Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Sodassa torakat tunnetaan

6 kommenttia

Kauan sitten, Eteläisen Mantereen Pohjois-rannikko

Laivaston tykit sylkivät tulta. Niiden lennättämät lyijyammuksen vihelsivät ilmassa ja ilman täytti räjähdysten pauke ja ruudin ja savun katku. Taivaan peitti tummat pilvet, kun kivisen rannikon rantaan rantautuneet sotalaivat antoivat tulitukea laivoista alas työntyville ruskeille sotilaille. Metallialusten alapuolella meri velloi, kun rantaveteen hypänneet hyönteismäiset sotilaat kahlasivat kohti rantaa. Vedestä ylös kömpivillä rivisotilailla ei ollut muuta sotavarustusta kuin yksinkertaiset, puuseipäiden päissä olevat pistimet ja pitkät, kaksipäiset keihäät, sekä heidän päihinsä istutettu ajatus:
Vain he olivat puhtaita. He olivat Na Zora.

Arj Durun maihinnousu oli alkanut hyvin. Nazorakein laivasto oli päässyt ankkuroitumaan lonkeronomadien hallitsemalle rannikolle ja nazorakein armeijan etujoukko oli ehtinyt nousta rantakallioiden takaiselle tasangolle ennen kuin kalmarit olivat ehtineet kokoamaan puolustuslinjan. Mutta sitten nazorakien yllätyshyökkäys oli pysähtynyt kuin seinään, kun nousevan valloittajalajin etujoukko kohtasi vuosisadan vanhan maailmanvallan rippeet. Sillä vaikka nazorakit turvautuivat joukkovoimaan ja fanaattiseen taistelutahtoon, lonkeronomadien sotilaat olivat keränneet kokemusta kymmenien vuosien sotavoitoista ja –häviöistä. Lonkeronomadit olivat voimakas ja sotainen kansa, jotka olivat taistelleet historiansa ajan aina. Tämä taistelu ei olisi heille mitenkään erikoinen.

Ruskeahipiäiset torakat juoksivat joukoissa kohti rintamaa. Teräväkyntiset jalkapohjat tömisivät kiveä vasten, kun torakat juoksivat ja hypähtelivät epätasaisella kalliolla eteenpäin. Rivisotilaiden joukossa oli myös ryhmien johtajia, alikersantteja. Yksi heistä hypähti ketterästi kiviröykkiön yli ja nousi hieman korkeamman kallion reunamalle. Alikersantti oli sotilaita hieman paremmin varustettu: Hänellä oli varustevyö, josta roikkui huotrassa oleva miekka ja kerrasta laukeava, pitkä- ja leveäpiippuinen pistooli. Vyön sivussa oli myös kiikarikotelo, josta nazorak juuri kaivoi esiin pienen kaukoputken. Nazorakin pitkät ja laihat sormet vetivät kokoon taittuvan kaukoputken täyteen mittaansa ja aliupseeri nosti linssin silmälleen. Toista silmää hänen ei tarvinnutkaan sulkea.

Laivaston tykkituli ja Kalmahin urut pitivät ainakin huolen siitä, että savu ja räjähdykset peittivät rintamien molemmat puolet. Kiikarin kuva tärähteli, kun ryhmän johtajan kädet huojuivat samalla, kun tämä hengitti syvään. Hän näki, kuinka hänen lajitoverinsa syöksyivät suuna päänä kohti savua, tulta ja hävitystä. Ruskea nazorak kuuli, kuinka muut ryhmänjohtajat huutelivat käskyjä ryhmilleen juoksemaan kohti taistelutannerta ja ilmassa kiitävät tykinkuulat ulvoivat kimeästi. Edessäpäin kuului taistelun melskettä ja vihollisjoukkojen sotahuutoja. Toisinaan alikersantti saattoi erottaa savun yläpuolella liikkuvia mustia olentoja, joista nazorak ei ollut aivan varma, mitä ne olivat.

Aliupseeri laski kaukoputken silmältään. Hän mietti, mitä kautta johdattaisi ryhmänsä taisteluun ilman, että suurin osa kuolisi vihollisen ohjustuleen. Aliupseerin johtaman ryhmän sotilaat juoksivat johtajansa taakse. Osa heistä oli hengästyneitä, mutta heidän kasvoillaan paistoi vielä taistelutahto. Yksi keihästä kantava nazorak katsoi ryhmänjohtajaa ja uskaltautui kysymään:
”Herra alikersantti! Mihin jatkamme?”
Ruskea nazorak katsoi rintamaa hieman huolestuneen näköisenä. Mutta sitten hän pakotti kasvoilleen päättäväisen ilmeen, ettei ryhmän taistelutahto olisi kaikonnut. Hän kääntyi kallion kohoumalla ympäri nähdäkseen puhutellun sotilaan, joka puolestaan näki alikersantin oikean silmän päällä olleen silmälapun.
”Viestintämiehen piti tuoda tietoa rintamalinjasta. Odotamme vielä hetken, että jos hän tulee.”
Alikersantti tiesi aivan hyvin, että heidän viestimiehensä oli saattanut kuolla, mutta ryhmänjohtaja halusi toivoa, että tämä oli hengissä.
Mutta sitten alikersantti kuuli takaansa huudon ja hän kääntyi ympäri. Hän näki, kuinka ruskeaa sotilasvirtaa vastaan juoksi mustahipiäinen torakka. Silmälappuisen nazorakin kasvoille kohosi hetkeksi helpottunut hymy. Tiedustelija oli jäntevä ja laiha ja hänellä oli kevyt varustus. Päässään hänellä oli musta kypärä ja hänen reidessään oli kotelossa sahalaitainen veitsi. Tiedustelija huohotti raskaasti juostuaan ja väisteltyään tykkitulta.

Alikersantti hymyili vienosti ja totesi ”No, korpraali. Miten etulinjassa sujuu?”
Musta korpraali nojasi käsillään reisiinsä ja veti hetken henkeä. Sitten hän nosti toisen myrkyn vihreistä silmistään alikersantin ainoaan silmään. Korpraalin toisen silmän päällä oli alkeellinen kiikarilinssillä varustettu lisäosa.
”Lääh… meidän lännen puoleinen rintama on murtumassah… Nomadit pääsevät pian läpi.”
Tämän kuullessaan alikersantti vakavoitui. Hän vilkaisi savuavan länsirintaman suuntaan. Hän mietti hetken, jonka jälkeen hän käänsi katseensa jälleen korpraaliin.
”Vie viesti 35. komppanian johtaja majuri 933:lle. Tarvitsemme enemmän joukkueita, jos haluamme pysäyttää vihollisen etenemisen lännessä. Minä ja ryhmäni suuntaamme jäljellä olevien sotilaiden tueksi.”
Viestimies katsoi alikersanttia ensin hieman yllättyneenä. Musta nazorak näytti ensin siltä, kuin aikoisi sanoa jotakin vastaan, mutta alikersantin ainoan silmän katse sai korpraalin vaikenemaan.
”Käskystä…” hän sanoi lopulta ja lähti juoksemaan rantaa kohti.

Alikersantti katsoi sotilasvirtaa päinvastaiseen suuntaan juoksevaa mustaa nazorakia. Hän tiesi, että tämä saattoi olla viimeinen kerta, kun he kaksi näkisivät toisensa. Mutta silmälappuinen torakka tiesi hyvin, että lajin yhteinen etu ylitti yksilön omat tarpeet. Sotilaat taistelisivat ja kaatuisivat sotatantereella Puhtaiden lajin vuoksi. Ruskea nazorak irrotti katseensa viestinviejästä ja katsoi edessäpäin savuavaa taistelukenttää. Pieni pelon tunne kävi hänen kurkussaan, mutta ryhmän johtaja karisti sen pois ja kääntyi sotilaidensa puoleen.
”Noniin, sotilaat! Nyt on seisoskeltu tarpeeksi! Työnnetään se kalmarikansa maanrakoseen ja näytetään, mistä nazorakit on tehty! Liikkeelle!” Hän huusi ja heilautti kädellään kohti lounasta.
”NA ZORA!” Sotilaat vastasivat ja pistimiä kantavat hyönteiset rynnistivät kohti rintamaa.

Satapäinen nazorak-armeija kiisi eteenpäin. Osa sotilaista kaatui kivikkoisessa maastossa, eikä maassa makaavat ruumiit ja ohjusten tekemät kraatterit auttaneet asiaa. Alikersantin johtama ryhmä liikkui ripeää vauhtia kohti lounasta. Silmälappuista torakkaa alkoi jo hengästyttää. Maassa makaavista nazorakien ja lonkeronomadien ruumiista saattoi päätellä, että nazorakit olivat onnistuneet työntämään kalmarikansaa jonkin verran taaksepäin. Sotilaiden oli välillä varottava maasta törröttäviä sapeleita ja torakkain pistimiä.
Mutta vaikein osuus oli vasta edessä.

Alikersantti nosti katseensa taivaalle. Edessäpäin läheni Kalmahin urkujen ohjustuli.
”Sotilaat! Jollette halua menettää ruumiinosianne, painakaa päät alas ja juoskaa niin kovaa kuin niistä vinovarpaisista jaloista lähtee!”
Ruskea nazorak katsoi ylös tummalle taivaalle. Yhtäkkiä tummasta savupilvestä lennähti joukko pienoisohjuksia, joiden savuavat perät piirsivät taivaalle valkoiset vanat, kun ne kieppuivat ja syöksähtelivät kuin Nui-Ramat jotka yrittivät päättää, mitä nazorakia pistäisi. Silmälappuinen alikersantti oli juuri huutamassa ryhmälleen jotain, kun läheltä kuului hetkessä voimistunut VIUUUUUH-ääni.
Jota seurasi suuri pamahdus.

Alikersantin silmä revähti auki, kun hänen taakseen osunut ohjus räjähti ja siitä seurannut paineaalto heitti torakan rajusti eteenpäin. Nazorak tömähti kontalleen maahan. Hän tunsi, kuinka irtokivet osuivat hänen selkään ja takaraivoon voimakkaasti, mutta nazorak syöksyi heti eteenpäin ja yritti vauhdissa päästä pystyyn. Mikään raaja ei tuntunut vahingoittuneen ja hän uskoi olevansa kunnossa.

Nazorak käännähti vauhdissa ympäri. Vain muutama hänen ryhmästään oli kuollut räjähdykseen. Alikersantti kuuli sodan melskeen vain etäisesti, mutta hän näki sivusilmällä kuinka maa räjähti lieskoihin hänen ympärillään, kun Kalmahin infernaalisten urkujen syöksemät räjähteet tippuivat maahan kylväen tuhoa ja kuolemaa. Silmälappupäinen torakka hypähti vantterilla jaloillaan kylki menosuuntaan päin ja heilautti kättään eteenpäin merkiksi ryhmälleen, huutaen samalla jotain jonka hän itse uskoi olevan ”Eteenpäin!”

Taivas syöksi tulta nazorakein yläpuolella. Pienoisohjuksen tekivät julmaa terroria ruskeiden sotilaiden rivistöön. Mutta ne, jotka kaatuivat, joutuivat yliastutuiksi. Alikersantti johti ryhmäänsä taidokkaasti läpi tulisateen. He pääsivät jo pois tykkitulen kantamalta ja edessä siinsi taistelukenttä. Alikersantin ruumis tärähteli tasaisesti hänen askeltensa tömähtäessä maahan. Ilma oli synkkä savusta ja nazorakein silmiä kirveli. Maa paikoittaen paloi syösten hehkuvia kipinöitä tummalle taivaalle ja kivikossa oli syviä kuoppia räjähdyksistä. Ruskeat sotilaat työntyivät paksun savun läpi ja nyt vasta uudet, vanhojen sotilaiden avuksi tulleet joukot näkivät ensi kertaa vihollisensa:

Lonkeronomadit, Eteläisen Mantereen aavikoiden paimentolaiset ja pelätyt ratsastajat, jotka tarustojen mukaan turmelivat ja ryöstelivät pohjoisia maita kammottavien ratsujensa selistä. Eturintamassa olleilla nomadeilla ei ollut ratsuja, mutta silti he olivat kauhistuttavan taitavia. He taistelivat kilvin ja tummin sapelein ja päällään heillä oli heidän omien työläistensä tekemät haarniskat, jotka olivat nerokas sekoitus nahkaa ja metalleja. Monien lonkerosoturien punaisille ja raivosta vääristyneille kasvoille oli maalattu valkoisella maalilla sotamaalauksia.

Vanhojen joukkojen avuksi tulleet nazorak-sotilaat syöksyivät vihollisiaan päin. He juoksivat puristaen pistimiään ja keihäitään molemmin yläkäsin. Törmäys vihollisjoukkojen kanssa olisi raivoisa.
Keihäitä käyttävillä nazorakeilla oli rynnäkköetu. He syöksyivät vihollisiaan päin pistimet ojossa ja vaikka lonkeronomadit puolustautuivatkin kilvin ja vahvoin haarniskoin, aina yksi hyönteissotilas pääsi nomadin puolustuksen läpi. Punakasvoinen lonkerosoturi karjui ja irvisti tuskasta, kun torakan pistin upposi nomadin haarniskan läpi vatsaan.
Vain paria askelta vasemmalla toisen nazorakin sotahuuto ja pistin pysähtyivät huppupäisen lonkerosoturin kilpeen. Nazorak onnistui vetämään keihäänsä takaisin taakse. Hän yritti iskeä toisen kerran hieman ylemmäs, kohti lonkeronomadin olkapäätä, mutta vastustaja oli nopea ja ehti vetää kilpensä taas keihään tielle. Lonkeronomadi ei antanut torakalla uutta tilaisuutta, vaan yllättäen veti kilpensä kylkeään vasten ja syöksyi nazorakia päin kilpi edellä, koko ruhonsa voimalla. Nazorak ei ehtinyt väistää ja hän horjahti kilven osuessa hänen rintakehäänsä. Torakkasotilas otti muutaman horjahtavan askeleen taaksepäin hakiessaan tasapainoaan, mutta se oli kohtalokasta. Musta sapeli heilahti ilman halki, pysähtyi nazorakin ranteeseen ja viilsi tiensä sen läpi. Ruskea sotilas ehti nähdä vain vilauksen siitä, kuinka hänen keihään toista päätä pidellyt raaja tippui maahan. Mutta samassa lonkeronomadi heilautti jälleen veristä sapeliaan kaaressa. Sapelin terä sohahti nazorakin kasvoihin, viiltäen ja puhkaisten torakan molemmat silmät. Nazorak pudotti keihäänsä karjaisten tuskasta ja nosti vaistomaisesti kätensä suojaamaan kasvojaan, kuitenkin vain toisen sormet ylsivät silmille.

Sokeutunut torakka hoiperteli taaksepäin. Hän tunsi vain silmissään pistävän kivun. Hän ei tuntenut sitä, kuinka hänen lajitoverinsa tönivät häntä tieltään. Nazorak kaatui lopulta maahan, eikä hän nähnyt kuinka hänet tallattiin kuoliaaksi.

Kymmenisen bioa vasemmalla nazorakien eteneminen sujui paljon paremmin. Suhteellisen suurikokoinen nazorak kohotti pistimensä poikittain eteensä torjuakseen sapelin iskun. Häntä vastassa ollut lonkeronomadi oli menettänyt kilpensä, joka teki taistelusta tasaväkisempää. Nazorak ja hänen ryhmänsä taistelivat epätasaisessa kivikossa ja torakkasoturia vastassa ollut paimentolainen seisoi korkeammalla kiven päällä. Savu kohosi heidän ympärillään.
Nazorak torjui toisenkin miekan iskun käsitellen taidokkaasti pistoasetta. Nazorak liikahti nopeammin vastustajaansa kohti, lyöden nomadin miekkakäden kauemmaksi itsestään. Parrakas lonkerosoturi manasi jotain heidän karulla kielellään. Nomadi yritti lyödä hyönteistä nyrkillään, mutta nazorak pyörähti pyöräyttäen pistintään, jolloin pistimen puisen varren pää kolahti nomadin hampaisiin. Lonkeroinen irvisti ja painoi kätensä haljennutta huultaan vasten. Hänen tummansiniset silmänsä olivat revähtäneet ammolleen ja raivoissaan hän yritti lyödä torakkaa sapelillaan, mutta tämä kiersi sen alta ja potkaisi nomadia mahaan, jolloin tämä kaatui kiveltä maahan. Maassa makaava nomadi yritti kammeta itsensä ylös, mutta yhtäkkiä kynnellinen jalka ilmestyi hänen rintansa päälle. Nomadi yritti nousta käsiensä varaan kaikin voimin, mutta nazorak painoi tätä jalallaan ja paimentolainen lysähti takaisin maahan.

Lonkeronomadi katsoi yllään seisovaa hyönteissotilasta. Nomadin kasvot olivat vääntyneet irveeseen, mutta hänen sinisissä silmissään häivähti pelko. Hän kuitenkin kuiskasi torakalle: ”Suur-Kaan Kalmahin nimeen, te palatte!”
Nazorak ei näyttänyt välittävän siitä mitä nomadi sanoi, eikä hän varmaan ymmärtänytkään. Nazorak heilautti pistimensä vartta niin, että sai molemmilla käsillä siitä kunnolla kiinni. Sitten hän kohotti keihään ilmaan ja iski. Nomadi ei ehtinyt estää ja pistimen terä upposi lonkerosoturin rintapanssarin läpi. Nomadi yritti huutaa, mutta tämän ääni vaimeni korahduksiksi ja hän sulki silmänsä. Nazorak veti pistimensä irti nomadista niin, että tummansininen väri roiskui hänen kasvoilleen.
Nazorakin hengitys huurusi kylmässä ja savuisessa ilmassa. Sotilas katseli ympärilleen. Nazorakien uudet joukot olivat onnistuneet työntämään nomadeja takaisin. Hänen edessään muutama torakkasotilas seivästi lonkerokansaa. Kolme nomadisoturia perääntyivät kohti etelää pidellen kilpiään itsensä ja torakoiden välissä. Nomadit kääntyivät ja juoksivat edessäpäin siintävään savuun ja nazorakit syöksyivät perään.

Tänään on voitokas päivä, nazorak ajatteli ja hymyili.

Mutta sitten torakka kuuli jotain omituista. Hän katsoi edelleen edessään kohoavaan savusumuun. Nazorak kuuli maan tömisevän ja jonkinlaisia kumeita korahduksia ja nazorakein huutoa.

Ja silloin hän näki ne.

Syvältä harmaan usvan ja savun peitosta työntyi esiin Lonkeronomadien ratsumiehet.

Heidän ratsunsa olivat kuin ruumiillistuneita Tren Kromin legendoja sidottuina mustaan lihaan. Raheilla oli lihaksikkaan kavioeläimen keskiruumis, joiden rinta- ja pakaralihakset pullistuivat ja supistelivat vahvojen, kipinöitä tahkoavien kavioiden liikkeen mukaan. Niiden useista lonkeroista koostuva, piiskamaiset hännät liehuivat ilmavirrassa. Eniten kauhua herättävä osa näissä legendaarisissa raheissa oli kuitenkin niiden päät. Pitkän ja paksun kaulan päässä riippui Painajaiskalmarin pää. Merirahin suun ympäriltä roikkui kymmeniä pitkiä, mustia lonkeroita, jotka heilahtelivat lonkeromaisen harjan ja hännän tapaan ilmassa. Rahin suusta työntyi myös kaksi lyhyttä, ihosta koostuvaa putkea, joista kuuma vesihöyry puhalsi ulos lonkeroratsun hengittäessä. Takana mustassa kalmarinpäässä ammotti suuret, kekäleen punaisina hehkuvat silmät.

Nazorak-sotilas seisoi jähmettyneenä paikoillaan, kun sumusta häntä päin juoksevat ratsumiehet lähenivät. Torakka oli mykistynyt lonkeroratsastajien pelkoa ja kunnioitusta herättävästä ulkomuodosta. Jopa niin paljon, ettei hän väistänyt, vaikka yksi laukkasi suoraan häntä päin.
Lonkeroratsun selässä istuvan ratsastajan jänteikäs vartalo keinahteli täydellisen synkronoidusti allaan olevan rahin kanssa. Lihaksikas käsi puristi useista nahkaremmeistä koostuvaa ohjasta, pitäen sitä kireällä. Kromidin toinen käsi oli ojentunut sivulle, pidellen mustaa sapelia ilmassa valmiina iskemään. Nahka- ja metallipanssarit kolahtelivat punaisen viitan liehuessa kylmässä ilmassa. Lonkeroratsastajan parrakkaat kasvot tuijottivat turkishupun sisästä nazorakia. Hän ja hänen ratsunsa olivat aivan kuin revitty suoraan historiankirjoitusten kellastuneilta sivuilta tähän hetkeen.

Ennen kuin hyönteissotilas ehti käsittääkään, ratsu ja rahi syöksyivät hänen ohitseen. Musta sapeli heilahti ja torakan pää irtosi vartalosta.
Kromidit syöksyivät hajonneiden nazorak-rivistöjen läpi. Korkeat ratsumiehet kaatoivat torakkasotilaat helposti miekoillaan tai jyräsivät heidän ylitse ratsuillaan. Taistelu oli saanut uuden käänteen.

Hintelä torakka piteli pistintään tanassa. Hänen kasvonsa oli vääntynyt pelokkaaseen ilmeeseen. Lonkeroratsu laukkasi häntä päin. Koppoti koppoti. Kromidi sen selässä veti ohjaksiaan, jolloin kalmarin ja aikoja sitten kuolleen taruolennon hybridi pysähtyi sotilaan eteen. Ratsu hirnahti kumealla bassoäänellään ja torakan kauhistukseksi kohottautui seisomaan takajaloilleen. Rahi potki villisti ilmaa ja nazorak perääntyi, ettei saisi kaviosta päähänsä. Yhtäkkiä kromidi nytkäytti ohjuksiaan ja käskystä lonkeroratsu iski kavionsa aivan hyönteissoturin eteen. Vihreät silmät tuijottivat kauhuissaan, kun kekäleen lailla hehkuvat silmät olivat hänen kasvojensa edessä. Olennon hengitys höyrysi orgaanisista putkista. Rahin suuta ympäröivä, partamainen lonkerorivistö kohosi ja tarttui imukupeillaan torakan kasvoihin. Torakka ei ehtinyt huutaa, kun näki vilahduksen terävistä hampaista.
Rahi söi ötökän pään.

Viisi nazorakia asettuivat tiiviiksi riviksi paimentolaisten eteen. Ruskeat sotilaat kohottivat pistimensä eteensä, tarkoituksenaan seivästää rahit jos ne eivät pysähtyisi. Kolme lonkeroratsua laukkasi päättäväisesti ötököitä päin. Nazorakit joutuivat kokemaan karvaan pettymyksen, kun nomadit laukkasivat heidän ylitseen. Etumaisin ratsastaja ojensi pitkän keihäänsä nazorakia kohti, lävistäen torakan kitiinisen rinnan. Torakkasotilas ei kuitenkaan kromidin hämmästykseksi kuollut, vaan jäi sätkimään paimentolaisen vaivoin kannattelemasta seipäästä. Nazorakin jalkapohjat kolahtelivat kivikossa, hänen ruumiinsa roikkuessa sen läpi työntyneestä seipäästä. Sotilas huusi tuskasta. Hän kuitenkin puri pihtihampaansa yhteen, puristi raivoissaan omaa keihästään ja survaisi sen edessään juoksevan rahin rintaan. Lonkeroratsu hirnui, kun nazorak repi keihäänsä irti ja survoi sen taas kaviomerieläimen rinnassa ammottavaan haavaan. Lonkeronomadi yritti pysäyttää ratsunsa vetämällä ohjaksiaan, mutta rahi otti vielä muutaman laukka-askeleen ennen kuin sen etujalat petti ja lonkeroratsu romahti maahan, murskaten sekä kromidin että nazorakin.

Kauempana oikealla nazorakeilla meni paremmin. Silmälappupäinen alikersantti onnistui tyrmäämään hänen kanssaan miekkailleen nomadin. Alikersantti käännähti ympäri tekemään tilannearvion. Lännen rintama oli murtumassa. Joukkoja ei olisi tarpeeksi pysäyttämään kromidien vastahyökkäystä. Alikersantti ei itse edes tiennyt, oliko kukaan hänen ryhmänsä jäsenistä enää hengissä.
Nazorak kuuli ympäröivästä melusta erottuvan, kovan karjahduksen läheltään. Alikersantti käännähti katsomaan oikealle. Suurten, piikkimäisten kivien alla nazorak oli alakynnessä. Häntä vastassa oli KKL:n loisvuosien ajoilta Kalmahin joukkoja palvellut, mustaa kanohi Garaita käyttävä Kiven Toa. Tukeva torakkasotilas makasi istuen maassa käsiensä varassa. Hän piti toista kättään nilkkansa päällä, josta törrötti useita kivipiikkejä ja kitiinisäleitä. Torakka ei kuitenkaan näyttänyt pelkäävän, vaan osoitti Toaa keihäällään.
Kiven Toa näytti isolta paksussa nahkahaarniskassaan. Hän suki leuassaan olevaa pukin partaa. Sitten hän kohotti valtavan sotavasaransa antaakseen avuttomalle nazorakille viimeisen iskun.

Alikersantti puri hammastaan. Hän mietti mitä tehdä. Pelastaisiko haavoittuneen sotilaan varsin turhan hengen? Toa oli jo valmiina lyömään.

Alikersantti ähkäisi. Hän veti vyöllään olleen muskettipistoolin, painoi iskurin alas, tähtäsi Toaa ja painoi liipaisinta. Ruuti paukahti, syösten kuulan huippunopeudella ilman halki.
Garai-kasvoinen Toa oli heilauttamassa vasaraansa alas, kun lyijypanos kalahti hänen naamionsa läpi Toan ohimoon. Kiven Soturi karjaisi ja hänen koko ylävartalonsa horjahti oikealle. Toa puristi kädellään ohimoaan, joka sykki kivusta ja josta vuosi verta. Hänen oikeassa silmässään ei ollut näköä. Toan edessä maannut nazorak hivuttautui kauemmas keihäänsä avulla.

Samassa silmälappua käyttävä alikersantti syöksyi Toan kylkeen. Hän yritti lyödä yksiteräisellä miekallaan, mutta Toa ehti kohottaa vasaransa varren suojaksi. Toinen käsi ohimollaan Toa pyörähti ympäri, heilauttaen vasaraansa suuressa kaaressa. Vaikka Toan silmissä maailma horjui ja hänen päässään oli pyssyn panos, hän ei aikonut antaa pienten maanmatosten voittaa häntä. Toa käännähti ja sotavasara jysähti kiviseen maahan, mutta alikersantti ehti luikahtaa iskun alta. Nazorak löi miekallaan, mutta Toa horjahti taaksepäin. Keltaruskea Toa pyörähti, heilautti vasaraansa, joka kalahti nazorakin miekkaa vasten. Raskas vasara katkaisi miekan useiksi säpäleiksi. Alikersantti kirosi ja syöksyi Toan nyrkin tieltä. Toa irvisti ja samassa hänen vapaa kätensä alkoi hehkua ja kipinöidä keltaista energiaa. Alikersantti oli ensin ihmeissään, kunnes maa alkoi täristä. Kallio alikersantin edessä halkesi ja siitä työntyi kasvava kivipiikki. Alikersantti yritti väistää, mutta kiviseiväs nirhaisi hänen vasenta kyynärvartta. Nazorak parkaisi. Mutta samassa Toa heilautti vasaraansa, rikkoen muodostamansa stalagmiitin sirpaleiksi. Ruskea torakka kohotti kätensä kasvojensa eteen, mutta sirpaleet iskeytyivät kipeästi hänen kehoonsa. Alikersantti kaatui selälleen maahan.
Silmälappupäinen torakka selvisi pian iskusta, mutta kun hän avasi silmänsä, pitkä Toa seisoi hänen yllään vasara koholla. Toan kasvot olivat veressä ja hänen katseensa harhaili, mutta hän yritti pysyä tajuissaan. Kiven Soturi irrotti kätensä ohimostaan ja tarttui vasaraansa kaksin käsin. Hän kohotti aseensa ylemmäs, keräsi nopeutta ja iski alas.

Vasara kohtasi paljaan maan. Toa katsoi hämmentyneenä, kun torakka oli kadonnut. Mutta sitten hän tunsi terävän, raastavan kivun niskassaan. Toa karjahti. Hän horjui ensin muutaman askeleen, jonka päätteeksi hän romahti toisen polvensa varaan. Kiven Soturi yritti pysyä tajuissaan. Ja hengittää. Mutta sotatanner hänen edessään pimeni. Hän oli näytellyt osansa tässä taistelussa. Garai-kasvoinen Toa sulki silmänsä ja päästi viimeisen henkäyksensä, kaatuen maahan. Hänen selästään törrötti katkenneen miekan tynkä.

Alikersantti huohotti syvään. Onneksi hän oli ehtinyt kierähtää Toan jalkojen välistä, ennen kuin tämä oli ehtinyt lyödä. Yksisilmäinen nazorak juoksi kiireesti suuren siirtolohkareen alle ryömineen sotilaan luokse. Loukkaantunut sotamies oli vielä tajuissaan nazorakein sitkeyden ansiosta. Alikersantti laskeutui polvensa varaan sotilaan eteen ja ojensi tälle kätensä.
”Toivottavasti henkesi pelastaminen oli tuon arvoista. Tiedätkö kuinka paljon nuo kudit maksaa?”
Sotilas katsoi alikersantin kättä ihmeissään, mutta tarttui siihen. Silmälappupäinen torakka auttoi loukkaantuneen ylös.
”Miksi pelastit minut?” Loukkaantunut nazorak kysyi, kun alikersantti nosti tämän käden olkapäälleen ja tuki tätä kävelemisessä.
Alikersantti oli aluksi hiljaa. Hän tutki ympärillä käytävää taistelua. Kaksikko oli jäämässä nomadien puolelle rintamalla. Ryhmänjohtaja ei tiennyt, miten saisi heidät turvaan.
”Puhutaan sitten, jos selviämme hengissä.”
Loukkaantunut nazorak käytti pistintään kävelykeppinä, kun ontui toisella jalallaan. He yrittivät kulkea kyyryssä ja mahdollisimman huomaamattomina kivikossa, kun kromidien ratsastajat ja jalkamiehet juoksivat heidän ohitseen.

Mutta sitten maa tärähti kerran. Ja toisenkin. Tärähti vielä voimakkaammin kolmannella kerralla. Voimistui edelleen neljännellä.
Nazorakit pysähtyivät.
”Maajäristyskö?” Haavoittunut torakka kysyi.
Alikersantti kääntyi katsomaan olkansa yli. Hänen silmänsä suureni ja tuntosarvet painuivat luimuun.
”Ei… Jotain pahempaa…”

Tulesta ja savusta asteli jotain valtavaa. Kolossaalista.
Ensin näkyviin tuli valtava kalmarin pää, joka oli samanlainen kuin lonkeroratsuilla, mutta paljon isompi. Sitten sen perässä seurasi sitä kannatteleva ruumis. Ruumis oli paksu ja leveä. Neljä paksua jalkaa tärisyttivät maata, kun ne kannattelivat mustan rahin valtavaa ruumista sen liikkuessa eteenpäin. Viimein rahin takapäässä oleva lonkerohännät paljastuivat.
Alikersantti ja sotilas katsoivat kauhuissaan valtavaa rahia. Sen kaksi ammottavaa silmää leiskuivat vielä punaisempina kuin kromidien ratsujen silmät. Kolossaalisen rahin niskasta kohosi monia orgaanisia putkia, joista höyrysi rahin hengitys kuin Xian tehtaiden savupiiput. Sotarahi ei voinut olla mitään muuta kuin Makutan luomus.

Nazorakit näkivät nyt vasta kalmarimaisen pään takana olleen ison metallikorin, jossa rahin selässä ratsasti seitsemän lonkeronomadia. Yksi punainen kromidi heilautti ruoskaansa, jolloin rahi mylvähti. Rahin selässä olevan matkustamokorin keskellä kohosi aitiopaikalle asetettu ohjuspatteri, kuuluisa Kalmahin urku. Yksi matkustamon jäsenistä seisoi raketinheittimen takana. Samassa nazorakit näkivät, kuinka ohjuspatterista lennähti kuusi höyryvanaa vetävää pienohjusta kohti nazorakien rintamaa. Ohjukset kaartelivat ja poukkoilivat nazorakien yli vaimeasti suhisten.

Kolossaalisen lonkerorahin matkustamossa seisoi ruoskaa käyttelevä kromidi, jonka lonkerot oli sidottu paksulla narulla päätä vasten hännäksi. Hänen harmaansinisten silmiensä ympärille oli maalattu valkealla maalilla koukeroisia viivoja. Hän katseli allaan leviävää näkymää sotatantereesta. Ilma tuoksui savulta ja vereltä.
Nomadi kohotti toista silmäkulmaansa, kun huomasi maassa jotakin. Kaksi ötökän penikkaa. Ja vielä hengissä.
Ohjaamon johtaja virnisti.
”Kello yhdessätoista on kaksi punkkia! Ammu sinne yksi ohjus, niin niistäkin päästään!” Hän huusi olkansa yli uruissa olleelle nomadille.

Nazorakit näkivät, kun ohjuspatteri käännettiin osoittamaan heitä. Silmälappuinen alikersantti puri hammastaan. He eivät pääsisi ohjuksen tieltä kahdestaan. Ryhmänjohtajan mielessä kävi pudottaa loukkaantunut sotilas ja juosta itse suojaan pienoisohjuksen alta.
Ohjuspatterin takana oleva kromidi tähtäsi ja piti sormeaan laukaisimella. Sormi alkoi painua.


Kitiininen sormi painoi metallista liipaisinta. Käsiase paukahti. Lyijykuula lensi ilman halki, pysähtyen ohjuspatterin takana seisseen nomadin ohimoon.
Ruoskaa pitelevä lonkeronomadi käännähti katsomaan taakseen ja näki ampujansa kaatuvan kuolleena korin pohjalle.


Ruskeat sormet painoivat iskurin pohjaan. Sitten etusormi veti liipaisinta. Uusi kuula ampaisi piipun suusta.

Ruoskaa pitelevä nomadi oli juuri huutamassa miehistölleen jotakin, kun jokin raapaisi hänen leukaansa. Nomadi nosti kämmenensä leualleen ja sipaisi sitä. Kun hän näki sinisen veren sormillaan, hän tajusi leukalonkeroidensa katkenneen. Nomadin kasvot vääntyivät raivoisaan irveeseen, kun hän kääntyi katsomaan oikealle, josta luoti oli tullut.
Ja oikealla hän näkikin lonkerokatonsa aiheuttajan.

Maassa, kymmenisen bioa sotarahista seisoi nazorak, joka piteli kädessään savuavaa, kaksipiippuista piilukkopistoolia.
Nazorak oli ruumiinrakenteeltaan jänteikäs ja hänellä näytti olevan vahvat jalat. Hänellä oli lantiollaan varustevyö, josta roikkui vasemmalla puolella oudon ampuma-aseen kotelo. Nazorakin oikealla kyljellä siihen oli sidottu pitkä ja käyrä miekka, joka oli huotrassa. Ruskealla nazorakilla oli päässään vihreä kypärä ja hänellä oli kaulan ja kasvojen suojaksi sidottu pitkä, harmaanvihreä kaulahuivi, jonka päät riippuivat jopa nazorakin lantioiden yli. Huivin ja kypärän välistä pilkottivat vaaleanvihreät, tuimat silmät.
Ampuja seisoi pienen nazorakryhmän keskellä, jonka muut jäsenet taistelivat ympäröivää nomadivirtaa vastaan. Mutta kaulahuivia käyttävä torakka tuijotti vain valtavan sotarahin päällä seisovaa komentajaa. Hän näytti siltä, kuin ympäröivää sotaa ei olisikaan. Oli vain nazorak ja partansa menettänyt kromidi.

Raivostunut lonkerokomentaja otti nazorakin sanattoman haasteen vastaan.
”Vai luulee ötökkä olevansa hyväkin ampuja!? No, katsotaan kummalla on kovemmat panokset piipussa!” Nomadi karjui. Hän käännähti korissa ollutta muuta miehistöä. ”Mitä te siinä vielä tuijotatte! Joku toinen tykkiin ja ampukaa samalla koko satsi!”

Huivia käyttävä nazorak katsoi rauhallisesti, kun uusi lonkerokansalainen kipusi raketinheittimen taakse. Nazorak ei edes yrittänyt ladata muskettiaan, vaan painoi sen rauhallisesti vyökoteloonsa. Sitten hän levitti kätensä sivuilleen irti kyljistä ja kopsautti kantansa yhteen. Hän ei yrittänyt juosta, vaan kylmänrauhallisesti valmistautui johonkin. Torakan katse oli edelleen kiinni lonkerorahin miehistössä.

Sivussa tapahtumaa katselivat alikersantti ja loukkaantunut sotamies.
”…Mitä hän tekee?” Sotamies kysyi hammasta purren. Hänen haavansa vuosi yhä.
Alikersantti katsoi ilmestynyttä nazorakia.
”Ei mitään ideaa…”

Uusi kromidiampuja käänsi Kalmahin urkuja osoittamaan nazorakia. Hän tähtäsi ja veti laukaisinta. Pienoisohjukset ampaisivat ilmaan ja kakki kuusi kiertelevää ohjusta syöksyivät nazorakia päin.

Sitten nazorak lähti liikkeelle.

Kynnelliset jalat polkivat kivistä maata, kun nazorak ampaisi juoksuun. Hän juoksi sotarahin kyljestä katsottuna oikealle. Savuvanaa perässään vetävät ohjukset kaartuivat seuraamaan juoksevaa nazorakia. Ne olivat jo aivan torakan kannoilla.
Mutta sitten torakka käännähti jyrkästi. Hänen koko kehonsa kaartui oikealle ja torakan kynnet raapivat viistosti maata. Lämpöhakeutuvat ohjukset eivät selvinneet niin tiukasta käännöksestä, vaan törmäsivät maahan ja räjähtivät nyt päinvastaiseen suuntaan pinkovan torakan takana liekkeihin.
Vuotavaa leukaansa pitelevä nomadi oli raivoissaan. ”Ampukaa! Ampukaa vaikka kaikki ohjukset!”
Käskystä ohjuspatterista lennähti uusi satsi tuhovoimaisia ammuksia. Ne syöksyivät juoksevan nazorakin perään. Torakan huivin päät lepattivat ilmassa tämän juostessa ohjuksia perässään. Mutta sitten nazorak käännähti taas jyrkästi ja ampaisi jälleen päinvastaiseen suuntaan. Ohjukset räjähtivät hänen takanaan.
Nomadit ampuivat nyt lakkaamatta. Ilma oli pian sakeana höyryvanoista ja pienohjuksista. Mutta nazorak juoksi, käännähti ja juoksi jälleen toiseen suuntaan ohjukset perässään. Mystinen torakka juoksi jyrkkää siksakkia kohti sotarahia.

”Hä-hän-” Haavoittunut sotamies aloitti, mutta puraisi vahingossa kieltään, ”Hä-n väisää oh-hjuksia?”
”Aa. Olenkin kuullut hänestä…”
Sotamies kääntyi katsomaan silmälappupäistä alikersanttia.

”2. pataljoonan taitavin miekkamies. Koodinimi ’Terätora’.”

Lonkeronomadeilta loppuivat ohjukset uruistaan. Tässä vaiheessa huivikasvoinen torakka oli päässyt jo aivan kolossaalisen rahin viereen. Nazorakia kohti laukkasi sivusta yksi kromidiratsastaja lonkeroratsunsa selässä. Nazorak näki ratsastajan sivusilmällään, muttei näyttänyt välittävän siitä. Ratsu oli jo bion päässä.
Nazorak otti yhden hyppyaskeleen, laskeutuen pienen kiven päälle. Siitä hän ponkaisi ilmaan uskomattomalla ketteryydellä. Kromidiratsastaja hämmästyi, kun torakka oli yhtäkkiä hänen yllään. Nazorak laskeutui akrobaatin tavoin nomadin lonkeroiselle naamalle, josta hän ponkaisi vahvalla jalallaan jälleen ilmaan. Hän oli valtavan rahin kalmaripään toisella puolella. Nazorak aukaisi peitinsiipensä ja räpytti pari kertaa nopeasti läpinäkyviä siipiään, pysyen pitempään ilmassa. Miekkamies tarttui ilmassa rahin turpaa koristaneesta, pitkästä ja mustasta lonkerosta. Hän flengasi turvan pidentimellä mylvivän rahin pään toiselle puolelle. Nazorak väisteli muita lonkeroita, jotka yrittivät kiertyä torakan ympärille. Nazorak päästi irti pitelemästään ulokkeesta ja tipahti allaan luikerreelle, jonka päällä liukui ja hyppäsi toiselle. Nazorak kaarsi kohti rahin oikeaa vasenta kylkeä. Matkustamossa olleet nomadit eivät uskaltaneet käyttää muita ampuma-aseitaan, etteivät olisi satuttaneet vahingossa majesteettista lonkerorahia.

Nazorak syöksyi rahin kaulassa olevien hengitysputkien höyryn läpi. Sitten hän tarttui vasemmalla kädellään vyöllään kantaman miekan kahvasta. Kuului korkea raapimisen ääni, kun torakka veti käyrän miekkansa huotrasta. Nazorak kohotti kätensä päänsä ylle ja yhdellä sulavalla vedolla leikkasi pitelemänsä lonkeron irti. Lonkerorahin mylväisy tärisytti maata. Nazorak lensi ilman halki ja törmäsi rahin kylkeen. Hän sai sen pehmeästä ja ryppyisestä pinnasta kiinni käsillään ja jaloillaan. Terätora nosti miekkansa päänsä tasolle ja tarttui sapelinsa terästä paljastuneilla pihtihampaillaan. Sitten miekkamies tarttui rahin nahasta molemmilla käsillään ja polki jalkojaan. Nazorak suorastaan laukkasi kimmoisaa pintaa vasten ylös.

Kromidit kurkistelivat varuillaan korinsa kaiteiden yli. Yksi paimentolainen säikähti pahimman kerran, kun yhtäkkiä kaulahuivikaulainen torakka hypähti hänen kasvojensa eteen. Torakka laskeutui sulavasti kyykkyyn kaiteen päälle ja nappasi teräaseensa suustaan. Hän ojensi miekkakätensä sivulleen ja nosti toisen kätensä torjuvasti hänen ja nomadien eteen. Miekkamiehen kaulahuivi lepatti korkealla tuulessa. Ruoskaa pitelevä nomadi karjui käskyjä ja muut miehistön jäsenet vetivät sapelinsa esiin.

Yksi nomadi hyökkäsi. Hän heilautti mustaa sapeliaan sivuttain nazorakin torsoa kohti. Mutta nazorak oli jo tässä vaiheessa kadonnut. Punainen soturi äännähti kysyvästi. Kunnes näki liikettä yllään. Yhtäkkiä nomadi tunsi suuren painoin olkapäällään, kun kynnelliset jalat jysähtivät sitä vasten. Terätora laski oikean kätensä allaan horjuvan kromidin pään päälle, ottaakseen tukea tästä. Muut nomadit katsoivat kummastuksen ja raivon sekaisin ilmein, kuinka torakka leikitteli heillä. Toinen, huppua päässään pitävä ja hieman lyhyempi kromidi kohotti sapelinsa raivoissaan ja syöksyi nazorakia päin. Terätora pongahti allaan olevan soturin olkapäältä, kun tämä yritti kaataa nazorakin.
Torakka oli nopea ilmassa. Nazorak pyörähti ilmassa kaulahuivin päät heiluen spiraalimaisesti. Nazorakin vasemmassa kädessä oleva miekka heilahti kaaressa. Hyökkäävä lonkerosoturi tunsi vain nopean vihlaisun ja maailma hänen ympäriltään pimeni, kun kapea sapeli viilsi hänen pienet silmänsä. Nomadi karjui kauhusta ja tuskasta, kun ei nähnyt mitään. Hän horjahteli korin laidalle. Samassa lattialle laskeutunut torakka veti miekkansa rinnalleen ja pisti. Kaareva terä upposi kärsivän soturin vatsaan, lopettaen hänen kärsimyksensä.
Kuolevan soturin takaa hyökkäsi toinen lonkerokansalainen. Hän heilautti leveää sapeliaan sivuttain kaaressa torakan kasvoja kohti, mutta tuimakatseinen nazorak ei hievahtanutkaan väistääkseen. Sahalaitainen terä heilahti nazorakin silmien ylitse, kun Terätora taivutti selkäänsä taaksepäin kaarelle, limboten iskun ali. Terätora käännähti, asettaen miekkansa eteensä, torjuen takanaan olleen kromidin iskun. Nazorak astui eteenpäin ja potkaisi toisella jalallaan sivupotkun toisen nomadin rintaan, saaden itselleen lisää tilaa punaisten soturien välissä. Taistelu käytiin tykkitornin ja korin kaiteen välisessä, ahtaassa tilassa.

Miekat kalahtelivat, kun kromideja lyhyempi torakka torjui näiden iskuja. Leveä sapeli kalahti kapeampaa vasten. Torakka joutui nostamaan toisen kätensä sapelinsa selälle, kun nomadi painoi omalla terällään. Mutta sitten Terätora pyörähti sulavasti ja irrotti miekkansa nomadin terästä. Miekka heilahti kaaressa ja kalahti toisen soturin sapeliin, lyöden sen kauemmaksi.

Nazorakin miekka itsessään ei ollut mikään maailman parhain. Sen yksiteräinen terä kaartui liikaa taaksepäin ja miekan pinta oli epätasainen, aivan kuin sepän kokematon oppipoika olisi takonut sen huolimattomasti. Mutta nazorak käytteli sitä kuin yhtä maailman parhaiten valmistettua miekkaa. Terätora tunsi miekkansa pinnat ja kuhmut ja osasi iskeä uhriaan oikealla kohdalla terää. Nazorak survoi, pisti, viilsi ja raasti miekkansa virheiden mukaan.

Vihreää kaulahuivia käyttävä nazorak pyörähti jälleen ja löi nomadin miekan ylös. Nazorak käytti tilaisuuttaan hyväksi, astui askeleen eteenpäin ja pisti miekallaan. Terätoran miekka viilsi karkean haavan nomadin kyynärvartta pitkin. Lonkeroleukainen soturi irvisti painaen miekkakättään. Terätora käännähti ja kyyristyi, väistäen takanaan olleen nomadin iskun. Torakka syöksyi nomadin jalkoihin ja kierähti tämän jalkojen välistä kyyryyn. Terätora pyöräytti miekkansa toisin käsin kädessään, niin että terä osoitti taaksepäin. Hän laittoi miekkansa selkänsä taakse ja heilautti kättään kaaressa. Kromidi karjui, kun terä viilsi hänen polvinivelten jänteet poikki. Nomadi lyyhistyi maahan, kun hänen pohkeensa pulppusivat verta. Nazorak kohotti miekkansa ilmaan ja iski alas, lävistäen lonkerosoturin selän.
Tykkitornissa istunut nomadi laskeutui alas päällikkönsä käskemänä. Hän hyppäsi torakan eteen ja veti esiin vyöllään roikkuneen, pienen energiapistoolin. Pistoolin piipussa kimmelsi yksi ainoa energiakuula. Ennen kuin pyssynomadi ehti ampua, torakka syöksyi häntä päin. Lonkeronomadi yritti tähdätä nazorakiin, mutta havaitsi sen yhtä hankalaksi kuin Kalmahin urulla torakkaan osuminen. Terätora ilmestyi punaisen ampujan eteen ja tarttui tämän ampumakädestä. Vahva nazorak väänsi hänen ampumakätensä ylös, pistoolin osoittaessa taivasta. Nomadi yritti vääntäytyä irti sotilaan pihtiotteesta, mutta se osoittautui turhaksi. Nazorak pyörähti, kääntyen selkä nomadia vasten. Torakka väänsi pistoolin osoittamaan alas ja pakotti kromidin ampumaan ainoan zamorinsa miekkakätensä loukanneeseen lonkerosoturiin, joka yritti hyökätä uudelleen Terätoran kimppuun. Kuula osui nomadin rintaan, jolloin zamor aktivoitui. Ammus vapautti vihreän energiaräjähdyksen, räjäyttäen paimentolaisen palasiksi.
Ampujanomadi kiljui, kun nazorak väänsi tämän kättään ja puski kyljellään. Nomadin oli pakko hoiperrella taaksepäin nazorakin liikkeiden mukaan. Hän tunsi, kuinka korin kaide ilmestyi hänen selkänsä taakse. Terätora puski, jolloin nomadin oli pakko kallistaa selkänsä kaiteen yli. Nomadi nieleskeli, kun tunsi tasapainonsa heittelehtivän. Mutta sitten torakka liikahti äkisti. Hän potkaisi kromidin toista jalkaa, jolloin tämä irtosi korin lattiasta. Ampuja-raukka nytkähti taaksepäin ja makasi nyt vaakatasossa ohuen kaiteen päällä. Terätora irrotti otteensa ampujan kädestä ja töyttäisi tätä rintaan.
Nomadi horjahti ja tippui kaiteen yli.

Lonkeronsa päätä vasten sitonut päällikkökromidi oli ällistynyt. Oliko yksi ainoa torakka eliminoinut koko hänen miehistönsä? Nomadi irvisti vihaisena, kun Terätora kääntyi katsomaan häneen. Vain he kaksi seisoivat heilahtelevassa korissa valtavan rahin päällä. Kromidi sukaisi vuotavaa leukaansa, joka kihelmöi lonkeroiden puutteesta. Kromidi keräsi haavoistaan voimaa ja karjui viholliselleen.
”SINÄ KARZAHNIN KUVATUS USKALLAT TAPPAA LUOJAJUMALA TREN KROMIN LAPSIA! KUOLE, SINÄ MIEKKARUTTO!”
Terätoran vihreä huivi lepatti tuulessa. Hän seisoi aivan rauhallisesti paikoillaan, kädet kylkiä vasten. Sitten hän levitti jalkansa laajemmalle alueelle. Hän kohotti miekkansa sivulleen ja ojensi oikean kätensä johtajanomadia kohti.
Siniset silmät vääristyivät raivosta, kun ne näkivät, mitä torakka teki. Terätora heilautti sormiaan itseään kohti, provosoiden nomadia hyökkäämään.
Ruoskaa käyttelevä lonkeronomadi karjui raivoissaan. Hän kohotti ruoskansa ja kiepautti sitä ilmassa. Hän heilautti ruoskaansa, jolloin sen pää osui korin lattiaan ja kuului terävä napsahdus. Tällä ei ollut nazorakiin mitään vaikutusta.

Nomadi heilautti ruoskansa jälleen ilmaan. Hän heilautti ja iski. Nahkainen ruoska heilahti ilman halki suuressa kaaressa, kohti miekkatorakan naamaa.
Mutta nazorak ojensi oikean kätensä. Nomadi kiristeli hampaitaan.
Ruoska oli osunut nazorakin lihaksikkaaseen käsivarteen ja kiertynyt sen ympärille. Torakka tarttui ruoskan päästä nyrkillään. Torakka nykäisi voimakkaasti. Nomadi ei ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti, jolloin ruoskan pidike kirposi hänen otteestaan. Nazorak heilautti oikean kätensä suoraksi ja ruoska lensi korin pohjalle. Sitten nazorak syöksyi nomadia kohti.

Johtajanomadi kavahti pelokkaasti taaksepäin. Hän tarttui vyöllään olevaan sapeliinsa ja veti sen esiin. Punainen rahiajuri näki kiiltävän vilahduksen ja sapeli irtosi hänen kädestään. Terätora oli nyt korkean ruoskanomadin edessä.
Hän veti miekkansa rinnalleen. Nomadi hengähti kauhuissaan.
Torakka pisti. Miekan terä nirhasi tiensä nomadin nahkapanssarin läpi ja porautui tämän vatsaan. Nomadi päästi syvän korahduksen. Hän painoi kämmenensä vatsaansa vasten, johon sattui. Torakan terä pakotti punaisen soturin kumaraan.
Nomadi yritti hengittää nopeasti, mutta veri nousi hänen kurkkuunsa. Johtajakormidi nosti sumeat silmänsä edessään olevan tappajan silmiin. Viimeiseksi yllätyksekseen rahiajuri huomasi jotain.

Torakan silmät eivät olleet vihaiset. Niissä ei paistanut taistelutahdon liekki. Terätoran silmät olivat kylmät ja välinpitämättömät. Aivan kuin tälle olisi ollut yksi ja sama, kuolisiko nomadi.
Nazorak astui askeleen taaksepäin ja veti miekkansa uhrinsa vatsansa. Nomadi pysyi hetken aikaa kyyryssä. Sitten hän kaatui kuolleena maahan. Terätora katsoi hetken sinisenä lonkeronomadien verestä olevaa miekkaansa välinpitämättömillä silmillään.

Mutta sitten hän lähti jälleen liikkeelle. Miekkamies juoksi korin päätyreunalle ja hyppäsi kaiteen yli. Hän laskeutui valtavan lonkerorahin selälle. Nazorak juoksi hyllyvällä nahalla, kun rahi liikkui eteenpäin. Torakka hyppäsi rahin kaulassa törröttävien putkien höyryn läpi ja seisoi nyt rahin pään päällä. Lonkerorahi tunsi pienen ötökän jalat nahallaan ja yritti ravistella torakan pois. Nazorakin kynnet upposivat paksuun nahkaan, jolloin miekkamies onnistui pysymään rahin päällä. Terätora tarttui käyrään sapeliinsa ja kohotti sen korkealle. Hän iski terällään alaspäin ja miekka upposi rahin päähän. Rahi mylvähti niin, että kaikki alhaalla olevat taistelijat kuulivat sen. Nazorak veti miekkansa ylös, jolloin syntyneestä haavasta purskahti mustaa ja höyryävää verta torakan päälle. Miekkamies upotti aseensa kerta toisensa jälkeen syntyneeseen haavaan. Rahi mylvi ja alkoi horjahdella. Paksut jalat pettivät ruhon valtavan painon alla.

Kivikossa piilossa seuranneet alikersantti ja sotamies näkivät, kuinka kolossaalinen rahi kaatui eteenpäin pienen miekkamiehen toimesta. Maa tärähti, kun mustan rahin ruho tömähti maahan. Nazorakit näkivät, kuinka mystinen miekkamies liukui yhtä rahin lonkeroa pitkin alas ja hyppäsi ilmaan. Terätora laskeutui kahden bion päähän kaksikosta. Valtava tomu- ja höyrypilvi kohosi kaulahuivia käyttävän torakan takana, saaden nazorakin asusteen lepattamaan. Terätoran ja kahden sotilaan katseet kohtasivat hetkeksi.

Mutta sitten miekkamies kääntyi katsomaan vasemmalle. Nazorakein uudet joukot olivat alkaneet puskemaan nomadeja takaisin. Laivaston tykkituli auttoi heitä. Kaksi nazorakia näkivät, kuinka uusi kolossaalinen rahi löntysti kauempana taistelukentällä.
Miekkamies työnsi käyrän aseensa takaisin huotraan. Alikersantti ja sotamies eivät ehtineet sanoa mitään, kun näkivät jo miekkamiehen juoksevan ja katoavan höyrypilveen.

”… No se oli jotain.”
Silmälappupäinen alikersantti auttoi loukkaantuneen sotilaan jälleen seisomaan. Kaksikko auttoivat toisiaan kävelemään ja he ontuivat ruskeaa nazorak-virtaa vastaan.


Nazorakit voittivat Arj Durun maihinnousun. He onnistuivat karkottamaan lonkerokansan asuinalueeltaan ja nuori valloittajalaji koki jälleen uuden, voitokkaan taistelun itseään suurempia sotamahteja vastaan. Ja näin, tästä nuoresta lajista kehittyi sotien ja taistelujen myötä imperiumi.

Nazorakein Imperiumi.

6 kommenttia

Pave 2.12.2014

Teksti 100% minun. Sotahistorian ja #inttijuttujen erikoistuntijana minua avusti Matobro.

Guardian 2.12.2014

Ihan kivaa mättöä ja lonkero
hevosia
. Tarkoitus jäi ehkä vähän epäselväksi. Minusta taistelukuvaus varsinkin näin isossa mylläkässä on vähän kivempaa jos se on selkeästi jonkun tietyn hahmon näkökulmasta. Verenvuodatus toimii paremmin jos lukija saa olla joku taistelukentän hahmoista eikä vähän ne kaikki.

Olin myös aika varma, että joka ikinen esitelty hahmo paljastuisi myöhemmin joksikin jo tuntemaksemme torakaksi, mutta lopetus ei sanonut tähän juuta eikä jaata. Varhainen 007 tuli nyt ainakin bongattua, mutta minusta oli aika jännä että viesti ei tehnyt sillä juuri mitään.

Mitäs vielä. No, lonkero
hevoset
ovat melkein yhtä kivoja kuin epälonkero
hevoset
.

Matoro TBS 4.12.2014

”Maajäristyskö?” Haavoittunut torakka kysyi.
Alikersantti kääntyi katsomaan olkansa yli. Hänen silmänsä suureni ja tuntosarvet painuivat luimuun.
”Ei… Jotain pahempaa…”
BIOJÄRISTYS!

Sinulla on vissiin jotain silmiä vastaan, right? Viestin päähenkilö on silmäpuoli, ja viestissä kuvailtiin ainakin kolme tapausta siitä, miten jotakuta ammuttiin/sivallettiin silmiin.

Toinen asia, joka vähän pisti silmään (ha ha ha) oli se, miten ensin kuvailit lonkeroisille siistin haarniskan, ja sitten ainakin kahdesti torakat vain saivat pistettyä miekkansa sen läpi. Jostain syystä se oli tosi ärsyttävä yksityiskohta. Miekalla jopa nahkahaarniskan läpi pistäminen vaatii naurettavasti voimaa, ja ainakin historiallisesti oli vain asia, jota ei tapahtunut. Oletan, että torakoilla on joku tosi uniikki tapa tehdä teriä (nazorak-pistin +1 damage kaikille kätyreille!) jonka avulla ne saavat miekkojensa pistokyvystä paljon “tavallista” korkeamman.

Miekoista puheenollen, pidin todella paljon siitä, miten kuvailit Nazo-Legolasin miekkaa – sitä miten se miekka oli oikeastaan huono mutta miten sen vikoihin pystyi soputumaan. Toinen suosikkikohtaukseni oli
HEVOSTEN
ratsastus taistelukentälle. Se oli eeppistä ja siitä tuli vähän samanlainen fiilis kuin olifanteista Pelennorin kentillä. Ja kaikin mokomin olisin seurannut herra alikersantin seikkailuita pidempäänkin sen sijaan, että mystinen miekkatorakka ryösti koko valokeilan.

Ja ai niin, ohjusinflaatio on aika karua. Ohjuksesi ovat pikemminkin räjähtäviä luoteja. Kalmahin urut ampuvat tietääkseni raketteja – eli siis räjähtäviä, moottoroituja ammuksia, jotka eivät ohjaannu lennon aikana. Lisäksi Kalmahin urkujen raketit räjähtävät naurettavan kovaa. Viestin alkuosassa ohjustuli oli hienoa, mutta siinä kohtaa kun uruilla ammuttiin Nazolasta se tuntui vain typerältä.

Tämä viesti oli kyllä sillä tapaa tosi mielenkiintoinen luettava, että se oli ensimmäisiä isoja taisteluviestejä ropesta. On tosi kiehtovaa nähdä taistelun kuva sellaisessa maailmassa, jossa on sekaisin kaikkia mahdollisia aseita eri aikakausilta. Isot tilanteesta kertovat osat sekä alikersantin seikkailujen ankeus ja toiveikkuus olivat viestin parasta antia. Nazolas tuntui aika turhalta. Jos kirjoitat sillä vielä, toivottavasti se osoittautuu mielenkiintoiseksi hahmoksi.

Ja kiitos 007-cameosta.

Pave 5.12.2014

(Käsittääkseni luetutin sinulla koko viestin. Jos virheet olivat sinusta silmiinpistäviä, olisit voinut jo aikaisemmin sanoa jotain :I)
Jaa mitä miekan haarniskan läpi menemiseen tulee, niin ehkei lonkeronorsun muulla miehistöllä ollut haarniskaa, kuin ruoskamiehellä. Heitä ei kuitenkaan oltu tarkoitettu lähitaisteluun, vaan ampumaan muita korkealta. En tiedä. Asian voinee selittää myös epäluotettavalla kertojalla. Ties mitä propagandaa tämäkin viesti on!
Terätorasta, alias Nazolasta en vielä suostu kommentoimaan mitään.Jokainen päättäköön itse, mitä mieltä hänestä on.
Ps. Olen varmaan ainoa, joka kuvitteli kertojan 300:n kertojan äänellä.

Keetongu 5.12.2014

Nooo tuota.

Ensimmäinen puoli oli mainiota, likaista sodankäyntiä, ja pidin erityisesti tästä menneen ajan fiiliksestä, jolloin torakoilla tuliaseet olivat harvinaista herkkua. Lonkeronomadit vaikuttivat todella siisteiltä, olivatpa aika lähellä mielikuvaani kaiken lisäksi, ja kutulupollet hurraa.

Mutta sitten tämä supertorakka. Äääh.

Tiedän, että ropessa on hahmoja, jotka ovat huonoja taistelemaan (Snowie) ja hyviä taistelemaan (Guartsu). Mutta hahmo, joka on tosi hyvä taistelemaan ja siisti ja cool ja badass ei ole välttämättä kovin kekseliäs (meillä on jo, mitä, kolme supertaistelutorakkaa?), ja tässä viestissä kävi rehellisesti sanottuna vähän niin, että se mitätöi koko lonkeroarmeijan hienouden ja uskottavuuden (ne olivat kuitenkin yksi kuudesta kuningaskunnasta), ja sai aikaan mielikuvan, että ensimmäisen puoliskon raskaan taistelun lopputulos oli yksi ja sama. Äijä roikkui valtavan lonkerohevosen turvassa ilman että se teki mitään? Eh?

Myös vähän tuo ylipitkä kaulahuivi sai minut pyörittelemään silmiään. Semmoiset varmasti tarttuvat kiinni yhteen jos toiseenkin taisteluissa ja varmaan hirttävät hahmon ennen pitkää; Veikkaan tämän olevan syy siihen, että Domek käyttää salkoasetta ja valokäärmeitä.

No joo. Ehkä Terätora on fiktiivinen (toisellakin tasolla) hahmo Nazorakein sotapropagandasta.

Kieliopillisesti ja kerronnallisesti pääosin tosi hyvä. Muutama lause alkupuolella oli vähän sekava (“Ruskea nazorak kuuli, kuinka muut ryhmänjohtajat huutelivat käskyjä ryhmilleen juoksemaan kohti taistelutannerta ja ilmassa kiitävät tykinkuulat ulvoivat kimeästi.”) ja en itse käyttäisi lyhenteitä leipätekstissä.

Pave 5.12.2014

No jaa. Jokainen päättäköön, mikä on osa omaa kunkin pääklaanonia ja mikä ei. Mikäpä minä olen siitä päättämään.