Bio-Klaanin linnake

Kaksi matoralaista istuivat pienen pöydän eri puolilla ja pelasivat lautapeliä. He olivat ainoat henkilöt koko näköalatornissa – pieni ihme itsessään, evakkotulva huomioiden. Pyöreässä huoneessa oli kiviset seinät. Katto ja lattia olivat molemmat samasta, vaaleasta lankusta rakennetut. Tornihuoneen neljä ikkunaa aukesivat kaikki eri suuntiin, antaen mainion näköalan niin merelle, metsään, pelloille kuin kaupunkiinkin. Kahden matoralaisen katseet olivat kuitenkin pelilautaan kohdistetut.

“Hans?” toinen, haaleanvihreä matoralainen aloitti.
“Hm?” hänen pelikumppaninsa vastasi, kohottamatta kuitenkaan katsettaan pelilaudasta. Hän liikutti pientä mönttiä muutaman ruudun kohti laudan keskustaa.
“Eikö… Eikö tämä sotatila tosiaan huoleta sinua?”

Hopean ja oranssin värinen matoralainen katsoi keskustelukumppaniaan silmiin.
“Totta kai huolettaa, Plaploo, totta kai.”
“Niin, mutta-”
“Sinun vuorosi.”

Hetken matoralaiset jatkoivat peliään kaikessa rauhassa. Nappulat pomppivat ruuduilla ja noppia heitettiin. Sitten kuitenkin tapahtui jotain. Molemmat kohosivat äkkiä säikähtäneinä seisaalleen ja katsoivat toisiinsa.
“Sinäkin kuulit sen?”
“Mikä se oli?”
“Ei aavistustakaan.”
“Se kuului alakerrasta, eikö?”
“Joo.”

Kaksi pikkuveikkoa kävivät mielessään, mitä heidän lempitorninsa alemmissa kerroksissa oli. Jotain vanhoja varastotiloja? Ja nyt sieltä kuului… laukauksia?

“Pitäisikö meidän kertoa jollekin modelle?”
“Kai meidän on pakko.”

Matoranit askelsivat varovaisesti kohti portaikkoa.

Se kuului taas. Ilmiselvä laukaus. Nazorak-kivääri, kenties?
“Mikä se on?” Plaploo hermoili.
“En…” Hans piti tauon ja pysähtyi. Plaploo toisti tempun muutaman askelen päästä, huomattuaan ystävänsä jääneen jälkeen.
“Mitä nyt, Hans?”
“Tämä on typerää.”
“Mitä tarkoitat?”

Hans mietti hetken, miten sanansa asettelisi.
“Emme me tee tätä taas. Viime kerta oli riittävän hölmö.”
Plaploon ilme valahti välittömästi. “Todellako?”
“No toki! Hermoilimme ja säntäilimme ympäri Klaanin käytäviä, salaperäistä ääntä metsästäen. Lopulta äänet aiheutti Moderaattori Paacon musiikki, olihan moinen n-”

“Ei se!” Plaploo parkaisi. Hänen äänensä oli yhtäkkiä paitsi paljon voimakkaampi, myös särkymispisteessä.
Hans hämmentyi ystävänsä voimakkaasta reaktiosta. “Mekö emme puhu diskoteekkiselkkauksesta? Mitä en nyt ymmärrä?”
“Viime kerta, kun linnakkeeseen tunkeuduttiin. Etkö muista?”

Totta kai Hans muisti. Zyglakien yöllinen isku jäi kaikkien mieleen. Mutta Hansin ja Plaploon mieleen se jätti erityisen mustan jäljen.
“Jarp…” Hans sanoi hiljaa.

Kaksikon hyvä ystävä, sähkömies Jarp oli menettänyt henkensä zyglakien kourissa. Kuulemma yksi liskosoturi oli silpaissut pienen insinöörin pään harteilta yhdellä siistillä sivalluksella.

Hans ja Plaploo eivät koskaan puhuneet siitä. Hautajaisissa Jarpista oli sanottu muutama kaunis sana – sähkömies oli laskettu haudan lepoon yhdessä muiden zyglakien hyökkäyksessä menehtyneiden kanssa. Jarp oli saanut viimeisen lepopaikkansa koristeeksi kauniin kukkakranssin, samanlaisen kuin muutkin vainajat.

Vaan muistiko kukaan enää pikku-Jarpia? Niinä päivinä, kun oli sateista ja kahviossa myytävien lehtien etusivulla kirjoitettiin Allianssin hirmuteoista ja kaikkialla oli kova häly, Plaploo mietti, mikä kaikki unohtui sodan pauhussa. Toat seikkailivat ja muut sankarit tekivät uskomattomia asioita. Mikä arvo oli pienten ponnistelulla? Toisinaan Plaploo puristi haaleanvihreillä sormillaan kahvion pöydänreunaa niin lujaa että sattui – kun hän ei saanut katsettaan irti tiskillä mainostettavan lehden otsikoista.

“Totta puhuakseni…” Hans aloitti. Plaploo hätkähti ulos ajatuksistaan. “Kuulin, että Jarpin kaulan… hengen riistänyt lisko on linnoituksessa vankina.”
“Mi-mitä?” Plaploo henkäisi.
Hans nyökkäsi. Todellisuudessa tieto ei perustunut epävarmaan huhuun: matoralainen oli asiasta varma. Hän oli ottanut asiakseen selvittää. Hänellä ei tosin ollut aavistustakaan siitä, mitä tiedolla teki.

Jarpin tappaja… linnakkeessamme. Hullu maailma.

“Menen puhumaan hänelle, ennemmin tai myöhemmin”, Plaploo julisti.
“Mitä? Miksi?”
“Ehkä löydän rauhan.”

Hans pudisti oranssia päätään. Ajatus kuulosti huonolta, erittäin, kovin huonolta. Hän oli jakamassa ajatuksiaan ystävälleen, mutta sitten se kuului taas. Se oli taatusti Nazorak-kivääri.
“Selvitetään tämä!”
“Jeh!”

Kaksi pientä jalkaparia tamppasi portaita alas, suorastaan uhmakkaan päättäväisyyden vallassa.

Kierreportaikon alas päästyään usein lautapelejä harrastava matoralais-duo huomasi laukausten äänen voimistuvan. Mysteerimelun lähde oli mitä ilmeisimmin erittäin lähellä… jopa…
“Tuon oven takana?” Plaploo ehdotti varovaisesti. Hänen urheampi ystävänsä painoi korvansa rappusten alapäässä olevaa puuovea vasten.

Sikäli kun Hans tahi Plaploo muistivat, tornin alaosan piti aueta muuannenteen vähän käytettyyn kellarivarastoon. Miksi Nazorakit sinne tunkeutuisivat? Ei auttanut kuin ottaa selvää.

Hansin oranssit sormet koskettivat vanhan puuoven karheaa pintaa. Uksin lukossa oli avain – kukaan ei ollut pakottanut itseään väkisin läpi. Ovi aukesi narahtaen, paljastaen takaansa ampumaradan.

“Hetkinen, mitä?”

Moderaattori Bladis losautti parahultaisesti ampumaradan päässä seisovaa Snowieta Nazorak-kiväärillä rintakehään.
“Hihihii, kutittaa!”

Näkymä oli hämmentävä. Varaston tavanomaiset valtiaat – käyttämättömien moppien rivistöt, ylimääräiset jakkarat ja pari polkurapuvaunua oli raivattu pitkän tilan reunoille. Kauimmaisessa päässä varastoa/ampumarataa loisteputkilamput valaisivat Snowien, lähemmässä erittäin värikkään seurueen.

Hansin ja Plaploon edessä seisoskelivat Admin Guardian ja Hansille ja Plaploolle tuntematon, erittäin viiksekäs Matoran. Myös muutama muu muukalainen ja Telakan johtaja Tongu seisoskelivat ampumaradaksi muunnetun varaston laidoilla. Kaikilla oli kuulosuojaimet päässään.

Hans ja Plaploo olivat ilmaantuneet joukkion selkäpuolelle, joten muihin nähden vastakkain seisoskeleva Lumiukko huomasi saapujat ensimmäisinä.
“Hohoi, hei!” Snowie hihkaisi ja vilkutti. Ampuraattori ei kuitenkaan keskeyttänyt puuhiaan: seuraava laukaus kajahti ilmoille ja valkopullukka säikähti silminnähden. Zamor-kuula kuitenkin poksahti harmittomana Snowieta vasten. Lumimiehen rintakehässä oli jotain outoa.

Huoneen lössi kääntyi kannoillaan ja huomasi Hansin ja Plaploon. Kaksikko oli silminnähden hämillään, ja Guardian katsoi asiakseen avata tilannetta.
“Teemme vähän testejä”, Admin selitti. “Saa tulla seuraamaan sivusta.”

Huoneen väki otti kuulosuojaimet pois päästään. Hans ja Plaploo katsoivat Adminia, sitten Nazorak-kiväärin kanssa heiluvaa Bladista. Liikkumarajoitteinen skakdi huomasi tuijotuksen. “Kaipasivat loistavaa aseenkäyttelijää testauksen avuksi.”

Guardian pohti mielessään sanojen ‘loistava’ ja ‘innokas’ vivahteellisia eroja.

“Mutta ihan pettymys tämä on!” Bladis jatkoi. Hän viittasi ehkä kädessään olevaan torakka-aseeseen, tai ehkä koko tilanteeseen. “Lelupyssy, skarrar.”

Ennen kuin mysteerioita ratkova matoralais-duo ehti ihmetellä sen enempää, Snowie avasi suunsa.

“Sitä paitsi ei mutta tämä on ihan mainiota!” lumiukko hihkui lönkötellessään huoneeseen saapuneen kaksikon tykö ampumaradan maalialueelta. Hänellä oli yllään sileä metallipanssari. Äärimmilleen pelkistettyssä ja muodoiltaan hieman pyöreässä metalliliivissä oli muutama lommo, mutta muuten se kiilteli uutuuttaan. Panssaria koristi siihen tökerösti sinisestä teipistä ja pullonkorkeista askarreltu Ussal.
“Tein sen ihan itse!” pyylevä klaanilainen kommentoi somistusta. “Kuvan siis, en liiviä. Ja sehän tässä onkin se mainious, rautapaidan alkuperä! Sen auktorin tulkinnallisuus!”
Vihreä ja oranssi matoralainen kohottivat kulmiaan jaetun hämmentymisen kokemuksen merkiksi.
“Mitä Snowie tässä yrittää sanoa…” Guardian otti askeleen eteenpäin “on että panssaripaita kehitettiin useita tekniikoita hyödyntäen.”
“Joo, ja siis, ovathan mestat parahultaisesti ahtaat – minäkin jaan tätä nykyä huoneen kahden Dapi-Korolaisen käsityöläisen kanssa – mutta se tässä juuri onkin pointtina! Tai siis, siitä tämä alkoi. Tämä tässä!”

Lumiukko koputti rintapanssariaan.

“Joo, hei vaan!” yksi huoneen seinustalla nojaileva matoralainen vilkutti. Kasvoillaan suurta Rauta kantava tulen matoran oli länkäsäärinen ja pyöreävatsainen. “Uusi kämppiksemme sai kieltämättä oikein ideavonkaleen. Me…” Ta-Matoran tökkäsi vieressään istuvaa Fe-Matorania, joka keskittyi lähinnä sylissään tuhisevan mustan sammakon silittelemiseen “…juttelimme Snowmanin kanssa työnteosta. Kerroimme olevamme vasta kisällejä, ja että mestarimme kiertelee Dapi-Koron, Askelman ja Rol-Horiin väliä, suurta sepänviisauttaan jakaen. Kerroimme hänelle kauniista naamioista, vahvoista vasaroista ja terävistä sahoista, jotka mestarimme loihtii pienimmänkin ahjon äärellä.”
“Ja sitten kysyin…” Snowie hömelössä haarniskassaan jatkoi taas “…että onko hän koskaan kokeillut oikein isoa ahjoa? Ja siinä vaiheessa!”
Lumiukko pyörähti kömpelösti ja osoitti kummankin kätensä etusormilla varastotilan takaseinällä seisoskelevaa sähkön matorania. Pitkä matoralainen oli pukeutunut komeaan huopaviittaan, jossa oli mahtava röyhelökaulus. Sähkötär nyökkäsi lyhyesti.
“Siinä vaiheessa törmäsimme tähän mahtavaan naiseen!”
“Juu-u!” Dapi-Koron möhömaha vahvisti. “Nui-Koron käsityöläiskilta oli jo löytänyt tiensä Telakkanne mahtavien roihujen äärelle. Teillä oli niin paljon opetettavaa!”
Killan johtaja hymyili pompöösin kauluksensa alta. “Tunne on molemminpuolinen.”

Hans ja Plaploo katsoivat edessään intoilevaa joukkiota. Siinä todella oli matoralaisia ympäri pohjoista ja aimo liuta Suurkylän väkeä.
“Lopulta saimme yhteyden itse kunnioitettuun pohjoisen valumamestariin – siinä vasta eri jehu – ja johan alkoi rautasoppa kuplimaan ja sotisopa räätälöitymään”, Snowie hymyili. “Siinä oli osaajaa monenlaista, ja koko ajan vaan tuli lisää. Pohjoisen muinaistieto ja Nui-Koron käsityökulttuuri ja tulipa mukaan sitten kiinnostuneita klaanilaisiakin… Siinäpä vasta resepti! Olisipa Kapura ollut näkemässä!”
“Ruuhka-aika Telakalla”, Tongu ilmaisi huvittuneisuutensa. “Melkoista. Omat poikamme ja tyttömme osallistuivat seppähetkeen innolla ja taidolla.”
Tongun vieressä nököttävä ta-matoran Garson otti pomonsa kehut vastaan tyynesti. Hän ei yleensäkään turhia intoillut.

Keltajätti naksautti mikrouunin kokoisia rystysiään. “Enpä malta odottaa russakoiden ilmeiden näkemistä, kun niiden piruparkojen panokset pysähtyvät kuin seinään!”

“Juu, vaikka tietty olisikin kivempi, etteivät meikäläiset joutuisi ensinkään tulilinjalle”, lumimies tuumi testitulilinjastolta, “Mutta jos joudumme, niin ainakin olemme satsanneet hengissä pysymiseen.”

“Vihollisten ampuminen on mainio satsaus hengissä selviytymiseen”, Bladis murahti. Skakdinaattorilla oli aurinkolasit, kellarissakin.

“Niin ne torakatkin varmaan ajattelevat”, vanhempi skakdi sanoi mietteliäästi.

“Tai siis ajattelevat kunnes saavat vastaansa kovan paidan!” yksi pohjoisen kisälleistä rohkaistui lohkaisemaan. Bladis naksautti jälleen torakkatussaria.

Plam!

Bladis puhalsi Nazorak-kiväärin piippua. Haarniskaan jäi vain pieni lommo. “Niin että tuollaisen saivat aikaan.”

Moni läsnäolija mulkaisi vihaisesti Bladista – väki oli jo ottanut kuulosuojaimet päästään – mutta useat myös nyökkäsivät hyväksyvästi. Panssari oli todella vaikuttava.

“Henkilökohtaisesti pidän tässä kaikessa eniten siitä, että tämä on oikeastaan Allianssin lahja meille”, Guardian virnisti. “Jos he eivät olisi pakottaneet hyvää väkeä pakosalle, käsityöläiskonklaavi olisi jäänyt väliin.”

Makea karman tuoksu leijaili ampumaradan yllä.

“Eli…” Hans hahmotteli tilannetta. “Te yhdistitte eri kylien tietämyksen ja lopputuloksena saitte aikaan torakkakiväärin osumilta suojaavan haarniskan?”
“Kyllä”, Nui-Koron käsityöläiskillan johtaja hyväksyi. “Tarkka tiivistys.”

“Siis: Imperiumin rautasaappaan alla yhtenäisyys muodostaa uuden rautamuurin, jonka suojassa kulttuuri ja perimätieto nousee uuteen, ennenäkemättömään kukoistukseen!” kisälli lausui mahtipontisesti.

“Tuon voisi painattaa paitaan, jos käyttäisin sellaista”, Guartsu virnisti.

“No, voit painattaa sen tuohon haarniskaan.”

“Mutta jos haluamme, että metallivelhojen uurastus todella auttaa meitä, tarvitsemme aika lailla työvoimaa – enemmän, kuin mitä saarella on seppiä”, Faxon-kasvoinen po-matoran mutisi viiksiensä alta. Hans ja Plaploo tuijottivat vaikuttuneina suurkyläläisen naamakarvoja ja tunnistivat hahmon Nui-Koron ylikomisario Harkeliksi.

“Testikappaleen taontaan meni Bio-Klaanin, pohjoisen ja meidän suurkyläläisten parhaimmistoltakin päiviä. Vaikka työnjako olisi seuraavien sarjojen saralla pätevämmin hoidettu, tahtimme on parhaimmillaankin vain paita pari per päivä”, Harkel jatkoi.

Guardian hymähti uuden toverinsa puheille ja loi kysyvän katseen katseen Tonguun.

“Minä tiedän miehen”, Keltaisen Jättiläisen puhe kumisi tilassa. “Todellinen takomisen mestari – hän ja alaistensa armeija. Asuu puoli maailmaa tuohon suuntaan.” Tongu huitaisi huolimattomasti koilliseen avautuvaa ikkunaa kohti. “Kelpo mies.”
“Ai?” Guardian varmisti epäilyksensä. “Hän on saanut bisneksen taas rullaamaan viime kerran jäljiltä?”
“Kelpo mies.”

Harkel tyytyi vastaukseen – viikset vapisivat myöntymisen merkiksi. Nui-Koron ylikomisario oppi kunnioittamaan Admin Guardiania päivä päivältä enemmän. Sotaveteraani oli käytännön mies, ja poliisin oli helppo ymmärtää, miksi klaanilaiset seurasivat sinistä johtajaansa uskollisesti. Bio-Klaanin sotastrategi oli organisoinut sirkusmaisen seurueensa sotakuntoon, kaiken aineksen kyvykkäästi hyödyntäen. Ja ainesta oli päivä päivältä enemmän.
“Admin Guardian”, Harkel jatkoi ajatuskulkuaan ääneen.
Sininen skakdi käänsi päätään. “Ylikomisario Harkel?”
“Onko meillä tänään aikaa suunnitella Siniviittojen organisoimista osaksi Bio-Klaanin puolustusta?”

Pronssisen Hahnahin puolustajien alistaminen Bio-Klaanin alaisuuteen oli kiistelty aihe. Monet Suurkylän vanhoista päättäjistä olivat ehdotusta vastaan, koska tiesivät sen vähentävän Nui-Koron autonomiaa. Saaren vanhassa valtakeskittymässä oli yhä vain katkeruutta bio-klaanilaisia “vallananastajia” kohtaan. Jos turaga Tahae olisi yhä ollut vallan kahvassa, olisi ajatus Siniviitoista osana Bio-Klaanin komentoketjua tukahdutettu jo suunnittelupöydälle.
Mata Nuin kiitos ettei ole… Harkel tuumi.

Useimmat muut kiittelivät vallanvaihdoksesta Harkelia itseään – olihan viiksikomisario vastannut henkilökohtaisesti siitä, että pahan pormestarin valtakausi päättyi Nui-Korossa. Ylennyksensä lisäksi Harkel oli saanut virallista asemaansa enemmän vaikutusvaltaa Siniviittojen johdossa: Nui-Koron poliisipäällikkö Arnopin osuutta pormestari Tahaen korruptioskandaaliin ei oltu onnistuttu todistamaan, mutta yleinen mielipide oli, että Arnop kuului pahan pormestarin sisäpiiriin. Huhu oli sikäli perusteltu, että juuri Arnop oli antanut Harkelille potkut, kun viiksikyttä oli alkanut nuuskimaan Nui-Koron verovarojen virtaa.

Tilanne Suurkylän evakkojen valtapoliittisella kentällä oli sekava, vaan ei Harkelin kannalta toivoton. Hänellä oli taskussaan useimpien Siniviittojen uskollisuus, sekä ammattimainen ja toimiva suhde väliaikaiseen valtuutettuun, Nui-Koron viralliseen ylimpään päätöksentekijään. Yhdessä he olivat onnistuneet raivaamaan Klaani-myönteisen kannan läpi Nui-Koron päätöksentekoelimien. Näkemyksen eteenpäin ajamisessa oli auttanut kahden klaanilaisen – Toa Kepen ja Snowmanin – avustus veroja kiertävän ja väärinkäyttävän pormestarin nappaamisessa. Sama seikkailu oli lopullisesti vakuuttanut Harkelin itsensäkin Bio-Klaanin sakin mainioudesta.

Lopulta Harkel oli saanut hyväksynnän Siniviittojen ja Bio-Klaanin puolustuksen yhdistämisestä. Sotku se oli ollut, mutta valmista tuli kuitenkin.
Kunhan Sulfrey vain olisi auttamassa paperitöiden kanssa… ylikomisario kaipasi avustajaansa.

“Illasta”, Guardian vastasi, mietti hetken ja muutti lausumaansa. “Tai huomenna. Lupauduin Tawan poliittiseksi tulitueksi. Kuulemma jotain närää mehiläistarhaajien ja poronhoitajien välillä. Ilmeisesti kumpaakin elinkeinoa on haasteellista harjoittaa samalla torilla.”
Harkel tuhisi ymmärtäväisesti viiksiensä takaa. Mehiläistarhaajat ja poronhoitajat…

“Hunajasta kun on melkein puhe”, Snowie heitti väliin pirteästi ja rupesi riisumaan rautapaitaansa. “Voisi olla iltapäiväteen paikka. Olemme kykkineet täällä kellarissa, mitä, aamusta asti?”
Tongu nyökytteli keltaista päätään (vaikka sitä olikin hankalaa havaita) ja nosti peukkunsa pystyyn. “Joo, kuulostaa suunnitelmalta! Ehkä me ollaan teehetkemme ansaittu, itse kukin. Meitä kaivataan muutenkin Telakalla vasta puolentoista tunnin päästä. Ja sitä teetä tulisi kyllä muutenkin juotua sielläkin. Illasta pitäisi kunnostaa pari höyrykattilaa, mutta ehkä ne jaksavat odottaa.”
“Niitä isoja”, Garson vahvisti ja levitti kätensä niin laajalle alueelle kun vain kykeni.
“Joskus minä mietin, miten saatte kaikki härvelinne pysymään ilmassa”, Dapi-Koron kisälli tuumaili. “Ne ovat iiisoja.”
“Näitä kattiloita ei asennetakaan lennokkiin”, Garson vastasi vakavana. Ennen kuin seppä pohjolasta ehti ihmetellä Telakan mekaanikon vastausta, Bladis otti osaa keskusteluun.

Plam! Plam! Plam! Klik.

Moderaattori varmisti varaston takaseinään tyhjentämänsä pyssykän lippaan tyhjäksi. “Joo mentiin.”

Tohtori Kupe olisi taatusti närkästynyt korvakäytävien tarpeettomasta ja jatkuvasta vaarantamisesta, jos olisi ollut läsnä. Muutama “ulko-klaanilainen”, jotka eivät Moderaattori Bladista aiemmin tunteneet, suunnittelivat pitävänsä kuulosuojaimet jatkuvasti päässään pyssy-skakdin välittömässä läheisyydessä.

“Virallistan tämän olleen niinsanotusti tässä”, Guardian hyväksyi spontaanin teetauon. “Saimme haluamamme tulokset. Tongu, uskon projektin etenemisen käsiisi.”
“Selvä peli.”

Värikäs seurue alkoi tehdä lähtöä. Seinäännojailijat suoristautuivat ja Dapi-Koron rautamatoran nousi seisomaan. Napo loikkasi hänen sylistään laiskasti, kurnutteli hetken aikaa ja pomppi sitten isäntänsä jalkojen juuren. Snowie sieppasi lemmikkinsä syliin.
“Sinusta on tullut laiska.”
“Kroaak.”

Harkel hieroi käsiään yhteen. “Iltapäivätee pitää selän suorana ja mielen kirkkaana. Lainvalvojan voimajuoma!”
“Mikä siinä teessä”, Guardian jupisi itsekseen. “Vettä, jossa on makua. Vähän.”
“Voin tietty puhua vain omasta puolestani”, Garson kommentoi Adminin monologia pakatessaan romppeitaan “mutta meillä Telakalla kiehuvaa vettä tulee sammioittain ihan jo jäähdytysjärjestelmien kautta. Sama vaivahan se on maustaa.”
“Mitä. Öljylläkö?”
“No yleensä silläkin”, ta-matoran myöntyi. “Mutta inkivääri peittää kiusallisen maun.”
“Vanha kunnon tulijuuri”, lumiukkeli hyväksyi kulinarismin. “Maukkaistaa niin teen kuin olusenkin.”
“Alkaa olla tyyristä tuontitavaraa”, Tongu harmitteli. “Näillä näkymin jäävät sadot saamatta niin Nui-Koron niityiltä kuin Päättisten pelloiltakin.”

“Hei, onko okei jos menemme johonkin paikkaan Satamakadun varrella?” Snowie lörpötteli ampumarata-alueen tyhjetessä. “Menen tästä suoraan veneilemään, joten moinen olisi kannaltani kätevää.”
“Mikä jottei” Harkel vastasi. Muutkin näyttivät hyväksyvän, ja hymy lumiukon kasvoilla leveni. “Jes! Uskon, että meri-ilma selventää ajatuksiani muutamasta, öö, jutusta. Plus käyn ehkä samalla tapaamassa vanhoja kavereitani.”
“Oletko edes ajanut venettäsi tosi ison sushin tapauksen jälkeen?” Guardian kysäisi. Tuntui kuin tosi isosta sushista olisi kulunut melko pieni ikuisuus.
“Itsepä asiassa en ole. Taidan kyllä mennä puisella paatilla.”
“Mistä moinen?”

Lopputarina jäi kuitenkin Hansilta ja Plaploolta kuulematta. Seppäsaattue, oheiset klaanilaiset ja yksi ylikomisario saapastelivat ulos samaisesta ovesta, josta matoralaiskaksikko oli hetki sitten tepastellut sisään. Bio-Klaanissa sattui ja tapahtui: toisinaan tahti oli kova ja päätöksentekoprosessi spontaani. Vain Bladis jäi halliin Hansin ja Plaploon seuraksi.

Iltapäiväteesakin äänet kaikuivat vielä käytävästä, kun Plaploo avasi suunsa.
“Moderaattori Bladis”, pieni ääni aloitti varovaisesti.
“Mmh?” skakdi reagoi, nostamatta kuitenkaan katsetta puhdistamastaan Nazorak-kivääristä.
“Muistatko sinä Jarpia?”
Hopeiset skakdinsormet lakkasivat hetkeksi työskentelemästä. “Se pikku sähköinsinööri?”
“Hän juuri.”

Bladis testasi kiväärin lukon liikkuvuutta ja katsoi sitten pientä vihreää matoralaista. “Eikös hän ole sitä teidän sakkia?”

Hans ja Plaploo nyökkäsivät; Hans ripeästi, Plaploo varovaisesti.

“Korjasi joskus taukotilan töllöttimen. Pätevä sälli. Kertoi harrastavansa kalastusta”, Moderaattori muisteli öljytessään aseen piippua. “Väitti istuksivanskarrar!”
Bladis sylkäisi kämmeneensä ja yritti hinkata kiroamista aiheuttaneen öljyläikän asevyöstään. Tahra vain levisi entisestään. Hans ja Plaploo vilkaisivat toisiaan.
“Niin”, Bladis jatkoi todettuaan puhdistusoperaationsa toivottomaksi. “Väitti itsuksivansa ongen kanssa pari mutkaa yläjuoksuun aina iltapäivisin.”
“Ei tosin viime aikoina…” Plaploo mumisi.

“Ei niin”, Bladis vastasi jämptisti. Hän kääri tuliaseen huopaan ja laski nyytin syliinsä.
“Sinäkö…” Hans yritti aloittaa, mutta sai vastauksen ennen kuin ehti esittää kysymystään loppuun.
“Minä muistan. Että hän menehtyi liskonkutaleiden iskussa.”

Bladis käänsi pyörätuolinsa oven suuntaan ja alkoi hivuttaa itseään uloskäyntiä kohti. Hans ja Plaploo katsoivat moderaattorin menoa hiljaisina.
“En ollut ampumassa kunnialaukauksia silkasta pyssyttelyn ilosta”, skakdi vielä kertoili kadotessaan oviaukosta. “En minä kenen tahansa muistolle ammu.”

Piikkiharjainen moderaattori hävisi Hansin ja Plaploon näköpiiristä. Joku muisti pikku-Jarpia.

“Lelupyssy, skarrar!” joku kirosi käytävästä. Hans ja Plaploo jäivät kuuntelemaan, kuinka Bladis keräsi käytävälle levinneen Nazorak-kiväärin komponentteja lattialta.