Hämärää… Lämmintä.
Ympäröivä hämäryys oli kostea ja pehmeä. Läpi hämäryyden paistoi kaukainen valo, jonka säteet erottuivat vihreän meren halki.
Räpäytys. Maailma katosi ja ilmestyi uudelleen. Oli niin lämmin. Vihreitä valonsäteitä vasten erottui tummien asioiden liikettä.
Täällä hän oli turvassa.





Mutta sitten meren takaiseen seinämään ilmestyi särö. Kaikki velloi ja meri aaltoili. Hän syöksyi läpi näkemänsä maailman, kirkkaaseen, kylmään valoon.

Valoa seurasi pimeys.
Pimeys.


Mutta pimeydestä kajasti jotain.
Valoa.
Mutta valo ei ollut samanlaista kodikasta, vihreää ja rauhoittavaa kajastusta, muttei myöskään kirkasta, kylmää ja maailman turmellutta valoa. Valo oli hämärän oranssia. Se maalasi himmeästi edessä olevaan pimeyteen kuvion epäselvillä ääriviivoillaan.
Se näytti tutulta. Joltakin, jonka hänen pitäisi muistaa.

Vaikkei hän ollut ehtinyt elämänsä aikana nähdä mitään samanlaista.

Bio-Klaani, Figan mökki

Nazorakin siniset silmät aukenivat. Hän kuuli oven paukahtavan ja pieniä askelia keittiössä. Tryna-kasvoinen matoran kurkisti pöydän takaa.
”Huomenta! Anteeksi jos herätin. Ehdin käydä jo kaupungilla.”
273 siristeli silmiään. Hänen toinen puoli kasvoista makasi tyynyä vasten. Jäätutkija muisti nähneensä unta, mutta oli juuri unohtanut sen.
Valkoinen nazorak kömpi ylös lattialle levitetyltä patjalta. 273 oli kyllä sitä mieltä, että nazorakien unikapselit olivat paljon mukavampia kuin matoralaisten patjat. Niissä sai helpommin nukutuksi.

Figa asteli keittiössä ja laski ostoskassinsa kaappirivin eteen. ”Aamiaistarvikkeet ovat vielä pöydällä, jos haluat.”
Uninen torakka asteli keittiöön ja istahti hänelle liian pienen pöydän ääreen. Nazorak otti pöydällä olevasta hedelmäkorista vihreän omenan ja alkoi pureksia sitä hajamielisenä.
”Nukuitko huonosti?”
”En ole tottunut täkäläisiin vuoteisiin. No, voittaa se kuitenkin koivussa torkkumisen ja diskossa asumisen” Jäätutkija totesi. ”Ja mietin yöllä sitä, mitä tänään käy. Hieman huolestuttaa, miten kaikki tulee menemään…”
”Siitä puheen ollen”, Figa sanoi ja nosti ostoskassinsa vanhoista puista tehdylle ruokapöydälle, ”Pyytämäsi valepuku. Jouduin keräilemään vaatekappaleita hieman eri liikkeistä, joten kokonaisuus saattaa olla hieman… no, tyylitön. Mutta uskon vaatteiden olevan tarpeeksi peittäviä, ettei sinua tunnisteta nazorakiksi.”

Valkoinen nazorak laski puoliksi pureskellun hedelmän pöydälle. Hän veti toisen paperisista pussukoista lähemmäksi ja kurkisti sen sisällä olevia, kankaisia vaatteita.
Väri ei ole oikein mieleeni, mutta menkööt…

Hetken päästä, pienen matoralaisen avustuksella, Klaaniin soluttautumaan tullut torakka oli miltein täysissä pukeissa.
”Sinä siis kirjaimellisesti ostit jokaisen vaatteen eri liikkeestä?” 273 kysyi ja katseli jokaista eri vaateparia päällään vaatekaapin ovipeilistä. Nazorakin yläruumista peitti vaalean ruskea kangastakki, joka oli ainakin koon liian suuri torakalle. Takissa oli napitus kahdessa rivissä ja siinä oli vyö, mutta 273 oli jättänyt vyön suosiolla pois, koska se olisi puristanut takin alle piiloon jääviä alakäsiä. Takissa oli korkea kaulus, jonka Jäätutkija sai vedettyä ylös suojaamaan takaraivoaan ja ohimoitaan.
Päässään nazorakilla oli taas vaalea olkihattu, jonka mustan rusetin ja kruunun välistä roikkui jostain syystä tekovoikukka. Kukka sai hatun näyttämään naamiaisvaatekaupasta ostetulta. Hattu ja kaulus yhdessä peittivät Jäätutkijan tuntosarvet.
Nazorakin jalkoja peitti takkia astetta tummempi, raidallinen hame, joka ylsi tiedemiehen nilkkoihin asti. Häiritsevin yksityiskohta nazorakin asussa olivat pitkät, metalliset kengät, jotka kuuluivat ennemmin Toan haarniskaan kuin vaatekokonaisuuteen.

”Hei, kuusikätiselle on hankala ostaa mitään. Lisäksi sinä halusit peittää koko kroppasi” Figa puolustautui.
273 kääntyi ympäri ja katsoi kukkakauppiasta silmiin. Hänen ilmeensä oli kysyvä.
”Missä sitten naamioni on?” nazorak kysyi ja heilutti kättään paljaiden kasvojensa edessä.
Figa tuijotti hetken 273:n kysyviä kasvoja. Kukkakauppiaan suu vääntyi hieman vinoon. Sitten matoran läpsäisi itseään kasvoihin, peittäen silmänsä.
”Ehhehhe… juu, se hieman kuin unohtui…”
”…” Jäätutkija sanoi ensin. ”Miten voit unohtaa teidän matoranien oleellisimman osan…?”
”Ei minun ole tarvinnut hankkia uutta kanohia vuosiin. Välillä itse unohdan, että käytän sellaista.”

Figa pisti kädet puuskaan ja taputti jalallaan lattiaan miettien.
”Pitää käydä hankkimassa se erikseen. Tuletko mukaan?”
”Myyjä saisi kohtauksen, jos nazorak kävelisi ovesta sisään.”
”Vedä hattu silmille ja lue lehteä. Ja onhan sinun hyvä nähdä vilaus kaupungista.”
273:n ilme oli aluksi vastahakoinen, mutta tiedemies myönsi matoranin olevan oikeassa.

Figa käveli pirtin ulko-ovelle ja nappasi oman takkinsa, hattunsa ja huivinsa. Puettuaan ylleen Tryna-kasvoinen matoran kääntyi katsomaan odottavasti Jäätutkijaa.
”Odotas…” Nazorak pyysi vielä. Valkoinen torakka käveli takaisin pieneen makuuhuoneeseen. 273 polvistui patjalle ja noukki sen toisessa päässä myttynä olleen vaatteen. 273 oli käärinyt tavaransa vanhaan, riekaleiseen työtakkiinsa. Hän työnsi kätensä takkinsa taskuun ja veti sieltä violetin vaatteen. Jäätutkija oli saanut pestyksi vanhan plastroninsa käytyään Hattidissa. Nyt se oli kuin uuden veroinen, kun siinä ei ollut enää vihreitä veritahroja. Hän siveli haikeasti plastronia ja vanhaa takkiaan. Työtakista ei ollut enää mihinkään, 273:n piti myöntää.
Nazorak pujotti violetin huivinsa kaulaansa ja sitoi sen, työntäen solmukkeen pään uuden takkinsa kauluksen sisään. Sitten hän vilkaisi takkiin käärittyä Alinolla-hanskaa, Azraa ja taskumattia.
Pitäisikö ottaa hanska tai pistooli mukaan siltä varalta, että tulee hankaluuksia, nazorak mietti.
Ei. Pahentaisin vain tilannetta, jos jäisin kiinni. On vain pakko luottaa matoraniin.

273 kääri aseensa takaisin rievun sisään ja piilotti ne patjan alle. Nazorak harppoi bo-matoranin vierelle ja yhdessä he poistuivat mökistä.

Bio-Klaani, keskustori

Mustan ja violetin värinen onu-matoran seisoskeli hedelmäkojun edessä. Hunajamelonien hinta oli noussut. Samoin kranaattiomenienkin. Hinnat olivat liian suolaisia Rau-kasvoisen matoranin makuun, että kääntyi lähteäkseen. Onu-matoranin katse kuitenkin juuttui parin bion päässä kävelleeseen kaksikkoon. Toinen oli bo-matoran, mutta toinen, Toaa lyhyempi olento oli peittänyt itsensä kokonaan vaatteisiin, ettei hänen lajistaan voinut olla aivan varma. Omituisesti pukeutuneen henkilön kasvotkaan eivät näkyneet, kun tämä luki innokkaasti lehteä. Jopa niin innokkaasti, ettei katsonut eteensä, vaan käveli sokkona lehti kasvojensa edessä matoranin vieressä.
Onhan täällä Klaanissa hieman omituista väkeä ollut, mutta viime aikoina täällä on alkanut liikkua ihme hiippareita…

”Tämä tuntuu todella tyhmältä.”
”Älä. Hyvin sinä vedät tähän asti.”
”En näe eteeni.”
”Seuraat vain minua sivusilmällä.”
Figa ohjasti sokkona kävelevää nazorakystäväänsä kohti torin laidassa olevaa puotia. 273 tunsi jalkojensa vapisevan hameen alla. Hänen ympärillään oli niin paljon klaanilaisia.
Jos joku heistä huomaa minun olevan nazorak, lainvalvojat pidättäisivät tai tappaisivat minut alta aika yksikön. Olisinpa sittenkin ottanut hanskani. Sen kanssa en tuntisi oloani niin turvattomaksi. Ainoa mitä voin nyt on olla mahdollisimman normaali…
Se ei tosin ollut helppoa Jäätutkijan nykyisissä vaatteissa.

”Figa!” Kuului huuto läheltä. Kaksikko kavahti ja 273 hypähti askeleen kauemmaksi kukkakauppiasmatoranista. Väkijoukosta heidän luo käveli naispuolinen ba-matoran. Jäätutkija vilkaisi sivusilmällä matorania ja tunnisti tämän samaksi naiseksi, joka oli Figan yöpöydällä olleessa kuvassa. Pakari-kasvoinen matoran saapui Figan luo.
”H-hei Janime.” Figa tervehti hermostuneesti.
”Hei! Kuulin huhua että muurille oltiin hyökännyt lähellä sinun taloasi. Oletko kunnossa?”
”Ah, joo. Eipä minulla mitään hätää ole. Kuulin vain ammuskelua keskellä yötä. Muurin vartiosto sai hyökkääjät kai häädettyä. Varmaan vain joitakin kulkuvarkaita asialla…”
”Ehdin kysäistä naapuriltasi asiasta ja hän sanoi että kasvihuoneesi katto oli mennyt rikki?”

Figa yritti parhaansa mukaan pitää ilmeensä tyynenä, vaikka hän sisällään huusi kauhuissaan, kun yritti keksiä selitystä rikkoutuneelle katolle. Mutta sitten kukkakauppiaan mieleen palautui eräs keskustelu, jonka oli käynyt aikoja sitten. Ja siitä hän sai idean.
”Usko tai älä. Katon läpi putosi dermis-kilpikonna” Figa selitti mahdollisimman uskottavalla äänellä.
”…” Jamine katsoi bo-matorania epäuskoisesti. ”Figa. Dermis-kilpikonnat elävät järvissä, eivät ilmassa.”
”Kuulin kerran puhuttavan, että joku oli kuollut kun dermis-kilpikonna oli pudonnut hänen päähänsä taivaalta. Kahu oli kai napannut sen vedestä ja ollut viemässä pesäänsä, mutta jostain syystä linnun ote oli irronnut ja kilpikonna pudonnut alas.”
”… Ahah.”

Trynaa käyttävä matoran kurkisti Pakari-kasvoisen matoranin olan yli. 273 oli kaikonnut nais-matoranin ilmestyttyä ja nyt valepukeutunut nazorak käveli päämäärättömästi sanomalehti tiukasti kasvojensa edessä näkemättä mitään. Hän törmäili muihin torilla oleviin kaupunkilaisiin ja vaihtoi epävarmasti suuntaa, kuin sokea joka oli kadottanut opasburnakinsa.
”Eh. Anteeksi, minulla on hieman kiire. Nähdään myöhemmin uudestaan!” Figa huikkasi ja kiiruhti pois Jaminen luota. Nais-matoran katsoi kummastuneena poikaystävänsä loittonevaa selkää, kun kukkakauppias katosi pitkän skakdin ja matorankolmikon taakse.
Figa tavoitti pian ympyrää kävelevän Jäätutkijan ja tarttui tätä käsipuolesta.
”Täällähän sinä olet. Tule, opastan sinut kauppaan.”
”Minähän sanoin että tämä on huono idea.”

Figa talutti nazorakin kanohikaupan kiviportaat ylös. Kummallinen parivaljakko astui puuovesta sisään, jonka keskikohdan lasipaneelia reunustivat valurautaupotukset. Ovikello kilahti.
Kauppa oli mukava, pieni putiikki, jonka oven puoleisilla seinillä oli suuret ikkunat, joista aukeni hyvä näkymä torin keskustaan. Kaupan seinät olivat tapetoitu haalean vaaleanpunaisilla tapeteilla ja lattia oli vaaleaa parkettia. Katosta roikkui muutama kattokruunun muotoinen valaisin. Ulko-oven oikealla puolella oli pieni tiski, jonka takana istui lehteä lukeva le-matoran. Tiskin takaisella seinällä oli useita naamioihin liitettäviä lisävarusteita tai -asusteita.
Ovesta katsottuna vasemmalla puolella huonetta sijaitsi kanohihyllyt. Tummanruskeilla hyllyillä riippui useita eri kokoisia ja muotoisia naamioita. Suurin osa kanoheista olivat muodoiltaan Jaloja, mutta seassa oli myös Suurten kanohien muotoon taottuja. Hyllyjen vasemmalla puolella huoneen perällä sijaitsi kolme punaisin sermein muusta tilasta erotettua sovituskoppia.

”Siitä vain valitsemaan” Figa sanoi ja tönäisi Jäätutkijaa selkään. Hunaa käyttävä kauppias kohotti katsettaan hetkeksi lehdestään, mutta uppoutui jälleen lukemisen pariin. Onneksi putiikissa ei sillä hetkellä ollut ketään muuta. 273 kierteli hyllyköiden välissä. Hänen ilmeensä oli epävarma, kun katseli ja vertaili erilaisia naamioita.
”Onko näissä siis jonkinlaisia voimia?”
”Ehei”, Figa naurahti hiljaa. ”Nämä kaikki ovat voimattomia. Voimallisia Suur-naamioita taotaan vain mittatilaustyönä Toille.”
”Eli ei ole mitään väliä, minkä valitsen?”
”Ei.”
273 nyökkäsi, mutta katsoi edelleen hämmentyneesti kanoheja hatun ja lehden välistä. 273 ei juuri tiennyt, oliko tietyillä kanohien muodoilla jonkinlaista symbolista merkitystä. Lopulta valkoinen nazorak kohotti hansikoidun kätensä hyllylle ja tarttui mallinuken irtopäälle puettuun, Jaloon Komauhun. Jäätutkija pyöritteli kanohia käessään tutkiskellen naamion kasvoja, silmäreikiä ja muuta koristusta. Lopulta nazorak marssi niska kyyryssä keskimmäiselle sovituskopille ja veti kankaan perässään kiinni. Limen vihreä kukkakauppias katseli itsekin hetken ajan kanoheita, jonka jälkeen asteli 273:n pukukopin eteen. kopista kuului liikettä ja kankaan hankaamisen ääntä.
”Miltä näyttää?”
Hansikoitu käsi ilmestyi sermin raosta. Nazorakin etusormi viittoi Figaa tulemaan lähemmäs. Matoran astui kehotuksen mukaan eteenpäin ja kurkisti sermin raosta pukukoppiin.

Nazorak piteli naamiota kasvoillaan. Se näytti omituiselta lähinnä sen takia, että naamio oli torakan kasvoihin liian pieni. Komau peitti arviolta puolet 273:n kasvoista, mutta jätti loput näkyviin. Lisäksi kyseisessä kanohissa oli niin pienet silmäreiät, ettei Jäätutkija edes nähnyt mitään.
” :I ”, Figa katsoi näkyä, ”Minusta tuntuu, että jokin menee nyt pieleen.”
”Näitä kapineita ei ole suunniteltu minunlaisteni kasvoille” 273 tuhahti. ”Annatko jonkin hieman isomman?”
Figa vilkaisi naamiohyllylle ja otti sieltä punaisen, Suuren kanohi Mahikin muotoisen naamion ja työnsi sen sermin läpi. 273 otti sen ja koetti naamiota kasvoilleen.
Onpa ruma, torakka ajatteli.
”Olisiko harmaata tai valkoista?” Nazorak kysäisi.
Figa pyöritteli silmiä päässään. Hän vilkaisi hyllylle. Juuri muita sopivan isoja naamioita ei ollut kuin harmaa Volitak. Matoran otti naamion ja työnsi sen sovituskoppiin. Jäätutkija otti kanohin käsiinsä ja nosti sen kasvoilleen. Volitak oli tarpeeksi iso peittämään ohimot ja päälaen ja siinä oli tarpeeksi pitkät silmäreiät, että valkoinen nazorak näkikin jotakin.
Eihän tämä nyt niin paha ole… tiedemies ajatteli tutkiskellessaan itseään peilistä.

”Tämä kelvatkoon”, Jäätutkija ilmoitti astuessaan pois kopista. Figa hypähti kauemmas tieltä ja katseli Volitakia nazorakin kasvoilla.
”Hyvinhän se istuu”, kukkakauppias totesi.

Samassa kanohi luiskahti nazorakin kasvoilta.

”Karzh-”, 273 kuiskasi ja syöksyi heti nostamaan naamiota. Huna-kasvoinen myyjä kysyvästi kohotti katsettaan hyllyjen välissä kompuroivan kaksikon suuntaan, mutta Figa hypähti kahden hyllyn väliin, jolloin myyjä ei nähnyt 273:n kasvoja. Valkoinen torakka seisoi polvillaan ja asetti Volitakin takaisin päähänsä. Sitten hän nousi rauhallisesti seisomaan, kääntyi myyjään päin ja käveli tiskille.
”Kröhöm, ostaisin tämän…” Hän sanoi ja piteli kanohia toisella kädellään kasvoillaan. Myyjä oli yleensä tottunut siihen, että asiakas olisi antanut naamion hänelle, että olisi voinut irrottaa hintalapun. Mutta le-matoran päätti antaa tällä kertaa olla ja tyytyi naputtamaan kassaan hinnan hämmentynyt ilme kasvoillaan. Figa otti takkinsa taskusta kukkaronsa ja maksoi myyjän antaman summan muttereita.
”Öh, anteeksi, mutta voisiko tähän saada jonkin kiristysremmin?” 273 kysäisi karkealla aksentillaan.
”… T-toki”, myyjä totesi ja kääntyi ympäri ottaakseen seinältä nahkaremmin. Samassa 273 laski kanohin pöydälle ja nappasi myyjän lukeman Kutonen-lehden ja nosti sen naamansa peitoksi. Myyjä kääntyi taas kaksikkoon päin. Hän rypisti otsaansa. Le-matoran ei osannut sanoa, pilailiko asiakas hänen kustannuksellaan vai oliko hänellä vain todella oudot käytöstavat. Myyjä katse siirtyi Figaan, joka tuijotti takaisin kukkakauppiaan tavaramerkiksi vakiintuneella ilmeellä. Lopulta myyjä huokaisi ja otti naamion kätösiinsä. Kauppias napsautti remmin palaset naamion reunoihin pienillä kiinnikkeillä ja lisäsi uuden hinnan remmille.
”Olkaa hyvä.” Matoran sanoi ja ojensi Volitak-viritelmänsä hattupäiselle muukalaiselle. 273 katsoi varovasti matorania lehden ja olkihatun välistä. Nyt meni kinkkiseksi.
Yhtäkkiä muukalainen käännähti ympäri, nappasi naamion myyjältä toisella kädellään ja laski lehden takaisin tiskille.
”Kiitos!” 273 huikkasi samalla kun paineli niska kyyryssä kohti sovituskoppia.
”…” Myyjä totesi ja katsoi Figaa. Figa hymyili.
”Hän on ulkomaalainen”

Lopulta kaksikko pääsi putiikin ovesta ulos, myyjän onneksi. Kanohi ei enää meinannut pudota, kun Jäätutkija oli kiristänyt kiinnitysremmin takaraivoaan vasten. Hän oli samalla ottanut matkaan pukukoppiin jättämänsä Klaanilehden. Nazorak aukaisi jälleen lehden ja nosti sen eteensä.
”Sinähän sait juuri uuden valenaaman. Mihin lehteä enää tarvitset?”
”Minulla jäi mielenkiintoinen artikkeli kesken.”
”…”

273:n suu värisi. He olivat kävelleet takaisin Figan mökille hakemaan juuriadminin tilaamat kukat. Figa oli jäänyt kotiinsa Jäätutkijan lähdettyä. Tiedemies oli vannottanut kukkakauppiasta säilyttämään hänen tavaransa piilossa.
Nyt Jäätutkija seisoi kaupungin sydämen, suuren kivitiilisen linnoituksen edessä. Klaanin linnan virtaviivaiset seinät kohosivat jykevinä taivaalle. Linnan kivisissä seinissä aukesi useita eri kokoisia ja värisiä ikkunoita. Suuresta linnakompleksista korkeimmaksi ylsivät muutamat tornit.

Ruskeaan paperiin kääritty kukkakimppu ratisi nazorakin käsissä. Hän oli tullut yhä epävarmemmaksi suunnitelmastaan. Hänhän voisi asua Figan luona, jos matoran antaisi torakan piilotella siellä. Mutta ei, tiedemies oli ajatellut. Asiat olisivat silloin hänen kannaltaan huonommin, jos jäisi joskus kiinni klaanilaisille. Lisäksi hän mahdollisesti vaarantaisi uuden matoranystävänsä, joka oli hyvyyttään tarjonnut suojaa.
Ei kai tässä muu auta, nazorak yritti vakuuttaa itseään. Hän veti muutaman kerran syvään henkeä. Metallinen naamio tuntui oudolta Jäätutkijan naamaa vasten. Lisäksi paksut ja peittävät vaatteet saivat nazorakin kehon tuntumaan tukalan kuumalta. Mutta hän oli tullut liian pitkän matkan kääntyäkseen takaisin.

273 asteli eteenpäin. Klaanin portailla pihalla näytti olevan paljon väkeä. Eri lajia olevat kansalaiset kävelivät sisään ja ulos. Ovien edessä seisoi muutamia matoran- ja Toa-vartijoita. Jotkut linnoituksen jäsenet olivat pysähtyneet portaille vaihtamaan kuulumisia ja nauttimaan viilenevästä syysilmasta.
Kivetyllä etupihalla valepukeutunutta nazorakia vastaan käveli ainakin kaksi kertaa 273:a pitempi Steltin peikko, jolla oli päässään ruskea huivi ja kantoi massiivisissa käsissään puisia tynnyreitä. Kävellessään peikon ohi 273 näytti kutistuvan puolet pituudestaan ja nopeuttavan vauhtiaan.

Jäätutkija katseli pihalla kulkevia, eri rotuisia klaanilaisia. Hän muisti, miten Imperiumin propagandaministeriö oli haukkunut Klaania ja väittänyt sitä kymmenien eri lajien muodostamaksi, sekasortoiseksi ja epätasa-arvoiseksi valtioksi, jolla ei ollut rodullisen kirjavuuden takia yhtenäisyyttä. Mutta kun 273 katseli klaanilaisia naamionsa takaa, hän saattoi nähdä matoranien puhuvan iloisesti skakdien ja vortixxien kanssa. Näky sai 273:n miettimään.
Rodullisesta yhtenäisyydestä huolimatta Imperiumi itse on oikea sortokoneisto. Olen nähnyt sen. Mutta täällä vallanpitäjät ja kansalaiset, voimakkaammat ja heikommat elävät tyytyväisesti keskenään. Figakin otti minut avosylin vastaan ja tarjoutui auttamaan minua, vaikka minun rotuni on tappanut hänen kansaansa…
”Totuusministeriö” valehtelee. Olisihan minun pitänyt se aiemminkin osannut tietää.

Nazorak saapui pian portaille ja kapusi niitä nopeasti ylös. Osa klaanilaisista kääntyi katsomaan täysin itsensä peittäneen muukalaisen perään. Kypäriä ja keihäitä käyttävät vartijat vilkaisivat tulijaa, mutta päästivät hänet kuitenkin sisään.
273:n silmien eteen aukesi jonkinlainen aula. Aulan lattia oli vihreää marmoria ja huoneen holvikaaren muotoinen katto oli maalattu valkoiseksi. Huoneesta lähti kolme käytävää vasemmalle, eteenpäin ja oikealle. Eteenpäin menevän käytävän vieressä, huoneen yläoikeassa nurkassa lähti puiset portaat ylempiin ja alempiin kerroksiin. Huoneen ylävasemmassa nurkassa sijaitsi puinen vastaanottotiski, jonka yllä riippuvassa kyltissä luki matoran-kirjaimin ”Respa”.

273 vilkuili ympärilleen. Aulassa oli hänen lisäkseen muutama matoran, jotka juttelivat toisilleen aulan vasemmalla puolella. Huoneen sivuilla, leveillä penkeillä istui muutama sekalaisten lajien edustajia lukemassa lehtiä.
Pitänee varmaan kysyä respasta, missä Pääadminin huone sijaitsee.
Nazorak käveli kohti puista tiskiä, jonka takana seisoi Miru-kasvoinen Ilman Toa. Toa pyyhki rätillään pöytäänsä, mutta keskeytti sen kun huomasi asiakkaan ilmaantuneen tiskin toiselle puolelle. Ilman Toan vihreät silmät kohtasivat takkiin, hameeseen, rautakenkiin, Volitakiin ja ruokohattuun sonnustautuneen muukalaisen, joka puristi käsissään petunia-puskaa. Toa ei juurikaan kummastellut asiakkaan pukeutumisvalintaa, koska Respa-Toan vaaralliseen työhön kuului kaiken maailman hiippareiden vastaanottaminen ja ohjeistaminen. Tuomion peltipurkkien ja kivenmurikoiden jälkeen hieman epäilyttävimpienkin vieraiden tapaaminen oli arkipäivää.
”Päivää. Voinko auttaa?”
”Anteeksi, mutta voisitteko neuvoa, missä admin Tawan toimisto on?”
”Onko teillä varattu aika adminin tapaamiseen?” Toa kysyi.
”Kyllä. Olen… matoran-Figan uusi lähetti. Tulin tuomaan adminin ostamat kukat”
”Aa”, Toa totesi ja kumartui tiskin yli osoittamaan portaisiin. ”Nouse kaksi kerrosta ylös, käytävän päähän, sieltä oikealle ja mene ovesta ulos muurille. Sieltä pääsee tornille”

273 kääntyi katsomaan Toan osoittamiin portaisiin ja nyökkäsi epävarmasti.
”K-kiitos. Hyvää säilänjatkoa”, Jäätutkija sanoi ja käveli portaisiin. Miru-kasvoinen Toa oli tarttumassa jälleen rättiinsä, mutta hänen liikkeensä pysähtyi seinään. Toa kääntyi katsomaan loittonevaan vieraaseen ja kurtisti kulmiaan.
Varmaan kuulin väärin, hän ajatteli ja pudisti päätään.

Jäätutkija kipitti puisia portaita ylös. Hän saapui kolmanteen kerrokseen ja pysähtyi. 273 katsoi ympärilleen. Hän oli saapunut kahden käytävän risteykseen, josta lähti tie eteenpäin ja oikealle. 273 mietti hetken. Toa ei ollut sanonut, kumpaa käytävää olisi pitänyt mennä.
No, en viitsi enää mennä takaisinkaan.
Lopulta tiedemies päätteli muurin ja linnan sijainnista kävellä eteenpäin. Sinimattoisella käytävän seinillä oli muutamia tauluja ja ovia toisiin huoneisiin. 273 ei ollut varma, mikä tämän kerroksen tarkoitus oli. Hän vain käveli ripeästi kukkapuska rapisten ja rautakenkien klonksuen jaloissaan. Kääntyessään käytävän päästä oikealle, hän ohitti Pakari-kasvoisen Painovoiman matoranin, joka kantoi kainalossaan pistaasipähkinäpussia ja lehteä ja toisessa kädessään kahvilasta mukaan otettua kahvia.

273 pysähtyi. Hän oli saapunut käytävän päähän. Mutta siellä käytävä haarautui taas kahdeksi toiseksi. Jäätutkija hieroi niskaansa takin kauluksen sisältä. Respa-Toa ei ollut puhunut tästäkään mitään. Jäätutkija katsoi ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Hän lähti epävarmasti kävelemään vasemmalle. Käytävä kaartui taas oikealle. Lisää ovia ja muita käytäviä, sekä risteys, josta haarautui uudelleen käytäviä. Nazorak pysähtyi. Nyt hän oli varma että oli kävellyt väärään suuntaan. Hän kääntyi metallisten kenkiensä kannoilla ympäri ja kiiruhti nopeasti takaisin. Tiedemies kääntyi risteyksissä siihen suuntaan, mistä uskoi tuleensa.
”…”
273 katsoi tilaa mihin oli tullut. Hän oli jälleen portaikossa, mutta huone oli aivan erilainen. Lattiat olivat vaaleaa parkettia ja seinillä riippui punaisia seinävaatteita. Portaita vastaisella seinillä sijaitsi hissi.
Pakko kai mennä takaisin respaan kysymään uudestaan tietä…
Nazorakin huonoksi tuuriksi portaat alempiin kerroksiin olivat korjauksessa ja niiden yläpäässä oli kieltokyltein varustettu barrikadi. Volitakin katse siirtyi hissiin. Jäätutkija vilkuili hetken ympärilleen ja odotti, että muutama ohikulkija oli ohittanut hänet. Takkiin pukeutunut nazorak asteli hissin ovelle ja hansikoutu sormi painoi oven vieressä olevaa nappia. Hissikuilusta kuului vaimeaa huminaa ja lopulta hissin saapumisäänenä toimiva kilahdus, kun hissin ovet aukesivat.
273:n suu vääntyi reilusti vinoon, mutta naamio ei onneksi mukautunut liikkeeseen. Hississä seisoi Tulen Toa. Jäätutkijaa hermostutti. Hän oli toivonut, että olisi saanut olla hississä yksin. Ajatus ahtaassa, lukitussa tilassa kahden ammattisoturin kanssa ei viehättänyt häntä. Toa-soturi loi odottavan katseen empivään takkihäiskään. 273 ei halunnut vaikuttaa epäilyttävältä jäämällä poiskaan hissistä.
Vastentahtoisesti nazorak laahusti sisälle ja hissin metalliovet sulkeutuivat sihahtaen.

273 painoi alinta kerrosta nopeasti ja asettui seisomaan Toan viereen. Nazorakista pelottavan lähelle.
Nazorakin siniset silmät mittailivat Tulen soturia naamion silmärei’istä. Toa oli vanttera ja hänellä oli kasvoillaan musta Hau. Hänellä oli lanteillaan vyö, josta roikkui huotrassa miekka ja selässään Toa kantoi varsijousta.

Kaksikko ei sanonut mitään. Ainoa ääni mikä kuului, oli 273:n käsissään puristaman kukkapuskan paperinen rapina, sekä hissin katossa olevasta radiosta kuuluva, ärsyttävä hissimusiikki.

Tulen Toa vilkaisi sivusilmällään kanssamatkustajaa. Hänellä oli Toasta omituiset vaatteet. Matoranien kulttuurissa oli omituista peittää itsensä kokonaan vaatteilla.

273 tuijotti hissin rautaovien yllä näkyvää kerrosten numeronäyttöä. He saapuivat näytön mukaan kakkoskerrokseen. Kerrokset tuntuivat matelevan kiusallisen hitaasti.

Tulen Toa paransi seisoma-asentoaan. Nazorakikin vaihtoi painonsa toiselle jalalle. Hänen hameensa kangas narisi ja kengät klonksuivat.

Lopulta hissimusiikin täyttämä kiusallinen hiljaisuus kävi Toalle kestämättömäksi. Hän kröhi kurkkuaan.
”Se on viilenemään päin”, Toa totesi.
”N-niin… mukavan viileää”, 273 myötäili hiljaa.

Hissi saapui ensimmäiseen kerrokseen. 273 huokaisi helpotuksesta. Nazorak astui ulos ja päätyi taas samanlaiselle käytävälle, kuin tullessaan linnaan. Hetken käveltyään muutamasta mutkasta, hän näki käytävän päässä kyltin ”Respa”.
Ah, vihdoin.
Jäätutkija kipitti käytävän päähän ja tuli suureen aulaan.
Mutta aula ei ollut sama.
”… Mitä?”
Tämä aula oli sisustettu aivan erillä lailla kuin se, mistä hän oli tullut sisään ja puisen tiskin takana seisoi tällä kertaa Veden Toa.
K-kuinka monta aulaa tässä linnassa on…?

Kysyttyään neuvoa Respa-Toa numero 2:lta ja saatuaan tältä kunnollisen kartan linnan pohjapiirroksesta, 273 löysi itsensä kävelemästä Admin-tornin käytävillä. Nazorak oli onneksi päässyt ylläpitosiiven vartijoiden ohitse ilman minkäänlaista ruumiintarkastusta.
Jäätutkija seurasi karttaa tiiviisti ja käveli ripeästi. Hänellä oli mennyt eksymisessä niin paljon aikaa, että häntä huolestutti oliko hän myöhästynyt adminin kanssa sovitusta ajasta. Sen 273 pystyi sanomaan, että Pesän toimitilat olivat paljon selkeämmässä järjestyksessä. Nazorakista näytti linnan karttaa seuratessaan, ettei arkkitehdit olleet ollut yksimielisiä linnaa suunnitellessa.

273 pysähtyi. Hän tutki karttaa ja nosti sitten katseensa käytävän seinustalle. Tässä osassa tornia sijaitsivat kaikkien neljän adminen toimistot. Nazorakin etsivä katse pysähtyi puiseen oveen, jossa luki matoranien teksti:
Admin Tawa.

Nazorak tuijotti nimikylttiä päättäväisesti. Hän tarkisti vielä, että kaikki oli kunnossa.
Kukat ovat vielä ehjiä, kyllä. Naamio ja hattu ovat kunnossa, kyllä. Hame kunnossa, jollei oven väliin jäämistä lasketa, kyllä. Matoranien aksentti, parantamisen varaa.
Nazorak veti hetken syvään henkeä. Hän tunsi kuuman hengityksensä naamion sisäpintaa vasten.
Okei, aloitetaan.
Jäätutkija otti pari askelta klonksuvissa metallikengissään. Hän seisoi nyt aivan oven edessä. Nazorak kohotti hansikoidun kätensä koputtaakseen.


Mutta sitten käsi vaipui. 273 muisti jotakin. Hän oli aiemminkin ollut samaisessa tilanteessa.

Meni syteen tai saveen, valkoinen nazorak ajatteli. 273:n valkoisen käden sormi painoi oven vieressä olevaa ovisummeria. Kului hetki. Ovisummeriin syttyi vihreä valo.

Nazorak astui sisään toimistoon. Häntä vastapäätä toimistotuolin takana istui tummahipiäinen torakka. Nazorakin ainoan silmän katse nousi pöydällä olevista papereista valkoiseen tiedemieheen.

“Päivää, 273. Ehdin jo odottaa sinua”, Arkkiagentti sanoi.

Nazorak perääntyi ovelta. Hänen sydämensä oli yhtäkkiä alkanut tykyttämään nopeasti. Jännitys palasi torakan jalkoihin ja ne alkoivat täristä.
Kaikki meni silloinkin pieleen… Jos menen paljastamaan, kuka olen, minulla ei ole takeita että Klaanin johtaja kuuntelisi minua. Hän paiskaisi minut selliin tai tappaisi. Hän on kuitenkin Toa, kokenut soturi ja minä vain aseeton tiedemies. Etten vain tekisi samaa virhettä uudestaan…

Tiedemiehen mieleen palautui propagandaministeriön tekemät kuvat Klaanin johtajista. Mustavalkoisessa kuvassa Klaanin Pääadmin oli esitetty visiiripäisenä naisena, joka piileksi varjoissa ja johti sotaa ohuista siimoista vetäen nukkemestarin elkein. Samassa kuvassa etualalla oli ollut suuri visorak, jonka terävähampaisesta suusta tihkui myrkkyä. Kuvan alla oli ollut punainen teksti:
Tiedä vihollisesi.

273:n ajatukset puistattivat häntä. Hän ei ollut enää niin varma suunnitelmastaan.
Mutta sitten pieni ääni heräsi hänen päässään.
”Tawa on todella kiltti ja hyvä johtaja. Hän ajattelee liikaakin muita”
Tiedemies muisti, kun Figa oli sanonut niin aiemmin. Jäätutkija vilkaisi käsissään rutistamiaan petunioita. Hän huolestui, että oliko puristanut niitä liian kovaa.

Nazorak nosti katseensa takaisin oveen. Hän imi pienestä äänestä voimaa.
Valheita, Nazorak ajatteli jopa vihaisesti. Kaikki mitä Imperiumi sanoo, on valheita.
273 astui jälleen oven eteen. Hän kohotti kätensä.
Älä usko Imperiumin valheita.

Kop kop kop.
Kului hetki. Nazorak hengitti syvään.

”Sisään.” Kuului toimistosta.
Nazorak laski kätensä oven kahvalle ja painoi sen alas. Hän astui sisään.

Toimisto oli pieni mutta viihtyisä. Huoneen perällä olevien ikkunoiden edessä riippui syvän violetit verhot. Huoneen seinustoilla oli kirjahyllyjä. Toimistoa kuitenkin hallitsi keskellä oleva, mahonkinen pöytä. Pöydän takana istui keltainen Sähkön Toa. Toa-nainen nosti juuri edessään pitämän paperin ja asetti sen kääntöpuoli ylöspäin paperipinon päälle. Sitten Toan visiirin peittämät silmät kääntyivät katsomaan vieraaseen.
”Helei.”

273 nielaisi. Häntä pakostakin jännitti. Nazorak mittaili pääadminia päästä keskivartaloon, mitä näki naisesta toimistopöydän takaa. Juuriadmin näytti aivan erilaiselta, kuin 273 oli kuvitellut.

Tawa kallisti kysyvästi päätään. Vieras oli jo hetken seissyt oven suussa sanomatta mitään.
”Niin?” Toa kysyi.
273 hätkähti, kun tajusi, kuinka kauan oli ollut hiljaa. Hän irrotti katseen administa jalkoihinsa. Hän oli aivan unohtanut, mitä oli aikonut sanoa. Hänelle tuli yhtäkkiä kuuma ja tukala olo takkinsa sisällä.
”Öh, niin. Tuotah…”
Nais-admin tuijotti vielä kysyvämmin jaden vihreillä silmillään outoa tulijaa. Admin ei osannut sanoa tarkkaan, oliko vieras mies vai nainen. Lähinnä hameen takia.
Mutta sitten 273 muisti käsissään rapisevan kukkapuskan. Nazorak ojensi kukat hämmästynyttä Tawaa kohti.
”Tulin tuomaan tilaamanne kukat!” Hän huudahti hermostuneesti voimakkaalla aksentillaan.

Tawa katsoi ensin omituisesti pukeutunutta vierasta, sitten taas tämän käsissään pitämiä petunioita. Lopulta admin ymmärsi kummallisen tulijan sanat.
”Aa. Kiitoksia…”
Sähkön Toa nousi tuolistaan ja kiersi mahonkipöydän ympäri 273:n eteen. Nais-Toa tarttui Jäätutkijan ojentamiin kukkiin ja hymyili kohteliaasti.
”Olet siis Figalla töissä? Onko hän palkannut lisäväkeä?” admin kysyi asetellessaan kukkia vesivaasiin pöydällään.
273 edelleen mittaili juuriadminia. Toa oli häntä ainakin päätä pitempi.
”J-juuh. Olen vain lähetti…”

Tawa palasi istumaan toimistotuolilleen. ”Kiitoksia. Maksoin kukistani jo etukäteen, joten sinun ei tarvitse periä maksua”, Tawa sanoi. ”Voit mennä.”

Nazorak kohotti kätensä kaulalleen ja höllensi kaulaansa sidottua plastronia. Nyt oli Jäätutkijan aika tehdä siirto.
”Tuotah…”
Tawa kohotti jälleen katseensa papereistaan, joihin oli ehtinyt jo laskea katseensa. Lähetti ei ollutkaan lähdössä.
273 hermoili. Hän oli miettinyt useaan kertaan aiemmin, miten esittäisi asiansa. Hän kokosi ajatuksiaan, jonka lopuksi sai sanotuksi: ”Arvon neiti admin. Minun on valitettavasti myönnettävä teille, että kukat olivat tekosyy päästä teidän luokse. Minulla on teille asiaa…”

Tawa risti kätensä pöydällään ja katsoi muukalaista. Vasta nyt hän huomasi, että lähetissä oli muutakin omituista kuin pukeutuminen ja vahva aksentti. Hänen kasvoillaan oleva Volitak ei mukautunut omistajansa kasvojen liikkeeseen, vaan naamio näytti elottomalta lähetin liikkeisiin nähden. Tawa saattoi nähdä vain siniset silmät, jotka vilkkuivat naamion silmäreikien takana.
”Minä kuuntelen”
273 painoi hansikoidut sormenpäänsä yhteen ja katseli seinille, vältellen Toan katsetta.
”Olen… uusi täällä. Saavuin juuri Klaaniin ja… haluaisin mahdollisesti liittyä järjestön jäseneksi…”
”Ai”, Tawa sanoi. ”Yleensä rekisteröityminen tehdään respassa hakulomakkeen avulla, jonka jälkeen moderaattorit ottavat hakijan haastatteluun. Ei teidän minun luokseni olisi välttämättä tarvinnut tulla”

273 ei huomannut, kuinka Tawan pöydän takana omalla tyynyllään nukkunut, suurisilmäinen ussal-rapu kömpi ylös ja kurkisti mahonkisen pöydän takaa tulijaa tappisilmillään.

Nazorak kääntyi katsomaan Sähkön Toaa silmiin. Seuraavat sanat pelottivat häntä eniten.
”Minulla on ehkä yksi ongelma, minkä takia en voinut liittyä normaalisti. Minä en nähkääs ole aivan… tavanomainen hakija.”
Ussal-rapu kipitti seinänviertä lähemmäksi outoa tulijaa. Nöpö mietti, olisiko vieraalla tädillä tarjota jotakin syötävää tai vaikkapa silitystä.
”Mikä se ongelma on?”

273 nieleskeli. Hän mietti, olisiko voinut vielä selittää paremmin sanoin. Mutta ei. Hän ei pystynyt sanomaan sitä sanoin.
Tawa katsoi, kuinka lähetti kohotti kätensä niskalleen takin kauluksien taakse. Nazorakin kädet vapisivat. Pitkät sormet naputtelivat naamioon liitettyä solkea. Hihnan solki aukesi kilahtaen ja hän poisti naamionsa.

Jaden väriset silmät katsoivat suoraan nazorakin sinisiin silmiin.


Kumpikaan ei sanonut hetkeen mitään. 273:n sydän tykytti, kun hän yritti etsiä adminin kasvoilta edes jonkinlaista muutosta. Tawa irrotti ristissä olevat kädet toisistaan ja asetti ne kämmenpohjat mahonkipöydän pintaa vasten.

”Jatka”, juuriadmin sanoi lopulta hiljaa. Mutta ei enää niin heleän lempeällä äänensävyllä. Nais-Toan ääni oli nyt täysin asiallisen neutraali. Sellainen, mikä peitti puhujan tunteet. Mutta nazoraktiedemies aisti huoneessa uudenlaista jännitteisyyttä.
273 yritti selvittää ääntään. Hänen kurkkuansa kuivasi jälleen.
”Antakaa minun selittää, ennen kuin teette mitään päätöksiä”, nazorak änkytti. Tawa tyytyi vain nyökkäämään tyynesti. Jäätutkijaa pelotti yhä enemmän se, että Toa saattaisi minä hetkenä hyvänsä käristää torakan tuhkaksi.
”En ole vakooja tai soluttautuja, jos sitä kuvittelette”, 273 sanoi. ”Kaikki mitä juuri äsken teille kerroin, on totta. En ole enää nazorakien riveissä. Olen karkulainen ja tulin hakemaan Klaanista suojaa.”

Nöpö kipitti 273:n jalkojen juureen ja nuuhki metallisia kenkiä.

Tawa ei vieläkään sanonut mitään. Hän näytti punnitsevan 273:n sanoja.
”Valitettavasti en voi vielä aivan luottaa sanoihisi…” Tawa sanoi rauhallisesti, mietteliäällä äänellä. ”Haluan kuulla asiasi kuitenkin loppuun. Mutta sitä ennen minun on kutsuttava tänne eräs henkilö.”
Tawan pehmeä ääni rauhoitti 273:a hieman. Mutta nyt Jäätutkijaa mietitytti se, ketä Tawa tarkoitti.

Visu.
Visokki havahtui telepaattiseen kutsuun omassa työhuoneessaan. Hän huomasi torkahtaneensa paperipinon päälle.

Visu. Tarvitsen hieman apuasi. Minulla on täällä… hieman hankala vieras.

Visorak ravisteli itsensä lopullisesti hereille ja hyppäsi alas pöydältä.
Missä olet, Tawa? Kirmaan heti sinne.

Toimistossani. Kun tulet, odota ettei kukaan ole lähettyvillä. En halua, että joku näkee toimistooni, Visokki kuuli Tawan telepaattisen viestin. Ja kun tulet, niin älä tee hätäisiä tekoja. Vieraani saattaa aiheuttaa sellaisia.

Visokki astui varovasti Tawan toimistoon ja näki edessään takkiin pukeutuneen hahmon selin. Se oli ottanut naamionsa pois, mutta visorak ei tunnistanut hahmoa tästä kulmasta.

Ruskeaan takkiin pukeutunut hahmo kääntyi arasti ympäri katsomaan ovelle. Visokki sätkähti nähdessään vieraan muuten takin kauluksen ja hatun peittämät, valkeat kasvot. Nazorak kavahti yhtä säikähtäneenä taaksepäin nähdessään Visokin. Tiedemiehen hameen helmaa nykinyt Nöpökin kivahti takaisin Tawan pöydän taakse, koska olisi muuten jäänyt torakan jalkoihin.

Tässä kohtaa asiat muuttuvat vähintäänkin mielenkiintoisiksi, kultaseni.

Visorak huomasi, miten säikkynä nazorak oli ja otti sen huomioon puheessaan.
“Mikä on nimesi, ystävä?”

273 värähti. Hänen katseensa kierteli ympäri huonetta. Se kohtasi ensin Tawan rauhoittelevan ilmeen, joka oli noussut ylös tuoliltaan Visokin tullessa ja juuriadmin heilutteli käsiään jommallekummalle, ehkä molemmille, ettei ollut aihetta paniikkiin.
Sitten 273 kääntyi katsomaan sisään tulleeseen visorakiin.
“Si- sinä olet-t tele-leatti?”
Jäätutkija ei ollut koskaan ollut kohtaamisissa telepatiaa osaavien olentojen kanssa ja nyt Visokin mielensisäinen kommunikaatio sai 273:n hämmentymään.

“Jep”, Visokki vastasi tottuneena tällaisiin kysymyksiin. Useammallekin klaanilaiselle visorak oli aikoinaan ollut ensimmäinen telepatialla kommunikoiva olento.

“Mutta mikä on nimesi?” Visokki toisti kysymyksensä.
273 mietti hermostuneesti. Tai hän ei oikeastaan tiennyt, uskalsiko ajatella enää siltä varalta, että visorak kuulisi hänen ajatuksensa. Nazorak alkoi ymmärtää, miksi Tawa oli kutsunut Visokin tänne.
“Olen… Jäätutkija 273”, hän vastasi vastentahtoisesti.
Visokki nyökkäsi. “Olen Visokki.”

Tawakin nyökkäsi. “Nyt kun olemme esittäytyneet, niin mennään asiaan. Hän haluaa liittyä Klaaniin.”

Ohhoh ho!

“Ai?” visorak hämmästeli: “Kerro meille toki lisää.”

273 nieleskeli. Hän tunsi olonsa entistä epämukavemmaksi Visokin kohteliaasta äänestä huolimatta. Ei hän ollut suunnitellutkaan valehdella Klaanin johdolle, mutta tieto siitä, että visorak kuulisi nazorakin ajatukset ja tietää kaiken ilman että 273 edes kertoisi itse, pelotti häntä.
“Öh. Anteeksi, mutta… jos osaatte lukea ajatuksia, niin… miksi edes haluatte minun kertovan? Miksette vain lue mieltäni…”

Visokki hymähti itsekseen.
Ole hiljaa siellä. Tuo ei tarkoittanut, että sinulla olisi lupa tunkeutua 273:n päähän.

Punainen admin astui pari askelta lähemmäs nazorakia: “Minulla on tapana kunnioittaa keskustelukumppaneitani. En kaivele mieliä, jos minulle ei anneta siihen lupaa. Haluan kuulla kaiken sinun kertomanasi. Sitä paitsi mielensisäiset ainekset ovat usein paljon sekavampia ja epämääräisempiä, joten siksikin pidän enemmän toisenlaisista väylistä saada asioita selville.”

Ja lisäksi joutuisit käyttämään väkivaltaa. Mutta älä sitten sano sitä ääneen.

273 katsoi Visokkia vielä hieman arvellen. Mutta lopulta hänkin nyökkäsi ja alkoi kokoamaan ajatuksiaan.
Tawa istuutui takaisin tuolilleen ja yskäisi nyrkkiinsä saadakseen keskustelukumppaniensa huomion ja palauttaakseen keskustelun raiteilleen.
“Minusta tuntuu, ett sinun kannattaisi aloittaa aivan alusta. Kerro kuka olet, sekä mistä ja miksi olet tullut tänne.”

273 mietti vielä hetken, mistä aloittaisi. Kerrottavaa oli paljon.
“Olin tiedemies, töissä nazorakien Tiedekunnassa. Asuin Keskusvuo- tai siis, teidän nimityksen mukaan Mt. Ämkool-”
“Guartsuvuorella”, Tawa keskeytti.
“…” 273 oli hetken hiljaa. “Niin… toimin siis Vuoren sohjoisrinteellä sijaitsevassa salaisessa tutkimuskeskuksessa. Tein aseita Impeliumin laskuun”
Tawa kurtisti hieman kulmiaan, muttei keskeyttänyt.
“Ongelmani alkoivat, kun kohtasin erään kaivostyöläisen, hyljeksityn sekasilmäisen. Hän ehdotti minulle, että liittyisin hänen vallankumousta tavoittelevaan ryhmään. Meidän suunnitelmana oli salamurhata Tiedustelupalvelun johtaja, Arkkiagentti 007, ja lietsoa työläiset vastarintaan johtokunnan diktatuuria vastaan. Mutta… me emme onnistuneet. 007 jäi henkiin ja pakenimme maan alta Vuorelle. Arkkiagentti lähetti agenttinsa peräämme ja me jouduimme takaa-ajoon. He onnistuivat tuhoamaan ajoneuvomme ja kaikki muut toverini kuolivat. Vain minä säilyin hengissä syöksymällä rotkoon.”

Visokki hämmästeli 273:n kertomaa tarinaa.
“Entä miten päädyit Klaaniin?”

“Laskeuduin Vuoren rinteitä ja onnistuin sääsemään Lehu-metsän laidalle. Muutamista selkkauksista huolimatta ylitin eteläiset ruohokentät ja saavuin Saaren eteläisiin metsiin. Siellä kohtasin erään nazoraktiedustelijaryhmän, mutta onneksi sen niminen ryhmä kuin urogejeget ja Tiikeli auttoivat minua hoitelemaan heidät. Hattidissa, urogejegejen discossa mietin seuraavaa siirtoani, enkä nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin Klaani. Koska kuulin, että nazorakien armeija on marssimassa etelään. Klaani on siis viimeinen turvani.”

Tawa kohotti hieman kulmiaan. “Se eilinen ammuskelu muureilla oli siis sinun aiheuttamaa?”
“N-niin, anteeksi siitä. En uskonut, että ottaisitte minua iloisesti vastaan.”

“Muurien sisällä kohtasin Tiikelin ystävän Figan, joka suostui auttamaan minut tänne. Mutta älkää olko vihaisia Figalle. Hän oli vain ystävällinen minulle…”

Urogejeget. Ne helvetin kivirotat yrittivät kerran varastaa laittoman discopallolähetykseni.

Visokki mietiskeli hetken nazorakin kertomaa tarinaa ja tajusi, että vielä jotakin puuttui.
“Sanoit, että Klaani on viimeinen turvasi? Mitä tällä tarkoitat? Oletko jäämässä tänne?”.

273 säpsähti. Hän mietti, oliko muotoillut sanansa väärin.
“Jos te annatte minun oleskella täällä, tietenkin. Ja käsittääkseni saarelta ei voi lähteä laivasaarron takia veneellä taikka lentokoneella. Ja näillä näkymin Klaani tällä hetkellä on voimakkain este Imleliumin armeijalle.”
“Vastineeksi saatte kaiken tietoni nazorakeista ja armeijan johtokunnasta.”

Visorak alkoi kävelemään edestakaisin mietteissään.
“Kieltämättä aika houkutteleva tarjous. Vaikka eihän Klaani sinulta mitään vastapalvelusta vaatisi, koska tarkoituksemme on ensisijaisesti tarjota suojapaikkoja. Emmeköhän me sinulle jotain pieniä hommiakin Klaanista löydä. Taidoillesi voisi olla hyötyä.”

Tawa näytti järkyttyneeltä Visun latoessa päätöksensä kysymättä häneltä yhtään mitään.
Ai juuriadminin mielipiteellä ei ole mitään väliä…

Punainen visorak tajusi tyystin unohtaneensa kysyä toiselta adminilta tämän mielipidettä.
“Niin! Mitäs mieltä Tawa on?” Visokki oli varma, että minulla oli vaikutusta, sillä ilmoille heittämäänsä kysymykseen ei voinut vastata enää kieltävästi.

Tawa katsoi Visokkia hieman ärtyneesti. Mutta sitten adminin katse kääntyi epävarman oloisena seisoskelevaan nazorakiin. Tawa mietti, millainen ratkaisu tilanteeseen olisi parhain.
“Sinä selvästikin puhut totta”, Tawa aloitti, “kun kerran olet saanut Visokin puolellesi. Mutta vaikka me luottaisimme sinuun, niin klaanilaiset ehkä eivät. Et voisi kävellä linnassamme ilman naamiota. Se aiheuttaisi pelkoa ja sekasortoa asukkaissamme. Lisäksi oma turvallisuutesi voisi olla vaarassa.”
273 nyökkäsi hyväksyvästi. “Nooh, on minulla tämä valeasu, vaikkei se aivan huomiota herättämättömin ole.”

Tawa vilkaisi Visokkia.
“Älä huoli. Hän puhuu totta” Visokki sanoi. “Ja turvallisuus- ja asumisjärjestelyt pystytään järjestämään.”
Tawa katsoi jälleen nazorakiin mietteliäästi. Admin ei ollut varma, pystyikö näinä aikoina luottamaan enää kehenkään. Ystäviin taikka vihollisten petturiin.

Tawa laski ääntään. “Oletko siis valmis pettämään kansasi ja myymään tietosi meille?”
273 oli hetken hiljaa. Lopulta hän vastasi. “Imleliumin johtokunta on todellinen viholliseni. Ainoa keino, jolla voin tehdä hallaa sille, on auttaa teitä.”

Tawa laski leukansa rintaansa ja sulki silmänsä. Huoneessa olijat katsoivat häntä.
Lopulta hän oli tehnyt päätöksensä.
“Hyvä on. 273, sinusta tulee klaanilainen. Valitettavasti emme siltikään voi antaa sinun kulkea aivan vapaasti klaanissa. Pääset koeajalle ja moderaattorimme vartioivat sinua sekä klaanilaisten että oman turvallisuutesi vuoksi. Lisäksi tulemme kuulustelemaan sinua vielä lisää myöhemmin.”

Jäätutkija oli hetken hämmästynyt, mutta pian hänen kasvoilleen nousi leveä hymy ja punastus. Nazorak kuitenkin säpsähti ja yritti peitellä helpotuksensa.
“Tuhannet kiitokset, neiti adminet!” 273 pyrki peittämään innostuksensa äänessään jäykällä asiallisuudella.
Visokki hymyili ja Tawankin kasvoile poiki vieno hymy.
“Et voi aivan heti tulla asumaan linnaan. Meidän täytyy järjestää huoneesi ja puhuttava moderaattoreille. Mene täksi yöksi vielä Figalle, mutta otamme sinuun yhteyttä huomenna.”

273 nyökkäsi. Hän sitoi Volitakinsa takaisin kasvoilleen ja asetti lätsänsä vinoon sen päälle.
“Kiitos vielä tuhannesti. Lupaan, ettette kadu tätä”, hän kiitteli. “Näkemiin, sääadminit!”
273 huikkasi astuessaan ulos toimistosta.


Tawan toimistoon laskeutui typertynyt hiljaisuus.
“Sääadminit?”

Tsih hih hih. Nazorakien suut eivät pysty muodostamaan p-äännettä.