Nazorak-pesät

”Huomio!” huusivat kaksi torakkaa yhteen ääneen ja nousivat seisomaan. He tekivät kunniaa tilaan saapuneelle esimiehelleen.

”Jatkakaa”, arkkiagentti 007 totesi ilmeettömänä kävellessään sisään toimistoon. Kaksi toimistohyönteistä hetken epäröinnin jälkeen istuivat alas ja esittivät keskittyvänsä paperitöihinsä. Todellisuudessa he vain vilkuilivat toisiaan hermostuneena ja odottivat kunnianarvoisan tiedustelupalvelun johtajan sanovan jotakin.

Toimistotorakkaduo ei ollut mikään rodullisen puhtauden ja kunnon soihtu. He olivat hinteliä ja vääräsäärisiä olentoja, joiden vihreät hololasit olivat aivan liian matalalla heidän naamallaan. Tummakuoriset torakat olivat korkealla nazorak-hierarkiassa: arkistoija 019 ja tilastoija 020.

”Tulin viidennen vuotisseitsemänneksen raporttia varten”, arkkiagentti kertoi. Hän keskittyi selaamaan suuren kirjahyllyn antimien selkämyksiä sen sijaan, että olisi välittänyt toimistotorakoistaan.

”Herra arkkiagentti, kyllä, meillä on se tässä”, 019 aloitti. Hänen äänestään saattoi kuulla ylpeyden, kun hän otti pöytälaatikosta suuren nivaskan paperia, jonka fonttikoko oli pienempi kuin Pesän sananvapaus. Se oli leimattu Imperiumin heptagrammilla sekä tiedustelupalvelun suojaustasolla.

”Kuluneen vuosiseitsemänneksen kaikki tiedustelutiedot arkistoituna sekä kronologisesti että aakkostetusti”, 020 jatkoi innoissaan. ”Ja seuraavassa niteessä on totuusministeriön tiedot. Ja tässä pesäasian-”

”Kiitän”, 007 vastasi napakasti ja otti ensimmäisen nivaskan. Hän vilkaisi sen sisältöä nopeasti ja nyökkäsi. ”Jatkakaa samoin”, hän totesi. Voi, minkä tyytyväisyyden ja ylpeyden hänen sanansa saivatkaan kahdessa arkistoija-agentissa.

”Kyllä, herra arkkiagentti!” he vastasivat.

007 työnsi koko dokumenttinivaskan paperisilppuriin päästyään käytävälle. Riks riks riks, pienet leuat repivät kappaleiksi arkistoagenttien työn.

Ei sillä, että siitä työstä olisi ollut mitään hyötyä. Kovin moni ei uskaltanut kyseenalaistaa, miksi kaksi arkistoijaa olisi niin korkealla valta-asteikossa, mutta ne, jotka tiesivät heidän olevan vain hierarkiatäytettä piilottamaan valtionsalaisuus, tiesivät myös, että niillä kahdella torakalla ei ollut Imperiumille mitään merkitystä.

Arkkiagentti asteli sisään kirkkaaseen kuulusteluhuoneeseen. Työläisnazorak pöydän toisessa päässä loihti häneen pelokkaan vilkaisun. Tummahaarniskaiset vartijat tekivät kunniaa johtajalle. Kuulusteltava tyytyi vain seuraamaan hiljaa, kun mattapintaiseen rintahaarniskaan sonnustaunut hyönteinen asteli rauhallisesti huoneen poikki.

Tummanruskea nazorak tarttui pöydän toisella puolella odottavan tuolin selkänojasta, siirtäen sitä kauemmas kuulustelupöydästä. 007 istuutui rauhallisin liikkein, jolloin hänen kasvonsa olivat lähes samalla tasolla mekaanikon kanssa. Hänen synkeän musta visiirinsä tuijotti monta sekuntia suoraan työläistä ennen kuin agentti naksautti sen irti ja asetti pöydälle.
Juipin tuntosarvet vavahtivat hieman, kun hän päätyi tuijottamaan vanhan nazorakin kasvoja.

Joku muu kuulustelija olisi saattanut pyrkiä mahdollisimman kasvottomana ja uhkaavana, mutta Arkkiagentti luotti aivan eri metodeihin.

Surkimus, joka pöydän vastapäässä istui varuillansa ja väristen, näytti huomattavasti puhtaammalta ja huolitellumalta kuin arvoisensa lajitoverit kaivoksissa yleensä, seitsemäs pani merkille. Hän vaikutti myös kontrolloivan itsensä yllättävän hyvin.

Hiljaisuutta kesti kiusallisen pitkään ennen kuin upseeri aloitti sangen ystävällisellä äänellä.
“Et vaikuta onnistuneen mitenkään vaikuttavasti elämässäsi, numero 2905.”
“Noo”, mekaanikko aloitti epävarmasti. “Itse olen pitänyt siitä tähän asti.”
“Ymmärtänet, ettei elämänlaatusi ainakaan parane viimeaikaisten… erheidesi seurauksena?”
“Jos meinaat sitä, kun se yksi vartijatantta halusi ostaa viinaksia, niin hän se uhkasi järjestää minut putkaan!”
Arkkiagentin huokaisu kuulosti pikemminkin leukojen napsahdukselta. Hän toi pöydälle jotakin alemmista käsistään, joka osoittautui pieneksi taskumatiksi. 007 jätti sen pöydänkulmalle.

“Tiedätkö, sinulla on harvinaislaatuinen mahdollisuus. Mikäli päästäsi olisi pitänyt poistaa jotakin, olisimme jo tehneet sen. Sen sijaan koemme, että päässäsi on jotakin, josta on meille hyötyä.”

Tiedon poistaminen ei ollut ongelma. Imperiumi oli hyvä tiedon poistamisessa. Ehkä liian hyvä.
Tiedon hankkiminen oli ongelma. Hänen ongelmansa.

Vakoojatorakka antoi sanojensa upota hetken.
“Onko siellä?”

Mekaanikko tuijotti hetken tummahtavaa nazorakia. Sitten hän vilkuili hieman epävarmasti ympärilleen. Lopulta hän katsoi taas vanhan nazorakin silmään.
“Ehehe. Riippuu kai siitä, mitä haette…?”
“Oletan, ettet tiedä mitään aiemman Jäätutkija 273:n tilanteesta ja/tai sijainnista.” Arkkiagentin ääni oli rauhallinen mutta määräävä.
Mekaanikko pudisti päätään. “Enpä ole kuullut hetkeen.”
“Meille saattaa tuottaa vaikeuksia uskoa, että sinusta olisi hyötyä. Järjestyksenrikkoja, pikkurikollinen, ja vielä kaiken lisäksi tunnetun petturin ystävä. Kerro minulle, 2905, miksi emme vain tyhjennä/irroita päätäsi?”

Juippi nojasi kupolikasta selkäänsä enemmän selkänojaa vasten. Hän hengitti syvään hermostuneesti.
“En kyllä tiedä. Olen kyllä Imperiumia arvostava työläinen ja haluan palvella maatani. Mutta tuota… sinä ilmeisesti tiedät, kuka olen? Anteeksi jos kysyn, kuka sinä olet?”

Tiedustelupalvelun johtaja arvioi hetken vankiaan. Työläinen säröilee, hän pani merkille ja päätyi tarttumaan pieneen, orgaanisesti muotoiltuun pulloon ja ojentamaan sen pöydän toiseen päähän.
“En usko sillä olevan kannaltasi merkitystä”, 007 vastasi. “Mutta voit kutsua minua Arkkiagentiksi.”
“Hmm, selvä…” Juippi totesi, tuijottaen epävarmasti Arkkiagentin ojentamaa juomaputelia.
“Juo toki”, silmäpuoli jatkoi. “Ymmärsin, että sinulla on tietty… arvostus tällaisia aineita kohtaan.”

Juippi tuijotti hetken silmäpuolta, sitten taskumattia.
Arkkiagentti tuijotti, kun arviolta puolet pullon sisuksista hävisi työläisen kurkkuun.
Se tuntui liian helpolta.

Piinallisen pitkän odotuksen jälkeen mustahaarniska jatkoi kuulustelua.
“Totesit hetki sitten olevasi ‘Imperiumia arvostava työläinen’ ja ‘haluavasi palvella maatasi.’ Mitä mieltä olet näistä väitteistä?”
“Noo, Pesän miliisi on kieltämättä aika kumaun ahterista, ja ruoka on pahaa. Elokuvat toisaalta kyllä menettelevät.” Juippi totesi välittömän rehellisesti.
“Totesit hetki sitten, ettet ole tavannut entistä Jäätutkija 273:aa ‘hetkeen’. Kykenetkö kertomaan hänen suunnitelmistaan, sijainnistaan tai tilanteesta jotakin, jonka jostakin syystä jätit äsken mainitsematta?”
“273 puhui, kuinka Pesän yhteiskuntarakanne on retuperällä ja halusi poistaa puhtausvainot. Hän ei pitänyt esimiehistään juurikaan. Toisin sanoen haluaa parantaa maailmaa. Hän on hieman sellainen hippi. Tosin hänen tilanteestaan en tiedä ilmeisesti sen enempää kuin arvon Arkkiagentti itsekään.”

Lievä pettymys käväisi upseerin kasvoilla. 2905 näytti järkyttyneeltä omista kommenteistaan.

“Ikävää”, tiedustelu-upseeri vastasi, ja jätti huoneen jälleen hetken hiljaisuuteen.

“Vielä yksi asia ystävästäsi”, hän lopulta puhui. “Jos hänet pakotettaisiin valitsemaan sinun henkesi ja hänen unelmansa väliltä… kumpaan luulet hänen kallistuvan?”
Mekaanikko mutristeli suutaan. Hänen täytyi laittaa molemmat käsiparinsa puuskaan ja raapia leukaansa. Lopulta hän vain kohotti kaikki kätensä leveästi ilmaan ja pudisteli päätään, tietämätön ilme kasvoillaan.

“No”, silmäpuoli sanoi. “Kenties tulemme saamaan kysymykseen vielä vastauksen”, hän lausui, nousi tuolilta ja kääntyi lähteäkseen.

Juippi kohotti kaulaansa katsoakseen Arkkiagentin loittonevaa selkää. “Öh, hei! Mitäs minulle nyt tehdään!?”

Ovi sulkeutui Tiedustelupalvelun johtajan takana, ja hänen mukanaan tilasta lähti myös vartijapari.

”Hän ei tiedä mitään, mistä olisi hyötyä kadonneiden jäljittämisessä”, Arkkiagentti kertoi esimiehelleen.

”Miten aiot edetä hänen suhteensa, 007?”

”Pidämme hänet lukkojen takana. Mikäli paljastuu, että entinen 273 on elossa, voimme käyttää työläistä panttivankina.”

”Mikäli koet sen tarpeelliseksi”, Kenraali vastasi. ”Vielä muuta?”

Arkkiagentti mietti hetken sanojaan.
”Meillä on havainto harhailleesta nazorakista Lehu-Metsän tienoilla. Samalta päivältä, jolloin menetimme yhteyden tiedustelupartio 376:n. Tarkempi tutkimus on osoittanut, että alueelta löytyy jonkinlainen rappeutunut yhteisö, jonka jäsenistö koostuu entisistä Bio-Klaanin jäsenistä.”

”Odotatko kapinallisen hakeneen suojaa heidän luotaan?”

”Se on mahdollista. Pyydän lupaa selvittää asian aseellisella iskulla.”

”Kohde sijaitsee hyvin lähellä Linnoitusta”, Kenraali totesi. ”Mikäli Bio-Klaanin Ilmalaivasto suorittaa intervention, emme voi taata ilmatukea.”

”Interventiosta ei ole pelkoa”, Arkkiagentti vastasi. ”Emme aio herättää huomiota.”
Sitten hän muisti yliagentti 720:n toimintametodit.
”Tai mikäli herätämme, tulemme ainakin suorittamaan operaation nopeasti.”

Nopeasti. Toisin kuin esimerkiksi Koodi Sinisen, joka oli viivästynyt dramaattisesti.

Nazorakien tiedustelupalvelun torakanverkko kattoi noin puolensataa BRCA2-kameraluotainta, joista pääosa partioi jatkuvasti eteläisillä alueilla. Arkkiagentin makuun liian moni niistä oli alistettu Merivoimien sukellusjoukkojen alaisuuteen vahtimaan kauppaliikennettä.
Sodan aikana Salainen palvelu oli menettänyt kourallisen lähettimiä. Yksi räjäytettiin sen päädyttyä Klaanilaisten käsiin kuukausia sitten. Saaren eteläosissa kyseisiä laitteita oli myös pudonnut, yleensä viimeisenä havaintonaan tulivasama.

Järjestelmä olisi voinut olla modernimpikin. Jokaisella luotaimella oli pilotti Vuoren tiedustelutukikohdissa, ja ne kykenivät kolmen vuorokauden yhtämittaiseen toimintaan ennen kuin ne piti tuoda ladattaviksi. Kuva-ja äänidata kärsi huomattavasti BRCA2-laitteiden pakollisesta pienestä koosta – kameroiden kantama ei ollut hyvällä säälläkään kovin montaa sataa metriä.

Asiaan oli tulossa muutos.

Muutoksen nimi oli Metastaasi, ja se lepäsi mahtavana hangaaritasanteellaan Vuoren koillisrinteellä. Arkkiagentti asteli metalliportaita ylös tasanteelle, jota pieksi jäätävä kylmyys. Hanki oli rinteillä jo lähes metrin.

Seitsemänkymmentä nazorakia olivat järjestäytyneet neliöihin suuren ilmalaivan eteen. He olivat tutkijoita, vakoojia, teknikkoja ja pilotteja, mutta kaikilla oli yhtä lailla Tiedustelupalvelun musta haarniska ja visiiri.

”Herra Arkkiagentti, Metastaasin miehistö valmiina laukaisuun”, asteli teknikkokapteeni 305 kunniaa tehden eteenpäin. Hänen kuorensa oli vaaleaa kuin etelänmerten hiekka.

”Kiitos”, 007 vastasi. ”Määrää heidät asemiinsa.”

Tiedustelututkija, joka aluksen päällikkönä toimi, antoi määrätietoisen käskyn, ja se oli kaikki, mitä tarvittiin. Miehistö tiesi tehtävänsä ja paikkansa astellessaan suuren, tummanpuhuvan ilmalaivan sisuksiin.

Arkkiagentti oli saanut useita protesteja nimitettyään tiedemiehen aluksen kapteeniksi, mutta niin kauan kuin ne eivät tulleet Amiraalilta tai Kenraalilta itseltään, hän ei välittänyt. Hän oli uransa aikana huomannut, että toisinaan se tehtävä, johon yksilö kasvatetaan, on resurssien haaskaamista. Jotkut yksilöt ovat saaneet geneettisessä arpapelissä synnyinosaansa paremmat kortit, ja 305 oli ollut yksi niistä. Hän oli loistava insinööri, mutta myös erittäin tehokas johtaja. Eikä vain sotilaallisen järjestelmällisyytensä takia, vaan kykynsä inspiroida kaikenarvoisia alaisiaan.
Se oli melkein yhtä hyvä tapa lisätä yksilöiden tehokkuutta kuin motivaatioferomonit.

”Teknikkokapteeni, puhu minulle”, 007 määräsi seuratessaan toimintaa aluksen ympärillä.
”Ankkuroidumme valokiveen AZ4 saaren etelärannikon yläpuolelle. Kierrämme ensin kaukaa pohjoisesta häivetilassa, ettei vihollinen saa tietää olemassaolostamme”, vaaleamusta nazorak selitti suunnitelmaa, jonka oli käynyt läpi satoja kertoja.
Metastaasin olemassaolo oli yksi niistä monista Imperiumin salaisuuksista, joista edes kovin moni johdosta ei tiennyt. Ei siksi, että siitä tietäminen olisi ollut haitallista kenellekään, vaan siksi, ettei tiedonpalanenkaan laitoksen olemassaolosta livahtaisi ulkopuolisten käsiin. Ilmalaiva oli aseistettu hyvin kevyesti, eikä kykenisi puolustautumaan oikeaa hyökkäystä vastaan.

”Te siis saitte aurinkojärjestelmän toimimaan?”
”Kyllä, saamme virtaa suoraan valokivestä. Voimme pysyä ilmassa käytännössä ikuisesti, kunhan vain saamme elintarviketäydennyksiä.”
”Mihin kameraratkaisuun päädyitte lopulta?” 007 kysyi hyväntuulisena.
”Meillä on kaksi 78-senttistä putkea ja kuusitoista 39-senttistä, 360 asteen suunnattavuudella ja yöominaisuuksilla. BRCA2-verkon keskus on myös siirretty ylös.”
”Voitte vetää puolet luotaimista ylös muutostöitä varten välittömästi kun olette valmiita.”
Teknikkokapteeni nyökkäsi.
”Voitte nousta”, Arkkiagentti totesi lopulta. Hän tunsi ruumiinlämpönsä laskevan epämiellyttävästi tasanteella oleilusta. ”Na Zora!” hän toivotti, tosin vailla sitä aatteen paljoa jolla toiset sen huusivat. ”Onnistukaa.”
”Na Zora!” 305 vastasi tervehtien.

Arkkiagentti seurasi, miten ilmalaiva lähti nousuun. Mustan ja tummanvihreän värinen alus oli Imperiumin uusin ja kehittynein ilma-alus. Sen määrärahoitus oli ollut jäätävä kamppailu Kenraaliluutnantti 003:n kanssa, mutta lopulta Kenraali oli aina kallistunut Tiedustelupalvelun kannalle.

Suuren mustan kupolin alla levisi tusina vihreitä siivekkeitä ja orgaanisia kapseleita, joista avautuisi ylhäällä silmiä ja korvia imperiumille. Alapinnasta sojotti myös antenneja ja vastaanottimia, joilla Metastaasi olisi jatkuvassa yhteydessä niin Pesään kuin kaikkiin luotaimiinkin. Osa niistä oli osa aluksen koodinmurtojärjestelmää radiokuuntelua varten.

Sadassa metrissä alus aloitti katoamisensa, kun häivelaitteisto kytkettiin päälle. Tasanteella oli enää joitakin huoltotorakoita purkamassa lähtötelineitä ja siirtelemässä niitä sisätiloihin raputrukeilla. Arkkiagenttikin poistui jäätävältä vuorenrinteeltä takaisin maan alle.