Samen toimisto

Kapura.
Snowman.
Gekko.
Domek.

Sulavalinjainen selakhilaani siemaisi virvoittavaa kylmää vettä. Synkeät silmät ottivat katsekontaktia viiden ilmoitustaululta tuijottavan liikkumattoman naaman kanssa. Toisella kädellään moderaattori kastoi dikapin pyrstöstä peräisin olevan sulkakynän kärjen musteastiaan.

Jake.

Lievästi lintumaiset kasvot saivat rastin päälleen.
“Otetaanko se saman tien alas taululta?” renkaitaan rummuttava Bladis aprikoi. Samelta kesti omassa mietteliäisyydessään hetki tajuta, että skakdi oli kysynyt jotain.
“Hmh? Ei.”
“Herra luutnantti hei”, Bladis ryki, “ei se mitenkään voi olla syyllinen.”
“En sanonut niin.”
“Minäkin pääsisin paremmin niitä portaita ylös!” koodinimi Partaterä murahti. “Jäpikän onnettomuus oli jo ennen yön kauhuja. Varmistin lekurilta.”
Bladis rullasi itsensä ilmoitustaululle ja jarrutti lähinnä törmäämällä siihen. Hän napautti sormellaan tohtori Kupen siistin asiallisella allekirjoituksella somistettuja luottamuksellisia potilastietoja.

“Syytön”, Same myönsi. “Mutta voi liittyä asiaan silti jotenkin. Pidetään hänet tutkittavissa.”
“Niin kai”, Bladis murahti. “Ja kameroissa.”
Ajatus ei ollut mukava kummankaan mielestä. Se oli kuitenkin käytännöllinen.
“Me voisimme, tiedätkö, pistää sen roikaleen tyrmään pidätyksen vastustamisesta”, Bladis nauroi leveän hammashymyn kera. “Ihan kaiken varalta.”
“Bladis, ei taas…” Same huokaisi kyllästyneesti, “… ei se käy. Meillä ei ole tarpeeksi sellejä.” Hyvä ja paha kyttä, kumpi sitten kumpi olikaan, nauroivat yhdessä kuivasti.
“Mitä mieltä olet Snowiesta?” Same vakavoitui.
“Sitä mieltä että ottaisin sen naaman alas seinältä.”
“Haluaisin jakaa luottamuksesi”, Same hieroi otsaansa, “mutta hänen syyttömyydestään meillä on ehkä vähiten todisteita.”
“No joo. Kameroihin?”
“Kameroihin.”

Same selaili katseellaan taas uuden paperinivaskan läpi. Bladis otti käsillään ilmoitustaululta alas kaksi mustavalkoista valokuvaa. Toisesta häntä tuijotti virtaviivainen Kanohi Shan, ja toisesta hatun lierin alta juuri ja juuri näkyvä valon naamio.
“Mitä teemme ‘puuttuvien renkaiden’ kanssa?” skakdi kysyi vatsaansa raapien.
“No”, Same aloitti vetäen syvään henkeä, “Domekin veneeseen käskemäsi kaupunginvartija ei ole viestinyt lähtönsä jälkeen.”
Zakazilainen kiristeli hampaitaan. “Aijai. Olisimme laittaneet minut sen mukaan. Jos valopoika olisi tehnyt yhdenkin väärän liikkeen, olisin laittanut sen ongenkoukkuun.”
“Varmasti. Mutta et tiennyt häntä ehdokkaaksi vielä silloin. Ja älä tee hätäisiä johtopäätöksiä. Ehkä myrskyt ovat haitanneet yhteyksiä.”
“Onko Domekilla jotain kavereita, joita voisin jututtaa?” skakdi rasautti rystysiään.
“Ei juuri”, Same vastasi. “Hän ei ole koskaan tullut toimeen erityisen monen klaanilaisen kanssa. Mikä tietenkin tekee hänestä todennäköisemmän syyllisen. Mutta… on hänellä ainakin yksi hyvä ystävä.”
Bladiksessa virtasi voitonriemu. “Loistavaa! Anna minulle yksi ilta sen kaverin kanssa niin…”
“Se on Gekko.”

Hiljaisuus.
“Oikeastiko.”
“Oikeasti. Ilmeisesti valon toat tulevat hyvin toimeen keskenään.”
Skakdi läimäisi naamaansa. Ja sitten toisen kerran. “Skarrararr näiden kanssa! Pitääkö sitä kuulustella uudelleen?”
“En usko, että se enää tässä vaiheessa onnistuu. Olemme aika onnekkaita, jos ylipäätään enää löydämme Gekon… mutta mitä Kapuran tuttaviin tulee…”
Same kääntyi hitaasti kollegaansa kohti. “Tehän hoiditte jo kuulustelut?”
Bladis nyökkäsi.
“Miten meni?”
Zakazilainen virnuili pitkään.
“… no…”

Pimeä huone, pari tuntia sitten

Roolipelihuoneen tunnelmallisen hiljaisuuden rikkoi paikallaolijoiden jatkuva keskustelu, mikä oli ihan ymmärrettävää. Olihan peli kutsuttu koolle, vaikka pelinjohtaja Kapura oli poissa. Poissaolevan toan työtehtävät oli ottanut eräs le-matoran, joka istui Kapuran paikalla yrittäen näyttää mahdollisimman tärkeältä ja selasi muistiinpanojaan.

“Hiljaisuus!” le-matoran käski. Muut hiljenivät, vaikkakin yhä miettien, miten Valaistusnaatti-salaliittoroolipelin jatkaminen ilman Kapuraa onnistuisi.

“Mitä teemme ilman pelinjohtajaa?” le-matoranin vieressä istuva ga-matoran tiedusteli.
“Olen juuri tulossa siihen”, le-matoran vastasi ja rykäisi äänekkäästi. Hän lähetti liikkeelle pinon hahmolomakkeita, joita roolipelaajat katsoivat ihmeissään.

“Tänään meillä on erikoisohjelmaa pelinjohtajan poissaolon vuoksi”, le-matoran ilmoitti. “Olen auttanut Kapuraa tutkimustyössä, sillä hän haluaa ottaa Valaistusnaatin jälkeen erän merirosvoroolipeliä. Voimme pelata harjoituskierroksen.”

“Jätetään Valaistusnaatti kokonaan”, ga-matoran valitti. “Minun hahmoni kuoli!”
“Saanko tehdä uuden hahmon?” eräs po-matoran kysyi.

“Keskitytään nyt tähän”, le-matoran rauhoitteli ja osoitti häirikköjä silmään taskulampulla. “Lomakkeiden pitäisi olla aika yksiselitteisiä.”

“Saanko valot päälle? Täällä ei näe mitään”, ga-matoran valitti.

“Hyvä on”, le-matoran huokaisi ja katsoi merkitsevästi po-matorania, joka syöksyi katkaisijalle kompastuen pari kertaa pimeässä. “Mutta minusta pimeys on tunnelmallisinta.”

“Helppo sanoa, kun sinun ei tarvitse täyttää lomaketta pimeässä”, po-matoran nurisi palatessaan.

“Anteeksi?” Mokel kysyi. “Saisimmekohan vähän lisätietoja, jotta hahmomme sopivat ympäristöön?”

“Ympäristö on merirosvolaiva”, le-matoran sanoi. “Huomattavasti sellainen merirosvolaiva, jonka fysiikat eivät toimi siten, että kaikki hahmot ovat nopanheiton päässä kuolemasta, kun tikku putoaa katosta silmään.”

“Minusta se oli hauska kuolema”, ga-matoran nurisi.
“Minä tein sitä hahmoa viikon!” po-matoran tuhahti. “En edes päässyt paljastamaan taustatarinaa, jossa-”

“Hiljaa nyt ja keskittykää lomakkeisiinne!” le-matoran käski. Sitten hän huomasi pöydän toisella puolella istuvat kaavulliset hahmot. “Meillä on ilmeisesti uusia pelaajia? Ketäs te kolme mahdatte olla?”

Matoranien näkökulmasta vasemmanpuoleinen, suunnilleen toan kokoinen kaavullinen hahmo avasi ääntään hiljaisesti; “Minä olen Caapo.” Juuri itsensä esitelleen hahmon vieressä istuva, hieman isokokoisempi ja jotenkin epämuodostunut örmelö oli hetken hiljaa.
“Ja minua voitte kutsua… Blakeksi.”

Pienen hetken kuulosti kuin jokin isokokoisemman kaavunkantajan vatsan kohdalla olisi päästänyt lähes olematonta kuiskaavaa ääntä, jonka jälkeen olento läpsäisi nopeasti vatsa-aluettaan.

“…ilmavaivoja”, olento selitti hieman ihmetteleväisille matoraneille matalalla, karhealla äänellään.
Viereinen kaapuhahmo tuntui tirskuvan hiljaa.

“… selvä”, le-matoran sanoi hiljaa. “No. Ööh. Täyttäkääpä nyt lomakkeenne.”

Kului viitisen minuuttia kaikkien täyttäessä hahmojensa tietoja (mystiset vieraat joutuivat lainaamaan kynät vierustovereiltaan). Le-matoran tarkasti tilanteen ja huomasi kaikkien siirtyneen jo hiljaiseen keskusteluun.

“Ilmeisesti kaikki ovat valmiita?” le-matoran tiedusteli. Vastaväitteitä ei kuulunut.

“Kierros läpi sitten. Lukekaa lomakkeenne, paitsi taustatarinakohta on tietenkin spoileri. Aloita!” Ga-matoran tunsi itseään tönittävän ja havahtui keskustelusta vierustoverinsa kanssa.

“Hahmoni nimi on Garangarak. Laji on tuntematon, mitoiltaan hieman matorania suurempi. Persoonallisuus: Vihainen ja ärsyttävä. Tavoite: Nousta laivan kapteeniksi…”

Hahmonesittelykierros kiersi ympäri pelipöytää. Loputkin lukivat hahmojensa tiedot. Pian päästiin kaapuihin pukeutuneitten muukalaisten osaan pöydästä.

“… silmien väri: oranssi”, heidän vieressään istuva matoran päätti oman lomakkeensa ääneenlukemisen.

Isohko kaapuhahmo tuntui vierastavan hetken matoranjoukkion “anna tulla vain, sinun vuorosi”- katseita, vilkaisten nopeasti huppunsa tummuuden alta pienempää kaaputoveriaan. Tämä nyökkäsi vakuuttavana. Iso kaapuhahmo kaivoi lomakkeen silmiensä eteen. Tämä yskäisi nyrkkiinsä pikkuisen ennen puhumista.

“Hahmoni nimi on… Testorakk. Laji on skakdi, yrmyleukainen ja kärsii vakavasta alipurennasta ja varvassyylästä.”
Ison kaapuolennon matala ääni kuulosti epävarmalta. Pienempi kaapuhahmo alkoi hihitellä hiljaa.
Kaapuolento jatkoi. “Persoonallisuus: Hiljainen ja syrjäytynyt Suuren nakkivitsauksen traumojen johdosta, suree menettämäänsä rakkautta, joka oli mitä kaunein ja hehkein Mahi-vuohi maan päällä…”

Pienemmän kaapuhahmon olkapäiden tärinän rytmittämä hihitys alkoi muuttua enemmän kuultavaksi tirskunnaksi.

Isompi kaapuhahmo jatkoi hyvin epävarmana; “…aina kun hän näkee Mata Nui- lehmien kirmaavan kukkaiskedolla, hän muistelee höyrystynein kyynelein menettämäänsä rakkautta. Tavoite: etsiä syyllinen jotta hän voisi kostaa rakkautensa puolesta ja nousta Persus Magman oikeutetuksi ylihallitsijaksi. Kyvyt: Lamauttava haiseva hengitys. Aseet: Suuri kainalohien voimalla toimiva sinko.

Lomaketta lukevan kaapuhahmon oli melkein tehnyt mieli rutistaa paperi palloksi ja työntää se alas viereisen hihittelevän kaapuhahmon kurkusta.

“…no, tuota, hyvä on”, le-matoran sanoi. “Sinun vuorosi, ole hyvä.”
Pienempi kaapuhahmo ei hihitykseltään aluksi meinannut huomata että tätä puhuteltiin. Hahmolta kesti hetki tajuta, että tätä puhuteltiin.
“Niin, öhöm, tuota, juu.” Hahmo kavoi oman lomakkeensa esiin.
“Hahmoni nimi on, öhöm, anteeksi, Drazhnger”, hahmo alkoi lukemaan. Koko teksti oli aiemman kaapuhahmon lomakkeen rinnalla erittäin hillittyä ja asiallista.

“…Kyvyt: Hyvä musiikkimaku. Aseet: Ei ole.” Pienempi kaapuhahmo lopetti lomakkeensa lukemisen.

Vuoro kiersi viimein pöydän päähän po-matoranin lomakkeen sisällön paljastumiseen.

“Araneska: persoonallisuus on väärinymmärretty ja hyväntahtoinen… ulkonäkö: sininen ja lievästi ylipainoinen…”

Po-matoranin lopetettua le-matoran kaivoi esiin toisen paperin ja silmäili pelaajia. “Valot kiinni, joku”, hän käski. Ne sammuivat.

“Tapahtumapaikka on siis merirosvolaiva S.S. Avial. Olette miehistön jäseniä, jotka keskustelevat kannella. Kapteeni on hytissään potemassa aivoverenvuotoa, koska Kapura ei ole juuri nyt paikalla. Lopullisessa versiossa hän siis ohjaa kapteenia.”

Le-matoran otti esiin paperin, jossa hänellä oli lyhyitä muistiinpanoja pelaajien hahmoista. “Kuka tahansa saa aloittaa haluamallaan tavalla. Ai niin, laiva on matkalla vaikkapa Metru Nuille.”

S.S. Avial

Sekalainen miehistöjoukko istui kannella kädessään hammasharjat, joiden harjaksien lukumäärä ei huimannut kenenkään päätä. S.S. Avialin puupinta ei juurikaan muuttunut vähemmän likaiseksi piraattien hakatessa sitä harjoillaan.

Yhtäkkiä sininen matoran nousi seisomaan.

“Miehistön jäsenet!” Araneska kuulutti. “Ehdotan vallankumousta ja itseni siirtämistä kapteenin asemaan! Kuka vastustaa?”

“Ööh, minä”, Drazhnger sanoi.

“Vedän sinua turpiin!” Araneska ilmoitti ja kohotti uhkaavasti kirvestään.

Roolipelihuone

“Heitä 8d8”, le-matoran kehotti ja ojensi nopat po-matoranille. Ne asettuivat valitsemiinsa lukemiin le-matoranin kaivaessa esille paperia, jossa oli lisäohjeita.

“Muistaakseni hyökkäysalgoritmi oli aika monimutkainen”, le-matoran mutisi. “Osaako joku jakokulmaa?”

Matemaattisesti lahjakas yksilö ilmoittautui. Kaapuhahmot odottivat tylsistyneinä, kun laskutoimitusta suoritettiin. Viimein le-matoran rykäisi ja luki odottavalle yleisölle tuloksen.

“Kirves osuu, ööh, odottakaas, Drazh-, Drangh-, no, sitä hahmoa, käteen, ja osuman saanut kehonosa lentää pois kaaressa!”

“Tämä on typerää”, toisen kaavullisista hahmoista kuultiin mutisevan. Kyseinen kaapuhahmo läpsäisi vatsaansa uudemman kerran.

Le-matoran osoitti isompaa kaapuhahmoa. “Sinun vuorosi. Voit yrittää antaa lääkintäapua. Heitä tuota noppaa.”

Isokokoinen kaapuhahmo huomasi kuusikulmaisen punavalkoisen nopan pöydän keskellä. Kaavun hihan alta erottuva hopeinen käsi alkoi kurottaa pöydän yli samalla, kun hahmon vatsa-alue painautui hyvin, hyvin ahtaan näköisesti pöydän reunaa vasten. Pian kaapuhahmon vatsan kohdalta alkoi taas kuulua epämääräisiä ääniä.
“Vielä pikkuisen”, hahmo kuiski itselleen, tai vatsalleen tässä tapauksessa kurottaen noppaa viime senteillä.

“KHRÖÄÄÄ!!”
Ison kaapuhahmon vatsasta kuulunut yhtäkkinen kähähdys kuului koko huoneen läpi. Pian kaapuhahmo heittäytyi tahattomasti tuolita selälleen lattialle tämän vatsan melkein kuin tönäistyä itsensä poispäin pöydänreunasta.

Kaapuhahmon tömähdettyä lattialle ilman täytti hetkessä Kiroilua zakazilaiseen tapaan- oppikirjan materiaali. Pienempi kaapuhahmo ponnahti hätääntyneenä ylös tuolistaan heilauttaen epähuomiossa huppunsa päänsä päältä.
“Voi hitsi nyt pojat…” Paaco mutisi itsekseen.

“Melkein tukehduin!”, kurkkuaan pitelevä Make nousi kaavun alta taitellun pyörätuolin päältä. Vielä hetki sitten rahimiehen reppuselässä lekotellut Bladis sätki lattialla.
“Skarrarit tästä!” skakdi karjui.

“No hitsi”, Make voivotteli surkeaa noppatuuriaan. Hän kun oli juuri alkanut päästä tähän
peliskenaarioon käsiksi.
“Mitähän nyt sitten tehdään”, pienen pelipöydän ääressä kädet puuskassa seisoskeleva Bladis myhähti. Hän itse oli menettänyt uskonsa pienten numerollisten kalikoiden onnekkuuteen hänen hahmonsa jouduttua viettämään viimeiset seitsemän pelisessiota pyörätuolissa.

Yksi kolmesta huoneessa pöydän ääressä istuvasta matoranista mietiskeli vaihtoehtoja.
“Niinno, koska ette saaneet nopillanne yhtä suurta lukua, yhteisoperaationne paljastui. Mutta koska hahmonne ovat moderaattoreita, teillä on varmaankin kylliksi pelivaltaa yrittää korjata tilanne.
“Jospa vain hypättäisiin suoraan kuulusteluun”, Paaco ehdotti.

Le-matoran hieroi leukaansa hetken mietteliäänä. “Varmaan onnistuisi”, matoran sanoi ojentaen viherkultaiselle toalle yhden nopista. “Jos heität parillisen luvun, voitte tyhjentää pelihuoneen kaikista ylimääräisistä, jos heität parittoman, menetätte arvovaltanne ja teidät heitetään pihalle.”

“Siis täh”, Paaco äimisteli, “tämähän on ihan pelleilyä.” Toa vaivautui kuitenkin heittämään.

Neljä.

Roolipelihuone

Paaco poimi kasaan taitellun pyörätuolin lattialta muotoillen sen varovasti takaisin vankaksi rengasistuimeksi Maken auttaessa hopeisen skakdin liikkuvalle istuimelleen. Matoranit katsoivat farssia hämmentynein ilmein.

Bladis kokosi itsensä asetuttuaan taas mukavasti pyörätuoliinsa. “Tästä ei sitten puhuta…” skakdi huomautti kollegoitaan katseillaan huokaisten syvään.
“Noniin, ketkä täällä ovat johdossa?”

Pöydän vastapäässä istuva le-matoran nosti kätensä.
“Selvä, sinä jäät siihen”, Bladis torasi kääntäen peukkunsa oven suuntaan, “kaikki muut, ulos.”

“Anteeksi tästä… Make viesti ilmeellään matoraneille joiden salainen pelisessio oli mennyt pahemman kerran mönkään.

“No sepäs kävi helposti”, Make totesi.
“Entäs seuraavaksi?” Bladis tiedusteli. Oli näemmä taas hänen vuoronsa.

Roolipelihuone

Hieman jännittynyt le-matoran istuskeli pimeässä huoneessa pöydän ääressä. Lähes kaikki valot huoneesta oli sammutettu. Ainoa valonlähde oli matoranin pään yläpuolella. Paacolla oli draamantajua.
Moderaattori Bladis rullasi hitaasti matoranin viereen. “Meillä olisi vähän kysyttävää.”

Le-matoran nyökkäsi varovaisesti.

“Tunnet ilmeisesti Kapuran roolipelaamisen kautta.”

Matoran nyökkäsi uudelleen.

“Selvä”, Bladis sanoi mielissään. “Oletko koskaan huomannut hänessä jotain epäilyttävää? Nähnyt tai kuullut hänestä mitään?”

Matoran istui ja vaikutti mietiskelevältä. “Yksi asia tulee mieleeni.”

“No?”

“Jouduin kerran hakemaan roolipelivarusteita hänen pajastaan. Siellä oli hirveästi kaikenlaista sälää, josta voisi löytää jotain kiinnostavaa. Muistiinpanoja. Ja, niin, pieni liitutaulu, jossa vaikutti olevan jotain teitä ehkä kiinnostavaa, mutten ehtinyt lukemaan sen sisältöä…”

Bladis katsoi matorania. “Mitään muuta?”

“Ei.”

“…no sepä oli vähän tympeää”, Bladis tokaisi. Hän ei ollut tälläkään pelikerralla saanut mahdollisuutta ampua ketään turpaan.
“Mitäs seuraavaksi”, Make kysyi.
Le-matoranin vasemmalla istuva ga-matoran kaivoi vihkosen esiin etsien oikeaa kohtaa.
“Hmm, koska vihjeitä oli saatavilla rajoitetusti, hahmonne poistuvat huoneesta.”

Skakdi, puolirahi ja toa olivat hieman pettyneitä.
“No, ei kai tässä muuta sitten”, Make huokaisi nousten pöydän äärestä. Paaco seurasi pian perässä. “Kokeillaan uusiksi taas sitten joskus”, puolirahi sanoi.
“Mennäänkö seuraavaksi pelaamaan pöytäkiekkoa?” Paaco ehdotti kolmikon poistuessa huoneen ovesta.
“Sopii. Paras kolmesta”, Make vastasi innoissaan.

Kolme matorania jäi istuskelemaan roolipelipöydän ääreen kunnes muutama hahmo astui taas sisään.
“Terve”, punahaarniskainen Joiku totesi astuessaan huoneeseen Umbra ja Matoro perässään.

“No mutta hei vaan taas”, le-matoran toivotti iloisena, “Eiköhän aloiteta.”
Tästä tulisi pitkä sessio.

Roolipelihuone

“Selvä, kiitos vinkistä” Bladis sanoi kääntyen kannoillaan pyörätuolillaan. “Mentiin.”
Bladis rullasi kohti ovea heittäen ohimennen Paacoa otsaan palloksi rutistetulla roolipelihahmolomakkeella.

Samen toimisto, nykypäivä

“Vai… niin.” Same vastasi silmät puoliummessa. Hän vannoi että hoitaisi kaikki kuulustelut tästä lähtien itse.
“En ole kyllä aivan varma, menikö se täysin noin”, Bladis lisäsi aidosti hämmentyneen näköisenä. “Siinä saattoi olla pari… tasoa enemmän kuin oikeasti. Mutta Kapuran paja kuulostaa paikalta jossa pitäisi ehkä käydä vähän myllästämässä.”
Same nyökkäsi. “Hankin tarvittavat luvat Visokilta. Se, mitä siellä on, saattaa olla vilkaisun arvoista.”
Selakhiaani kirjoitti itselleen muistilapun ja kiinnitti sen ilmoitustaululle Kapuran naamion kuvan vierelle. Hän tuijotti naamiota mietteliäänä. Hyvin hän ei toaa tuntenut, mutta tiesi että tämä oli älykäs. Ja nyt hän tiesi, että tämäkin oli rakentanut pajassaan jonkinlaista kaavaa siitä, mitä Klaanille oli tapahtumassa. Teorioita.
Selvittikö Kapurakin heidän vastustajiensa kutomaa hämähäkinseittiä… vai oliko hän mukana sen kutomisessa?

“Se saattaa todellakin olla vilkaisun arvoista.”

Tutkimus ei juuri jatkunut siitä. Selakhialainen laskeutui elegantisti nojatuolille ja antoi ohimonsa levätä nyrkkiänsä vasten.
“Missä Make muuten on?” Same kysyi nopeasti.
“Hmh? Ai joo. Lähetin pojan hajaannuttamaan mellakan Tahtorakintorilla.”
“Mitä tapahtui?”
“Tjaa-a. Se mieletön räiske ulkomuurilla sai vauhkoimmat tarttumaan taas soihtuihin ja talikoihin. Ja sitten ilmenikin että se ei ollut torakoiden hyökkäys, vaan taas penteleen uro…geje…jekeke…geje…gegejekerkele… skarrararr… NO NIITÄ.”
“… tiedän kyllä kenestä puhut. Oletko varma, että Make pärjää mellakan kanssa?”
Bladis kohautti olkiaan. “Ei mitään hajua. Antaisit sille vähän luottamusta.”
“Ja eikö sen pitänyt olla sinun työsi?”
“Minä olen sairaslomalla!” skakdi murahti taputtaen murtuneita polviaan ennen kuin havaitsi sen huonoksi ideaksi. Hän kivahti tuskasta.
Selakhian miehen jo entisestään melko kurttuisa otsa kurttuuntui yhä kurttuisemmin. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti jatkaa väittelyä, jokin pirisi.

Puhelin soi metallisesti kilisten. Valotaululla välkkyi punainen piste siinä kohdassa, johon oli kirjoitettu enemmän kuin vähän Bladiksen käsialaa muistuttavalla käsialalla “ARKISTOMYYRÄT”.
Suukappale ja kuulolaite nousivat paikoiltaan Samen vastatessa.
“Ylläpito?”
“Sano niille, että minä kyllä palautan ne asekuvastot”, Bladis murisi. “Mutta ne ovat petturikuvioon liittyvää todistusaineistoa.”
“Mitä?” Same kysyi, mutta ei Bladikselta. Bladis ei juuri välittänyt siitä, että kuuli keskustelusta vain puolet.
“Ja ööh. Niin ovat ne moottoripyöräopuksetkin!”
“Mutta sanoitte että kaikki siihen liittyvä on poissa!”
“Mitä sinä minua teitittelet?” skakdi nauroi. “Ja eikä ole! Kyllä jalkavammainenkin voi moottoripyörällä ajaa! Kehtaatpa vielä!”
“Vai… niin. Tulemme heti paikalla.”
“… pahoittele niistä tyttökalentereistakin. Ei sillä että ne saisivat niitä ikinä takaisin.”

Same ei sanonut luuriin enää enempää, vaan laski sen.
“Okei, Työpeikon Unelma XVI:n ne voivat vaikka pitää”, Bladis sanoi ilmeessään puistatusta. “Ai, mitä, tuliko keissi?”
“Todellakin. Nouda Make.”

Arkistot

“Arkistomyyrät” ei ollut ollut tällä kertaa liioittelua. Oli aika mennä kirjaimellisesti maan alle.

Jykevä tammiovi kolahti tiiviisti kiinni karmeihinsa kuin magneetin vetämänä. Bioarkistojen kellarikerroksessa sijaitseva antiikkinen varasto tuoksui vanhalta paperilta. Aikojen varrella himmenneiden valokivien välke oli melko heikkoa, mutta miellyttävää silmille. Vaehran ja Gahlok Va arvostivat vanhoja asioita, ja se näkyi siinä miten hyvin tämäkin antiikkinen varasto oli pidetty kunnossa.
Kattoon asti kurottuvien monoliittisten kirjahyllyjen tasoilla oli ehkä kulahtaneita ja kellastuneitakin opuksia, mutta tila ei ollut pölyinen eikä tunkkainen. Siinä oli miellyttävä vanhan rakennuksen haju. Jollain tavalla viehättävän nostalginen, vaikka siellä ei olisi koskaan aikaa viettänytkään.

Hyllyjen välille jäänyt ahdas käytävä oli juuri ja juuri sen kokoinen, että Bladis pyörätuoleineen mahtui rullailemaan läpi. Aina kun Make tai Same oli tarttumassa tuolin kahvoista auttaakseen hopeista skakdia eteenpäin ahtaassa kohdassa, irvihammas vain ärähti.
“Minä mikään vaari ole!” skakdi murisi.
“Ei ole häpeä pyytää apua”, Same vastasi kylmän viileästi.
“… minä pyydän apua sitten silloin kun kädetkin ovat poikki!”
“Tuolla mallilla siis aika pian.”

Hopea irvihammas paini peräänantamattomasti ovenkynnyksen kanssa. Punaoranssi puolirahi tuuppasi kollegansa pyörällistä liikkumisvempelettä mahdollisimman huomaamattomasti sivureidellään. Skakdi pompahti hieman huomaten hetkessä voitonriemuisena rullailleensa ovenpielustan toiselle puolelle.
“Sanoinhan”, hopea moderaattori hymähti jatkaen matkaa.

Make ei voinut olla hymähtämättä. Vaikka hän tiesikin, että moderaattorina hänen täytyisi olla asiallinen ja tajuta, milloin tilanne vaati vakavaa suhtautumista.
Voi kun joku olisi joskus kertonut saman Paacollekin…

Ahdas väli aukesi isommaksi tilaksi, jossa punahopeinen Toa odotti. Käyttöä nähneen antiikkipöydän päällä oli paperinippu ja sulkakynä kupissaan.
Vaehran singahti pöydän takaa kättelemään moderaattoreita jämerän tehokkaasti.
“Pitkästä aikaa, hyvät herrat”, Vaehran sanoi Samelle, Bladikselle ja Makelle. “Hyvä että pääsitte noin nopeasti.”

“Liittyykö se pieni ötökkä-äijä mahdollisesti mukaan?” Bladis ihmetteli. Vaehran tuntui sekunnin ajan miettivän mitä mode mahtoi tarkoittaa.
“Aa, kyllä”, tulen toa hoksasi, “hän on tuolla-” arkistonhoitaja osoitti avoimemmalle käytävälle kokien siinä samassa pienoisen ajatuskatkoksen. Kyseinen käytävä oli nimittäin suht. korkeiden kirjapinojen peitossa.
“…jossain.” Vaehran lopetti lauseensa. Oikeastaan hänellä ei enää ollut hajuakaan missä hänen ystävänsä oli. Ehkä hukkunut kirjamereen.
“Pieni hetki, pyydän”, Vaehran astui hieman sivummalle. Vaikka yleisiin hyviin tapoihin saattoikin kuulua kirjastotiloissa hiljaa oleminen, tulen toan vienoinen huuto saattoi kuulua melkein koko rakennuksen poikki.
“No joo joo, ei tarvitse huutaa”, pieni puolihyönteinen taaperteli esiin kirjanivaskan takaa parin metrin päästä. “Hyvää päivää”, GV kiiruhti kättelemään moderaattoreita ripeästi.

“Osasinkin odottaa sinua, Make”, lyhyempi arkistomyyristä totesi rahimiehen kohdalla, “olen etsinyt jotain mikä sinua saattaisi kiinnostaa. Siinä on sopivan iso fonttikoko ja paljon kivoja kuvia.” Gahlok Va oli aina yrittänyt saada rahimoderaattoria lukemaan kirjoja, mutta vaikka Makea itseään asia ei juuri koskaan ollut kiinnostanut, kieltäytyminen ei ollut hänen vahvimpia puoliaan.

“Palatkaa tuohon vaikka myöhemmin” Bladis hymähti suoraan asiaan hypäten, “Missä palaa?”
Vaehran naurahti kevyen asiallisesti. “Onneksi ei missään. Tämän rakennuksen palokuorma olisi aika valtava.”
“Joku voisi sanoa että tulen Toa on vähän epälooginen valinta johtamaan tätä show’ta”, GV virnisti. “Minä en.”

Vaehran tarjosi moderaattoreille tuoleja, ja Same ja Make istuutuivat. “Toin omani”, Bladis virnisti.
“Mitäs kirjavarkaamme jahtiin on kuulunut?” pieni hyönteismies kysyi omalta jakkaraltaan. “Onko teillä ollut onnea?”
“Ainakin meillä on tällä hetkellä vähemmän ehdokkaita”, Same sanoi mietteliäänä. “Ottakaa Jake pois omalta listaltanne. Hän on syytön.”
GV kaiveli hetken paperipinoa ennen kuin löysi oman kopionsa petturiehdokkaiden listasta ja teki siihen sulkakynällä korjauksen. “Hyvä niin. Hänen lainaushistoriansa oli aika kryptinen, eikä siitä olisi saanut valtavasti irti.”
“Niinpä”, Vaehran vastasi. “En edes tiennyt, että meillä on niin paljon mursunhoito-oppaita…”
Same ei näyttänyt siltä että olisi halunnut edes tietää. “Niin. Mutta voisimmeko mennä jo asiaan?”

Tulen toa nyökkäsi. “Herrasmiehet… kun olimme aiemmin varmoja, että kaikki Nimdan siruihin liittyvä tutkimus- ja lähdemateriaali olisi ollut varastettu, olimme hieman väärässä. Löytämieni lähdetietojen perusteella peli ei ole aivan niin menetetty.”
Sininen taaperon kokoinen insektoidi nyökkäsi. “Adorium Selecius ja valheen verho -opusta lainataan eräässä kirjassa. Kirjan kirjoittaja oli nimeltään…” hän tiiraili muistilappua, “… dosentti Aote, ja se on xialaista yrityshistoriaa. Jumalan Nyrkki – Xian historia maailmamme sodissa. Ja tiedättekö mikä on parasta? Se opus on meillä… tai no, ei oikeastaan… lähelläkään…”
“Mutta tiedämme ainakin, kenellä”, Vaehran sanoi.

Same kumartui hieman eteenpäin. “No missä se sitten on?”
Vaehran työnsi pergamentin moderaattorien puolelle pöytää. “Se on lainassa klaanilaisella, jonka käsittääkseni tunnette hyvin. Mutta hänestä ei ole mitä ilmeisimmin kuultu mitään melkein kuukauteen…”
“Ja voi Suuri Henki, mitkä myöhästymismaksut sillä onkaan”, Gahlok Va tokaisi. “Jos menisimme tässä protokollan mukaan niin tyyppi olisi aika vararikossa.”
“Asiaan” Bladis törähti. Lähimpänä pergamenttia oleva Make nosti sen ja näytti sitä skakdille ja selakhialaiselle.

“GV on kyllä oikeassa”, Vaehran hymähti hiljaa. “Sillä määrällä rattaita mikä myöhästymismaksuun menisi, saisi ostettua vaikka…”
Bladiksen silmät pullistuivat hänen nähdessään nimen. Ja rahasumman.
“… uuden plasmatelevision.”

“Mataliste!” Bladis hihkaisi. Kaksi muuta moderaattoria venyivät katsomaan lievästi tummuneelta kellahtavalta paperilta paistavaa nimeä.

Killjoy

Arkistomaakarit antoivat moderaattorien sulatella havaintoa hetken.
“No, mitä sanotte”, Vaehran kysyi uteliaana.
Same ei tapansa mukaan juuri vastaillut. Selakhialainen vaikutti puntaroivan oppimaansa jokseenkin nyrpeänä. Ei ollut salaisuus, että hän ei ollut saanut Killjoysta kovin ihanteellista ensivaikutelmaa. Mutta kukapa olisi. Punainen rautajätti jonka kasvot eivät ilmehtineet ei ollut helpoin ystävä hankittavaksi.
Make pohdiskeli itsekseen vaitonaisesti. Hän itse ei ollut tutustunut haarniskahemmoon sen enempää kuin moikannut tätä toverillisesti Klaanin käytävillä, mutta punainen rautajätti ei ollut koskaan kiinnittänyt tähän mitään huomiota. Puolirahi hämmästeli hetken mahdollisuutta omistaa oma televisio, joka ampuisi plasmaa…
“Jos kirja on jossain”, Same sanoi, “niin hänen mökillään. Kaya-Wahissa… torakoiden rintaman takana.”
“Eivät ne kyllä siellä partioi”, Bladis murahti. “Kuka partioisi. Kuka siellä haluaisi asua. Kylmää ja ikävää!”
Same ei kommentoinut Kaya-Wahin kylmyydestä ja ikävyydestä. Siitä oli vaikea olla eri mieltä. “Silti joku torakoiden erikoissotilas hyökkäsi sinne. Suoraan hänen mökilleen.”

“Ja se mökki räjähti”, Bladis totesi.

…

Hetkeksi aikaa koitti täysi hiljaisuus. Ei sinänsä kirjastomainen hiljaisuus, vaan täysi yhtäkkisen tajunnanvyöryn aiheuttama hiljaisuus. Jos Paaco olisi ollut mukana, tämä olisi varmaan rikkonut hiljaisuuden toteamalla jotain tyyliin “Voi perse.”

“…se räjähti?” Same kysyi vaimeana muistaen aiemman tapauksen jolloin herra iloherra oli toimitettu pahoin haavoittuneena sairasosastolle. Hän ei ollut koskaan kuullut tarkempia yksityiskohtia, mutta ennen tätä selakhiaani ei ollut tajunnut kiinnittää asioita tapahtuman yksityiskohtiin.
Gahlok Va puri hyönteismäistä hammasta ja puristi pikku kouransa nyrkkeihin. Vaehran värähti. “… voi ei. Sepä melkoinen takaisku”, hän sai vaivalloisesti ulos.
“Jos kirjassa on taittunut sivukin, niin lasku lähtee kyllä suoraan Kenraali 001:lle”, GV jupisi.
“Mutta ei vaivuta epätoivoon ihan vielä”, tulen Toa yritti vakuutella. “Kuinka perusteellisia rakennuksen vauriot olivat?”

“Emme tiedä tarkkaan”, Same murisi kädet puuskassa, “mutta jos kirja tosiaan on mennyttä sen pienhökkelin kanssa, olemme jälleen umpikujassa.” Selakhiaanin ilme oli nähtävästi hapan tämän kirotessa hiljaa. Muut moderaattorit eivät viitsineet sanoa juuri mitään nähdessään kalpeiden kasvojen ilmeen. Tässä oli ollut käytännössä viimeinen oljenkorsi. Klaanilla ei ollut liikaa todellisia johtolankoja Nimdan historian alkulähteille, jos ollenkaan. Kepen tutkimukset saaren matoran-historiasta eivät olleet Samen mielestä erityisen vakuuttavia, eikä athistien salakuuntelu ollut ilmiselvästi auttanut. Ja ei selakhiaani ollut edes ollenkaan varma, että soturimunkit suostuisivat auttamaan – tai edes tietäisivät kaikkea.
He katsoisivat asiaa uskovaisen silmin. Ja Samelle oli vaikea arvostaa sellaista näkökulmaa. Kaikki jumalat olivat hänelle yhtä kuolleita.

Valkoiselle moderaattorille Nimda oli vain vaarallisin mahdollinen ase, jonka Allianssi voisi heitä päin suunnata.

Ja aseita kuuluisi tutkia aseina, ei pyhäinjäännöksinä.
Tämä oljenkorsi ei ollut kovin vahva. Mutta se oli joka tapauksessa otettava.

“Make”, Same tokaisi yhtäkkiä. “Miten hyvin olet toipunut?”
Arpivatsainen puolirahi hätkähti kysymystä. Mutta nähdessään esimiehensä hetkellisen jäykkyyden hän päätti olla epäröimättä.
“Tarpeeksi hyvin”, Make kokosi itsevarmuutensa.
“Hyvä”, Same nousi jakkaraltaan. “Valmistaudu. Lähdemme Kaya-Wahiin.”

“Nytkö?” Make kysyi.
“Emme heti nyt, mutta meillä ei ole aikaa hukattavaksikaan. Jos on olemassa mahdollisuus että se kirja on yhä Killjoyn mökillä mahdollisimman koskemattomana, meidän on otettava se.”
Bladis köhäisi. “Tulisin kyllä mielelläni mukaan. Mutta…” Make havaitsi, että häntä läimäistiin veljellisesti (todella kovaa) selkään, “… ehkä minä jätän tämän reissun sinulle, liskopoju!”
“Mikäs siinä… liskomies”, omalta jakkaraltaan läimäisyn jäljiltä nouseva rahimies totesi itselleen. Same astui hyvin lähelle häntä ja puhui hieman hiljempaa.
“Reitti ei ole turvallinen. Tunnen sen paremmin kuin kukaan Toa, jonka sinne voisimme lähettää… ja saatamme tarvita vainuasi.”
Make nyökkäsi.

“Kiitos ajastanne”, Same lausui virallisenomaisesti arkistomaakarien suuntaan moderaattorien tehdessä lähtöä, “mikäli kirja hyvin toivottavasti löytyy, toimitamme sen takaisin.”
“Ai niin”, Bladis olisi kääntynyt kannoillaan mikäli se olisi hieman ahtaammassa kirjastokäytävässä ollut niin helppoa pyörätuolin kanssa, “älkää huolehtiko niistä lainamaksuista. Jos kohtaatte sen Riemupojun ennen meitä, sanokaa sille että se sen tosi vinkeä aseteknologia kelpaa hyvin maksuksi!”

“Älkää…” Make kuiski peräänsä. Vaehran sekä Gahlok Va vilkuttivat hyvästiksi valmiina palaamaan töidensä pariin.

Bladis piti edelleen ovenkynnyksiä Irnakkin epäpyhinä äpärälapsina. Ja hän ilmeisesti halusi varmistaa että jokainen sen hetkinen kirjastossa oleva tiesi sen.