Pesävuori

Kylmä viima puhalsi lumihiutaleita agentin visiirille. Musta visiiri suojasi nazorakin silmiä viimalta ja lumelta, mutta näkyvyys oli silti huono. Tumman nazorakin hengitys höyrysi tuulessa, joka kuljetti sen pian pois.
Agentti nousi varovasti jäisessä kivikkoista. Hän vilkaisi taakseen varmistaakseen, ettei hänen parinsa ollut liukastunut tai eksynyt lumimyrskyssä. Heidät oli pistetty haravoimaan vuoren luoteen ja lännen välisiä rinteitä ja nyt he olivat pienessä rotkossa rinteen alla. Tuuli oli kerryttänyt kinoksia rotkon pohjalle ja agentit joutuivat välillä kahlaamaan lumessa reisiä myöten.

Agentti huokaisi visiirinsä takana. Hän oli aivan jäässä haarniskansa alla ja hän hytisi. Musta nazorak ei ymmärtänyt, miten Tukikohdassa asuvat nazorakit saattoivat elää ikuisen lumen keskellä.
”Näkyykö mitään!?” kuului agentin parin huuto, joka vaimeni tuulessa.
”Tutkin vielä rotkon pään!”
Nazorak jatkoi eteenpäin, jolloin rotkon seinämät alkoivat lähestyä toisiaan ja kulkuväylä käymään yhä ahtaammaksi. Rotkon päätyseinä näkyi jo, mutta sen edessä oli iso lumikasa.
Agentti ei ollut mielissään tästä työstä. Etsinnät vuorella olivat jatkuneet jo viikkoja, eikä muutamaa ruumista oltu vielä löydetty. Vuoren jatkuvat lumisateet alkoivat jo kyllästyttämään agenttia.

Nazorak onnistui kahlaamaan peräseinän luokse. Hän ei vieläkään ollut löytänyt lumessa mitään erikoista. Tumma agentti kääntyi vielä seinämän vieressä olevan lumikinoksen luo ja alkoi kaivamaan sitä taitettavalla lapiollaan. Agentti ei uskonut löytävänsä täältäkään mitään.

Kunnes lapio osui johonkin kovaan.

Nazorak pysähtyi. Hän laskeutui lumeen polvilleen ja alkoi varovaisesti kaivamaa kinoksia käsillään.
”Taisin löytää jotain!”

Agentin pari saapui hänen luokseen, kun torakka oli juuri saanut siirrettyä lumen löytönsä päältä.


Lumesta pilkisti esiin käsi.

Pesävuori, Vuoritukikohta

Nazorak katsoi harmaaseen kaukaisuuteen. Tai ainakin näytti katsovan. Päivä oli kääntymässä illaksi, mutta sitä ei erottanut lumimyrskyn läpi.
Vaikkei vartija edes pystynyt sitä muutenkaan näkemään.

Ruskea nazorak seisoi Vuoritukikohdan kielekkeen laidalla. Hänen väritystään ei olisi saattanut uskoa ruskeaksi, koska suoraan häntä kasvoihin puhaltava tuuli oli peittänyt vartijan lumeen ja jäähän. Hän puristi kankeissa käsissään puista pistimen vartta.
Nazorak ikävöi todella paljon karvahattuaan. Tiedustelupalvelun agenttien otettua tukikohdan johto käsiinsä, vanhoilta vartijoilta oltiin otettu heidän takkinsa ja kiväärinsä, jotka Vuoritukikohdan entinen johtaja oli heille antanut. Vartija ikävöi myös todella paljon valkeaa tiedemiestä.
Nazorakin silmäluomet olivat jäässä, eikä hän uskaltanut räpäyttää niitä, etteivät ne jäätyisi kiinni. Hänen eripituisista hampaista ja tuntosarvista roikkui jääpuikkoja. Vartija kyllä tiesi miksi hänet oli käsketty seisomaan liikkumatta ja tuijottamaan kaukaisuuteen, jonne hän ei edes nähnyt. PST halusi näyttää tukikohdan asukeille, kuka loppupelissä oli pomo.
Ja sen se oli tehnyt hyvin.

Vartija nielaisi vaivalloisesti kuivaa kurkkuaan. Hän taivutti jäistä kaulaansa alaspäin. Suuren kalliokielekkeen, jonka päälle paikan rakennukset oli perustettu, alla oleva rinne näkyi vain vaivoin. Mutta torakan ei tarvinnut siristellä silmiään, koska tiesi, mitä siellä oli.

Kymmenittäin vuorella asuneiden nazorakien ruumiita virui puoliksi hautautuneina kinoksiin.
Kapteeni Puhtaus oli itse henkilökohtaisesti teloittanut monia tukikohdan mekaanikkoja, epäiltyinä Imperiumin vastaisesta toiminnasta tai vain pelkkänä varoittavana esimerkkinä. Sen jälkeen ruumiit oli heitetty kallionkielekkeen laidalta alas. Tulevan talven jatkuvat lumimyrskyt ja vuorella elävät raadonsyöjärahit kyllä ennen pitkää piilottaisivat todisteet tapahtuneesta.

Mutta nyt nazorak kuuli etäisesti voimistuvan äänen, joka erottui tuulesta. Vartija käänsi kohmeista päätään hitaasti vasemmalle, jolloin lumi hänen päältään varisi. Tuiskusta alkoi erottua tumma kohde. Musta armeijatason helikopteri lähestyi tukikohdan helikopterialustaa. Mekaaniset hyönteisjalat kolahtivat jäiselle betonille ja samalla hetkellä ilma-aluksen liukuovet aukaistiin. Kuusi visiiripäistä nazorakia laskeutuivat ulos. Neljä heistä kantoi mukanaan jotakin pitkää, kahvoilla varusteltua säkkiä. Helikopterin propellit alkoivat hidastua kunnes kolme siivekettä lukittuivat toistensa päälle tilan säästämiseksi. Agentit ohittivat vartijan ja raahasivat säkin betoniportaat ylös ja menivät sisään työpajarakennukseen.

Nazorakvartija jäi taas yksin. Hetken ajan hän kuuli taas vain tuulen. Hän muisteli vielä kuukauden takaisia aikoja, kun kaikki Vuoritukikohdalla oli suhteellisen leppoista. Vartija tiesi omasta kokemuksestaan, että tällaisina hämärinä myrskyiltoina saattoi kaukaa vuoren ylärinteiltä kuulla jonkin muinaisen pedon ulvontaa. Ulvontaa, joka muistutti hohotusta.
Puolijäässä olevan nazorakin ajatukset keskeytyivät, kun hän kuuli askelia takanaan. Toinen pistintä kantava torakka oli ilmestynyt hänen vierelleen.
”Vahdin vaihto!” toinen vartija huusi tuulen yli.

Tämä oli mukava uutinen. Ruskea nazorak olisi halunnut kiittää, mutta hänen suunsa oli liian jäätynyt auetakseen. Hän sai kuitenkin päällään tehtyä hitaan liikkeen, jota vain tarkasti katsottuna saattoi pitää nyökkäyksenä. Kohmeinen vartija liikutti hitaasti jalkojaan, jotka rasahtivat irti jäisestä maasta. Hän aloitti hitaan kävelemisen kohti päärakennuksen ovea.

Paksu rautaovi sulkeutui mekaanisen sihahduksen ja kolahduksen saattelemana. Ihana lämpö huokui jäistä nazorakia vastaan.
Jäinen vartija oli saapunut päärakennuksen aulaan. Suoraan ovea vastapäätä alkoivat metalliset ritiläportaat, jotka veivät tornimaisen rakennuksen ylempiin kerroksiin ja nukkumatiloihin. Portaiden oikealla puolella aukeni ovi ruokailutiloihin. Laattalattialla kierteli mustia johtoja ja piuhoja portaikon alle sijoitettuun suureen generaattoriin, joka tuotti sähköä rakennuksen tarpeisiin.

Ruskea nazorak käänsi varovasti päätään. Oli ruoka-aika. Hän alkoi laahustamaan ruokailutilan sisäänkäyntiä kohti. Aukinaisen oven molemmilla puolilla seisseet, aseistautuneet mustat agentit katsoivat tukikohdan entistä järjestyksenpitäjää alaspäin visiiriensä takaa. Jäätynyt vartija ei tosin heistä välittänyt. Hän halusi nyt vain ison lasin kuumaa vettä.

Vuoritukikohta oli alkujaan noin yhdeksän kuukautta sitten perustettu sotilastukikohdaksi vartioimaan vuorella tapahtuvaa liikehdintää. Tukikohdan perustuksiksi valitun kallionkielekkeen rajallisen tilan takia päärakennus oli täytynyt rakentaa tornimaiseksi. Sen vuoksi rakennuksen sisätiloissa oli päädytty hieman erikoisiin ratkaisuihin.
Ruokailutila oli korkea huone. Se oli oikeastaan korkeampi kuin leveämpi. Tilaan saapuessa katsojasta saattoi näyttää, kuin ensimmäisen ja toisen kerroksen välinen katto olisi purettu. Ruokailutilaa oli hankittu lisää rakentamalla katonrajaan aidattu parvi. Katosta roikkuvat vanhat hehkulamput saivat tilan lattian ja seinät näyttämään keltaisilta kelmeällä valoillaan.

Korkea tila oli täynnä ensimmäistä kertaa seitsemään kuukauteen mekaanikkojen rauhaisan yksinelon jälkeen. Huoneen ovenpuoleiselta seinustalta oman ruokavatinsa ja vesilasinsa hakenut vartija siristeli silmiään auki. Tiedustelupalvelun väki ja johtohenkilöt olivat asettuneet illallistamaan parvelle. Vuoritukikohdan asukkaat taas istuivat yhdessä rykelmässä huoneen keskellä olevien pöytien ääressä.
Ruskean nazovartijan katse siirtyi huoneen sivuille. Mustat agentit seisoivat huoneen jokaisella seinustalla vartioiden työläisiä. He olivat Tiedustelupalvelun jatkuvan tarkkailun alaisina.

Vartija käveli pöytärivien luokse ja istuutui tyhjänä olevan pöydän reunaan. Hänen vasemmalla puolellaan toisessa pöydässä istui kolmikko mekaanikkoja, jotka tökkivät ja pyörittelivät ruokahaluttoman näköisinä lautasillaan olevaa vihreää massaa lastamaisilla ruokavälineillään. Yksi heistä nojasi päätään nyrkkiinsä ja huokaisi. Sitten nazorak lausui hiljaa tovereilleen:
“Olemme jo kohta kuukauden kököttäneet toimettomina. En uskonut sanovani tätä, mutta haluaisin jo päästä tekemään jotakin.”
Pöydän toisella puolella istuva, pitkähkö nazorak kaapaisi vihreää mössöä lastallaan, vain nostaakseen sen ilmaan ja tiputtaakseen takaisin lautaselle. “Tiedustelupalvelu haluaa pitää meidät tiukasti valvonnassa ja poissa tieltä, kunnes tutkimukset ovat ohi. He varmasti haluavat varmistaa, ettemme yritä tehdä mitään laitonta tai vastaavaa.”
Nyrkkiinsä nojaavan mekaanikon vieressä istunut nazorak kumartui hieman lähemmäksi toisia. “Agenttijepet ovat jatkuvasti kyselleet Jäätutkijan olinpaikasta. Mitäs luulette, mihin laittomuuteen pomomme on syyllistynyt?” hän kuiskasi.

Kolmikosta pisin pudotti ruokailuvälineensä lautaselle ja risti molemmat käsiparinsa rinnalleen. “En tiedä. Jotain todella vakavaa sen on täytynyt olla. Olin silloin paikalla, kun tiedemies rymisteli sen viisikon kanssa rakennushalliin ja pakeni ilmatyynyaluksella-”

Kolmikko vaikeni äkisti, kun mustaan haarniskaan sonnustautunut agentti käveli pöytärivien välissä heitä kohti. Konetuliasetta pitelevä nazorak pysähtyi hetkeksi kolmikon taakse, mutta jatkoi sitten matkaa kun nämä eivät pukahtaneetkaan.
Visiirinaaman loitottua kauemmaksi pitkä mekaanikko kumartui lähemmäksi pöydän toisella puolella istuvia kavereitaan.
“Kuukausi sitten täällä asui viitisenkymmentä mekaanikkoa ja tusina vartijoita. Saimme elää suhteellisen vapaasti 273:n johtaessa. PST:n tultua meitä työläisiä on enää kolmekymmentäyksi ja vanhoja vartijoita neljä…”
Hän piti pienen tauon ja madalsi ääntään vielä entisestään. Toisten piti melkein lukea hänen sanansa nazorakin suulta.

“Minä luulen, että tätä menoa yksikään meistä ei säily hengissä…”

“He lähtevät tänään.”
Mekaanikot kääntyivät nopeasti katsomaan oikealle. Viereiseen pöytään istuutunut vartija oli kuunnellut hiljaa työläisten keskustelua.
Vartija tarttui tarjottimellaan höyryävään lasiin vettä. Hän kohotti sen päänsä päälle ja antoi kallistua niin, että vesi valui ohuena virtana päälleen. Lumi- ja jääpeite oli jo osittain sulanut pois hänen kasvoiltaan. Kuuma vesi kuitenkin sulatti ja irrotti viimeiset jääliuskat hänen ohimoiltaan. Nazorakin hampaista roikkuneet puikot napsahtivat poikki ja tippuivat pöydälle, paljastean ruskean torakan Imperiumin kauneusihanteiden kannalta rumasti eripituisiksi kasvaneet hampaat. Aiemmin muhkeasta karvalakista tunnistettu vartija 2832 laski lasin pöydälle.
”Agentit ovat koonneet tavaroitaan ja kalustoaan koko päivän. He lähtevät tänä yönä.”

Musta kassi laskettiin varovasti metalliselle pöydälle. Vetoketju vedettiin auki hitaasti niin, että katon putkilampun kylmän valkoinen valo valaisi kassin sisällön. Mustat kasvot kumartuivat pöydän ylle. Kapteeni 666 seurasi jadenvihreillä silmillään, kun pöydän ympärillä häärivät agentit aukoivat mustaa, pitkulaista kassia. Lopulta kassin reunat oli levitetty auki niin, että sen sisältö näkyi kokonaisuudessaan. Kapteeni raapi leukaansa.

Pöydällä makasi nyt nazorakin ruumis.
666 mittaili katseellaan ruumista päästä jalkoihin. Se ei ollut säilynyt aivan kokonaisena. Pää huusi tuntosarvien poissaoloa. Vasemman puolimmaisesta kädestä puuttui suurin osa sormista, oikean puoleisesta taas koko kämmen. Oikea jalka oli täynnä halkeamia ja se oli vääntynyt ympäri lantiosta. Vatsan repeytyneistä kitiinilevyistä saattoi päätellä, että nazorakin ruumis oli jossain välissä taittunut kaksinkerroin.
Jäisestä ruumiista saattoi vielä erottaa torsoa joskus peittäneen vaatteen tummia riekaleita.

”Kapteeni. Yritimme irrottaa ruumiin mahdollisimman hellävaraisesti, mutta se oli jäätynyt kiinni kallioon. Suurin osa kehon vahingoista on kuitenkin varmaan tullut kuollessa”, musta torakka sanoi Imperiumin keulakuvalle ja ihannenazorakille.
666:n katse palasi vainajan päähän. Pää oli kääntyneenä vasemmalle niin, ettei Kapteeni Puhtaus nähnyt nazorakin kasvoja kunnolla tältä puolelta pöytää.

666 tuhahti. Hän ojensi kätensä ja tarttui haarniskoiduilla sormillaan riuskasti ruumiin leukaperistä. Kuului jäinen rasahdus, kun 666 väänsi päätä väkivalloin. Agentit säpsähtivät. He melkein luulivat että Kapteeni yritti tarkoituksella vahingoittaa tutkimusaineistoa. Jäätyneet kaulalevyt rasahtelivat muutaman kerran, ennen kuin 666 sai vainajan pään katsomaan itseensä päin.
Ruumiin kasvot olivat jotenkuten tunnistettavissa. Pää oli litistynyt aavistuksen verran törmätessään pudotuksessa johonkin. Suusta puuttui hammas. Vihreät silmät tuijottivat vainajan omia. Ruumiin silmät olivat mustat ja tyhjät.

Pideltyään vainajan päätä hetken hän hymähti. 666 päästi irti kalmosta, jolloin ruumiin takaraivo jysähti takaisin pöydälle.
”Hah! Typerys itse”, musta sotilas sanoi ja hymyili. Ruumis oli tunnistettu. ”Hän sai maksaa idiotismistaan karvaan hinnan.”
Kapteeni 666 käveli huoneen laidalle ja poimi mustan viittansa, jonka oli laskenut sivupöydälle.
”Pistäkää pillit ja kalmot pussiin. Tehtävänne on tehty!” hän ilmoitti sitoessaan viittaa harteilleen. Agentit ottivat asennon ja alkoivat sen jälkeen käärimään nazorakin jäänteitä uudelleen pakettiin.

Mustahaarniskainen supersotilas astui ulos huoneesta pitkälle käytävälle. Sinisenharmaalla käytävällä oli vilskettä. Tummakuorisia nazorakeja käveli sisään ja ulos käytävän ovista eri huoneisiin. Suurin osa torakoista kantoi pienemmistä huoneista ulos teknisiä laitteita ja muita esineitä. Agentit kiikuttivat laitteistoa käytävän päähän, josta he veivät ne rakennushalliin. Kapteeni 666 taas ei seurannut agentteja sinne. Hän asteli metallisen ulko-oven luo ja painoi terävällä kynnellään paneelia oven vieressä. Raskaat ovet aukesivat ja päästivät lumituiskun lyömään Puhtautta silmiin. Nazoraksoturi vastusti viimaa ja marssi ulos.

Tuuli hulmutti suuren nazoraklaisen sotasankarin viittaa. Oli tullut jo täysin pimeä, mutta lumimyrsky ei ollut lakannut. Rakennusten seinissä olevat valaisimet ja katulamput olivat syttyneet ja valaisivat arktista pimeyttä.
666 laskeutui työpajarakennuksen betonisia portaita. Hän vilkaisi ilmeettömästi ulkona työskenteleviä nazorakeja.
Tukikohdan työläisistä vain Jääpartion annettiin jatkaa töitään, koska Tiedustelupalvelun väki ei alentunut lumenluontiin. Kylmissään värisevät ruskeakuoriset torakat aukoivat rakennuksia yhdistäviä polkuja lunta lapion ja kolia käyttäen. Rapujaloilla varustetut, punaiset lumilingot suihkuttivat valkoista puuterilunta ympäröiviin kinoksiin.

Työläiset huomasivat mustan nazorakin ja alkoivat hiljaa supista keskenään. Suuri Imperiumin sotasankari herätti huomiota haarniskassaan ja kilvellään. 666 ei katseista välittänyt. Päärakennuksen puolipallomaisen yläkerroksenikkunoista kajasti valoa.

Lasinen pinta kilahti toista vasten. Ruskea käsi kallisti neliskulmaista lasipulloa, jolloin kirkkaan ruskea neste valui pullosta lasiin. Pullo laskettiin pöydälle. Ei aikaakaan kun lasi nostettiin hampaikkaalle suulle ja lasi tyhjeni.

273 laski tyhjän viskilasin pöydälle ja röyhtäisi. Hän istui leveästi epäryhdikkäässä asennossa vanhalla sohvalla. Niin epäryhdikkäässä, että laskettiin jo makoilemiseksi.

Pöytä, jolla viskilasi makasi ja sohva, millä tiedemies makasi sijaitsivat päärakennuksen vanhassa upseeritilassa. Huoneen oikealla seinustalla koreili kaksi suurta karttaa Saaresta itsestään, sekä tarkempi kartta Pesävuoren alueesta. Huoneen vasemmalle puolelle taas oli kasattu iso tietokonenäyttö, pitkä näppäimistö ja radiolaitteisto. Tilan pääty oli puoliympyrämäinen uloke tornin ulkoseinästä ulospäin, joka osoitti kohti koillista. Kaarevassa päätyseinässä oli useita leveitä ikkunoita, jotka itsekin muodostivat melkein puoliympyrän.

Pöydälle asetetusta, vanhasta gramofonista soi steltiläinen peikko-ooppera. Vaalean ruskea nazorak katseli ympäröivää huonetta ankean näköisenä. Huoneen oikea nurkkaus, jolla sohvakalusto sijaitsi, oli yritetty tapetoida beigen ruskealla tapetilla viihtyisämmäksi. Tiedemiehestä siinä oltiin onnistuttu surkeasti. Vihreät silmät kiertelivät tilaa. Lopulta ne pysähtyivät huoneen päädyssä olevaan flyygeliin.
Millä ihmeellä tuo on edes saatu tänne ylös…
Ainoat asiat joista hän huoneessa piti, olivat pöydällä olevat viskipullo ja gramofoni. Ne olivat harvoja asioita työpapereidensa lisäksi jotka hän oli saanut tuotua vuorelle. 273 päätti kaataa lasiinsa lisää alkoholipitoista juomaa.

Ruskea tiedemies oli kärsinyt kroonisesta huonosta tuulesta siitä lähtien, kun oli ensikertaa saanut kuulla alennuksestaan nykyiseen arvoonsa. Hänet oltiin nakitettu Vuoritukikohdan johtoon byrokraattisista syistä, koska paikalle tarvittiin uusi johtaja tyhjää sarjanumeroa täyttämään.

Uusi 273 huokaisi syvään ja nojasi päänsä nahkaisen sohvan selkänojaa vasten.
Tämä on niiiiin perin väärin! Raadoin monia vuosia rivitiedemiehenä, ennen kuin sain mahdollisuuden suorittaa Tutkija-tutkinnon. Opiskelin ja tein tutkimustyötä pitkään, kunnes sain arvostetun Kauppatieteiden tutkijan tittelin. Sain omat työtilat sekä ruhtinaallisen tutkimusmäärärahan. Jopa muutaman avustajankin. Vapaa-aikani saatoin käydä lasillisella kollegojeni kanssa siellä viihtyisällä upseeristoklubilla…
Kauppatieteiden tutkija otti välissä taas ryypyn lasistaan. Mutta nyt! Nyt olen jumissa täällä karzahnin vuorella! Täällä on kylmää, ankeaa ja yksinäistä. Pesäänkin pääsen vain harvoin…

Hän paransi ryhtiään sen verran katsoakseen olkansa yli, että saattoi nähdä huoneen päädyn ikkunasta ulos. Lumituisku yltyi entisestään.
Kyllä muiden tiedemiesten kelpaa. Heillä on omat tilavat huoneensa ja pajansa. Kuten vaikkapa sillä johtavalla tutkijalla… hmm, Päätutkijako hänen tittelinsä oli? Kyllä. Hänellä on varmaan kokonainen siipi rakennettu Pesän sisimpiin osiin.

273 pyöritteli kädessään lasia. Tilkka nestettä pyöri lasin pohjalla, yrittäen sopeutua liikkuvaan tilaan.
Noh, ei minun onneksi tarvitse oleskella noiden likaisten ja sivistymättömien työläisten kanssa. Siitä ei muuten tilanne pahene.

Kauppatieteiden tutkija 273:n ajatukset keskeytyvät, kun ovi kolahti. Häntä vastapäiseltä seinältä sisään rymisteli Kapteeni 666.
”Hyviä uutisia! Agenttitolvanat löysivät tänään viimein muutakin kuin ilmaan jäätyneitä nivwkeja.”
273 ei näyttänyt ilahtuvan mahtailevan supersotilaan ilmestyksestä. Hän kaatoi lisää juomaa lasiinsa. Tai olisi kaatanut, ellei musta koura olisi napannut sitä hänen kädestään. 666 kohotti pullon ronskisti suulleen. Tiedemies tyytyi vain heittämään ikävän katseen supersotilaan selkään. Päin naamaa hän ei uskaltanut, koska olisi hyvinkin voinut menettää päänsä.

”Tutkimukset on päätetty lopettaa. Pesän Sisäinen Tiedustelu on pistänyt välineistönsä kasaan ja varmistanut 007:n asetilauksen. Tunnin kuluessa ilma-alus vie meidät takaisin Pesään ja sinä saat tämän vihoviimeisen muakankolon itsellesi”, 666 sanoi ja laski viskipullon pianon päälle.

Terve menoa, ruskea tieteilijä ajatteli. Hänen ryhtinsä rapistui entisestään sohvalla.
“Huomaan, että nautit olostasi. Oletan, että pidät uudesta työstäsi uutena… jäätutkijana, arvoisa 273.”
”Olen Kauppatieteiden tutkija.”
666 hymähti. “Kauppatieteet ovat turhuutta. Meidän ei ole tarkoitus käydä kauppaa, vaan me otamme, mitä tarvitsemme – ja mitä haluamme. Aivan kuten sinä haluat tämän työn.”
273 huokaisi, ”Miksei tätä paikkaa voitu lakkauttaa? Ei täällä ole edes tiedemiestä jonka tarvitsee tutkia lämmön puutetta kuono lämpömittarissa kiinni!”
”Arkkiagentti haluaa pitää vaarallisen aineksen kasassa ja eristyksissä Pesän työläisistä. Hän ei kaiketi halua huhujen tämän paikan tapahtumista leviävän. PST toivoo, että hiljalleen ja ajan myötä mekaanikkojen sanaiset arkut aukeavat ja lipsauttavat tietoja siitä, mitä me emme vielä saaneet selville. Ja siihen saakka, sinä leikit Vuoren Jäätutkijaa ja pidät yllä kuria ja kulissia.”

Tiedemies oli sanomassa tähän jotakin, mutta sitten kommunikaattori Kapteenin vyöllä piippasi. 666 nosti Zokia-merkkisen laitteen päänsä tasalle ja veti puhelimen päässä olevan antennin ylös.
”Niin?” 666 vastasi osoittamatta erityistä mielenkiintoa soittajalle.
”Kapteeni. Saimme viestin että Leppäkerttu on saapumassa laskeutumispaikkaan tunnin kuluttua.”

666:n suu vääntyi hymyyn, ”Hyvä. Aloittakaa joukkojen ja tavaran siirto kohtaamispaikkaan.”
Kapteeni painoi punaista nappia ja puhelu katkesi. Hän nappasi pullon flyygelin päältä ja otti taas hörpyn.
”Hyvästi, Tutkija 273! Emme todennäköisesti tapaa enää”, hän huudahti marssiessaan huoneen ovelle.
Tiedemies suoristautui ensimäistä kertaa melkein tuntiin. ”Hei! Se pul-”
Ovi jysähti kiinni.
273 tuijotti hetken ovea. Sitten hän lysähti jälleen makaamaan sohvan selkänojaa vasten. Päivä ei tästä pahenisi.

Mustat nazorakit juoksentelivat ripeästi mutta järjestelmällisesti ympäri suurta rakennushallia. Suikkapäinen agentti huuteli megafoniin ohjeita katonrajassa olevalla sillalla. Kasvonsa peittäneet nazorakit kantoivat vielä viimeisiä tavaroita, laatikoita ja varusteita hallin perällä odottaviin pitkulaisiin aluksiin. Ilmatyynyalusten kansille oli kasattu riveittäin Imperiumin ja Tiedustelupalvelun logoilla varustettuja laatikoita, jotka oli kiinnitetty tukevasti toisiinsa remmeillä.

666 saapui hallin reunalle. Kaikki näytti alkavan olevan valmista. Ruskeaa nazorakia talutettiin toiseen ja mustaa ruumiskassia toiseen alukseen. Ilmatyynyalusten moottorit humisivat.
Kapteeni Puhtaus juoksi etummaisena olevan kulkuvälineen luo ja kiipesi sen kannelle. Miehistö teki kunniaa, kun 666 asteli ohjaamoon.
”Noniin. Älkää sitten kolhiko näitä. Arkkiagentti pulitti aluksista sievoisen summan.”

Aluksen kannella seissyt agentti heilautti kättään merkiksi. Hallin ulkoseinällä odottanut torakka nyökkäsi ja painoi vinssiä laskuoven vieressä. Vinssi alkoi pyörittämään oven yläpäähän asti yltävää kettinkiä ja ovi alkoi nousta. Mitä enemmän hallin ovi nousi, sitä enemmän ulkoa puhaltava tuuli toi lunta sisään.
Käynnissä jyrisevät ilmatyynyalukset sytyttivät ajovalonsa. Ne leijuivat yksi toisensa jälkeen pimeään myrsky-yöhön. Ulkona niiden letkaan yhtyivät ulkona odottaneet alukset, jotka oli parkkeerattu työpajan taakse tilasyistä. 18 kulkupelin letka laskeutui suuren kalliokielekkeen vasenta reunaa alas loivemmalle rinteelle. Tykkitornein varustetut leijualukset laskeutuivat aluksi rinteitä varovasti alas. Heidän onnekseen ajoneuvot oli tehty pärjäämään lumisessa maastossa.

Lumimyrsky ujelsi, kun saattueen ainoa ruskea nazorak istui aluksen kannella laatikon päällä ja katsoi kuinka ylempänä Vuoritukikohdan valot loittonivat.

Ilmatyynyalusten jono kääntyi lopulta oikealle ja alkoi kipuamaan loivia mäkiä ylös kohti luodetta. Lopulta se saapui kohtaamispaikalle: ennen kallionrinnettä aukeni suurempi tasainen alue. Lumikenttää valaisivat valonheittimet, jotka etukäteen paikalle moottorikelkoilla ajaneet agentit olivat asettaneet.
Lumi pöllysi, kun melkein kaksikymmentä tankista käyvää alusta muodostivat rivin jyrkän pudotuksen ja kiviseinämän väliin. Kansilla seisovat nazorakit yrittivät huutaa tuulen yli kelkkojensa päällä odottaville agenteille.
666 istui kädet puuskassa aluksen ohjaamossa. Hän katsoi punaisena hehkuvaa näyttöä koelaudassa. Kello oli kaksi yöllä. Supersotilas ei pitänyt odottelemisesta. Hän nousi ylös seinästä taitettavasta tuolilta ja käveli ohjaamon ovelle. Hän painoi kahvan alas ja työnsi ovea. Hänen täytyi työntää ovea koko painollaan, koska myrsky pisti vastaan.

Lopulta Kapteeni sai työnnettyä oven auki ja hän astui ulos. Tuuli lepatutti hänen tummaa viittaansa. Jaden vihreät silmät yrittivät siristellen etsiä tuiskuavalta yötaivaalta jotakin.

Ja pian hän löysikin sen. Jotain isoa lähestyi vuorenrinnettä. Agentit käänsivät muutaman kohdevaloista sitä kohti. Yksi valokeiloista osui Pyhään heptagramiin.
Suuri ilma-alus työntyi myrskyseinämän läpi kohti laskeutumispaikkaa. Lumeen laskeutuneet agentit viittoilivat ja ohjastivat sen laskeutumista. Tuisku sai aluksen välillä vavahtelemaan ja poikkeamaan kurssistaan, mutta lopulta se osui oikealle kohdalle. Aluksen pohjasta erottui liikettä. Jotain mustaa tippui alas. Lukuisten ketjujen päissä olevia ankkureita jysähti lumiseen kallioon. Monet agentit riensivät tarttumaan niihin. He kiinnittävät ne tukevammin maahan ja ilmalaiva alkoi laskeutua.

Leppäkerttu ei ollut Tiedustelupalvelun tiedustelukone eikä Ilmavoimien pommikone, vaan PST oli saanut sen Pesäasiaministeriöltä lainaan. Punaharmaa rahtizeppeliini oli tarkoitettu erinäisten sotakaluston ja ajoneuvojen siirtämiseen paikasta toiseen.

Leppäkerttu leijui nyt jyrkänteen reunalla. Kumean kolahduksen ja mäntien surinan saattelemana aluksen pohja aukesi ja työntyi maata kohti rampiksi. Kirkas keltainen valo laskeutui lumikinoksiin. Ilmatyynyalukset alkoivat välittömästi työntymään sisään jättimäiseen lentokoneeseen. Moottorikelkat pärisivät, kun niiden ajurit ajoivat viimeisinä metallista ramppia ylös.

Ankkurit nostettiin taas ylös. Vuoren rinne hiljeni.

Leppäkerttu

”Ääää!”
Juippi kaatui kivuliaasti metalliselle lattialle. Visiiripäinen nazorak lukitsi kalterioven hänen takanaan.
2905 kompuroi välittömästi ylös. Hän syöksyi takomaan kaltereita käsillään. ”Hei! Minne minut viedään! Haluan kuulla oikeuteni!”
Oven toisella puolella seisova agentti tuhahti. ”Jollet ole sattunut huomaamaan, olet syntynyt Nazorakein Imperiumiin. Sinulla ei ole oikeuksia.”
Mekaanikko oli hetken hiljaa.
”Ai niiin…”

Molemmat hieman eriväriset nazorakit tunsivat aluksen tärähtävän. Ilmalaiva nousi taas korkeammalle.
Agentti painoi ohimoillaan olevaa mikrofonilla varustettua kuulokkeita, joihin visiiri oli kiinnitetty.
”Vanki on sellissään. Kuuntelen.”
Agentti oli hetken aikaa kuunnellen ohjeitaan. Sitten sanaa sanomatta hän lähti kävelemään selliosaston käytävää poispäin.

”No perhana…” Juippi totesi itsekseen. Hän istahti sellinsä metalliselle lattialle. Tässäkään vankihuoneessa ei ollut muuta kuin oikealla sivulla oleva nukkumiskapseli. Joidenkin seinien metallilevyjen välistä pilkotti johtoja ja putkia, samoin käytävän puoleisella seinällä. Höyry kohisi jossakin putkessa.
2905 nojasi leukansa kämmenpohjaansa. Vaikutti siltä, että kitiinisen pikkurikollisen ura oli tullut päätökseensä.
Äsh. Lakunazot hoitavat työnsä tiukemmin kuin luulin. Lahjominen ei tehoa heihin.
Juipin katse kiertelin sellin kulmissa.
Vuoritukikohta oli ollut Juipille, niin kuin monille muillekin paikan mekaanikoille, melkein oma koti yhdeksän kuukautta. Nyt pakollinen lähteminen sieltä tuntui nazorakista yllättävän raskaalta.

Oispa kaljaa, alkoholisti mietti haikeana. Hän oli ollut pakostakin muutaman päivän selvin päin, sillä häntä oli pidetty muutaman päivän eri sellissä, kuin missä yleensä lusi. Mekaanikon salakätkö sijaitsi hänen vakioputkansa lattialevyn alla.

Ja taskumattinikin on jossakin hukassa. Voi kurjuutta.
Lopulta nazorakin aatteet siirtyivät muuhunkin kuin maallisiin asioihin. Ja missähän se 273:kin on. Siitä on kauan kun viimeksi sitä näin… Onkohan kuollut…

Juippi nousi hitaasti seisomaan. Hän käveli kalterioven eteen ja vilkuili käytävän molempiin suuntiin. Kettään vartijaa ei näkynyt.
Hm, Pesään menee lentäen varmaan parisen tuntia. Minun on siis yritettävä karata ennen sitä.
Mekaanikko tutkaili ovessa olevaa lukkoa. Avain oli mennyt agentin mukana, mutta se ei haitannut. Moisen lukon tiirikoiminen ei ollut hänenlaiselle kahlekuninkaalle temppu eikä mikään.

Tarvittiin vain tiirikka.

Juippi käveli kauemmaksi ovesta. Hän meni sellinsä nurkkaan unikapselin viereen ja avasi sen kannen. Hän laskeutui toisen polvensa varaan ja kumartui kapselin ylle.
Tämä on aina inhottavin osuus…

Sitten hän aukaisi suunsa ja survaisi sormensa kurkkuun. Hänen vatsansa painui sisään ja tuntosarvet nousivat pystyyn oksennusrefleksin aiheuttamina. Nazorak köhi kurkkuaan ja veti kätensä pois hetkeksi. Hän veti syvään henkeä.
Sama toistui muutaman kerran, ennen kuin työläinen antoi ylen punkkaansa.

Juipin pää värisi inhosta. Hän sylki mahanestettä suustaan ja räpytteli silmiään. Suu irveessä hän noukki sössöstä, joka vielä äsken oli ollut hänen sisällään, jotakin. Pienen rautalankakerän.
Onneksi kokki oli minulle velkaa, neuvokas torakka mietti taitellessaan lankaa sopivaan muotoon. Sitten hän hiippaili takaisin ovelle ja varmistuttuaan ettei kukaan nähnyt, alkoi tiirikoimaan lukkoa tekemällään avaimella.

Kului muutama minuutti, ennen kuin rautainen lukko napsahti. 2905 tönäisi oven auki.

”Ehhehhhehhhe…” Juippi hekotti ilkikurinen ilme kasvoillaan.