Maken huone

Huoneen seinien alaosat olivat kirkkaan oransseja, ja ylös mentäessä vaihtuivat hiljalleen punertavaan väriin mikä sopi sen asukkaan kuvaan oikein hyvin. Seiniin oli maalattu myös hailean keltaisia leimahtavia juovia.

Punaoranssi Moderaattori makasi hieman velttona sängyssään. Maken vasen reisi ja kyynärvarsi roikkuivat patjan reunojen yli velttoina ja oikea kyynärvarsi nojasi pystysuunnassa vuoteen oikeanpuoleista seinää vasten. Aina välillä Make asetti sen vastaansa jo kauan peittäneen siteen päälle.

Vuodetta ei oltu pedattu kunnolla miesmuistiin ja peitto oli rypistynyt vuoteen hieman perustuksiltaan liikkuneen patjan ja seinän väliin. Ei sillä että Make olisi koskaan mitään peittoa tarvinnut. Mt. Ämkoo- reissuja ja saaren talvia lukuunottamatta Moderaattori ei ollut koskaan tuntenut sellaista asiaa kuin kylmyys. Juuri tästä syystä Make piti paljon enemmän siitä, että huoneen ympyräiset ikkunat olivat auki jotta raikas ulkoilma pääsivät virtaamaan sisään. Sellaisesta hän nautti. Siitä hän ei nauttinut että monesti hänen huoneensa vierailijat valittivat siellä olevan ihan saamarin viileää.

Sängyn vastapäisellä puolella huonetta oli Makea itseään vain hitusen korkeampi puinen hyllykkö. Hyllyillä lepäsi joitakin kirjoja ja lehtiä. Make ei kuitenkaan tunnetusti ollut lukumiehiä. Kun hän oli lukenut ensimmäistä kertaa, hän oli saanut epämieluisia muistoja ja kylkiäisenä karsean migreenin. Hän piti enemmän jos kirjainkönttien seassa oli kuviakin. Hän ei ollut tainnut ikinä lukea yhtään kirjaa…

Toisessa hyllyssä oli pinossa muutama alelaarista ostettu Lörde- yhtyeen levy, joita Make aina joskus kuunteli. Ainoat muut jotka kyseistä hälinäjoukkiota kohtaan osoittivat kiinnostusta taisivat olla Visu, Manu ja Killjoy. Ehkä yksi harvoista asioista mitä Makella ja sillä hämyllä haarniskapellellä oli yhteistä…

Moderaattorin sängyn jalkopään suuntaisella seinällä oikealla oli suhteellisen kookas teleruutu, jonka alla oli pyörällinen taso, jonka päällä oli kaikenlaisia viihdehärpäkkeitä, joita Make kuitenkaan ei osannut kunnolla itse käyttää. Mutta mitäpä puolirahi tekisi ohjekirjoilla kun koko linnake oli täynnä hyviä ystäviä joilla oli usein parempaakin tekemistä, Kepe etunenässä.

Jopa teleruudun käyttäminen oli omanlaisensa haaste. Vastaanotinsäätimen pieniä nappeja ei oltu tehty hänen teräväkyntisille nakkisormilleen joten turhautuneisuuksissaan hän tyytyi usein heittelemään niillä Kewa-lintua, joka usein saapui moden terassin puiselle kaiteelle aamuisin häntä aamuääntelyllään härnäämään.

Maken huoneen hyllyn vasemmalla puolella oli tosiaankin ovi huoneen omalle terassille. Sen kautta Make pystyi usein tulemaan ja menemään miten halusi. Teleruudun puoleisella seinällä oli taas seinälle ripustettu kaksipäinen keihäs. Sen kärki oli kookas ja koostui kolmesta terästä, joista keskimmäinen oli suora ja sivuilla olevat koukkumaisia, melkein kuin haistattelevan rahipedon eturaajan jäänteet. Kärjen juureen oli sidottu paksuilla nahkasuikaleilla kiinni teräviä, tummentuneita rahinhampaita. Keihään alapää koostui vierekkäin kiinnitetyistä kaarevista pihdeistä.

Ase oli Maken itse tekemä. Hän oli muistellut kuinka kyseinen ase oli ollut ensimmäinen asia mihin hän oli käyttänyt sellaista asiaa kuin luovuus. Mutta hän ei itse välttämättä kutsunut sitä aseeksi, sillä hän oli hädin tuskin koskaan koskenut siihen. Make ei ollut ikinä turvautunut taistelutilanteissa minkäänlaiseen kättä pidempään. Hän oli katsonut omien käsiensä olevan kyllin tehokkaat aseet.

Huoneessa ei ollut yhtäkään lamppua tai valokiveä. Sen sijaan katosta ja seinistä roikkui pieniä lyhtyjä. Make oli aina tuntunut osaavan kontrolloida tulta paremmin ja luovemmin kuin tavallinen tulen Toa. Mutta nyt lyhdyt olivat sammuneet. Ne olivat tarpeettomia kirkkaan auringon valaistessa huonetta.

Make oli tuijotellut huoneensa punaista kattoa jo hyvän aikaa. Hän mietiskeli. Päälimmäisenä hänen mieltään painoi Kepe ja Snökke, sekä kollegansa Bladis ja Same. Hän ei ollut ollut kunnolla tietoinen nelikon tilanteesta paitsi kuin että nämä olivat saaneet vastaansa joitain Nazorakien eliittejä, mutta selvinneet joten kuten hengissä takaisin Nui-Koroon. Ainakin he puolestaan olivat saaneet tiedon että Make itse oli kunnossa ja hyvissä voimissa. Jotenkuten…

Paaco oli hoitanut koko Moderaattorihommaa itsekseen. Mutta silti Klaani ei ollut vielä painunut kasaan sisältä päin… Visu oli ollut Feterroina tunnettujen lentävien ananastölkkien hyökkäyksen jälkeen teillä tietämättömillä, mutta hämppiadminin palattua rakas juuriadmin Tawa oli vuorostaan joutunut sairasvuoteelle ilmeisesti loppuunpalamisen seurauksena. Mutta kaikki mitä Make oli saanut kuulla oli ollut se, että myös arvoisa Kaikkien äiti oli jo paremmassa kuosissa. Sitten, Mäksä…

Maken mielessä myllersi katumus. Klaani oli sodassa. Sota itsessään ei ollut aiemmin hänelle mikään täysin selvä ilmaisu, mutta viimeistään pommituksen aikaiset tapahtumat olivat avanneet kyseisen konfliktin kauhut hänelle kaikessa karmeudessaan. Kaikki hänen ystävänsä ja toverinsa vaaransivat kaikkensa Klaanin hyväksi. Ja mitä hän oli tehnyt. Maannut sairasvuoteella päivätolkulla avuttomana mitättömien vatsavaivojen takia. Hän oli kohdannut Zyglakit, mutta oli päätynyt surkeuttaan vielä pahempaan kuntoon.

Maken haikea ilme muuttui pienen hetken ajaksi taas tuskastuneeksi Liskojen yön tunkeuduttua tämän ajatuksiin. Mutta sitä enemmän Make sai myös sisäistä voimaa Moderaattoriesimiehensä pienen kaksosen kannustavista sanoista.

Make nousi sängyltään. Moderaattori asteli itsestään katsoen vasemmanpuoleiselle seinälle ripustettua peiliä kohti. Hän käveli sen eteen. Hän katsoi oman peilikuvansa keskivartaloa, ja sen ympärille sidottua sidettä. Hän tunnusteli sitä. Hän mietiskeli. Viime päivät hän ei ollut tehnyt mitään muuta kuin sitä. Oleskellut huoneessaan ja ajatellut omiaan. Samaan aikaan kun kaikkialla käytiin kamppailua henkeen ja vereen hänen rakkaan kotiyhteisönsä puolesta. Make oli kantanut sidettään pitkään, vaikka hänelle oli puhuttu vain muutamasta päivästä. Hoitajat olivat sanoneet että epämääräisestä liskokonfliktista tulisi mahdollisesti jäämään hänelle pysyvä arpi. Aina aiemmin hänen kehonsa oli osoittanut epämääräistä kykyä toipua ties millaisista haavoista ja ruhjeista, mutta ilmeisesti Maken oma raja meni keihään terän saamisessa suoraan vatsaan. Kuka tahansa normaali henkilö olisi mahdollisesti kohdannut loppunsa. Mutta Maken ennuste oli ollut häiritsevän hyvä.

Kenelle tiedemiehelle tahansa Maken tapainen ilmestys olisi ollut varmasti himottu kohde tutkittavaksi. Mutta Make ei ollut halunnut luovuttaa itseään laboratoriohärveleiden huostaan. Koska häntä oli pelottanut mitä tutkimustuloksien seasta olisi mahdollisesti voinut tulla vastaan. Kaikki mikä hänelle riitti, oli ollut hoitajien tulos siitä että hän toipuisi täysin.

Mutta jostain syystä hän ei ollut luopunut siteestään. Mutta ajatuksia herättävä keskustelu pikku-Umpan kanssa oli selkeyttänyt hänen ajatuksiaan. Hän oli pelännyt. Ja hän oli etsinyt itselleen tekosyytä olla joutumatta uudestaan ikäviin tilanteisiin, koska hän pelkäsi. Ei sitä mitä hänelle itselleen tapahtuisi, vaan sitä mitä muille saattoi käydä. Mutta juuri siksi he tarvitsivat kaiken mahdollisen avun. Mukaan lukien hänet. Kun hän katsoi peilikuvaansa siteineen, hän tunsi olleensa pitkään täysin hyödytön. Hän oli yrittänyt etsiä toimettomuudelleen jotain kolmannen osapuolen tekijää, mutta sisimmässään hän tiesi että se johtui puhtaasti hänestä itsestään.

Mutta se muuttuisi nyt.

Make kurotti sormillaan vasenta kylkeään, johon siteen koossapitosolmu oli sijoitettu. Hän etsi sormenpäillään sopivaa kohtaa josta lähteä purkamaan sitä. Ilmeisesti sellaiset tarranomaiset siteiden alku-ja loppupäät olivat liian helppoja. Lopulta Moderaattorin sormet saivat solmun purettua. Make alkoi kiertää siteen nyt vapaata päätä vyötärönsä ympäri. Maken mieli täyttyi itseään kannustavista ajatuksista samalla kun pitkään pesemättömän siteen alla hionneen ihon aromi alkoi tunkeutua hänen hajuaistiinsa.

Ei enää epäröintiä. Ei enää avutonta makoilua sairaalavuoteella. Ei enää pelkoa. Hän ei enää perääntyisi. Hän menisi ja käyttäisi kaikkia voimiaan siihen mikä olisi oikein. Hän auttaisi ystäviään. Jos hänen rajansa tulivat vastaan, hän ylittäisi ne.

Klaani oli sodassa. Ja sota vaati ankaria toimia. Hänen oma hyvinvointinsa ja jopa henkensä olivat pieni hinta siitä että Klaanilla olisi kaikki hyvin…

Hän oli epävarmuuksissaan pidätellyt itseään jo kyllin pitkään. Hänen vihollisensa olivat armottomia ja säälimättömiä. Ja niin ikävältä kuin se saattoi tuntua, niin pitäisi hänenkin…

Viimeinenkin osa sidekäärettä putosi Maken jalkoihin. Hän tuijotti peilistä sitä mitä side oli paljastanut altaan. Hän haukkoi henkeään.

Peilistä ei heijastunut Moderaattorin minkäänlainen tavallinen suora arpi. Se muistutti ennemminkin jotain epämääräistä kuviota. Kuviota, jonka hän oli nähnyt ennenkin.

Maken mieleen palautui yksi lukuisista viimeaikaisista pahoista unista. Se, minkä hän oli nähnyt ennen heräämistään sairasosastolta juuri purkamansa side vatsallaan.

Hän muisti kuinka oli herännyt vasten pimeyttä keskeltä kirkkaita liekkejä ja surmattujen uhrien jäänteitä. Hän oli nähnyt edessään kaiken sen aiheuttajan. Itsensä. Hän, tai se jokin oli yhtäkkiä kadonnut jonnekin. Ikään kuin eräänlaiseen näkymättömään vankilaan, epämääräisen kuviollisen sinetin taakse…

Se kuvio tuijotti häntä peilistä juuri nyt. Se oli käänteinen peilikuva, mutta se oli täsmälleen samanlainen. Make perääntyi peilikuvansa edestä parilla epäilevällä askeleella.

Täsmälleen samanlainen…