Bio-Klaani, keskusaula

Linnakkeen keskusaulaan yhtyvän käytävän täytti hulina ja vilinä, kun monenväristä, -hajuista ja -muotoista klaanilaista tulvi ovista taikka oviin ja tukki toisten itseään kiireisempien hulisijoiden ja vilisijöiden käyntiä. Hyvin pientä väestöä tukeva Klaanin kaupunki alkoi jo natista liitoksistaan pohjoisten kyläläisten, vierailevien Athin seurakuntalaisten ja entisen Ämkoon veljeskunnan matoranien rynnäkön myötä.

Väkijoukkoon oli myös siten entistä helpompaa sulautua.
Varsinkin jos oli juuri ja juuri ohikulkevaa Toa-soturia polveen asti.

“Anteeksi”, Jake sanoi hiljaa hampaidensa välistä törmäillessään ohikulkijoihin. “Anteeksi, anteeksi…”
Kaikkea anteeksipyytävä hiirimäisyys jäi huonommin klaanilaisten mieleen kuin täysi hiljaisuus.Hiljaisuus oli epäilyttävämpää. Tämän hän oli oppinut. Paljon hän olikin oppinut välteltyään kaikkea klaanilaiskontaktia viimeiset kuukaudet. Klaanilaisen huoneen postiluukussa oli vino pino administon sinetillä suljettuja kirjeitä.
Hän ei oikeastaan halunnut lukea niitä.

Jake ei voinut enää pakoilla. Hänen oli vain päästävä pois.
Renkaat alkoivat surrata hieman äänekkäämmin.

“Duu-di-duu-di-duu…” Jake hyräili mahdollisimman epäepäilyttävästi. Se ei ollut epäepäilyttävää.

Jäsenen jalkojen tilalla olevat pyörät surisivat hiljaa suuren joukon jalkojen töminän alla. Pienet oranssit kourat kynsivät hermostuneina toisiaan, ja ankkamaisen pään syvissä silmäkuopissa olevat keltaiset viirut pomppivat eestaas. Reitti vaikutti olevan selvä. Edessäpäin häämöttävän porraskäytävän vieressä olevalle höyrykäyttöiselle hissille oli patikoimassa vain muutama sekavärinen matoran. Niiden joukkoon hän kyllä sopisi huomaamattomasti. Ja reitillä jota hän sinne pääsisi oli useampikin häntä suurikokoisempi mörrimöykky, jonka varjossa olisi helppoa edetä huomaamatta. Oli koneöljyltä löyhkäävää steltinpeikkoa, kalpeaa punasilmäistä vartioselakhilaania, ja…
… hopeinen skakdi pyörätuolissa suoraan hänen edessään.

“Jake, otaksun?” kuului Bladiksen ääni. Skakdin ilme oli ammattilaismainen. Sen kädet lepäsivät pyörätuolin renkaiden päällä.
Peräkärryn ja protosorsan äpärälasta muistuttava Jake laski epäröiden kellertävän katseensa skakdin silmiin. Hän kyllä tunsi Bio-Klaanin moderaattorin kun näki tällaisen. Tosin kaksikon viime kohtaamisessa vain Jakella oli ollut pyörät allaan.
“Ööööö joo”, hikikarpaloa puskeva jäsen sanoi lainvalvojalle raapien sormiaan yhä äänekkäämmin. “P-päivää vain.”

“Tulet mukaani”, hopeinen skakdi sanoi rauhallisesti artikuloiden. Se ei peittänyt sitä että kyseessä oli käsky.
“Että sellaista”, Jake sanoi leveällä virneellä. Silmät sinkoilivat päässä villisti. “Mihin niin?”
“Ylläpitosiipeen tietty”, Bladis hörähti ja jatkoi “minä luulen, että meillä on vähän puhuttavaa.”

Bladis ei oikeasti sanonut tätä lausetta loppuun asti. Hän ehti parhaiden arvioidensa mukaan puoliväliin sanan “puhuttavaa” toista tavua ennen kuin se mitä hän oli sanomassa muuttui lähinnä sanojen “MITÄ” ja “HELVETTIÄ” mielivaltaisiksi yhdistelmiksi.

Niiden jälkeen hän sai sanansa jokseenkin kasaan. “PYSÄHDY”, Bladis raivosi kourat pyörätuolinsa renkailla vapisten.

Renkaat kirskuivat ja matot lensivät rullalle, kun Jake singahti pakoon hölmistynyttä skakdimoderaattoria. Kaksirenkainen oranssi salama törmäsi kahvioon matkaavaa le-matorania selkään ja kaatoi ison pinon laseja, kuppeja ja tuoppeja lattialle yhdeksi sirpalemyrskyksi.

“PYSÄYTTÄKÄÄ TUO JÄSEN!”

Siitä renkaiden kirskunta jatkoi tasaista tahtia ja huimaa vauhtia siihen asti kunnes törmäsi kahden ja puolen sekunnin päästä postikeskukselta tulevaan kuriiriin. Kirjepino räjähti ilmaan kuin lehtikasa ja aivan pinon päällä ollut ruskea kulahtanut paketti kolahti Jakea päähän.

Se ei oranssia vauhtihirmua pysäyttänyt, vaan tämä hetken ympyrää pyörittyään jatkoi matkaa käytävää pitkin.
Otettuaan vauhtia ensiksi kahden seinän, kolmen matoranin ja yhden kaiteen kautta.
“MINUA ETTE SAA!” kuului syvemmälle käytävään vähitellen loittonevan oranssin viuhahduksen vaimeneva huuto.

Bladiksen silmät pullistuivat. Suoni tykytti otsassa.
“MIKSEI KUKAAN TEE MITÄÄN?”

Vaitelias ja väsynyt Gekko tallusteli pää painuksissa ankeaa harmaata käytävää kohti huonettaan, jonka Klaanin ylläpito oli hänelle laittomien mökkinikkarointiensa jälkeen myöntänyt. Rakkaan mökkipahasensa menetys oli kuitenkin toan murheista ehkä kolmanneksi pienin. Unettomuus oli vaivannut häntä jo pitkään. Ja niinä aikoina kun hän oli saanut nukuttua, hän oli nähnyt enimmäkseen pelkkiä painajaisia.

Gekon painajaisten lähteet ulottuivat ainakin kolmen kuukauden päähän. Niinkuin se ei olisi riittänyt että säälimätön mielipuolimakuta oli ottanut hänet osaksi sadistisia kokeitaan, kaiken sen lisäksi mysteerin varjoihin kiedottu Punainen Mies oli päättänyt syystä tai toisesta ottaa hänet pelinappulakseen…

Liian synkkiin ajatuksiin Gekko ei kuitenkaan ollut syventynyt. Klaanilainen kykeni kuitenkin tuntemaan hienoa positiivisuutta siitä kuinka hän oli viimeiset viikot saanut kunnolla toipua rauhassa. Moni kanssaklaanilainen oli ollut hyvin huomaavainen ja huolehtivainen. Gekosta tuntui pitkästä aikaa siltä, että hän saisi ehkä nukuttua makeasti pitkästä aikaa. Klaanilaisella ei ollut vihiä varoa ajatuksiaan…

Gekko oli saapunut vihdoin oman huoneensa ovelle. Hän tarttui kahvaan syvästi huojentuneena. Ainoa ajatus mikä klaanilaisella oli mielessään oli aikomus heittäytyä pitkälleen mukavalle sängylleen. Klaanilainen käänsi kahvaa. Ovi narahti auki toan miltei heittäytyessä huoneensa sisälle ajatuksena se, että pian hän pääsisi rentoutumaan. Liike-energian lakeja seuraten ovi heittäytyi auki melkoisella voimalla.

“Au!”

Oven ja seinän välistä kuuluva ääni sai Gekon miltei säpsähtämään säikähdyksestä. Asia ei ollut ihmekään ottaen huomioon klaanilaisparan mieleen painuneet traumat. Gekko käänsi nopeasti valokatkaisijaa sulkien oven paljastaakseen piileskelijän.

Oven takaa seinää vasten nojaava olento ei ollut hullu tiedemiesmakuta tai groteski varjomonsteri. Pelkästään arpista vatsaansa hierova Make. Mutta se ei saanut Gekkoa rauhoittumaan. Vaikka häntä ei odottanutkaan Abzumo tai Avde, häntä odotti moderaattori… Voi perhana. Voi perhanan perhana…
“Ööh, tuota, heippa vaan…” Make lausui milteinpä tuskastuneen kömpelösti.

“No voi perse nyt Make.”

Gekko kääntyi kannoillaan kuultuaan vielä toisenkin äänen suoraan selkänsä takaa. Hän näki vielä isommaksi kauhukseen viherkultaisen Paacon seisomassa keskellä huonettaan piilostaan esiin kömpineenä. Ja niinkuin se ei olisi vielä riittänyt, moderaattoritoa raahasi toisessa kädessään kookasta perunasäkkiä. Viherkultaisen toan ilme oli nyrpeän pettynyt.
Voi perhanan perhanan perhana…

“Siinä meni hyvä källi pilalle. Minä kun kehittelin perunoihin liittyviä iskurepliikkejä ainakin puoli tuntia.”
“No anteeksi vaan”, Make puhisi. “En ihan odottanut että saisin ovesta naamalleni.”
Paaco sekä Make astelivat lähemmäs Gekkoa.
Klaanilaisen hyvä tuuli oli tuulahtanut tiehensä kuin myrskytuuli. Hän kykeni enää vain änkyttämään hätääntyneenä. “M-m-m-inä, t-t-tuota…”

“Tämä nyt oli alun alkaenkin tuomittu idea”, Make tokaisi kollegalleen kiinnittämättä Gekkoon miltei sen enempää huomiota, mikä hämmensi tätä suuresti.
“Oli minusta alun alkaenkin moraalisesti hyvin arveluttavaa pelästyttää toisia puolikuoliaaksi ja todeta sitten ‘Jäit kiinni, potuttaako?’ Miksemme olisi vaan voineet tulla pyytämään häntä mukaamme?”
“No mitä hauskaa siinä olisi?” Paaco argumentoi takaisin.
“En kauheasti usko että toisten traumatisointi on kovinkaan hauskuutuskysymys.”
“No itsepähän lähdit hommaan mukaan.”
“Koska anelusi alkoi tuntua melko raastavalta ensimmäisen puolen tunnin jälkeen.”
“Erittäin tasokasta kettuilua. Hööhööö.”
Make käänsi huomionsa takaisin Gekkoon, jota he olivat lähteneet hakemaan.
“Jokatapaukses…”

Huoneen ovi liikahti hitaasti narahtaen Gekon ampaistua vauhdilla ulos huoneesta.
“…” Make totesi.
“…” Paaco yhtyi kollegansa sanoihin.

Hopea toa ryntäili jos jonkinmoisen olentokatraan läpi Klaanin harmailla korkeilla käytävillä. Hän kirosi toivottomuuttaan. Voi perhanan perhanan perhana…

Make liihotti karkulaista vaanien muiden käytävälläliikkujien päiden yläpuolella. Moderaattori pysähtyi käytäväristeyksessä hetkeksi. “Tuolla se menee!” Make havaitsi Gekon harppovan oikeanpuoleisella käytävällä. Puolirahi syöksähti vauhdikkaaseen liitoon Klaanilaisen perään viikkojen istumatöistä ilmeisesti hieman rapakuntoon päätynyt Paaco kannoillaan.

Gekko tajusi pian moderaattorikaksikon saavuttavan häntä. Paniikissa klaanilainen oli miltei törmätä pariin itseään lyhyempään klaanilaiseen. Hänen puoliväsähtänyt juoksutyylinsä ei ollut niinkään paras.

“Tuotah”, Gekkoa lähestyvä Make alkoi kuuluttaa, “anteeksi, ei ollut tarkoitus säikyttää sinua, ainakaan noin pahasti.” Vaikka puolirahi yrittikin olla uskollinen moderaattorien asialle, ei hänestä ollut huutamaan täyttä kurkkua uhaten Gekkoraasua pysähtymään.

“Me ihan oikeasti haluamme vain jutella kanssasi! En halua käyttää kovia otteita, joten toivoisin että tulisit vain mukaamme kiltisti jotta voisimme käydä asiat kunnolla läpi!”
Maken viaton mutta kömpelö vakuuttelu katkesi äkisti kuin Gekon pakomatka (ja miltei toisen jalan sisäiset tukirangat).

Kuului vain lyhyt suhahdus kun jokin oranssi kiisi risteyksestä sivusuunnasta Gekon jalan kohdalta. Hopea toa miltei kierähti iskun voimasta ympäri mätkähtäen vatsalleen käytävän kovalle lattialle voihkaisten tuskasta. Suuresti yllättynyt Make laskeutui miltei Gekon viereen.
Mikä ihmeen rasvattu appelsiini tuo oikein oli… puolirahi mietti mielessään.

Jake tömähti käytävän päässä jotain harmaata vasten. Jokin harmaa rääkäisi ja kaatui. Viha pihisi Bladiksen sisällä. Kaikki vain tuijottivat.
“PYSÄYTTÄKÄÄ SE. KUINKA VAIKEA SITÄ ON YMMÄRTÄÄ?”

Koko käytävä oli täysin hiljainen, mutta kukaan ei reagoinut pyörätuolista kuuluvaan ärjyntään. Jake jatkoi sekasorron levittämistä. Renkaat ujelsivat ylikierroksilla kauempana kaartuvaa käytävää pitkin. Kohti hissiä.

“PEE YY ÄS ÄÄ YY- okei skarrararr sitten.”
Bladiksen punaiset silmät muljahtelivat silmäkuopissaan keskittyneenä. Kaksi raavasta kämmentä tarttui tiiviisti kiinni pyörätuolin renkaista.
“Okei skarrararr sitten.”

Hän ei tarvisi moottoroituja pyöriä. Irnakkit moottoroiduista pyöristä.

“MINÄ OLEN MOOTTORI!” kuului lähtölaukausta muistuttava karjaisu. Pyörätuoli ja skakdi sen kyydissä singahtivat vauhtiin. Pyörät pyörivät yhä kovempaa, kun suuret harmaat kourat lykkivät vauhtia.

Tällä kertaa käytävällä möllöttävät klaanilaiset äkkäsivät loikata pois tieltä.
Todella, todella pois tieltä.

Make tuskin ehti miettiä oranssia välähdystä pariakaan sekuntia ennen kuin maailman nopeimman sitrushedelmän tulosuunnasta kuului metallisten renkaiden kirskunaa ja voimakasta uhoamista.

“POIS ALTA, HYLSYT JA RYNKYNMÄTKYT!”

Käytävillä kaikui pyöriensä päällä viilettävän hopeisen skakdin mahtipontinen varoitus, joka vaikutti olevan osoitettu juuri maassa makaavalle Gekolle. Ei kuitenkaan kulunut aikaakaan ennen kuin Bladis oli luonteeseensa sopien kuin tykin suusta rullannut suoraan voivottelevan klaanilaisen säärien päältä.

Gekko ei voinut kuin parkaista.

Make katsoi hetken Bladiksen perään mitä hämmentynein kasvoin hyvän hetken ennen kuin kiinnitti huomionsa jälleen Gekkoon. Make ei voinut kuin tuijottaa klaanilaista hyvin säälivä ilme kasvoillaan toivoen, että tämä pystyisi vielä kävelemään…

“OLEN MELKEIN PAHOILLANI”, kuului hengästynyt huuto pyörätuolista jossain kauempana.

Jake ei juuri ehtinyt ajatella. Nyt hän kuitenkin tajusi vilkaista epäilevästi taakseen, kun miehekäs huohotus ja karjunta saavuttivat hänen niskansa. Oranssi pakolainen inahti paniikissa nähtyään Bladiksen katseen astetta liian läheltä ja lisäsi vauhtia. Pyörät kävivät jo kuumina, mutta hänellä niiden pyörivyys ei sentään ollut kunnosta kiinni.
Tömähdys isoa pulleaa matorania vasten. Hissin ovien sulkeutumisen ääni. Jake tajusi, että hänellä ei välttämättä olisi aikaa odottaa seuraavaa hissiä.
Päätöksentekoaikaa oli arviolta kolme sekuntia. Jake valitsi ensimmäisen ja ainoan näkemänsä pakoreitin.

Sekuntia myöhemmin suuria portaita poukkoili alas jotain oranssia ja kirkuvaa. Renkaiden ujellus katkesi aina puoleksi sekunniksi, kun ne tömähtivät seuraavaa porrasta vasten.
Jos Bladiksella olisi ollut enemmän kuin sekunnin kuudesosa mietintäaikaa ja enemmän kuin sekunnin puolikas jarrutusaikaa, hän olisi ehkä harkinnut seuraavaa siirtoaan vakavasti ennen päätä pahkaan ratkaisuun syöksymistä.

Ei, ei olisi harkinnut. Ei sekuntiakaan.

Tum-tum-tum-tum, sanoi pyörätuolin ja portaiden harmoninen duetto. Bladis ei tapansa mukaan sulkenut suutaan vaikka oli melkein purra kielensä irti.
“M-O-D-E-R-A-A-T-T-O-R-I-E-N-N-I-M-E-E-N-P-Y-S-Ä-H-D-Y-!-!-!”

Portailla kävelevät klaanilaiset loikkivat pois tieltä. Bladiksen ja tämän kohteen välimatka pieneni pienenemistään. Jaken oli pakko hidastaa ylikierroksilla pyöriviä renkaitaan että ei lentäisi kymmenenä palasena pitkin rappukäytävää.
Bladiksen joka iskulla yhä vaikeammin tunnistettavaksi mukiloituva pyörätuoli ei hidastunut. Jarrupala lepäsi jossain hissin oviaukon vierellä. Ei sillä että Bladis olisi sen olemassaolosta edes tiennyt.
“K-U-U-N-T-E-L-E-T-K-O-S-I-N-Ä-E-D-E-S-?-?-?”

Moderaattori ei kuitenkaan saanut tarpeeksi vauhtia saavuttaakseen portaikon alapäässä poukkoilevasti kiitävää kohdettaan. Ei aivan tarpeeksi.
Ajoituksesta kaikki oli kiinni. Skakdi päästi otteensa irti tuolista. Hän työnsi nyrkkinsä selkänojaa vasten ja suuntasi koko miehisen ylävartalonsa miehisen voiman miehisiin käsiinsä. Sen olisi pakko riittää työntövoimaksi. Irnakkit pyörätuolista, moderaattori olisi ajatellut jos olisi ehtinyt ajatella tällaisissa tilanteissa.
“S-K-A-R-R-A-R-AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA-”

Jaken sisällä alkoi kasvaa toivo. Myös pahoinvointi, mutta toivo. Hän alkoi olla portaiden alapäässä. Kohta tämä hirvittävä kokovartalohieronta loppuisi ja hän ehtisi ehkä takaporteille…
90 kiloa skakdia rojahti Jaken niskaan ennen kuin hän ehti ajatella tämän ajatuksen loppuun.

Näky herätti monen sitä ihmettelevän klaanilaisen kiinnostuksen. Ja merkillinen se olikin: pitkä selakhialainen soturi vihreänä hohtava moderaattorikivi vyöllään marssitti kävelevää lumipullaa sotilaallisella otteella halki Bio-Klaanin käytävien.

Tylystä otteesta huolimatta protestin ääniä ei kuulunut – Snowien kysymykset olivat jo loppuneet. Hänellä oli vahva vainu siitä, mihin tässä oltiin menossa. Ylläpitosiivessä oli vähän käytetyt kuulustelutilat. Bio-Klaani turvautui useammin neuvotteluun kuin ristikuulusteluun, mutta lumiukkeli pelkäsi pahoin, että viimeaikaisten tapahtumien puitteissa toimintatapoja oltiin valmiita suoraviivaistamaan.

Samen ilme viesti samaa.

Snowie toivoi, et-
Hetkinen, mitä?

Portaissa tapahtui. Kumpikaan valkoisista klaanilaisista ei kuitenkaan ollut aivan varma siitä, mitä se oli. Äänekästä ainakin.
”Öö”, lumiukko ilmaisi kantansa.
Same kurtisti kulmiaan. ”Älä minulta kysy.”

Kiroilua ja ujellusta. Jotain oranssia.

“Bladis, mitä sinä teet.”

“Pysy nyt paikallasi!” Same saarnasi.
“Gahhnhgnnggngn”, Bladis intti.
Lievästi mustelmilla oleva skakdi istui moderaattorien taukohuoneen pöydän vieressä tuolilla tämän selakhilaanikollegan sormeillessa tämän lievästi sijoiltaan vääntynyttä leukaa. Vaikka Samella oli reippaammin kokemusta luiden katkaisemisesta enemmän kuin paikkaamisesta, uskoi hän suoriutuvansa operaatiosta helposti, mikäli hopea irvihammas olisi osannut pysyä paikoillaan eikä heilunut holtittomasti kuin pikkulapsi tai Kepen ohjelmoiman kolmiulotteissimulaation hahmo. Bladis oli usein kerskaillut sillä, kuinka oli valtavasta kivusta huolimatta usein purrut taistelukentällä ammuksia irti lihastaan, mutta ilmeisesti leuka oli Bladis-raasun Varjotun kantapää.

Same veti kasvonsa hieman lähemmäs silmäillen tarkasti Bladiksen turpavärkkiä. Hän kun ei halunnut että moderaattorin leuka olisi kokonaan lähtenyt sijoiltaan. “No niin, uskon että pienellä liikkeellä saisin tämän oikenemaan. Pysypä nyt ihan liikkumatta…”
“Ghngghhh…” Bladis voivotteli hermostuneena vetäen suutaan supummalle jännittyneesti.
Huoneen ovi narahti auki. Punaoranssi moderaattori astui sisään.
“Hört”, Maken signatuuritervehdys kuului heti kun puolirahi avasi oven. “Hyviä uutisia. Minä ja Paaco saatiin Gekko. Hän itse meni vie…”
Maken ajatus katkesi tämän nähdessä Bladiksen ja Samen suhteellisen läheisissä tunnelmissa. Kaksikko katsoi häntä kiusalliset ‘tälle on selitys’- ilmeet naamoillaan. Maken ilme puolestaan viesti kiusallisuutta.

Molemmin puolin tuijottelua jatkui ehkä muutaman sekunnin, mutta se tuntui tunneilta.

Bladiksen leuka sanoi NARSKIS Samen suoritettua nopean venäytysliikkeen katsomatta potilaaseensa sen suoremmin. Pienen kipupiikin johdosta yllättynyt Bladis älähti lyhyesti kaatuen tuolillaan. Same suoristi asentonsa nopeasti yskien nyrkkiinsä.
Maken oli edelleen hankalaa sulatella näkemäänsä. Mutta hän uskoi saavansa asiaan järkevän selityksen. Ehkä.
“Mitäs te…?”
Bladis otti käsillään tukea pöydästä. “Ai saitte te Gekon? Hyvä. Erittäin hyvä. Mutta tämä tuoli meni nyt rikki. Pyydetään Bobia tekemään uusi. Jatketaan tätä keskustelua sitten ikinä.”

“Niin, mihin Paaco meni”, Same kysyi melko neutraalisti. Makella kesti hetki äkätä, että se oli kysymys ja että se oli osoitettu hänelle, sillä selakhialainen keskittyi lähinnä tuijottelemaan ikkunasta mietteliäänä.
Make veti syvään henkeä ja avasi suunsa. “Ai joo, hän meni varmistamaan kuulustelutilat.”
… oli asia, jonka hän olisi sanonut jos olisi ehtinyt.

Ovi potkaistiin auki saranat tuskasta ulvoen. Katseet kääntyivät.
Paaco rynni sisään yhtenä viherkultaisena ohjuksena iskuryhmäläisen elkein pidellen radiopuhelinta suunsa edessä. Ilman täytti moderaattoriradion särinä, joka lähti samanaikaisesti jokaisesta kommunikaattorista jokaisen huoneessaolijan vyöllä. Kun särinä selkeni, alkoi kovaääninen pälpätys, joka kaikui pahasti.
“HUOMIO, HUOMIO, KAIKKI YKSIKÖT”, Paaco kailotti niin, että radio särisi, ikkunalasi resonoi ja päähän särki. “ROTAT OVAT LOUKUSSA. TOISTAN – ROTAT – LOUKUSSA.”
“Paaco”, Same sanoi viileän hiljaisesti. Hän piti katseensa yhä ikkunassa. “Me tiedämme.”
“LIEROT KOUKUSSA. TOISTAN – LIEROT – KOUKUSSA.”
“Kävi jo selväksi.”
Paacolle ei käynyt.
“SUDET KUOPASSA. TOISTAN – SUDET – KUOPASSA.”
“Me olemme kirjaimellisesti samassa huoneessa.”
“MAKKARAT VARTAASSA. TOISTAN – MAKKARAT – VARTAASSA.”

Same pyöritteli silmiään. Toisinaan Make oli suorastaan hämmästynyt, kuinka paljon hänen esimiehellään riitti kärsivällisyyttä.
Paaco hirnahti vielä kerran ilkikurisesti linjalle ja sulki sen. Hän laittoi lopulta radiopuhelimen vyötärölleen.
“Meidän pitäisi käyttää näitä useammin”, hän sanoi hymyillen leveästi.
“Toivottavasti tekosyitä siihen ei tule”, Same sanoi. Make ja Bladis jakoivat katseen ja hymähtivät.
Selakhialainen siirsi jadenvihreän katseensa lopulta Paacoon. “Mitä epäillyille kuuluu?”
Paaco otti tämän selvästi sanattomana käskynä siirtyä koodikieleen. Hän antoi Mahikilleen piirtyä suorastaan samemaisen vakavan ilmeen ja laski ääntään matalaksi ja vaaralliseksi.

“Pehmis on huone ykkösessä, Rasvattu appelsiini kakkosessa ja Kalteva torni kolmosessa. Toistan, Peh-”
Bladis saattoi kyllästyä. “Matorania, tanopää, puhutko sitä?” hän ärjyi suu vaahdoten. Paaco säpsähti todellisuuteen.
“… älä nyt noin huuda, sattuu päähän. Snowie 1, Jake 2 ja Gekko 3.”
“Onko vartio määritetty?” Same kysyi.

“Angorangerit”, Paaco vastasi.
“Angorangerit”, Same sanoi.
“Angorangerit”, Paaco varmisti.
“Angorangerit”, Same kyseenalaisti. “Oletko ihan varma.”
Paaco kohautti olkiaan. “Tuntui hyvältä idealta. Jos joku noista kolmesta yrittää pakoon… mitä en kyllä henk.koht. usko, tulee kyllä turpaan aika rankasti.”
Same osoitti erimielisyytensä pelkillä silmillään. “Jos joku heistä kolmesta yrittää pakoon, kuulustelutilojen aula räjähtää sateenkaaren väreissä.”
“Yritä itse sanoa ei niille trikoopuvuille”, Paaco hekotti. Hänen katseensa jumittui taukotilan takapöytään. “Uuh, donitseja.”

Vihreä toa singahti leivonnaisia kohti vielä nopeammalla vauhdilla kuin oli singahtanut sisään taukotilaan. Keskustelu oli käytännössä sitten siinä.
Tai ei ihan vielä. Jokin syttyi Paacon silmissä ja tämä nosti yhden sormen pystyyn kääntyen kollegojaan kohti.

Paacon suu yritti puhua. “Mmmmf mmmf mmf”. Donitsit olivat eri mieltä lopputuloksesta.
“Aiiivan”, Bladis vastasi.
Uusi yritys. “Mfffiten jakaudummmfe?”
“Minä ja Bladis otamme Snowien. Sinä ja Make Jaken.”
“… entä Gekko?” Make kysyi yhtäkkiä.
“Aiheellinen kysymys”, Bladis pohti. “Se kaveri ei ole hirveän puhelias. Tiedä sitten miten siitä saa mitään irti.
Valkoinen selakhilaani hieroi leukaansa mietteliäänä. “Älkää huoliko. Luulen, että asia on hoidossa.”
Tämä kryptinen kommentti oli tarpeeksi katkaisemaan keskustelun.

Make tarttui taukohuoneen ovenkahvaan valmiina poistumaan. Hänen toimintansa katkesi kuitenkin valkomustan käden laskeutuessa olalleen. Make vilkaisi kysyvästi taakseen nähden vieressään vakavailmeisen Samen.
“Oletko nyt varma tästä?” Same tiedusteli melko vakavamielisesti kollegansa mietteitä tulevasta kuulustelusta.
“Enköhän.”
Maken ailahtelevainen äänensävy ei vakuuttanut Samea. Selakhilaani kääntyi hieman lähemmäs
“Yritä pitää mielessäsi, että nyt ei ole kyseessä mikään iloinen kaakaohetki. Tässä otetaan nyt selville se henkilö, joka petti luottamuksemme. Ja jonka toimet edesauttoivat monen viattoman kuolemaa. Nyt ei ole tilaa tunteilulle.”

Samen sanat saivat Maken ilmeen vakavoitumaan. Vielä pienen hetken ajan Make tuntui melkein epäröivän, mutta lopulta nyökkäsi vaimean päättäväisesti. Same nyökkäsi takaisin. Make oli jo astumassa ulos huoneesta, kun pyörätuolilleen kavunnut Bladis nosti kätensä.
“Top tykkänään!” skakdi julisti matalasti, “Ette kai vain unohtaneet yhtä tärkeää asiaa?”

Same huokaisi. “Onko meidän pakko tehdä tämä joka ikinen kerta?”
Bladis hymähti mahdisti kaivaen esiin kolme mustaa esinettä ja sitten ojentaen kätensä kolmen muun moderaattorin ulottuville. Paaco, Same ja Make kaivoivat vuorollaan Bladiksen koukistettujen sormien välistä mustat, hieman ylisuuret mutta miehekkäät taitellut aurinkolasit. Yksi kerrallaan jokainen mode aukaisi sangat ja asetti lasit naamalleen. Suuri hetki oli pian käsillä.

“Noniin”, Bladis valmistui. Hän hengitti syvään, ja avasi suunsa:
“Oli petturi kuka hyvänsä, kokeneena pyssymiehenä voin todeta, että…luotin häneen.”

“Kuulustelun tunnelma tulee olemaan…” Same pudisti päätään haudaten kasvonsa kätensä suojiin, “…yhtä kireä kuin otsanauhani…”

“Tästä petturiehdokkaat eivät… pidättäydykään pois helpolla” Paaco totesi itsevarmana.

Makella kesti hetkensä keksiä jotain sanottavaa.
“Olen metsästänyt petturia kynsin ja hampain, mutta nyt myös… lasittunein katsein…”

“…”

“…”

“…olet häpäissyt Lasit”, Bladis totesi järkyttyneenä.