Bio-Klaani

Oli aurinkoinen syysaamu. Talojen savupiipuista nouseva savu ja vesihöyry näkyivät auringon paistetta vasten. Yöllä ruohikkoon jäätynyt kuura suli aamuaurinkojen yhteissäteiden voimasta.

Renkaat kolisivat ja ritisivät kivettyä tienpintaa vasten, kun voimakkaat ja kynnelliset käsiparit lykkivät niitä.
Oli vielä varhainen aamu, jolloin korttelin asukkaat olivat joko lähteneet töihin tai nukkuivat vielä. Tie oli kuitenkin tyhjä, kun parivaljakko käveli sitä pitkin. Lopulta he pysähtyivät, kun havaitsivat etsimänsä katuosoitteen.

Kaksikko katsoi pientä mökkiä, sekä sen vieressä kohoavaa lasista kasvihuonetta, jonka katolle oli vedetty pressu.

”Onkohan tämä varmasti oikea talo?”
”Kuinka monella aiemmalla tontilla on ollut kukkakauppa. Tämä se on. Mene koputtamaan.”

Figa hääri hellan ääressä keitellen aamupuuroa. 273 istui ruokapöydässä ja kiillotteli rätillä Alinollaa. Hän oli laittautunut jo valmiiksi. Hänellä oli hänen valepukunsa, takki ja hame päällään. Hattu sekä kiillotettu Volitak odottivat pöydällä.
Kaksikon aamutoimet keskeytyivät, kun oveen koputettiin.

Valkoinen nazorak katsoi ensin valppaana ovea, sitten Figaa.
”Eihän sinulla ollut sovittuna muita takaamisia täksi aamuksi?”
”Eipä muistaakseni”, Figa sanoi ja käveli ovelle. 273 keräsi tavaransa pöydältä ja juoksi makuuhuoneeseen. Jäätutkija veti huoneita erottavan verhon kiinni. Figa katsoi taakseen ja odotti että oli hiljaista. Sitten hän loihti kasvoilleen tavaramerkki-ilmeensä ja avasi oven.

Ovella seisoi vihreää, Mahikin muotoista naamiota käyttävä kultavihreä Toa, sekä hieman kauempana ovesta pyörätuolissa istuva, hopeahaarniskainen ja terävähampainen skakdi. Vihreä Toa seisoi aivan oven edessä, mutta pyörätuolissa oleva skakdi ei päässyt lähemmäksi ovea portaiden takia. Molemmilla kaksikon jäsenillä oli aurinkolasit.
”Päivää. Olisiko herra Torakka tavattavissa?” Bladis kysyi ja laski aurinkolasit päästään. Hänen äänessään oli ironiaa, joskin hänen kasvonsa olivat vakavat.
Oven raossa oleva matoran vilkaisi taakseen hieman epävarmasti.
”Vieraita sinulle”, hän huusi makuuhuoneessa piilottelevalle ystävälleen.

Valkoinen nazorak kurkisti varovaisesti sermin takaa ovelle niin, että moderaattorit näkivät hänet oven suusta. Paacon ilmeessä käväisi hymy.

“Haa! Siinä hän on!”
273 ja Figa hätkähtivät taaksepäin, kun kultavihreä Toa rymisteli sisään vetäen oven selälleen. Toan askeleet jysähtivät lautaiseen lattiaan, kun hän marssi talon läpi silmät ymmyrkäisenä tuijottavan Jäätutkijan luo. Toa nappasi vyöllään olleen hyönteismyrkkypurkin, nosti sen 273:n silmien eteen ja painoi sumutinta. Ruskea suihku lensi vasten tiedemiehen kasvoja.

273 räpytti pari kertaa silmiään.

“Öh, aih?”
Moderaattorin kasvot vääntyivät vinoon, kun huomasi ettei hänen pilansa toiminut niin kuin oli toivonut. Hän yskäisi kiusallisesti nyrkkiinsä. Sitten hän otti vyöllään ketjussa roikkuvan, vihreän kiven.
“Moderaattorit Paaco ja Bladis Bio-Klaanin palveluksessa!” Paaco julisti virallisesti. “Adminit määräsivät meidät noutamaan sinut ja viemään linnaan. Teillä on oikeus ja käsky vaieta. Kaikkia tekojanne voidaan käyttää teitä vastaan!”
Bladis pyöritteli silmiään. “Leuka umpeen! Ei tämä ole mikään pidätys. Lisäksi tämä on arkaluontoinen tehtävä, joten viitsisitkö olla kuuluttamatta tästä koko korttelille!”

273 hätkähti, kun tutki moderaattoreita tarkemmin. Paacolla oli selässään mahdollisesti taisteluun tarkoitettu hakku ja oviaukosta näkyvän skakdin kainalossa pullotti revolverikotelo.
He ovat kuitenkin varustautuneet siihen, että ovat valmiita toimimaan…

Bladis huokaisi kuuluvasti ulkona. “Kerääs tavarasi. Meillä on kiireellisimpiäkin töitä tänään.”
273 nyökkäsi hitaasti. Paaco perääntyi takaisin ovelle, koska talossa oli hänelle aika ahdasta. Jäätutkija laskeutui polvilleen Figan sängyn viereen ja veti sängyn alta myttyyn käärimänsä työtakin. Hänellä ei ollutkaan paljoa tavaroita viedä mukanaan. Hän nousi takaisin seisomaan ja kantoi vaatemyttyään kainalossaan. Nazorak otti sängyn päällä olleen Volitakinsa ja naputteli kiristysremmin soljen kiinni takaraivoaan vasten.
Hän oli valmiina lähtöön.

273 asteli varovaisesti ja pienen näköisenä Paacon ohi ovesta. Rullatuolissa istuva, hopeinen skakdi huomasi valkoisen rievun nazorakin kainalossa ja nyökkäsi sitä kohden.
”Annapa tuo minulle”, Bladis käski ja ojensi kätensä.
273 pysähtyi. Hän huomasi puristavansa kääröään entistä tiukemmin.
Jos he näkevät hanskani ja pistoolini, he varmasti takavarikoivat ne. Azrasta ei ole niin väliä, vaikka ottaisivatkin. Mutta hanskani on ainutlaatuinen, enkä tiedä, antavatko he sitä koskaan takaisin…
Bladis kohotti epäilevästi kulmiaan. ”Piilotteletko jotakin?”
273 hätkähti. ”E-en! Ei mitään sellaista. Tässä…” Hän ojensi myttynsä skakdin teräväkyntiseen kouraan. Figa ja Paaco seurasivat tilannetta oven suusta. Skakdimoderaattori laski nyytin syliinsä ja kääri vaatteen auki, jolloin sen sisästä paljastui Azra, Alinolla-hanska, 2905:n taskumatti ja linkkuveitsi.
”No nyt päästiin asiaan”, Bladis totesi ja nosti nazorakin kämmeneen sopivan pistoolin kasvojensa eteen ja käänteli sitä puolelta toiselle. ”Meinasitko salakuljettaa nämä linnaan?”
”En tietenkään!” 273 puolustautui närkästyneellä äänellä. ”Olisin antanut ne heti teille, jos olisitte vain kysyneet…”

Bladis irrotti kokeneesti lippaan zamorpistoolista ja tutkiskeli sitä. ”Vain kaksi kutia?”
Bladis yritti pidellä pistoolia kahvasta, mutta se ei soveltunut muodoltaan skakdin kouraan. Lopulta hän luovutti ja otti aseen piipusta kiinni. ”Lyömäaseeksiko tämä on tarkoitettu?”

273 ei sanonut enää mitään. Skakdi laski pistoolin takaisin syliinsä ja noukki rievun päältä hopeisen taskumatin. Kynnelliset sormet ruuvasivat pullon korkin auki ja moderaattori kurkisti astian sisään. Puteli oli kuitenkin tyhjä. Bladis laski matin ja alkoi käymään linkkuveitsen teriä läpi mietteliäs ilme hampaitten koristelemalla suullaan.
Tätä seurasi hetki, joka oli 273:a eniten huolestuttanut.
”Olet kuulemma aseseppä. Kertoisitko, mikä värkki tämä on?” Bladis piteli käsissään hopean harmaata jäähanskaa. Skakdi yritti työntää kättään hansikkaan sisälle, mutta se oli liian pieni moderaattorin käteen. Kylmät väreet kulkivat takkiin pukeutuneen torakan selkäkuorta pitkin, kun hopeinen skakdi tökki hanskan käsivarressa olevaa nappia samalla kun yritti keksiä laitteen käyttötarkoitusta.
”Se on- ööh. Alinolla-hanska. Se nystyy syöttämään elementtienergiaa, jolloin se aiheuttaa kohteen jäätymisen…” 273 myönsi. Hänestä tuntui, että nyt ei kannattanut valehdella.

Bladis lopetti hanskan räpläämisen ja hiljeni. Paaco käveli toverinsa vierelle ja kohotti epäilevästi silmäkulmaansa.
”Kuulostaa aika vaaralliselta. Kuinka tehokas se on?”
Bladis pyöritteli hanskaa käsissään, kunnes viskasi sen Volitak-kasvoiselle Jäätutkijalle. ”Anna esimerkki”.

273 katsoi ensin käsissään olevaa keksintöään ja sitten moderaattoreita. Hän pelkäsi sitä, että skakdi ja Toa ottaisivat ja ehkäpä jopa rikkoisivat hansikkaan heti, jos toteaisivat sen vaaralliseksi.
Mutta sitten tiedemies sai idean. Hän kääri varovasti ruskean takkinsa hihan ylös ja sujautti kätensä metallikäsineeseen. Tottunein ottein hänen laihat sormensa väänsivät käsineen rannetaitteessa olevan rullan yhden asteikon verran oikealle. Laite päästi sähköisen inahduksen ja hanskan kämmenessä olevaan, siniseen palloon syntyi energiakipunoita. 273 kastoi hanskan sormenpäitä kämmenessä, jolloin sininen energia tarttui metallisiin sormiin. Jäätutkija katseli ympärilleen hetken, että millä voisi demonstroida keksintöään.
Nazorak vilkaisi taaksensa ja huomasi Figan tonttia reunustavan lehtiaidan. Hän käveli sen viereen ja viittoi modekaksikkoa seuraamaan. Kaksikko seurasikin ja kumartui katsomaan, kun 273 osoitti hansikoidulla sormellaan yhtä lehdistä. Sormenpäässä ollut energia singahti pienen salaman lailla lehteen ja sekunnissa lehteä peitti valkoinen jääkerros.

”… Oliko siinä kaikki, mihin tuota voi käyttää?” Bladis kyseenalaisti.
273 näytti röyhentävän rintaansa, ”Kyllä!”. Salaa Jäätutkija toivoi, että lainvalvojat uskoisivat esityksensä.
Bladis katsoi ensin oudosti pukeutuneeseen torakkaan ja jälleen hanskaan. Sitten skakdi sulki suunsa tiukasti kiinni ja hänen poskensa pullistuivat. Hän päästi pitkän ”Pffffffffft”-äänen.
”Hieno jääkaappi sinulla siinä! Minusta tosin tuntuu että tuolla voi aiheuttaa korkeintaan vilunväristyksiä!” Bladis hohotti.

273 nyrpisti naamaansa naamionsa takana. Nyt hänestä tuntui, että olisi halunnut ampua täydellä teholla jääsalaman taivaalle.
Paaco kuitenkin pysyi kollegaansa vakavampana, ”Adminit käskivät ottaa kaikki mahdolliset aseet pois. Jopa huonotkin.”
273 puristi tiukasti hanskansa kättä nyrkkiin. Hän ei halunnut luopua siitä.
”V-voisitteko siinä talauksessa sentään antaa hanskan voimalähteen minulle? Alinolla toimii elementtikivellä, jota ilman hanskaa en pysty käyttämään. Sillä on minulle lähinnä tunnearvoa…” Nazorak aneli mahdollisimman hennolla ja viattomimmalla äänellä, jonka osasi samalla kuin katsoi suoraan moderaattoreita vuorotellen silmiin.
Tosin Paaco ja Bladis eivät nähneet sitä, koska naamion kapeat silmäreiät rajoittivat silmäkontaktia.

”Eeh, enpä nyt tiedä…” Paaco sanoi ja katsoi kysyvästi skakdiin.
”Huoh… Näytäs sitä kiveä”
273 irrotti hansikkaan käsivarressa olevan kotelon ja nosti sieltä noin nyrkkiin mahtuvan kiven, joka oli vielä johdoilla kiinni virtapiireissä. Sininen elementaalikivi näytti muodoltaan siltä, kuin kaksi epäsäännöllistä ja halkeillutta kartiota olisi liitetty yhteen pohjistaan. Skakdi napasi kiven kynsiinsä ja pyöritteli sitä hetken.
”Phyh, pidä helysi” hän totesi lopulta ja viskasi kiven nazorakille. ”Hanska sinun on kyllä annettava meille.”
273 luovutti keksintönsä kaihoisasti, mutta oli tyytyväinen että sai pitää sentään elementaalikivensä, sekä Juipin taskumatin.

Kolmikko oli viimein valmis lähtöön.

Pihatiellä valepukeutunut Jäätutkija kääntyi vilkuttamaan kukkakauppiaalle, joka edelleen seisoi ovensuussa.
”Nähdään! Kiitos kaikesta!”
Figa vilkutti takaisin, ”Eipä mitiä! Käy uudelleen kun ehdit. Tosin ei katosta, mieluiten!”
”Enköhän!”

Modet ja 273 lähtivät kävelemään Klaanin aamuisia katuja pitkin. Ilma oli kaunis.

Hieman aikaisemmin, tarkalleen ottaen edellisenä päivänä. Moderaattorien taukohuone

”Häh?” Bladis kysyi.
”Mitä persettä?” Paaco hölmisteli.
Konkreettisesti juuri sitä.

Visokki nyökkäsi, ”Kuulitte oikein. Hän liittyy klaaniin.”
Tällä hetkellä ainoat Klaanissa paikalla olevat moderaattorit vilkaisivat tosiaan.
”Mu-mutta jos se on vaikka vakooja?” Paaco kysyi. ”Petturitutkimuksetkin ovat vielä kesken ja nyt tänne tulisi vielä valepuvussa oleva nazorak, johon ei voi varmuudella luottaa. Mitä ihmettä nyt?!”
Visokki pyöritteli silmiään.
”Seurasin hänen ajatuksenkulkuaan pintatasolla, eikä hän valehdellut, kun kertoi aikeistaan. Minä ainakin luotan häneen. Lisäksi teimme päätöksen Tawan kanssa jo.” Visokki sanoi kantansa, niin kuin vahvan naisen kuuluikin.
”Jollei teillä ole vielä muita vastaväitteitä, niin annan teille tehtävänannon: menkää huomenna matoran Figan asunnolle ja tuokaa 273 linnoitukseen. Ottakaa häneltä kuitenkin kaikki aseet pois varmuuden vuoksi. Tutkikaa hänet ja näyttäkää hänellä hänen uusi huoneensa.”
Yhtäkkiä huoneen pöydällä ollut paperilehtiö nousi ilmaan ja taittoi tiensä kultavihreän Toan käsiin.
”Siinä on tarvitsemanne osoitteet ja Jäätutkijan jäsentodistus. Antakaa todistus hänelle.”

Paaco selasi paperit läpi ja nyökkäsi. ”Jos niin sanot, pomo”
Bladis tyytyi vain kohauttamaan olkiaan.

Visokki poistui huoneesta ja kipitti sulokkaasti käytävää pitkin, koristaen ankean harmaata käytävää punertavalla ihollaan ja kauniilla silmillään.

”Manu”
No mitäpä?
”En tiedä, mitä teet, mutta minusta tuntuu että sinun pitäisi lopettaa se…”

Kului hetken, ennen kuin Visu kuuli taas mairean äänen päässään.
”Äh, juuri kun olin oppinut uuden hauskan kikan.”

Köhköh! No huh huh, sepäs oli kammottava kokem- eikunsiis! Jatkakaamme…

Visokki astui sisään omaan huoneeseensa ja siirtyi makaamaan lattialla odottavalle tyynylle. Orastava päänsärky oli alkanut vaivata jo hetkeä aiemmin.
“En se minä ole, en minä sellaista tekisi”, Manu vakuutteli. Visokki huokaisi ja sulki silmänsä.

Visorakin mielenmaisemaan kuului tänään oleellisesti seesteinen valkea tila, jonka taustalla jossain kaukana näkyi kaunis luontomaisema, himmeänä ja huomiota viemättömänä. Suurimmaksi osaksi Visokin lähiympäristö oli tyhjä: hän makasi valkealla alustalla lepäävällä tyynyllä, joka oli oleellisesti sama tyyny kuin se, jolla hänen ruumiinsa todellisuudessakin lepäsi.

Jostain kaukaa, kuin sumun keskeltä, alkoi ilmaantua kuitenkin maiseman rauhaa hieman häiritsevä tumma hahmo. Visokki kohotti katseensa lähestyvään varjoon ja joutui kohottamaan kulmiaan, nähdessään, mitä oli tulossa: häntä kohti kipitti – kuin musiikin, jota hän ei kuullut, tahtiin jammaileva – toinen visorak. Tämän raajat olivat väriltään hopeaiset, ja mustanpuhuvaa ruumista koristivat hopeiset kuviot. Olennon pää muistutti epäilyttävästi Kanohi Kraahkania. Kun tämä tuli lähemmäs, Visokki huomasi, että tämän takaruumista koristava kuvio muistutti kovasti matoranin pääkalloa.
“Manu”, Visu sanoi monotonisen hämmentyneellä äänellä. “Mitä sinä teet.”
“Ajattelin, että pitäisit tästä avatarista”, Manu vastasi ja virnisti.
“Ahaa.”
“Jännittäviä asioita tapahtuu, Visu-kulta!”
“Älä sano noin.”
“Tämä uusi hassu torakka, joka on nyt klaanilainen.”
“Sinä et tee hänelle mitään, Manu. Et koske, et konkreettisesti etkä abstraktisti.”

Pieni ja musta visorak näytti hierovan hopeisia etujalkojaan yhteen. Hänen kraahkanmaisilla kasvoillaan oli juonikas hymy.
”En kyllä olisi arvannut, että luomukseni jonain päivänä kävelisi luokseni. Todella mielenkiintoinen käänne.”
Visokki katsoi Manua yhä tuikeammin, ”Sain sen käsityksen, että halusit koko lajista eroon?”
Manu pudisti päätään. ”Vain suurimmasta osasta niistä. Mutta tuo valkoinen nazorak, 372… hän on erityinen. Poikkeustapaus. Kansalaisten vapauden puolesta taistelija…” Manu maiskutteli. ”Ja hänhän on kaiken lisäksi tiedemies! Omena ei ole pudonnut puusta kauas…”

“273”, Visu korjasi. “Ja edelleen, sinun ei tarvitse sekaantua hänen elämäänsä. Hänellä on liikaa huolia muutenkin.”
“Kenen idea oli ottaa hänet Klaaniin?” Manu huomautti. Visu punastui hieman. “Minä olen siinä suhteessa samaa mieltä, että kyllä hänet voidaan ottaa tänne turvaan. Koska sitähän Klaani tekee.”
“Niin tekee. Mitä Klaani sitten ei tee? Estä sen jäseniä sosialisoitumasta.”
“Salli minun nauraa. Milloin sinä olisit halunnut olla sosiaalinen? Ihan oikeasti?”
“Voi kuule”, Manu sanoi ja lipaisi huuliaan, “minähän voin olla paljon sosiaalisempi kuin tiedätkään.”

Visokki nousi seisomaan ja perääntyi hieman Manun tultua hieman liian lähelle.
“Mitä sinä haluat siitä torakasta?” hän kysyi varovasti.
“Mitä isä nyt poikansa kanssa haluaisi tehdä”, toinen totesi hieman huvittuneena. “Pelata vaikka akilinia.”

“Siinäkö kaikki?” Visu kysyi epäillen. “Ethän suunnittele hänen varalleen jotakin kamalaa?”
“Totta kai suunnittelen. Työnnän hänet jyrkänteeltä alas mereen, kun hän vähiten sitä odottaa.”
”…”
“Usko huviksesi, että jos sinä et halua minun pääsevän hänen luokseen, hän kyllä haluaa jossain vaiheessa päästä minun luokseni. Sille et voi mitään, kultaseni.”
Visokki tajusi jääneensä sanaharkassa alakynteen.
“Suostun tapaamiseenne vain, jos 273 itse haluaa sitä. Muutoin pysyt päässäni, kunnes löydämme sinulle lopullisen sijoituspaikan.”

Visokki muisteli hetkeä, miten oli joutunut epämiellyttävään tilanteeseensa.

Vielä aikaisemmin, muutama päivä sitten

”Minä haluan sen pois”, Suga ilmoitti painavasti.
”Haluat sen pois”, Visokki toisti, ehkä aavistuksen verran epäuskoisesti. Suga nyökkäsi
”Oma ääneni on ainoa, jota haluan enää kuunnella. Manu on saanut jo tarpeeksi kurjuutta aikaan.”
”Mitä Gekolle oikeastaan tapahtui?”
”Hän pakeni meiltä. Kukaan ei ole nähnyt häntä sen koommin.”
”Kuulostaa pahalta.”
”Hei, minä sentään selvitin, onko Gekko petturi”, Manu puuttui puheeseen.
”No niin teit. Ja karkotit samalla koko liskoparan.”
”Kaikkea ei voi saada. Petturiehdokas vähemmän.”
”Visokki. Minä pyydän. Keksi Manulle jokin toinen paikka”, Suga melkein aneli.

Visokki mietti päänsä puhki keksimättä kuin yhden paikan, jonne Manu voitaisiin sijoittaa siten, ettei tästä olisi haittaa kenellekään.

Aikaisempi takauma

”Ha ha ha. Sinun oma pääsi, Visu-kulta.”
”En minä voinut sinua muuallekaan tunkea.”
”Et niin. Tiedän sen kyllä. Mutta en valita. Tämä on ensiluokkainen pääkoppa.”
”Mutta jos olisit kertonut heti, että Sugankin päässä on nyt loinen, en olisi ikimaailmassa ottanut sinua sisään”, Visokki ärähti.
”Ei Sugassa ole tartuntavaaraa. Voit miettiä sitä vähän kuin hassua virusta, jonka tarttumisreitti on -”
”Ei tarvitse kertoa enempää, kiitos.”
”Ei väkisin. Mutta Sugan mielessä oleva loinen vain murjottaa jossain tyhjässä nurkassa kuin Make kahviossa, koska se ei pysty tekemään siellä mitään hyödyllisempääkään. En silti suosittele menemään tutkimaan sitä, siitä ei saa enää mitään irti.”
Visokki huokaisi ja käveleskeli ympäri virtuaalista valkeaa tilaa.
”Ja olet sitä mieltä, että jokaisen petturiehdokkaan päässä on loinen?”
”Ehdottomasti olen”, Manu varmisti ja väänsi visorakmaiset kasvonsa häijyyn virneeseen. ”Muista, että myös Snow-paran aivot ovat saastuneet, vaikka luulitte pitkään, että hänen parasiittinsa poistui. Ei se mihinkään kadonnut, se vain monisti itsensä. Vähän kuin protodiitti jakaantuu.”
”Mutta Snow ei tiennyt loisesta itse!”
”Oletko varma?”

Kysymys oli yllättävän pysäyttävä.
”Mikäli Snökke todellisuudessa olisi petturi”, Manu lähes kuiskasi, ”hän ei kertoisi loisen jääneen mieleensä närhitapauksen jälkeen.”
Visokki pudisti päätään. ”En haluaisi uskoa, että se on Snow.”
”Et haluaisi uskoa, että se on kukaan ehdokkaista, höpsö.”
Se oli totta. Visokki ei halunnut uskoa pahaa kenestäkään. Mutta näinä aikoina ei voinut myöskään olla varma. Yhtään mistään.
”Ei niin.”
”Lopeta tuo.”
Niin juuri.

Viestin alun näkökulmasta muutama tunti myöhemmin, nykyhetki

Pyörätuoliskakdin, Toan ja nazorakin muodostama kolmikko kävelivät Klaanin linnan käytäviä. Moderaattorit opastivat uutta jäsentään kiemurtelevilla käytävillä. 273 oli jättäytynyt kaksikon taakse ja antoi heidän johdattaa häntä asuntosiivessä.
Jäätutkija risti kätensä lomittain vatsaansa vasten katsellessaan käytävien arkkitehtuuria ja vastaan tulevia olentoja. Valepukeutunut nazorak tunsi olonsa nyt paljon turvallisemmaksi modejen seurassa, kuin edellisenä päivänä. 273 syventyi ajatuksiinsa helpottuneena. Paaco ja Bladis olivat loppujen lopuksi ottaneet hänen liittymisensä hyvin. Matkalla tosin Bladis oli sanonut hänen numeronsa kolmesti väärin ja linnaan tultuaan Toa oli käskenyt turvatarkastuksessa turhan innoissaan 273:a riisumaan takkinsa ja hameensa outo pilke silmäkulmassaan, mutta tosin joutunut pettymään.
Mutta 273 ei välittänyt. He kuitenkin tuntuivat kohtelevan häntä kuin ketä tahansa muuta, eivätkä vain nazorakia.

”Päätepysäkki”, käsilihaksiaan tuolinsa liikkumiseen käyttävä skakdi totesi. He pysähtyivät seinän vieressä olevan oven eteen. Vaaleanruskeassa puuovessa oli messinkinen nimikyltti, mutta siinä ei lukenut vielä mitään. Paaco kaivoi haarniskansa taskusta pienen avaimen ja työnsi sen oven lukkoon. Avain käännähti ja lukko naksahti.

Ovi aukesi pieneen, hämärään huoneeseen. Huoneen lattia oli rakennettu mukulakivestä, mutta seinät oli taas muurattu kivitiilestä linnan teeman mukaisesti. Huoneen peräseinässä sijaitsi pieni ikkuna, jonka eteen oli vedetty vihreät verhot.
Tila oli vielä niukasti kalustettu, mutta siellä oli kaikki normaalit huonekalut mitä asumisessa tarvitsi. Ovesta katsottuna vasemmalla seinustalla sijaitsi korkea kirjahyllyn tapainen hyllykkö. Hyllyn takana, vasemman seinän ja peräseinän nurkassa sijaitsi sänky. Sängyn oikealla puolella, ikkunan alla oli taas puinen kirjoituspöytä ja tuoli. Huoneen oikealla seinustalla, oven lähellä oli taas ovellinen kaappi. Huoneen katosta roikkui vanha, merimieslampun tyylinen sähkövalaisin.

”Lukaalinne”, Toa-moderaattori totesi kiusoitellen ja heitti avaimen 273:lle, joka nappasi sen hansikoituun käteensä.
Hopeinen skakdi alkoi kaivelemaan vyökotelonsa taskuja ja veti esiin kokoon taitellun paperin.
”Hei ötökkäpoju”, aurinkolasipäinen skakdi rullasi lähemmäksi nazorakia, ”Visokki käski antaa tämän sinulle.”
273 otti Bladiksen ojentaman paperin ja taitteli sen auki. ”Mikä tämä on?” hän kysyi samalla, kun alkoi silmäilemään tekstiä.
”Juuriadminin mahtikäsky, eli jäsentodistuksesi. Jos joskus joudut pulaan muiden jäsenten kanssa, niin tuo todistaa että olet Klaanin leivissä. Sinua ei toisin sanoen tapeta, jos naamiosi tipahtaa jossain vaiheessa.”

273 luki todistuksen nopeasti läpi.
”Tämän asiakirjan hallitseva nazorak, 273, on Klaanin palveluksessa toimiva jäsen. Häntä sitoo siis samat säännöt ja hänellä on samat oikeudet kuin muillakin linnakkeen asukeilla. Hänellä on samanlainen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja häntä vahingoittavaa jäsentä kohtaan aloitetaan rangaistavat toimenpiteet…”
Paperissa oli Tawan ja Visokin allekirjoitukset, sekä sininen Ussal-leima.

”Eipä kai meillä muuta”, Bladis totesi ja kääntyi pyörätuolillaan pois ovelta. ”Visokki pyysi sinua kuitenkin piakkoin käymään adminien puheilla. Ole kiltisti siihen saakka.”
Paacokin harppoi kollegansa vierelle. Hän kuitenkin kääntyi katsomaan ovensuussa nököttävään nazorakiin. Moderaattori nosti kaksi sormeaan osoittamaan silmiään ja käänsi ne sitten 273:n suuntaan, viestittäen sitä että torakka oli kuitenkin heidän valvonnan alainen.

Moderaattorikaksikko katosi käytävän päässä ja 273 jäi seisomaan ovensuuhun. Nazorak kääntyi katsomaan uutta huonettaan. Lopulta hän astui sisään ja sulki oven perässään.

Jäätutkija käveli huoneen peräseinälle ja raotti ikkunan edessä olevia verhoja. Kirkas valo pääsi sisään. Sitten nazorak istahti sängylle, jonka päiväpeitto oli samaa väriä kuin verhotkin. Hän laski kainalossaan kantaneen nyytin vierelleen ja kohotti kätensä niskansa taakse. Hän näpräsi Volitakinsa kiinnitysremmin auki ja laski naamion valkoisen rievun viereen.

273 hengähti syvään. Sinisten silmien katse harhaili uuden huoneensa nurkasta nurkkaan. Tiedemies otti rennomman asennon, nojaten kiviseinään. Kaikki tällä hetkellä tuntui 273:sta niin oudolta. Uskomattomalta. Hän oli nyt Klaanissa. Hän oli klaanilainen. Hänen pitkä pakomatkansa halki Vuoren rinteiden, Lehu-metsän ja ruohotasankojen oli viimein ohi.
Kun 273 tarkasteli huonetta tarkemmin auringonvalossa, se muistutti häntä hieman vanhasta huoneestaan Vuoritukikohdassa. Sänky ja kirjoituspöytä sijaitsivat samassa paikkaa. 273:a alkoi väkisinkin hymyilyttää. Hänet valtasi huojentunut tunne.

Nazorak nosti jalkansa sängynpäälle ja taittoi ne vatsaansa vasten, laskien leukansa polviin. Hän katsoi hymyillen ulos viereisestä ikkunasta ja auringon säteet tulvivat häntä vastaan.
Voinko… voisinkohan kutsua tätä…
kodiksi?