanista lintua hiljeni, kun jokin nousi laineista. Siivekkäät rahit tuijottivat hämmentyneinä tätä rantavedessä seisovaa sinistä hahmoa. Pienen punaisen kiikarisilmän himmeä hehku tarkensi katsettaan ympäri rantaviivaa.
Guardian pudotti puoliksi tyhjän happisäiliön vyötäröltään veteen ja otti läpinäkyvän happinaamion kasvoiltaan.
Lintujen ja skakdin katsekontakti piti.

Oliko jotain asiaa? Guardian pohti.

Linnut jatkoivat tuijottamista. Jos niiden pienissä sulkaisissa päissä olisi ollut aivokapasiteettia sen tason mietteisiin, ne olisivat pohtineet, oliko sininen hahmo todella lähetetty matkaan uiden. Ne kuitenkin päättivät lopettaa skakdin tuijottamisen ennen kuin hahmo näyttäisi, kuinka taitava oli siipikarjan grillaamisessa.
Yhtenevin kirkaisuin linnut tarttuivat taas kalaan.

Sitäpä minäkin.

Guardian hautasi pienen happikanisterin, sen letkun ja läpinäkyvän puolinaamion varoen märkään rantahiekkaan. Aallot huuhtoivat kaivuun jäljet olemattomiin.
Skakdi availi kevyen taisteluvyönsä taskuja. Vesi valui pois. Skakdi veti veitsiä, kranaatteja ja ammuslaatikoita esiin nahkaisista suojakuoristaan. Ne olivat kuivia ja toimintakykyisiä.
Viimeisenä skakdi tarttui zamor-pistooliin reisitaskunsa pohjalla. Aseen metalli kiilteli kaksoiskuunsirppien valossa. Rumpu aukesi ja skakdi työnsi kuusi zamoria sisään. Vain kuusi. Järjestys. Hänen täytyisi muistaa järjestys.
Tehtävä olisi joka tapauksessa epäonnistunut, jos Guardian joutuisi täyttämään aseen uudelleen. Saari oli täynnä nazorakeja ja Labion sotilaita.
Ensimmäinen zamor oli täynnä 90-prosenttista kredipselleeniä. Toinen nukutusaineita. Kolmas tuhonkyyn myrkkyä. Guardian ei edes uskaltanut koskea tähän kuulaan, jonka sisällön hän oli saanut Enkiltä. Kun tuhonkyyn myrkky virtasi suonia pitkin, vastalääke oli vain hidaste. Siinä vaiheessa oli viisaampaa vain lopettaa oma elämänsä savuavalla reiällä otsan läpi.

Kovin sopivasti neljäs kuula olikin perinteinen ilmantäyteinen zamor, joka jättäisi vihollisen otsaan vain savuavan reiän. Jos tilanne menisi niin vakavaksi, hän joutuisi todennäköisimmin käyttämään kovin pian myös viidennen, jonka sisällä oli neljän gramman Selecius Kralenda 3.1 -polttopanos.

Guardian oli päättänyt, että ei edes ajatellut tilannetta, jossa hän joutuisi käyttämään kuudennen ammuksen. Hän oli hämmästynyt itsekin, että sen sisältö oli ylipäätään mahtunut tavallisen kokoiseen zamoriin.
En edes uskalla kertoa Bladikselle tästä, sininen skakdi mietti. Kokeilisi vielä itsekin.
Ranneliike. Rumpulipas pyörähti paikoilleen. Iskuri naksahti taka-asentoon. Pistooli työntyi taskuun Guardianin vyötäröllä.
Aika metsästää.

Kaksitasosiipinen nazorak-rakettijääkäri liisi selkäreppunsa lennättämänä kymmeniä metrejä rantaviivan yläpuolella tarkkaillen vihertävillä hyönteissilmillään pimeyttä. Se ei ehtinyt kuitenkaan huomata sinistä skakdia, joka sukelsi rantahiekasta rantaviivalla vähitellen viidakoituvan maastoon sysipimeään synkeyteen.
Radioaallot repivät tiensä läpi ilmatilan.

“Varis 4, kaikki kunnossa. Korppi 5?”
“Korppi 5, kaikki kunnossa. Tankki täynnä ja reppu toimii täydellisesti.”
“Varis 4, sain. Naakka 6?”
“Naakka 6, kaikki kunnossa, mutta…”

Vastausta odoteltiin hetki, mutta Varis 4:n kärsivällisyys loppui aikaisin.
“Varis 4, Naakka 6. En saanut vastaustanne. Mutta mitä?”
“Naakka 6, ei mitään. Luulin nähneeni jotain taivaanrannalla.”
“Kaikki näköhavainnot on raportoitava. Mitä luulette nähneenne?”
“Äh, jonkin sortin… linnun vain. En usko että se oli… merimetsoa isompi.”

Hiljaisuus muuttui lyijynraskaaksi. Aliupseeri tunsi jääkylmän ilmavirran kasvoillaan ja kasasi asioita hengittäen raskaasti. Lopulta hän teki päätöksen.
“Varis 4 kaikille yksiköille. Kohottakaa valmiutta.”

Guardian ei ollut yllättynyt. Kolmen tunnin liikkumaton odotus pöheikön sydämessä oli tuntunut aika lailla kolmen tunnin liikkumattomalta odotukselta. Eräs skakdi-vartija oli katsonut hänen suuntaansa sekuntia pidempään kuin yleensä, joten Gee ei ollut voinut muuta kuin kadota varjoihin odottamaan. Vartiosektoreilla tuntui muutenkin olevan tavallista varautuneempi ja varovaisempi tunnelma. Nämä sotilaat eivät olleet nähneet toimintaa sitten saaren miehityksen. Niille ei välttämättä kannattanut antaa liikaa kummasteltavaa.

Tunteja kului. Liike varjosta varjoon ja puulta puulle oli hidasta ja metodista. Myöskin petollisen vaarallista.

Zamor-revolveri kilahteli skakdin vyötäröä vasten hiljaisesti. Aina välillä mekaanisen silmän linssi vaihtoi väriä. Tässä vaiheessa skakdi suunnisti enää vain lämpöjäljillä – kartan hän oli tuhonnut jo aikoja sitten.
Jos tyrin tämän jotenkin itse, en ainakaan auta torakoita kävelemään suoraan turaga Bakmein kotiovelle, skakdi mietti.

Energia alkoi loppua. Tuntien ja kilometrien matkailulla metsän halki oli se vaikutus. Pian erään pienen liskon juoksu puunrunkoa pitkin pysähtyi, kun heittoveitsi lävisti sen nahkean kehon. Guardian tarttui täysin liikkumattomaan liskorahiin ja nieli ateriansa hammasta purren.
Jostain syystä mausteet olivat jääneet pois varustevyöstä. Guardian ei ollut yllättynyt, että raaka vastatapettu lisko maistui lähinnä pettymykseltä ja huonoilta valinnoilta.

Guardian istahti hetkeksi puunjuurelle. Yö oli kylmempi kuin veljeskunnan saarella oli totuttu. Syksy oli ilmeisesti saavuttamassa viidakonkin.
Lepohetki ei kestänyt kauaa. Tulosuunnasta kuului rapinaa.
Tässä vaiheessa ei ollut väliä, lähtikö rapina pikkulinnusta vai isosta torakanjärkäleestä. Guardian oli jo kaukana.

Mäen takaa paljastui jyrkänne. Jyrkänteen alta vesistöjä. Vesistöjen takaa puita.

Puiden takaa paljastui ilmeisesti vasta hakattu – tai mahdollisesti poltettu – aukio, ehkä hehtaarin kokoinen alaltaan. Keskellä aluetta kohosi merkillinen rakennelma: betoniselle perustukselle oli rakennettu korkea metallista ja jostakin epämääräisestä punaisesta aineksesta koostuva asia. Häkkyrästä nousi useita lonkeromaisia ulokkeita, ja Guartsu olisikin saattanut ajatella löytäneensä päälaelleen maahan valetun metallihaarniskaisen jättiläiskalmarirahin, ellei koko ajatus olisi ollut täysin typerä. Aukiota kiersi useita nazorak-partioita tiiviissä muodostelmassa tehden alueelle huomaamatta pääsemisen täysin mahdottomaksi. Lisäksi viidenkymmenen metrin säteelle ympäri rakennusta oli aseteltu ympyrämuodostelmaan useita järeitä konetykkitorneja.

Guartsu päätti vilkaista hieman tarkemmin kiikarisilmällään. Koko rakennelma, joka oli selvästi vielä osittain kesken, koostui metalleista, jotka näyttivät epäilyttävästi kullalta ja hopealta, vaikka Guardian epäilikin niiden olevan jotain hänelle täysin tuntematonta metallia, sekä punertavasta orgaanisesta massasta, josta osa lonkeromaisista ulokkeista muodostui. Keskellä rakennelmaa kohosi pitkä, pisimpien lonkeroiden pituuden hieman ylittävä antennimainen torni, joka oli rakennettu ilmeisesti prototeräksestä. Guardian siirsi kiikarikatseensa lonkeroista perustuksiin. Sieltä täältä betonisen perustuksen päällä alkavan rakennuksen seinämistä puuttui vielä metallisia laattoja, jotka peittäisivät kalliin näköistä koneistoa. Koneiston kimpussa parveili mustia olentoja, jotka näyttivät kovasti toan muotoisilta mutta kovin epämääräisiltä. Guardian skannasi ne lämpökameralla ja havaitsi, etteivät ne jättäneet lämpöjälkiä. Olivatko ne edes elossa?
Siinä ne kuitenkin näyttivät ohjelmoivan epämääräistä härpäkettä tekemään, mitä se sitten ikinä valmiina tekisikään.

Parempi olla miettimättä.
Ajatukset oli siirrettävä johonkin muuhun. Aikaa muulle kuin tehtävälle ei ollut.

Skakdi liikkui kuin varjo, jonka ylilentävä lintu tai rakettijääkäri olisi metsän ylle heijastanut. Viidakko ympäröi hänet. Se uhkasi häntä jokaisesta suunnasta ja aina. Jokainen askel oli tässä pimeydessä kohtalokas, ja jokaisen puunjuuren takana saattoi olla miina tai ansalanka.
Mutta viidakko oli yksi suuri vaara myös hyönteisille, jotka olivat sen omakseen julistaneet.

Punaruskean nazorak-vartiomiehen jo tunteja kestänyt vuoro loppui yllättäen. Hän olisi olettanut sen loppuneen kolmitahtiseen koputukseen merkkipuun runkoa vasten, jolla yleensä viestittiin vartijan vaihdosta. Ei, tällä kertaa se loppuikin suureen veitseen hänen kaulaansa vasten.
Hyvää yötä vain.
Nopea ja äänetön viilto ei antanut nazorakille aikaa reagoida. Guardian hautasi löysän ruhon metsän syvyyteen vihermassan alle pysyen kuitenkin matalana. Hänellä ei olisi paljoakaan aikaa.

Noin kaksi tuntia kestänyt etäinen tarkkailu oli auttanut Geetä hahmottamaan tämän sektorin vartiojärjestelyn. Jos aikataulut pitäisivät, päävartija kävelisi puolessatoista minuutissa tämän kulunvalvontapisteen ohi ja huomaisi puuttuvan aseveljensä.
Ja se ei ollut mikään “jos”. Guardian oli aika varma, että nazorakit teloittivat aikatauluista lipsuvat sotilaat välittömässä kenttäoikeudessa.

Skakdi painautui mätästä vasten. Hänen olisi vaihdettava silmänsä linssi ennen kuin torakoita oli kuuloetäisyydellä.
Lämpö. Päälle. Soturi sulki oikean silmänsä ja sysimusta metsä värjäytyi punaoranssiksi maalausmaisemaksi.
Tulikuumana hehkuva torakkasotilaan siluetti käveli aivan kohti. Hänellä ei olisi aikaa liikkua.
Guardian kirosi tuuriaan. Tilanne olisi paljon helpompi, jos hänen rummuissaan ei olisi ollut enää vain kolmea zamoria.

Ensimmäisen kuulan kuoreensa sisäistänyt nazorak oli ollut hupaisa näky käsittämättömissä kredipselleenipössyissään. Guardian ei tiennyt, mitä rangaistuksia toisen kohteena ollut torakka oli saanut vartiopaikalla nukkumisesta. Ja kolmannen zamorin kohde varmaan sätki ja vaahtosi vieläkin.

Neljännen zamorin potentiaalinen kohde lähestyi Guardianin olinpaikkaa yhä epäluuloisemmin askelin ja kivääri tanassa. Hyönteiskäsi veti selästä esiin myös pitkää ja jaokkeista miekkaa.
Ai sinä haluat leikkiä. Pieni virne vääntyi skakdin maalatuille kasvoille pimeydessä. Sininen soturi lipui pimeydessä hitaasti pystyyn selkä suurta puunrunkoa vasten. Hän alkoi kuulla nazorak-askeleet yhä lähempänä ja lähempänä.
Hän ei mitenkään ehtisi siirtyä torakan taakse. Ja puukon upottaminen kitiiniseen kuoreen etupuolelta kuulosti lähinnä nazorak-luodin vastaanottamiselta suoraan rintakehään.
Jos hän ampuisi zamorillaan, hän lähinnä kutsuisi paikalle koko sektorin vartiomiehet.

Typerä idea valtasi skakdin aivot. Typerillä ideoilla oli hänen aivoissaan ylivoima tähän kellonaikaan.
Hys, Tawa, Gee sanoi itselleen vaistonvaraisesti. Sinulla ei ole ainakaan mitään puhuttavaa tämän suhteen.
Hänellä olisi puolitoista sekuntia aikaa toteuttaa typerä ideansa.

Zamor-revolverin rumpu kilahti auki. Sen torakka varmasti kuuli. Yksi kuulista, neljäs nimittäin, putosi Guardianin kämmenelle.
Kämmen rämähti sekunnissa vartijatorakan kasvoille. Ei tarpeeksi kovaa tainnuttaakseen. Lähinnä typerryttääkseen.

Mutta Zamor kyllä löysi tiensä aineettomana nazorak-jääkärin pään sisälle. Ja taianomaisia asioita tapahtui, kun kuulallinen tiiviisti pakattua ilmaa vapautui yhtäkkiä yhdestä pisteestä.

Sotku ei ollut kovin elegantti. Nazorakin pää löytyi pian huomattavasti useammasta paikasta kuin se oli sekunti sitten löytynyt. Päätön ruho löysi itsensä pian maasta palvelustoverinsa vierestä.
Nyt kyllä tekisi mieli sanoa jotain tosi siistiä, Guardian mietti tajuamatta täysin miksi. Ei sillä, että mitään siistiä olisi juolahtanut hänen mieleensä.
Skarrararr. En tule koskaan keksimään mitään parempaa kuin ‘aika sinetöidä hauta, rautaäpärä’.
Niine mietteineen skakdi omaksui jälleen varjon. Seuraava alueen läpi kulkeva vartiomies oli kolmen minuutin päässä. Ja hänellä tulisi olemaan todella paljon äänekkäitä kysymyksiä.

Aamu alkoi saada. Pimeyden verho ei suojaisi Guardianin liikehdintää enää kauaa. Aurinko oli tehtävän vihollisista pahin.
Rakettirepputorakat olivat lisänneet aktiivisuuttaan sen jälkeen, kun kaakkoissektorilla oli kuulunut ääntä, jonka asetuntija saattaisi tunnistaa Selecius Kralenda 3.1 -polttopanoksen karzahnilliseksi jysäykseksi.
Kaakkoissektorin ampumaradan huoltomies ei voinut mitenkään käsittää, miten sellainen oli päätynyt ampumaharjoittelun tyhjien harjoitus-zamorien sekaan.

Harhautus oli kuitenkin ollut täydellinen. Nyt painostava viidakko muuttui soljuviksi vesiputouksiksi. Bambumetsiksi, joiden läpi aurinko yritti puskea. Kiviportaiksi.

Kaikkialle ei ollut torakkaimperiumin kivinen saapas vielä astellut. Guardian ei ollut uskoa sitä itsekään. Hän oli löytänyt Valkoisen Turagan tyyssijan.
Sininen skakdi piilotti asevyönsä pusikon ytimeen. Vanha mestari oli parempi kohdata aseistumattomana.

Ja äärimmäisen, äärimmäisen nöyränä.
Älä viisastele, Guartsu mietti itsekseen ja asteli varoen kiviportaita.

8 kommenttia

Guardian 5.4.2014

Enemmän tai vähemmän kryptinen osio tuolla keskellä on Manun käsialaa.

Snowman 5.4.2014

Minä niin nautin hiiviskelykohtauksista. Hyvää kirjoitustyötä, jälleen kerran.

Olen vähän huolissan Gurplexin hahmon puolesta. Raukka tuntuu tavallistakin synkkämielisemmältä. Ehkä ystävän petos ja, öö, sota johtavat moiseen.

Akuutimmin häntä taitaa silti uhata nokkeluus, sikäli kun viimeistä virkettä on uskominen.

Matoro TBS 5.4.2014

Uivalla Guartsulla ja linnuilla on joku juttu keskenään. Tämä viesti oli tosi, en tiedä, ÄIJÄENERGIAA. Liskojen syömistä suoraan ja naurettavan väkivaltaisia zamoreita jne. Toivottavasti tapaaminen Bakmein kanssa ei riko Guartsulta kovin montaa luuta.

Manfred 5.4.2014

Yhtä hieno kuin odotinkin. Tosin hiiviskelyyn olisi kenties saanut vieläkin enemmän metalgearsolidmaisen tarkkaa kuvailua itse toiminnasta. Nyt ei muuta kuin jännittämään, miten käy Bakmein kanssa.

Keetongu 5.4.2014

Aina parasta.

+esktrapojot viitauksesta ensimmäiseen oikeaan Klaanon-viestiin, viittauksesta minun viestiini ja hienoista musiikkivalinnoista.

MaKe 9.4.2014

Miksei miulle kerrottu tästä etukäteen? Tämä viesti olisi ollut täydellinen paikka heittää kaikki mitä mauttomimmat Arska- pun-chlinet kehiin. Eritoten päänräjäyttämiskohtaus.
“Tällainen päätä avaava homma kuuluu yleensä Visulle.”
“Nytpä meni meno päättömäksi.”
“Paineilmazamorit – nopeaa ja tehokasta helpotusta pääkipuun.”
“Kärpäslätkä jäi kotiin.”
“Mukavaa kuinka tykkäät jakaa pääsi sisältöä kaikkialle.”
“Sinullapa oli sottaisia ajatuksia.”
“Naamassasi oli hyönteinen.”
“Nyt tiedät miltä Tawan poskiläpsäisy tuntuu.”

Tai jos olisi oikein kunnolla lähdetty revittämään:
“BOOM. Headshot.”

Toden totta, tämä on juuri oikeanlainen keskilinja toiminnan ja viihdyttävän juonenkulun suhteen. Kerronta on pienoisesta nopeatempoisuudestaan huolimatta sujuvaa ja avartavaa. On aina hienoa huomata miten yksityiskohaisesti Gee nuoleskelee asevalmistajien takapuolia. Taktisten henkselien sisällön kuvailu oli mielenkiintoisempaa kuin olisi arvannutkaan. Tämä on myös yksi niistä kerroista kun todella tympi se että viesti yhtäkkiä loppui. Joissain kohti näköalan ja toiminnan kulku vähän hämmensi, muttei liikaa. Jatka ihmeessä samaan malliin.

Guardian 9.4.2014

Yritän säästellä onelinereita hetkiin, jolloin ne eivät häiritse liikaa. Mutta listasi on niin täydellinen, että nyt valintani kieltämättä vähän kaduttaa.

Killjoy 9.4.2014

Rakastan tämän viestin enemmän tai vähemmän piilotettuja heittoja hassun projektimme sisällä. Tämä lähti nyt taas niin nokkelillepokkelille vesille, että pakko vain seurata hymy huulilla lisää toivoen. Kaikki mitä Tongu tuossa jo mainitsi. Kaikki se.