Metru Nui

Ilta alkoi hämärtyä suurkaupungin ylle Kapuran livahtaessa vahkia pakoon hiljaiselle sivukujalle. Tulen toa löysi itsensä suurelta mutta miltei matoranittomalta kadulta, jonka ainoan ehjän rakennuksen ikkunoista hehkui valoa. Kyltin mukaan kyseessä oli paikallinen baari. Kapura vilkaisi ympärilleen ja totesi kadottaneensa erikoisvahkin. Hän istui baarin viereisen talonraunion pihapiiriin kuuluvalle kivenlohkareelle. Ko-matoran avasi baarin oven mennäkseen sisään ja päästi hetkeksi nopeatempoisen musiikin kadullaolijoiden kuultavaksi.

Kapura nosti esiin kämmenensä ja yritti keskittyä. Pinnisti. Tuntuiko ilma jo kuumemmalta? Oliko tuo savua?

Liekki syttyi. Metru Nui näytti olevan tulessa sen läpi katsottuna. Mutta palaminen oli kituvaa. Savua oli liikaa. Liekki sammui.

Kapura huokaisi. Uusi yritys. Hän hieroi yhteen kämmeniään ja erotti ne. Tuli syttyi niiden väliin. Kapura siirsi ne kauemmas toisistaan. Palaminen oli vaisumpaa. Enää ei loimunnut valtava liekki, jota Kapura kykeni muovaamaan liikuttamalla käsiään. Liekki kitui vielä hetken ja katosi.

Tulen toa ei päättänyt luovuttaa. Uusi yritys. Kapura liikutti kämmeniään kuin kosketellen näkymätöntä palloa. Kipinöitä. Kapura löi kämmenensä yhteen ja levitti ne uudelleen. Nyt roihusi. Mutta ei niin vaivattomasti kuin ennen. Kapura ei voinut kuvitella lähettävänsä tulipalloa kohti vihollisjoukkoa.

Sammuminen oli taas lähellä. Kapura ei aikonut sallia sitä. Hän keskittyi liekkiin ja yritti silkalla tahdonvoimalla saada sitä roihuamaan vieläkin kovempaa. Jopa puhalsi tuleen ja antoi sen levittää ilmaan muutamia kipinöitä. Löi kätensä yhteen uudelleen vain heikentääkseen roihua.

Tuli sammui.

Kapura ei ollut huomannut hengittävänsä tiheään. Tai olevansa niin väsynyt. Hän nousi ylös ja käveli lohkareen ympäri pari kertaa. Äskeisestä huolimatta Kapura tunsi lähinnä kylmää.

Mitä teet?

Kapura kääntyi ja näki Zairyhin juuren roikkuvan läheisestä puusta.

“Yritän saada elementaalivoimani toimimaan.”
Ovatko ne tosiaan niin hyödyllisiä verrattuna lähitaisteluun?

Kapura huokaisi ja tuijotti juurta. Vasta äskenhän hän oli saanut tietää, että samainen olento oli ainakin epäsuorasti ongelman aiheuttanutkin. Zairyhin viruksen ominaispiirre oli elementtivoimien tuhoaminen, sillä se oli suunniteltu tuhoamaan tehokkaasti toia ja muita elementaalivoimaisia olentoja.

Vai onko niillä… tunnearvoa?

Kapura mulkoili juurta. “Kai sen voi noinkin ilmaista. Ovathan elementtivoimat suuri osa toana olemista.”

Lonkerojuuri kietoutui tiukemmin oksan ympärille. Voidaanko tästä päätellä, että elementtivoimista näkyy myös yksilön onnistuminen toana?

“Mikä terapeutti sinä olet?” Kapura sanoi pahantuulisena. “Mutta myös naamioni, jota en enää hallitse, liittyy elementtivoimiin, joten kai sellaisen johtopäätöksen voi vetää.”

Yritän vain päätellä, miksi haluat parantua viruksesta niin kovasti, että jättäisit Jouerankin henkiin.

“Pitkäaikaisin oire on kuolema”, Kapura totesi. “Kyllä minä muutenkin haluaisin parantua.”

Luottamalla Joueraan? Olet idiootti.

“Kuka muu viruksen voi tuhota?” Kapura sanoi hiljaa.

Olen melko varma, että voin pidentää elinikääsi. Minulla on myös voimakkaita ystäviä, kuten eräs Makuta, joilta voin kysyä, jos olet kiltisti.

“Abzumo voi sorkkia minua?” Kapura mutisi. “Sepä lohduttaa.”

Hänestä puheen ollen. Aiotko hakea minulle mielisairaalan sirua, jotta voin tuhota Joueran?

“Ensinnäkin olisi mukavaa tietää Matoron ja Umbran tilanne”, Kapura sanoi. “Kahdella sirulla on lisäksi niin paljon voimaa… En tiedä, onko se nyt loppujen lopuksi niin järkevää.”

Kapura katsoi juurta, joka puristi mätää oksaa ja onnistui halkaisemaan sen.

“Ja vieläkö oletat, että teen mieliksesi, vaikka tavoitteemme eivät enää ole yhtenäisiä?”

Tulen toa hätkähti ja katsoi alas huomaten toisen juuren nousseen maasta puristamaa hänen jalkaansa. Kapura repäisi jalkansa irti ja astui askeleen kauemmas juuren palatessa takaisin maahan pienestä kolosta.

Kyllä. Kyllä oletan.
Laho oksa rasahti pudotessaan maahan. Puuhun kietoutunut juuri seurasi toista.

Muuten. Komentokeskusta ollaan kovasti valtaamassa takaisin minulta. Pian tavallisetkin vahkit jahtaavat sinua. Suosittelen hakeutumaan turvaan.

Kapura huokaisi ja päätti astella baariin. Oli aika tutustua Metru Nuin korkeakulttuuriin. Toa avasi oven ja yritti löytää istumapaikkaa harmillisen tietoisena siitä, että sinäkin hetkenä eräs maanalainen kasvi kuunteli hänen ajatuksiaan.

Metru Nui, vuosia sitten…

Sali oli suuri ja minimalistisesti koristeltu. Ikkunat eivät täydellisesti vaimentaneet ulkoa kuuluvia Ta-metrun työnteon ääniä. Matoraneja, muutama toa ja muita olentoja oli kokoontunut ympäri salia kolmen tai viiden hengen ryhmiin. Keskustelu oli kiivasta. Beigejä seiniä vasten ei nojannut ainuttakaan huonekalua. Pikkupurtavaa jakavia tarjoilijoita ei ollut.

Eräs tulen toa seisoi lähellä ikkunoita seuranaan kaksi matorania. Po-matoran ja toa tutkivat ko-matoranin pitelemää kivitaulua, jossa oli merkintöjä.

“Kertokaa minulle, mitä tämä esittää”, ko-matoran sanoi. Hänen äänensävynsä ei ollut innostunut.

“Se on jonkinlainen kaavio”, toa sanoi. “Epätasainen. Ei säännönmukainen.”

“Jotain orgaanista?” po-matoran ehdotti.
“Ei aivan”, ko-matoran sanoi. Nyt hän kuulosti halveksivalta. “Melkein.”
Po-matoran: “Melkein? Jotain orgaanisen tekemää.”
Toa: “Ehkä jonkin orgaanisen kasvua.”

Ko-matoranin kasvoilla oli vaivaantunut hymy. “Ajauduit harhaan, Jouera. Tämä kaavio kuvaa ta-metrussa tehtyjen naamioiden laatua ja tekemiseen kulunutta aikaa tältä viikolta.”

Jouera pudisti päätään. Matoranit näyttivät inhoavilta.

“Me pidämme universumin pyörät pyörimässä”, po-matoran Diereue sanoi. “Meidän tulisi tehdä työmme täydellisesti. Vailla matoranluonteen epätasaisuutta.”

“Kiitos tuon näyttämisestä, Desable”, Jouera sanoi. “Ehkä voimme vakuuttaa muut siitä, että matoranien asuinalueiden valtaaminen on tärkeä osa suunnitelmaa.”

“Se on tärkeää”, Desable huokaisi. “Ehkä minä voin toimia asian puolestapuhujana.”

Jouera ja Diereue katsoivat toisiaan. Desable toi pöydälle uusia ideoita, mutta hänellä ei ollut luonteenlujuutta tavoitella tulevan lajin johtoasemia. Mutta se ei haitannut kumpaakaan.
“Onko lähtö saarelle yhä viikon kuluttua?” Diereue kysyi. Jouera nyökkäsi ja katsoi ohikulkevia matoraneja ikkunasta. Heidän askeleensa hakkasivat katua epäsäännöllisesti, ilman minkäänlaisia sääntöjä. Lähtöpaikan ja päämäärän välissä ei ollut tiettyä reittiä vaan miljoonia haaroja. Saarella lajin jäsenet seuraisivat aina täsmälleen samaa polkua paikasta A paikkaan B. Matoranluonteen epätasaisuus hioutuisi pois. Jäljelle jäisi vain puhdas täydellisyys, joka sopisi maailman toiminnasta vastaavalle lajille.