Bio-Klaani

Rauhanpuiston pubi oli siihen aikaan päivästä hiljainen. Se oli rakennettu joen itäpuolelle isolla rahalla aikanaan, kun Laivaston kauppa oli alkanut rikastuttamaan kaupunkia. Siitä kielivät maltaita maksaneet oikeaa kangasta olevat verhot sekä nahkapäällysteiset istuimet.

Klaanilaiskaksikko oli ominut itselleen yhden nurkkapöydän. Bladis kertoi innostuneena juttua siitä, miten hän oli nerokkaana miehenä tehnyt tyhjäksi jonkun Paacon källiyrityksen. Matoro kuunteli hiljaa.

Modeilla oli luonnollisesti kädet täynnä töitä, eikä vähiten Mustalumen itsensä takia. Vanha kunnon irvihammas oli onneksi löytänyt pari vapaata tuntia.

”Oikeastaan aika lohduttavaa kuulla, että täälläkin jotkut asiat ovat pysyneet samoina”, entinen seikkailu-toa sanoi.

”Niin, siinäs näet”, Bladis osoitteli etusormellaan ilmaan. ”Enkä minä tiedä, ei niiden aina samana tarvitse pysyäkään. Synkkinä kriisiaikoina voin ainakin oikeasti tehdä modehommia.”

Skakdi oli selvittänyt suurpiirteisesti toalle petturitutkinnan hauskoja juttuja, kuten Jaken alibin. Mode ei tiennyt, kielsikö joku tutkinnallinen vaitiolosopimus sen, mutta jos kielsi, hän ei halunnut noudattaa sitä. Jään toa saattoi olla tutkinta-arestissa, mutta he olivat silti ystäviä.

”Uskotko petturiin?” Matoro kysyi. Matoralainen toi heidän ateriansa pöytään.

”Mitä tarkoitat?”

”Tarkoitan, uskotko että joku klaanilainen… on oikeasti Allianssin puolella?”

”Mhp. En ole oikeastaan koskaan juuri miettinyt. Ei kai kukaan meistä halua uskoa sitä, oikeastaan. Mutta moinen pitää pitää poissa tutkimuksesta. Gee ainakin vaikuttaa vakuuttuneelta petturista, että eipä me adminismiestä kiistetä.”

Skakdi vilkaisi ympärilleen kuin salainen agentti ennen tulitaisteluun ryhtymistä. Hiljaisemmalla äänellä hän jatkoi:
”Eikä Umbran tapaus ainakaan helpottanut kenenkään epäilyjä.”

Matoro vilkaisi muhennostaan ja sitten skakdikaveriaan.

”Hän ei päästänyt vihollista linnakkeeseemme tappamaan.”

”Ei ei tietenkään. Tarkoitan vain… tai niinkuin Gee meille painotti: kaikki valehtelevat, kunnes toisin todistetaan.”

♫ Pettureita kaikki tyynni~ ♫

”Kapura sanoi minulle, että maailma on tehty valheista. Valheita valheiden päällä. Jopa perustukset ovat valheita. Olen miettinyt sitä paljon viime aikoina… se on luultavasti totta, joten mitä mieltä on edes elää sellaisessa maailmassa?”

”No, aina voi olla kapinallinen. Sylkeä maailmaa kasvoille ja kiitää auringonlaskuun moottori jyristen?”

Mustalumi hymähti.

”Törmäsin muuten Metru Nuilla ehkä maailman miehekkäimpään moottoripyörään. Se oli kuulemma joku pirakoiden sodanaikainen ajopeli. Muistutti kooltaan enemmän tiejyrää kuin kaksipyöräistä. Olisit halunnut olla siellä.”

”No laitetaanpa muistivihkoon, että tsekataan se pyörä kun sota on ohi”, skakdi naurahti, vaikkei hänellä edes ollut mitään muistivihkoja. Kirjoittaminen ei ollut hänen hommaansa.
”Haluan kyllä nähdä myös sen pirun asevaraston mistä kerroit.”

Matoro sen sijaan halusi nähdä ennemmin Mustan Käden kenraalin kuin sen asevaraston. Kaikki Metru Nuilla tapahtunut tuntui olevan kamalaa ja ihanaa unta, joka katosi hitaasti aurinkojen noustessa.

♫ Unet eivät tapa ketään, Sotilas~ ♫

”Miten… nimitetäänkö modeihin joku uusi Umbran tilalle?” Matoro kysyi hiljaa.

”Tawa sanoi, ettei mietitä sitä ennen kuin muistotilaisuus on järjestetty. Samemiehestä tulee kyllä todennäköisesti päämode.”

Jään toa oli parina levottomana yönä harkinnut mahdollisuutta, että kenties valon toa ei ollut kuollut. Ei hän ollut nähnyt hänen kuolevan.

♫ Rautainen Kuolema, Sotilas~ ♫

Mutta Matoro tiesi, ettei voinut luottaa itseensä. Kun luottamuksen rikkoi kerran, sitä oli vaikea korjata.

Siitä voisi kyllä tehdä hienonhienoa kristallihiekkaa, mutta siitä ei saisi enää ehjää.

”Pitäisi kai olla enemmän huolissani sinusta. Välillä kun jäät ajatuksiisi en uskoisi, että olet se sama äijä joka oli joskus aina menossa ja kaikkien esikuva.”

Matoro havahtui, mutta ei osannut sanoa mitään. Se aika yhtä lailla tuntui toiselta kaukaiselta unelta.

”Meinaan, muistan kun tapasin sinut ensimmäistä kertaa.
Olit tullut tyyliin jostain Pohjoismantereen pikkukaupungista, pelastanut sen ryövärijoukon otteesta. Tulit kauhealla kiireellä Kahvioon, missä minä katselin paikkoja vielä vähän epäilevänä koko järjestöstä. Puhuimme jostain. Kerroit seikkailuistasi hymyillen. Nauroimme jollekin jutulle, en muista. Katosit johonkin kiireiseen tapaamiseen. En tainnut sillä kertaa edes kuulla nimeäsi. Muistin sinut lähinnä ‘sinä tosi energisenä ja hauskana toana.’

Että vähän sääli että se ei mennyt ihan putkeen.”

”Minä en oikeastaan edes muista tuota kovin hyvin”, toa vastasi hiljaa.

”No et kai, jos keskityt hautomaan vain juttuja, jotka teit väärin, tai juttuja, joita et tehnyt.”

Matoro ei vastannut. Vaikutti vain vaitonaiselta.

”Me olemme ihan oikeasti huolissamme sinusta. Etenkin Tawa. Joo, Metru Nuilla tapahtui kamalia asioita, mutta elämä jatkuu. Meillä on sota voitettavana!”

”Yritän”, Jään Sotilas vastasi. ”En vain usko, että oikeasti ymmärrätte, miltä minusta tuntuu.”

”En ymmärräkään. Se meitä huolettaakin. Jos haluat, voin kysyä onko Visokilla aikaa. Luulen, että hän on meistä paras tällaisissa jutuissa.”

Toa huokaisi ja nyökkäsi varovaisesti, vaikkei kyllä tarkoittanut sitä. Hän ei halunnut päästää ketään päähänsä. Siellä oli nytkin liikaa.

Mielen Prinssi iski hänelle silmää.

♫ Olet niin ihana~ ♫