Steltin ja Xian välinen merialue, noin kaksikymmentä vuotta ennen Ath-Koron välikohtausta

Ilmaa tieltään riipivä moottorien jylinä olisi kuurouttanut kenet tahansa valkoisen, uutuuttaan kiiltävän ilmalaivan halkoessa kesäisen kirkasta taivasta. Laivan molemmille sivuille kiinnitetyt tehokkaat jetit kiidättivät virtaviivaista teknologista saavutusta halki korkeuksien vauhdilla, jollaista ei oltu ennen nähty. Aluksen nimi oli KMS Advancement ja aluksen vasempaan kylkeen, aivan tuon sinisen, kauniisti kirjoillun tekstin viereen oli maalattu ylväänä liitelevä Ko-Metrulainen jäätikköhaukka. Vaikka kaukana aluksen alapuolella siintävä meri oli enää vaivoin näkyvissä, oli ilmanhalkojan kurssi edelleen suunnattu aavistuksen yläviistoon. Ilmalaivan keulan, miltei kokonaan lasisen ohjaamon kimpussa hääräsi useita sinisiin ilmavoimien hattuihin pukeutuneita Matoraneja.

Kahden ohjaussauvan kimpussa hääräävä pilotti kääntyi tekemään kunniaa, kun ohjaamon ylöspäin aukeava liukuovi hänen takanaan sihahti auki ja pitkään laivastonsiniseen takkiin pukeutunut jään toa astui sisään. Teleskooppisilmällä varustettu valkoinen Volitak skannasi nopeasti ohjaamon ja siirsi sitten huomionsa Hau-kasvoiseen pilottiin.

“Miksi olemme vaihtaneet kurssia, ruorimies? Meidän kuuluisi olla jo puolimatkassa kohti kotia. Sen sijaan navigaattori Kirrahe kertoo minulle, että olemme keskellä merta, kaukana kaikista tunnetuista lentoreiteistä.”

Pilotti laski kätensä otsaltaan ja vastasi selkä suorana kapteeninsa kysymykseen.

“Herra kapteeni. Perämies Neji kertoi meille reitistä, jossa merituuli olisi jopa 56 prosenttia normaalia heikompaa. Pienestä kierrosta huolimatta hän uskoi parempien sääolosuhteiden vauhdittavan matkaamme useammalla tunnilla ja pienemmän polttoaineen kulutuksen myötä voisimme kokonaan jättää Xian telakkapysähdyksen välistä, herra kapteeni.”

Kapteeni kurtisti kulmiaan selityksen kuullessaan. Perämies Neji painoi kasvojaan alemmas ohjaamon vasemman laidan kontrollipaneelillaan. Kapteeni ei kuitenkaan ehtinyt kiinnittämään huomiotaan tähän, kun pilotti jo jatkoi selitystään.

“Kaikki näytti menevän suunnitelman mukaan, kunnes sensorimme paljastivat… vähän kaikkea.”

Kapteeni näytti kummastuneelta. Pilotti kiskoi juuri printteristä ulos sujahtanutta kapeaa paperiliuskaa ja sulloi tätä kapteenin ojennettuihin käsiin. Volitakin teleskooppisilmä alkoi välittömästi ahmimaan informaatiota pilotin raportista.

“Radioaaltoja… gammasäteilyä… elektronista toimintaa ja pienen kaupungin kokoinen lämpöjälki. Mitä hittoa tämä oikein on?”

Pilotti viittoili kapteenia mukanaan ohjaamon kärkeen, jossa kaksikko käänsi katseensa aluksen menosuuntaan. Nyt pilvien sisällä edelleen korkeuksia kohti kiitävä alus oli ohjaamon matoranien mukaan lähestymässä uutta määränpäätään.

“Herra kapteeni, olemme Pimeyden Metsästäjien alueen ytimessä. Ajattelimme, että kyseessä saattaisi olla edelleen toimintakuntoinen sota-ajan taistelutorni.”

Perämies Neji oli tällä välin kerännyt rohkeutensa ja astellut kaksikon taakse, jatkaen siitä, mihin pilotti oli jäänyt.

“Sitten tarkastimme tutkamme uudelleen ja huomasimme, että… mikä ikinä tuolla onkaan. Se ei ole meressä… se näyttää siltä kuin se olisi… olisi…”

“Pultattu maailmakupolin kattoon…”, pilotti täydensi.

Kapteeni loi merkitsevän katseen vuorollaan molempiin juuri puhuneisiin matoraneihin ja kiinnitti sitten taas katseensa huolestuneena kohti ohjaamon ikkunaa. Hetken aikaa moottorien ja ohjaamon laitteistojen tasainen hurina oli ainoa toan ja matoranien ympärillä kaikuva ääni. Jokaisen matoranin katse oli naulittuna kapteeniinsa, joka punnitsi juuri saamaansa informaatiota tarkasti. Pilotti ja Neji vilkuilivat tosiaan huolestuneina. Kapteeni oli sulkenut silmänsä ja ristinyt kätensä.

“Jos… jos… hmm.”

Hiljaisuus jatkui taas hetken. Kapteeni avasi silmänsä ja kääntyi selkä ikkunaa kohti, puhutellakseen miehistöään.

“Jos kyseessä on todella metsestäjien sotainstallaatio, meidän on parempi varautua. Ohjatkaa 25 prosenttia työntövoimasta kilpiin. Lähestytään kohdetta varovaisessa kolmenkymmenen asteen kulmassa. Ilmoittakaa tilanteesta alakansille. Tahdon kaikki aseet tulitusvalmiuteen.”

Matoranit nyökkäilivät ja palasivat paneeleilleen, samalla kun Neji kumartui mikrofonin ylle informoidakseen muita osastoja annetuista käskyistä. Kapteeni asteli pilotin paneelin taakse pultatulle toa-kokoluokan tuolilleen ja istui odottamaan tilanteen kehittymistä. Samaan aikaan kiitävän aluksen alapinnasta esiin liukuvat ohutpiippuiset raidekanuunat valmistautuivat vastaanottamaan mahdolliset vihamieliset kohteet.

“Muistakaa, miehet ja naiset: Me lennämme Metru Nuin kilpien alla, emmekä halua aiheuttaa poliittisesti ikävää tilannetta avaamalla tulta metsästäjien päälle.”

“Mutta?”, Pilotti kysyi, päätellen kapteeninsa äänensävystä hänellä olevan lisättävää.

“Mutta… maailman kattoon pakeneminen on epäkäytännöllistä, vaarallista ja teknisesti äärimmäisen haastavaa. Näin perusteellinen piiloutuminen ei lupaa hyvää. Eikä se ole lainkaan metsästäjien tapaista… meidän on varauduttava kaikkeen.”

Naispuolinen, Kirraheksi kutsuttu le-matoran kapteenin takana pureskeli sormiaan. Neji oli uppoutunut huolestuneeseen kuiskutteluun toisen mirukasvoisen ko-matoranin kanssa. Hiljaa Advancementin miehistö odotti nousua pilvien yläpuolelle. Kapteeni oli ristinyt sormensa, odottaen kärsivällisesti ja kylmänviileästi.

Pilviverho aluksen edessä alkoi ohentua. Kirkkaat valonsäteet tunkeutuivat aluksen ohjaamoon, saaden osan matoraneista peittelemään säteitä käsillään. Pilotti kääntyi kapteeniaan kohti päättäväisen ilme kasvoillaan.

“Kapteeni, olemme perillä.”

Kapteeni kumartui eteenpäin tuolissaan, teleskooppisilmän villiinnyttyä, sen yrittäessä tarkentaa kaksoisaurinkojen täyden säteilyn pommittaessa ohjaamoa. Aiemmin sormiaan narskutellut Kirrahe näppäili paneeliaan ohjaamon takaosassa ja ohjaamon ikkunoiden väliin rakennettu himmennin alkoi laskeutua miehistön silmien suojaksi.

“Aurinkokilvet päällä. Tarkennetaan kohteeseen.”

Digitaalinen tähtäin oli ilmestynyt himmennettyyn ikkunaan. Aluksen tietokone alkoi automaattisesti hakemaan kohdettaan valomeren keskeltä. Muutaman sekunnin etsinnän jälkeen tähtäin jähmettyi ja sen keskellä siintävä kohde alkoi hiljalleen tarkentumaan. Muutama matoran haukkoi henkeään, suurin osa hiljeni pelonsekaisesta kunnioituksesta. Kaukaukasvoinen le-matoran oli taas paneelinsa kimpussa, suurentaen aluksesta aukeavaa näkymää digitaalisesti.

Matoranien aiemmat spekulaatiot osoittautuivat todeksi. Molemmat spekulaatiot. Metsästäjien sotatorni. Pilvenpiirtäjän mitoissa kohoava teräksinen tukikohta sojotti ylösalaisin maailmakupolin katosta. Neljä nivellettyä jättimäistä jalkaa pitivät tornia pultattuna kiinni maailman katossa, saaden pienen valtion kokoisen tukikohdan näyttämään jättimäiseltä mekaaniselta hämähäkiltä, joka uhkasi painovoiman lakeja teknologisella mahdillaan.

Advancementin ohjaamo oli pysähtynyt. Järkytyksestä lamaantuneet miehistön jäsenien kasvot tuijottivat edessään aukenevaa mahdottomuutta täydessä hiljaisuudessa. Lieriömäinen torni näytti olevan täynnä valoja, tornin pinnanmyötäisesti liukuvia tykkitorneja ja valtavia kirkasta ainesta pumppaavia putkia. Karmivat yksityiskohdat jäivät kuitenkin Advancementin kapteenin prioriteeteissa sijalle kaksi. Jään toa oli noussut seisomaan, osoittaen sormellaan kohti sotatornia.

“Navigaattori. Kohteen ympärillä parveilevat nopeat kohteet. Saatko tarkennettua yhteen niistä?”

Kauhusta edelleen jähmettynyt Kirrahe pyöritteli ensin päätään ja todellisuuteen palattuaan antoi ikkunan tarkentimelle uuden käskyn. Muutamaa sekuntia myöhemmin miehistöllä oli tarkkaa kuvaa Advancementia kohti lentävästä pienestä punamustasta hävittäjästä. Kapteeni käänsi katseensa kohti pilottiaan. Pilotin kauhuksi kapteenin Volitakille oli noussut aivan uusi ilme. Epäuskoinen kauhu.

“Nuo… nuo eivät ole metsästäjien hävittäjiä.”

Matoranit vilkuilivat toisiaan. Kapteeni ei ollut ainoa, joka oli tunnistanut tornin ympärillä parveilevat koneet. Kapteeni laahusti jalat vapisten kohti ikkunaa, katse vilkuillen miehistön jäsenestä toiseen.

“Nuo ovat K-”

Keskelle Advancementin ohjaamon ikkunaa osunut ohjus höyrysti lasin silmänräpäyksessä ja sen luoma paineaalto sylkäisi edesmenneen ikkunan eteen astelleen Kapteenin väkivaltaisesti halki ohjaamon ja sen takaosassa sulkeutuneen rautaisen oven läpi aluksen käytäville. Paineaallon räjäyttämät ohjauspaneelit tappoivat niiden edessä työskennelleet matoranit välittömästi. Pilotti ehti juuri ja juuri nähdä silmäkulmastaan Nejin päättömän ruumiin lentämässä hänen ohitseen. Mutta jo samalla sekunnilla aluksen vauhdin ja sen keulan täydellisen puuttumisen summa kiskaisi loput ohjaamon matoraneista ulos ohjaamosta ja sitä myöten kohti pitkää pudotusta kohti varmaa kuolemaa. Suurin osa ulos kiskaistuista matoraneista menehtyi jo ilmassa viuhuviin tuhansiin punaisina hehkuviin ammuksiin ja leijuvaan metalliromuun. Viimeinen asia, jonka putoava Kirrahe näki ennen kuin yksi ennen Advancementin raidetykkiin kuuluvista paloista iskeytyi häntä kasvoihin oli, kun hopeisen sotatornin uumenista työntyi esiin valtava musta kiekko.

Kahdeksan, hopeista ja aseistettua Kanoka-kiekkoa muistuttavaa lentävää droidia oli ilmestynyt pilvistä samaan aikaan, kun koko tornia ympäröivien miehittämättömien hävittäjien armada oli päästänyt irti ohjuksisen voimansa. Advancementin kilvet, moottorit ja aseet repetyivät kappaleiksi sekunneissa, kun pienoiskokoinen laivasto sylki ammusvarastonsa uutuuttaan kiiltävän aluksen koneistoihin.

Sekä hävittäjien, että droidien tehtyä ensimmäisen ohilentonsa, täysin puolustuskyvytön ja liekehtivä aluksenraato kääntyi vähitellen kohti pudotusta. Mutta ennen kuin Ko-metrulainen mestariteos ehti vajota takaisin alla siintäviin pilviin, Kirrahen viime henkäyksillään näkemä musta kiekko aktivoitui. Sadalla painovoimakanokalla päällystetty levy kohdisti täyden voimansa vajoavaan alukseen ja samalla korviariipivä pamahdus täytti ilman, kun aluksenraato singahti sekunneissa halki ilman tornista kohonneeseen levyyn. Näytti siltä, kuin koko kupolista roikkuva rakennelma olisi tärähtänyt aluksen iskeytyessä painovoima-aseen pintaan. Iskun myötä raatoa ei enää tahtonut tunnistaa edes alukseksi. Vaakasuoraan levyyn kuin liimautuneet rippeet vetäytyivät hitaasti torniin, kiekossa kiinni olleen pneumaattisen varren painuessa takaisin sisään.

Pimeyteen repeytyi aukko ja himmeää valoa pääsi aluksen riutuneeseen runkoon sisälle. Mekaaniset hämärässä liikkuvat hahmot kuljettivat aluksen kasaan rutistuneesta seinästä leikattua palaa syrjään, samalla kun pitkä ja laiha hahmo astui alukseen sisälle. Hahmo pysähtyi aivan aluksen vastakkaisen seinän eteen ja pysähtyi odottamaan, kun kaksi uutta mekaanista palvelijaa asteli tämän perässä alukseen, kannettavat valonheittimet mukanaan. Kahta naksahdusta myöhemmin Vahkien osoittamat valonsäteet kohdistuivat aluksen seinään, jossa rautatangon vatsan kohdalta seivästämä toa roikkui omaa vertaan ulos yskien.

“Tämä oli aluksen ainoa selviytyjä, herra Purifier. Useita sisäisiä verenvuotoja ja ulkoisen objektin aiheuttama lävistyshaava molemmin puolin kehoa. Tärkeimmät elintoiminnot kuitenkin vakaat. Eliminoidaanko?”

Kolmen alukseen astuneen hahmon takana litteää kämmentietokonetta tutkiva vahki analysoi skannereiden antamaa infoa. Aluksen sisään astuneista pisin ja kapein asteli hitaasti kahden valonheitinvahkin parrasvaloihin. Pitkäraajainen oranssi kyklooppi tarkkaili edessään kiemurtelevaa kapteenia ainoalla punaisella mulkosilmällään. Purifier, suullaan, joka piraijamaisten hampaittensa perusteella ei kuuluisi olla kykenevä puheeseen, kuitenkin pysäytti vahkin ehdottamat toimet.

“Minä tunnen tämän. Sisukas yksilö… täydellinen lemmikki.”

Omiin nesteisiinsä miltei tukehtuva kapteeni yritti huutaa nähdessään Pimeyden Metsästäjän karmaisevan olemuksen, mutta huuto tukahtui inhottavaksi kurlaukseksi, samalla kun ylösalaisin roikkuva vammautunut ruumis yritti rimpuilla irti seipäästään. Purifierin silmä kiinnittyi toan kasvoihin, jossa vielä muutamaa minuuttia sitten sijainnut teleskooppisilmä nyt huusi poissaoloaan. Savuava reikä ja sen takaa pilkottava tulen korventama silmä kohtasi tuijottavan oranssin kykloopin.

“Paikatkaa ja heittäkää selliin.”

Irvistettyään vielä kohti kapteenia, Purifier kääntyi ja poistui aluksesta pitkin askelin. Kämmentietokonetta kantanut vahki viittoili tovereitaan laskemaan valonheittimet ja laskemaan puolirampa toa alas. Neljä mekaanista kättä tarttui kapteenin kehoon ja alkoi vetämään tätä irti rautatangosta. Kipu sokaisi toan mielen. Tämän pää retkahti kohti maata, kapteenin menettäessä tajuntansa.

Nykypäivä

Sotatornin alimmasta, aina pilvien ylärajaa hipovasta kerroksesta ulos tuijottava jään toa syytti jälleen mielessään iteään omasta tyhmyydestään. Hän olisi voinut paeta. Olisi voinut vain lentää pois. Hän olisi pystynyt siihen. Olihan toa käyttänyt viimeiset kaksikymmentä vuotta hylätyn sota-aseman ja sen alusten pyörittämiseen. Mutta Purifierin tyrannia oli tehnyt tehtävänsä. Ennen niin ylpeä kapteeni oli varjo entisestään. Silmän kohdalta romuttunut voimansa menettänyt naamio, riutuneet lihakset ja metsätäjämestarinsa vuosien aikana tekemät kokeet olivat näännyttäneet toan kehon miltei olemattomiin. Mutta mieli Kapteenissa rikki oli. Pelko ja inho siitä, mitä hänen orjuuttava mestarinsa suunnitteli oli se, joka esti toaa pakenemasta. Ympärivuorokautinen kauhu, joka lamautti täysin ja alisti toan hyödyttömän ruumiin Purifierin sätkynukeksi.

Kaksikymmentä vuotta kidutusta, orjuutta ja säälimättömyyttä olivat muovanneet Kapteenista koneen Purifierin jo valmiiksi koneistettuun palvelusväkeen. Mutta ensimmäistä kertaa aikoihin toa oli pysähtynyt ajattelemaan. Katsoessaan ulos tornin valtavasta ikkunasta Kapteeni muisteli sitä päivää, kun hän ja hänen miehistönsä ajelehti Purifierin kuollettavaan ansaan. Ensimmäistä kertaa aikoihin hän uskalsi spekuloida sitä, missä hän olisi, jos sitä päivää ei olisi koskaan tapahtunut.

Mutta hyvin nopeasti toan takaa kaikuva lihan ja luiden rasahtelu palautti Kapteenin takaisin todellisuuteen. Toa vilkaisi taakseen ja silmäkulmastaan tämä näki, kuinka mustasta kiehuvasta kuulasta purskahteleva orgaaninen materia muodosti uutta lihaa Purifierin murskaantuneen, pöydällä makaavan luurangon päälle. Toa ei osannut selittää sitä. Ei sitä, miksi hän oli tehnyt, kuten käskettiin. Lentänyt aina eteläisille saarille asti hakemaan mestarinsa kirkuvia jäännöksiä.

Mutta samalla uudet ajatukset olivat nousseet toan mieleen. Killjoy. Mies, jonka hänen mestarinsa oli vannonut päihittävänsä oli poistunut paikalta hengissä. Xian vahkien pommikone siinsi vielä horisontissa siinä vaiheessa, kun toa oli kääntänyt Purifierin henkilökohtaisen hävittäjän kohti mereen sortunutta metsästäjien tukikohtaa. Kaikesta päätellen hänen mestarinsa ei ollut vielä kaikkivoipa. Toivonpilkahdus syvällä toan mielessä toivoi, että muutos olisi vielä mahdollinen.

Sitten toan hengitys salpautui ja ajatuksenjuoksu pysähtyi kuin seinään. Kapteeni tajusi, että hänen mestarinsa kirkuna oli loppunut. Mustavalkoinen pitkä hahmo seisoi hänen rinnallaan, tuijottaen kohti loputonta taivasta.

Kaksikko seisoi hetken hiljaa. Toa kuunteli kauhuissaan mestarina korisevaa hengitystä. Regeneraatio oli päättynyt. Purifier oli jälleen voimissaan.

“Yhdeksän ei riitä.”

Toa käänsi katseensa nöyränä kohti maata.

“Lo-loput ovat tulossa, Mestari. Vakoojamme onnistui karkoittamaan Bio-Klaanilaiset ennen Steltiä. Hän vastaanotti lisäjoukot ja on lähtenyt jahtiin.”

Purifier käänsi silmättömän katseensa vierelleen toan päälakea kohti. Kapteeni sulki silmänsä. Yleensä tässä vaiheessa hänen mestarina iski häntä. Potkaisi, tai kidutti. Vain, koska se oli Purifierin mielestä opettavaista ja tarpellista. Olihan toa tälle pelkkä orja. Sotasaalis. Lemmikki. Tällä kertaa iskua ei kuitenkaan tullut. Toa avasi silmänsä ja huomasi, että Purifier oli jo astunut pois ikkunan äärestä ja käveli jo kohti pimeän huoneen toisessa päässä hurisevaa hissiä.

“Lähetä viesti Sarajille ja käske, ettei hän tapa Killjoyta vielä. Hän on heikko ja minä tarvitsen kiven elinvoimaisena. Komentaja Cody saa hänet takaisin kuntoon. Ja kun Killjoy taistelee taas, me johdattelemme hänet luoksemme.”

Komentaja nyökkäili hiljaa, kuulostellen samalla mestarinsa loittonevia askeleita.

“Kyllä, mestari. Heti paikalla.”

Purifier vain murahti poissaolevasti ja hetkeä myöhemmin hissin loittoneva kolistelu kertoi toalle metsästäjän poistuneen tilasta. Komentaja huokaisi helpotuksesta ja nosti katseensa takaisin kohti loputonta horisonttia. Kapteenin riutunut musta käsi puristui nyrkkiin ja toa katosi takaisin ajatuksiinsa.