Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Syvyyksien shamaani

7 kommenttia

Kummajainen merellä

Harva tunsi T’haokin anatomiaa.

Valtavan merihirviön kuori koostui useasta kappaleesta, joista osa limittyi toistensa päälle. Muutama tällainen päällekkäinen kuorenkappale oli vuosisatojen saatossa luutunut yhteen – niin, että ne olivat yhtä, liikkumatonta massaa. Tällöin T’haokin kuoren väleihin jäi syviä onkaloita, jotka olivat usein zyglakinmentäviä. Katto oli matala ja kuorenkappaleiden väliin jäävä tila pimeä ja ummehtunut, mutta liskokansa oli kautta aikain lukinnut saaliitaan ja nääntyneitä vihollisiaan niihin. T’haokin kuoreen entisaikain zyglakit olivat nakuttanet koloja, ja koloihin he olivat iskeneet pitkistä luista veistetyt kalterit.

Alkeellisten kaltereiden taakse moni suuren saaren matoran ja toisaalta kulloinkin epäsuosiossa olleen heimon zyglak oli nälkiintynyt. Pakoja yritettiin vain harvoin: vankien elinajanodote oli usein pidempi kaltereiden sisä- kuin ulkopuolella. Levottomina aikoina sellit saattoivat olla suhteellisen ahtaitakin. Mutta nyt vain yksi niistä ei ollut tyhjillään, ja sielläkin vieraita oli vain yksi.

Yksinäisen onkalon merkillinen asukki kilisi ja kolisi. Se maalasi jotain sellinsä kattoon. Se kilisi ja kolisi aina liikkuessaan, koska siitä roikkui lukuisia helyjä ja taikaesineitä. Karhunkynsiä, kalan kalloja, savisia idoleita ja puisia medaljonkeja. Ne roikkuivat seinämaalarin pitkästä hännästä, ja ne roikkuivat hänen pitkästä kävelysauvastaan. Samoin ääntä piti myös hänen selkänsä merkillinen kalakoriste. Ahvenmainen keinoevä oli sidottu sojottamaan taaksepäin, ja se kulki hänen hartiastansa hartiaan.

Muutenkin sellin ainut vieras näytti oudolta. Harva olisi sitä edes zyglakiksi arvannut, ellei sitten hännän perusteella. Suomuviitta roikkui sen niskassa ja lajilleen ominaisen pitkän pään hän oli piilottanut massiivisen kalankallon sisään. Kuolleen merenelävän silmänaukoista tuijottivat zyglak-vanhuksen vihreät silmät.

Ja nyt ne tapittivat seinämaalausta. Se oli osa kuvitusten sarjaa, joka eteni sellin katosta lattiaan. Niihin oli kuvattuna liskokansan ikiaikaista tarustoa: Meren äiti kaikkine lapsineen, suuria petoja ja valtavia saaliita. Syvimmät ja salaisimmat onkalot. Lukuisat henget ja voimahahmot.

Vanha zyglak katsasti kättensä töitä ja nyökytteli tyytyväisenä. Ennen kuin hän vajosi sen syvemmälle oman rituaalitaiteensa pauloihin, lisko keskeytettiin.

“Tietäjä Fatizax!”

Kalankalloinen zyglak käännähti sellin kaltereiden suuntaan nimensä kuultuaan. Kilinää ja kolinaa.

Vihreät silmät pullistuivat kuopissaan, kun liskojäärä huomasi vierailijansa.
“Metsärannan Racxel, päällikkö suuri, minua tapaamassa! Hullu maailma! Ruodot kertoisivat, vaan minkäs teet, kun eivät anna lukea! Kreeh-heh-heh!”

Kaltereiden toiselta puolelta Fatizaxia katseleva liskotar ei ollut varma, puhuiko vanha shamaani itselleen, vaiko ehkä hengille tai jumalille.
“Tervehdys, kunnioitettu tietäjä”, Racxel vastasi muodollisesti, mutta ilmiselvän pakotetusti. Selliin sullottu shamaani nyökytteli ja ravisutteli sauvaansa. Sen kalankallo valahti silmille, mutta Fatizax virnuili leveästi päähineensä alta. “Tänne se tuli minua tapaamaan, kotikalan uumeniin, vihoviimeiseen koloon! Viskasivat minut tänne, vaikka olen tietäjistä mahtavin! Kreeh-heh, aika kieroa! Ja vielä että sinä kävisit minua katsomassa!”

Racxel tuhahti äänekkäästi.

“Puhuttuani skakdien kuriirin kanssa ymmärsin, että jotain on tehtävä. Mutta Kurielez ja Rhak’elakkin lahko eivät tee mitään kansamme hyväksi!” sininen zyglak puisteli päätään. “Yritin puhua heille, mutta Kurielez väittää Meren isän kieltävän kaiken. Pelkäävät vain oman asemansa puolesta, typerät pelkurit.”

Tietäjä Fatizax katsoi vierastaan velmusti. “Kreeh-heh-heh, ellen aivan väärin muista, se oli korkean tytär Racxelin itsensä puolisovainaa, joka auttoi Kurielezin valtaan…”
“Minun ja Zyxaxin liitto oli omassa ajassaan järkevä!” Racxel ärähti. “Vaikka en muistelekaan ukkoa lämmöllä, niin ainakin hän kanavoi heimojen pelon, vihan ja uskonnollisen heräämisen Bio-Klaania vastaan. Hän nosti zyglakit Allianssin täysivaltaisiksi jäseniksi.”

Shamaani sellissään kuunteli kilisevää kalloaan nyökytellen Metsärannan Racxelia, joka jatkoi vielä. “Se on paljon enemmän, kuin mitä Kurielez ja hänen väkensä saattaa ilmoittaa ansioikseen.”

Vihreät mulkosilmät kalakallon sisuksista tuijottivat Racxelia jatkoa janoten, joten sininen liskotar avasi jälleen terävähampaisen kitansa: “On selvää, mille tielle Rhak’elakkin lahko on meidät johtanut.”
“Henget itkevät!”
“Ja kaikki heimot kärsivät.”
“Ja!” tietäjä huudahti “Heittivät tosien jumalten toden palvelijan selliin, kreeh-heh! Totuuteni oli heille liikaa, yhtä ovat sokeita kuin ahne laaksojen Guus!”

Racxel muisti hyvin, kuinka Fatizax oltiin tuomittu harhaoppiseksi ja vangittu. Pian sen jälkeen, kun heimot olivat valinneet Zyxaxin edustamaan heitä, pohjoisten vuonojen heimon julma johtaja oli määrännyt kaikki tietäjät käyttämään Rhak’elakkin huntua ja omistautumaan Meren äidin sijasta Meren isälle. Vanha jäärä Fatizax oli – täysin ennalta-arvattavalla tavalla – tullut mieluummin paiskatuksi selliin kuin taipunut uusiin painotuksiin.

Racxel oli osallistunut muutaman shamaanin painostukseen itsekin. Yhtenäinen oppi vaikutti siinä tilanteessa voimalta, Metsärannan päällikkö muisteli Zyxaxin valtaannousun aikaa. Mutta vallan antaminen lahkolle oli typerä virhe, eikä lainkaan heimojen eduksi.

“Tulin tarjoamaan sinulle vapautta, sekä hakemaan sinusta liittolaista.”
“Mutta minulla on jo niin monta ystävää!” Fatizax huudahti maireasti. “Meren äiti! Kotikalan sieluvahti! Sarvipäiden synnyttäjä ja routamaan henkiopas! Iso-atrain Artelax!”

Ennen kuin Metsärannan heimopäällikkö ehti reagoida siihen, miten tietäjä luetteli henkiolentoja, vankisellin shamaani jatkoi riemastuneena. “Ja he kaikki tahtovat minut ulos täältä, ruotoja lukemaan ja oppeja jakamaan! Rahhh, mennään jo!”

Typeristä pelkureista ei ollut Metsärannan Racxelille apua. Ehkä sekavasta shamaanista olisi.

“Muutama ehto ensin, tietäjä”, sininen lisko lausui. “Sinun täytyy tehdä, mitä käsken.”

Fatizax kalisutteli sauvaansa ilmassa, ja heilutteli sitten häntäänsä. Keskipitkän kilinähetken jälkeen shamaani nyökkäsi Racxelille. “Henget… ovat samaa mieltä.”
“Sinun on myös annettava anteeksi kaikille, jotka ovat kääntyneet Rhak’elakkin lahkon puoleen ja tahtovat tulla takaisin oppiesi äärelle. Tarvitsen sinua yhdistämään meitä… en aiheuttamaan erimielisyyksiä.”

Shamaani raapi leukaansa. “Minun nuotioni äärelle saa kyllä tulla, jumalille ja hengille jätän tuomiot, oppikoot harhailijat heiltä!” Fatizax myöntyi, mutta jatkoi vielä mutisten. “Paitsi se yksi luopio Lergelaz, mokoma joutaisi verkon painoksi…”

Sininen naaraslisko jätti viimeisimmän kommentin huomiotta. Tietäjä vaikutti riittävissä määrin yhteistyökykyiseltä.
“Ennen kaikkea tarvitsen sinua henkimaailman yhteyksiesi tähden”, Racxel vielä varmisti.
“Kreeh-heh-heh! Kalaonneako toivot? Vaiko ehkä hyviä säitä?”

Racxel siristi valkeita silmiään. “Minä luulen, että sinä tiedät täsmälleen, mistä puhun.”
“Ilman muuta, suuri päällikkö Racxel, ilman muuta.”
“Hyvä. Siinä tapauksessa…”
Metsärannan Racxel otti askeleen ja asettui kaltereiden viereen. Hän katseli niitä ylhäältä alas ja alhaalta ylös.
“Nämä kalterit ovat pitäneet vankinaan lukuisia matoraneja ja nälkää näkeviä zyglakeja…”, Racxel mietti ääneen ja piti pienen tauon. Hän asetti pitkät kyntensä sellin kaltereita vasten. “Mutta eivät Metsärannan heimon mahtavinta.”

Racxelin siniset kourat tarttuivat kovetettuihin kaltereihin. Lisko asetti kummatkin jalkansa tukevasti lattian mutaiseen massaan. Terävät kynnet upposivat lattiaan. Sitten alkoi vääntäminen.

Valtavan liskopedon kourat kiskoivat kaltereita eri suuntiin. Lihaksikkaat raajat pullistuivat ja kaikki väljyys Racxelin käsiä koristavien korujen ja raajojen väliltä katosi.

Fatizax katsoi näkyä ja alkoi räkättää. “Kyllä, kreeeh-heh! Juuri niin, tyttö! Kreh-heh-heh!”

Racxel puri hampaitaan yhteen ja keräsi kaikki voimansa.

Pieni räsähdys. Ensimmäinen sirpale singahti vääntyneestä kalterista, ja sitten tuhannet. Kaksi kalteria katkesivat liskon voimien edessä.

“Ha ha, kreeh-heh-her! Aivan, kyllä! Kiitos Meren äiti, kiitos Metsärannan tytär!”

Sininen lisko Racxel huohotti ja availi ja sulki kouriaan. Hetken tasaamisen jälkeen hän nosti valkosilmäisen katseensa shamaani Fatizaxiin.
“Nyt meidän on liikuttava nopeasti.”


Hunnutettu zyglak kuurasi vanhoja maalauksia ison teltan edustalta. Ylitietäjä Kurielez oli määrännyt hänet puhdistamaan liiat henkihahmot pyhistä maalauksista. Rhak’elakk tuli saada keskiöön.

Lisko poimi pesusienen ämpäristä likoamasta. Ikiaikainen zyglak-perinne oli tuottanut paljon pyhiä maalauksia, joten korjailtavaa oli paljon.

“Ylitietäjä Kurielez! Ylitietäjä Kurielez!” hän kuuli huudettavan, ehkäpä jostain ruokatelttojen luota. “Ylitietäjä!”

Kuuraamishommiin päätynyt lahkolainen mietti, mitä mahtoi olla tekeillä. Oliko T’haok kenties nousemassa ennenaikaisesti pintaan?

“Ylitietäjä Kurielez!” hätääntynyt ääni jatkoi. Tuliko se sittenkin sellien suunnalta? “Ylitietäjä! Vanki on karannut!”

Uh-oh.

Lahkon lisko laski pesusienen maalausten äärelle, ja kaivoi tikarin vyöltään. Meren isä vaati palvelijoiltaan taas paljon.


“Mitä sinä luulet tekeväsi?” Racxel ärähti kovaäänisesti. “Jäämme kiinni! Kaikki muut uivat jo merellä!”

Fatizax ei vastannut, vaan kumartui hyräillen pöydän puoleen. Tietäjä penkoi tavaroitaan.

Kaksikko oli kulkenut selleiltä vähän matkaa T’haokin onteloita pitkin tilaan, jossa säilytettiin vankien tavaroita. Vaikka T’haokilla asusti lähinnä Kurielezin lahkolaislojalisteja, pyhä pelko tietäjä Fatizaxin muinaisia luonnonvoimia kohtaan oli saanut Kurielexin takavarikoimaan suuren osan shamaanin taikakaluista.

Metsärannan Racxelin kärsivällisyys oli koetuksella. Muutama muu zyglak, jonka Racxel oli puhunut puolelleen, olivat paenneet T’haokin salakäytävien kautta aivan aikataulun mukaisesti. Liskottaren vastavapauttama shamaani tahtoi kuitenkin hidastella rituaaliesineidensä äärellä.

“Täällä he ovat!” kaikui vihainen ääni jostain kauempaa ontelon mutkan takaa. Lahko oli aivan heidän kannoillaan.

“Fatizax!”

“No nyt!” tietäjä huudahti ja nosti kaiken muun rojun joukosta esiin pienen talismaanin. “Mennään, Metsärannan tytär, mennään!”

Kaksi zyglakia ottivat jalat alleen ja lähtivät juoksemaan vastakkaiseen suuntaan kuin mistä ääni oli kuulunut.

T’haokin onkalo kaarsi vasempaan. Ensin loivasti, sitten jyrkästi. Lopulta niin jyrkästi, ettei kumpikaan karkulaisista huomannut mutkan takana väijynyttä lahkolais-zyglakia. Kurielezin kätyri loikkasi käyrä puukko kourassa Racxelin kimppuun.

Taistelevat liskot rojahtivat maahan ja kierivät käytävällä muutaman kierroksen. Kun oli lahkolaisen vuoro olla päällä kolmannen kerran, Racxel ponnisti itsensä hännällään pystyyn ja mäjäytti väijytyspapin seinää vasten. Metsärannan sininen liskosoturi avasi kitansa ja puri hunnutettua lajikumppaniaan päähän.

Kurielezin lahkolainen rääkäisi kauhuissaan, kun Racxelin hampaat upposivat hänen nokkaansa. Sininen soturi tarttui pappia hartioista ja käänsi tämän kehoa oikealle. Puremaansa päätä hän pakotti vasempaan.

Lahkolaisen niska rusahti kovaäänisesti ja Racxel päästi velton Zyglakin otteestaan. Hunnutettu raato vajosi T’haokin onkalokäytävän lattialle.

Tilannetta sivusta seurannut Fatizax pudisteli päätään. “Ei ole hyväksi valuttaa verta pyhissä saleissa… mutta mitäs toisaalta olivat mänttejä.”

Racxel vastasi äkäisellä mulkaisulla, ja jatkoi juoksua. Tietäjä seurasi perässä, mutta hidasti kulkuaan kaivaakseen jotain vyöltään. Racxel huomasi viivästyksen.
“Tule nyt!” hän murisi. “Pakoreittimme on aivan kulman takana!”
“Kreeh, heh, tyttö sentään… Minun täytyi varmistaa, että tämä talismaani oli tallessa!” tietäjä perusteli toimiaan. “Sinä tarvitset minua, ja minä tarvitsen tätä! Tämä on kaikista voimallisin esineeni! Välttämättömyys siihen, minkä tahdot minun tekevän!”

Kahden zyglakin päästessä pakokäytävänsä suuaukolle, shamaani Fatizax nosti mainitun taikakalun esiin. Talismaaniksi se oli aika iso ja outo. Se oli tehty huovasta ja taidokkaasti koristeltu.

Se oli nelisakarainen.

Ja se oli myös hattu.

“Mitäs kökkäreen börgälettä!” henkiolennon ääni kuiski jostain taikakalun syövereistä.

7 kommenttia

Snowman 17.5.2017

Kipuilin tämän kanssa yli vuoden, jostain syystä. Kiinnostaisi kuulla teiltä, näkyykö se ehkä tekstissä.

…sekä, öh, viimeisestä repliikista kiitokset “mysteerikirjoittajalle.”

Matoro TBS 17.5.2017

Jo alussa tuntui siltä, että Fatizaxissa oli jotain manumaista. No, selvisipä, että miksi.
Lisäksi, paras heimoskismajuoni. T’haok on tosi monipuolinen ja kiehtova tapahtumapaikka, jossa on sikana potentiaalia vaikkapa siisteihin takaa-ajokohtauksiin epämääräisten käytävien muotonsa ansiosta. Hyvä viesti!

Killjoy 17.5.2017

Zyglak-nimet ovat mahtavia. Kivuliaita silmille, mutta mahtavia.

Yleispätevää juonen tarpeellista edistämistä ja yhdet vuoden parhaista nauruista tuossa aivan lopussa. Yksinkertainen, mutta vahvoja visuaalisia mielikuvia herättänyt pätkä. Peukku siitä.

Manfred 17.5.2017

Odotan kyllä innolla, mitä tästä kehkeytyy! Zyglak-Rafiki on siisti hahmo. Ja kukahan mahtaa olla “mysteerikirjoittaja”, menee jännäksi!

Pave 17.5.2017

Näinkin harvaviestiseksi sivujuoneksi zyglakpolitiikka vaikuttaa todella kiinnostavalta. Minun on tosin pakko myöntää, etten tätä kommenttia kirjoittaessani enää muista hahmojen nimiä :I
Lopun twistiä osasin valitettavasti jo odottaa, kuten tiedät.

Kapura 30.5.2017

jos päästät mut pois et saa mitään

läbbä saat hatun

tämä jäi näemmä kommentoimatta, mutta sen syvällisempää analyysiä en nyt keksi kuin että “KIVA VIESTI” ja ei näy, että luomisprosessi olisi ollut erityisen tuskainen

Guardian 25.12.2017

Tästä puolen vuoden kommenttipaastoni alkoi.

Valitettavasti en löydä viestistä syytä miksi näin tapahtui, sillä se on mainio. Näistä kahdesta zyglak-viestistä kuitenkin henkilökohtaisesti minuun tietty puri enemmän jälkimmäinen, ehkä juuri pienemmän skaalansa ja hahmomääränsä takia. T’haokin tuominen takaisin on ihastuttavaa ja toivon, että niin ylitsepursuavan överi konsepti pääsee oikeuksiinsa tulevaisuudessa muutenkin kuin hämärinä sivumainintoina.