Nazorak-pesä

Gaggulabio oli tylsistynyt. Hänen tylsyyteensä oli myös sekoittunut raivoa ja turhautumista tehottomista alaisista sekä toiminnan puutteesta. Mikä pahinta, hänen varastonsa Steltiläisiä sikareita alkoi olla melkein lopussa.

“Onko siitä palkkasoturin nahjuksesta kuulunut mitään?” kenraali kysyi sivummalta olevilta hänen luokseen pinnalta saapuneilta sotilailta. Hän piti leveitä skakdinkoipiaan pöydällä nojaten suurella tuolillaan niin taa, että sen etujalat olivat ilmassa.

“Ei, kenraali. Ei mitään uutisia Amazuasta”, ruskea Akkon-niminen skakdi vastasi. Kyseinen lisko-olio sääteli juuri toverinsa kanssa jotakin Zakazlaista laitetta huoneen nurkassa, jota käytettiin paperisten dokumenttien kopiointiin. Gaggulabion sihteerin työ oli rangaistus, jonka saattoi saada esimerkiksi laiskottelusta vartiovuoroissa. Kyseinen viran jälkeen onnettoman skakdin sormet olivat yleensä täysin arvilla, sillä kone oli täynnä piikkejä (huhutaan, että Nektann oli tilannut ensimmäisen mallin) eikä se toiminut koskaan niinkuin piti. Mutta palkkasoturi pitivät palkkashekeistä, jotka olivat hieman veren tahrimia. Se pitää yllä verenhimoa, Metorakk totesi aina.

“Onko Metorakkista mitään”, Labio jatkoi. Hänen kenraaliluutnanttinsa poissaolo häiritsi vielä enemmän kuin Amazuan poissaolo. Tämäkin oli osallistunut jollekin tehtävälle jonkun vahkin kanssa, ja oli ilmeisesti palaamassa nyt ties mistä. Tai juuttunut ryöstelemään onnettomia, viattomia matorankyliä paluumatkallaan, joka oli Metorakkin luonteenlaadun tuntien täysin mahdollinen syy myöhästymiselle.

Kenraali murahti ja kaivoi uuden sikarin. Hän oli käynyt 001:n puheilla joitakin tunteja sitten. Hyökkäykselle linnakkeeseen ei oltu vieläkään määritetty tarkkaa ajankohtaa, hän sai kuulla. Nazorakien valmistelut olivat kuulemma kesken, hänelle sanottiin. Hän huomautti niistä tuhansista torakoista ja mauttoman isotykkisistä laivoista, jotka vain tuntuivat parveilevan Klaanin ympärillä. 001 ei ollut vaivautunut väittelemään palkkasoturin kanssa. Gaggulabiolla ei oikeastaan olisi pitänyt olla valittamista – nazorakit maksoivat hänelle ja hänen miehilleen koko ajalta täyden hinnan. Valitettavasti Klaanin saarella alkoholia oli skakdi-armeijan tarpeisiin äärimmäisen heikosti, erityisesti kuukausien ryöstelyn jälkeen. Skakdien luonnollisiin vietteihin kuului halu tappaa, ja kun se jäi tyydyttämättä, kurinpito alkoi olla entistä vaikeampaa. Poltettavat matorankylätkin alkoivat loppua.

“Käske Zilaggia tilata lisää sikareita siltä välittäjäpelleltä”, Labio murahti. Toinen hänen avustajistaan nyökkäsi ja lähti. Gaggulabio sai hetken mielenrauhan keskittyessään paksuun sikariinsa ja sen sisältämiin ah-niin-epäterveellisiin kemikaaleihin, jotka imeytyivät hänen romminpolttamiin sisuskaluihinsa.

Avustajan palaamiseen ei kestänyt kauaa. Gaggulabio loi oviaukossa kysyvänä odottavalle skakdinuorukaiselle vihaisen mulkaisun. Oli ilmiselvää, että skakdi ei ollut käynyt lähelläkään Zilaggin työpistettä.
Skakdin ääni oli epävarma ja varovainen. “Kenraali?”
Vastaukseksi hän sai vain kenraalinsa murahduksen ja piinaavan tuijotuksen.
“Ke-kenraali. Teille on vieras. Tuota, käskenkö varaamaan tapaamisajan vai…”

“Kuka se on?” Labio murahti. Hän kuitenkin tunsi itsensä hieman tyytyväiseksi. Vieraat toivat ainakin vaihtelua tylsyyteen.
Skakdikenraali sai vastauksensa, mutta ei välttämättä ollut tyytyväinen siihen. Ainakaan tylsyys ei virnuillut hänelle samalla omahyväisen itseriittoisella tavalla kuin henkilö, joka astui oviaukkoon viestinviejäskakdin viereen.
“Huomenta”, sanoi Avden pehmeä ja matala ääni. Sinistä Pakaria kantava matoran oli ilmestynyt ääntäkään päästämättä oviaukkoon.

Labion silmät suurenivat. Hän laski jalkansa pöydältä ja tuolin etujalat pamahtivat lattiaan.

“No sinuahan ei olekaan hetkeen näkynyt, varjopoika”, Labio tervehti ja viittasi avustajansa pois.
“Ei sinuakaan”, Avde sanoi astuen sisään oviaukosta. “Kiirettä kentällä, kenraali?” Labio ei pitänyt tavasta, jolla Punainen mies sanoi viimeisen sanan.

“Olisikin”, Labio vastasi. “Tule toki istumaan”, hän viittoi Avdea ovelta pöytänsä ääreen.
Avde asteli kivilattiaa pitkin kohti tuolia, joka oli selvästi suunniteltu skakdeja ajatellen. Varjo kohtasi ovenkahvan. Jokin matoranin varjossa liikahti eri tavalla kuin matoran itse, ja toimiston ovi napsahti huomaamatta kiinni.
“Labio hyvä”, Avde sanoi upoten aivan liian suureen tuoliin. “Meillä on neuvoteltavaa.”

“Sisältyykö siihen asioiden tappamista?” Labio kysyi äänensävyllä, josta ei voinut täysin sanoa oliko hän vakavissaan.
“En tiedä”, Avde sanoi hymähtäen. “Jos koet, että sinulla on tarvetta sisällyttää siihen sitä. Se ei ole kuitenkaan lähtökohtamme.”
“Olen pelkkänä korvana, mikäli meillä skakdeilla ylipäätään olisi näkyvät korvat”, Labio vastasi kiinnostuneena.
Avden puheen sävy muuttui kohteliaasta salamyhkäiseksi.
“Gaggulabio hyvä. Saatan tarvita apuasi jossain. Kenraali 001 ei jostain syystä… luota minuun eräässä pienessä asiassa.”
“Torakat nyt eivät muutenkaan ole mitään yhteistyökykyisyyden mallikappaleita”, skakdi tuhahti.
“Osaat selvästi ymmärtää ongelmani”, Avde hihkaisi. “Oli miten oli. Haluan, että järjestät minulle hetken Allianssin tuoreimman ‘hankinnan’ kanssa.”
Punainen Mies porautui katseellaan skakdipalkkasoturin päähän yrittäen lukea tämän reaktioita. Gaggulabio ei koskaan pitänyt siitä. Miksi jokainen keskustelu Pesässä oli muuttunut raivostuttavaksi korttipeliotteluksi?

“Miekkapiru. Sitäkö petturiako tarkoitat?” Labio kysyi.
“Toa Ämkoo, kyllä”, matoran vastasi. “Haluan vaihtaa muutaman sanasen hänen kanssaan. Muutaman vain.”
Gaggulabio kumartui lähemmän Avdea. Hän aloitti matalalla äänellä: “Minä en pidä sinusta, me molemmat tiedämme sen. Vielä vähemmän pidän pienistä suunnitelmistasi, jotka toimisivat ehkä shakkiottelussa. Haluat käyttää tätä toaa omiin tarkoitusperiisi. Haluat hänet yhdeksi nappulaksesi, etkö vain?”
“Uskalias oletus, ystävä hyvä”, Avde sanoi nyökäten. “En kiellä, etteikö olisi monia tapoja, joilla voisin itse hyötyä Ämkoosta ja hänen kyvyistään. En kuitenkaan mitenkään voisi omia niitä itselleni. Gaggulabio, olen toiminut vain lopullista voittoamme ajatellen.”

“Jos tarkoitusperäsi ovat niin rehelliset, mikseivät ötökät halua auttaa sinua?”
“Nazorakit ovat epäluuloista kansaa. Mitä voi toisaalta odottakaan rodulta, joka on karttanut muita rotuja jo niin pitkään… paitsi taistelukentällä.”
” Kaikki tässä pesässä tuntuvat karttavan sinua, ystävä hyvä. Oletko huomannut, että kukaan ei oikeasti luota sinuun pätkääkään?” Labio vaahtosi. Hänestä tuntui hyvältä kerrankin sanoa jotakin Avdelle vastaan – normaalisti heidän verbaaliset shakkipelinsä olivat Labion kannalta nöyryyttäviä.
Avde otti syytökset vastaan yllättävän lempeästi. Se, miten Gaggulabion sanat eivät saaneet punaisessa matoranissa aikaiseksi reaktion reaktiota sai skakdikenraalin lähinnä ärtyneemmäksi.
“Ja sitä”, Avde sanoi alakuloisemmalla äänensävyllä, “syytä sille en voi ymmärtää, ystäväiseni. Voitko rehellisesti sanoa, että olen tehnyt jotain ansaitakseni tuon kaiken epäluulon? Kaikki, mitä olen sanonut sinulle koskaan on ollut täysin totta tavalla tai toisella. Lähetin käteni Miekkapaholaisen perään, kun tilanne sitä vaati. Ja niin Miekkapaholaisen miekkakäsi irtosi tämän olkapäästä. Kutsuin liittolaiseni murtamaan Bio-Klaanin turvallisuudentunteen. Ja tieto, jota olen teille tuonut… et voi väittää sitä muuksi kuin arvokkaaksi.”
Avde kumartui lähemmäs Gaggulabion istuinta ja vilautti hymynpuolikasta. “Labio hyvä, olenko antanut sinulle syitä olla luottamatta minuun?”
“Sinä kätkeydyt varjoihin ja… ei, sinä olet varjo. Kukaan meistä ei voi ymmärtää sinua. Emme tiedä kuka oikeasti olet tai mistä tulet. Sinä ilmestyt yllättäen, teet silmänkääntötemppuja, tiedät liikaa. Kuten silloin Allianssin ensimmäisessä kokouksessa, kun ilmestyit niine silminesi. Sinua pelätään, koska sinua ei ymmärretä. Sinuun ei luoteta, koska sinua ei ymmärretä. En usko että asia voisi muuttua. Allianssi arvostaa palveluksiasi, muttei kykene luottamaan sinuun.”

“Tarvitseeko sinun ymmärtää minua?” Avde aprikoi. “Oletko koskaan kyseenalaistanut palkanmaksajasi tavoitteet, Gaggulabio? En usko, sillä sellainen olisi huonon palkkasoturin merkki. Sinun ja miestesi ei tarvitse sekaantua siihen, mikä minä olen ja mistä tulen. Ne yksityiskohdat ovat hidasteita sujuvalle yhteistyölle.”
Avde levitti kätensä tuolin käsinojille. “Minä, Labio hyvä, olen yksi helpoimmin ymmärrettävistä miehistä, jotka tulet tuntemaan. Minulle ei ole väliä, mistä yhteistyökumppanini tulevat, kuinka paljon he tietävät, kuinka monta miestä ja naista he ovat tappaneet. Voin pitää heistä, ja sillä ei ole väliä. Voin olla pitämättä heistä, ja sillä ei ole väliä. Voin kyseenalaistaa heidän moraalinsa, mutta sillä ei ole väliä. Todellisuudessa väliä on vain sillä, että olemme menossa samaa määränpäätä kohti.”

Punaisen miehen silmät muuttuivat viiruiksi. “Ja tuo polku määränpäähämme on pitkä ja kivinen, eikä se helpottunut sillä, että Abzumo hukkui Hopeiseen mereen ilmalaivassaan. Meillä ei ole varaa sisäisiin ristiriitoihin.”

“Mitä minä saan tästä? Sinulla on parasta olla tarjottavana jotakin, josta en voi kieltäytyä. Tehtäväsi ei ole helppo eikä erikoisalaamme, mutta kunhan sovimme hinnasta, se saattaa onnistua”, Labio kyllästyi kiistelemään etiikasta. Hän haistoi nyt vain voitot, joita hän voisi Avdelta saada. Avde ei näyttänyt olevan anteliaalla päällä, mutta hänellä ei varsinaisesti ollut vaihtoehtojakaan.
“Toivoin, että sinulla olisi itselläsi ollut mielessä jotain”, Avde sanoi hieroen leukaansa. “Uskon voivani järjestää hyvin monenlaisia asioita.”

Gaggulabio pohti vaihtoehtojaan. Hänellä tai hänen joukoillaan ei ollut pulaa rahasta, aseista tai muista hyödykkeistä. Hän mietti hetken mahdollisuutta määrätä Avde laittamaan nukkensa Kuralumen perään, mutta hylkäsi ajatuksen. Kuralumi ei yksinkertaisesti kuollut, joten moinen kauppa olisi tuhlausta. Sitten hän keksi.

“Sinä tunnet erään, joka kutsuu itseään ZMA:ksi, eikö totta?” Gaggulabio kysyi.
Punainen matoran ei vastannut välittömästi, vaan nosti kulmiaan suorastaan yllättyneenä. Hetken ajan Labion kasvoilla oli voittajan virne.
“Mahdollista”, Avde sanoi. “Mistäköhän sellaista päättelit, Gaggulabio?”
“Se yö. Kun sinä pienine metallipurkkeinesi kävitte Klaanissa. Klaanilaiset ovat selvitelleet tätä ZMA:ta. Hän on olemassa, sen tiedän. Tiedän myös, että hänellä on teknologiaa. Teknologiaa, jolle kunnianhimoinen skakdikenraali keksisi vaikka mitä käyttötarkoituksia.”
“Pyydät aika suuria asioita. Voin jo vannoa, että hän mieluummin ampuu itseään päähän kuin luovuttaa sinulle yhtään…” Avde piti pienen tauon puheessaan, “kaunokaisistaan. Mutta Arstein on luonut vuosien varrella hyvin monenlaista teknologiaa. Luulen, että pienen suostuttelun myötä voin luvata miehillesi uusia leikkikaluja. Katsotaan, mitä voin tehdä asialle.”

“Avde, tiedätkö mitä. Yhdestä asiasta minä pidän sinussa. Sinä olet omatoiminen.”
Punainen matoran risti sormensa ja naurahti kuivasti. “Kukaan ei ole koskaan antanut minulle mitään suoraan käteen, Gaggulabio. Olen joutunut tekemään työtä voittojen edestä ja toiminut aina lähellä tapahtumien ydintä. Olen yhtä paljon tämän pelin nappula kuin sen pelaaja.”
Avden äänensävy oli innostunut. Hän oli saamassa sitä, mitä halusikin.
“Onko meillä sopimus?”

“Siltä se hieman vaikuttaa”, Labio totesi hyväksyvästi. “Alan järjestellä sinulle tapaamista. Kuinka kauan haluat olla miekkapirun kanssa kaksin?”
“Kymmenen minuuttia riittänee”, Avde sanoi. “Jos sanakin tästä kantautuu 001:n tykö, en halua antaa hänelle enemmän syitä epäluuloisuuteen. En halua antaa hänelle sitä kuvaa, että yrittäisin napata hänen tuoreen pikku makutansa omiin näppeihini.”
“Älä huoli, tämä pysyy meidän välillämme. Miksi minä nyt pilaisin kaupat, joista kumpikin hyötyy?”
“Niinpä, niinpä.” Avden katse vaelteli toimiston seinillä. “Jos oletamme, että minulla on kaipaamasi… kauppatavara seuraavan 36 tunnin sisällä, miten haluat sen toimitettavan?”

Gaggulabio veti auki kartan Klaanin saaren pohjoisosista (hänen kaunis, oman seinän vienyt suunnitelmakartta oli hajonnut liiallisen alkoholin nautinnan seurauksena). Hän osoitti pitkää vuonoa joidenkin kiojen päässä Nazorakien satama 05:sta.

“Alukseni saapuvat tuolta satamasta tähän”, Gaggulabio sanoi ja osoitti vuonoa. “Emme toki halua häiritä ötököiden omien laivojen huoltoa. Vaihdamme tavaran tasan 36:n tunnin kuluttua.”
Avde nosti kätensä ylös ja tuijotti karttaa mietteliäänä.
“Herättää liikaa huomiota, jos saavut sinne itse”, matoran sanoi. “Kaksi liittoumamme avainhenkilöä noin syrjäisessä pisteessä. Olisi ehkä parasta, jos lähettäisit vähemmän tunnistettavan hakijan.”

“Lähetän asialle luottomieheni”, Gaggulabio vannoi. “Saanet vierailusi vähintään vuorokauden sisään. Alan järjestelemään asioita.”
“Mainiota. Luotan, että järjestät kohtaamiseni toan kanssa välittömästi varmistettuasi kauppatavaran saapumisen.”
Avde loikkasi tuoliltaan alas ja laskeutui kiviselle lattialle vähin äänin. “Hyvä, että löysimme yhteisen sävelen, Gaggulabio. Minusta on perin valitettavaa, kuinka vähän olemme saaneet jutella.”
Sinikasvoinen ta-matoran nyökkäsi kiven skakdille ja asteli tämän toimiston ovea kohti.

Gaggulabio kuuli Avden sulkevan oven perässään. Kenraali huomasi olevansa erittäin tyytyväinen. Hänen hymyilemiseen luoodut hampaansa taittuivat skakdien tavaramerkkivirneeseen. Hän pääsisi suunnittelemaan operaatiota.