Nazorak-Pesät

Syvissä kaivostunneleissa eräs kaivajana toimiva torakka huokaisi helpottuneena, kun taukopilli vihellys kaikui käytävissä kaiken muun kolkkeen ja kaivunnasta lähtevän äänen ylitse. Hän jätti hakkunsa muiden työvälineiden joukkoon, jotka kerättiin yhteen aina taukojen ja työvuorojen loppumisen jälkeen.
Ruskea työläinen jonotti tympiintyneenä ruokajonossa, joka oli parhaillaan viiden metrin mittainen. Kun hän viimein pääsi ruuan jakelutiskille, hän sai lautaselleen vain kasan epämääräistä, hajutonta ja mautonta, koneellisesti tuotettua vihertävää muusia, joka oli rakenteeltaan kokkareista.

Hän huokaisi kyllästyneenä, kun kauhaisi ruokaansa leveällä metallilusikalla, jonka kuoppa oli niin olematon että se muistutti pikemminkin lastaa, ja työnsi annoksen kitaansa. Hän jauhoi sitä torakkamaisilla hampaillaan pahemmin nautiskelematta ja nielaisi massan pian suustaan.
Hän laski kyynärpäänsä metalliselle pöydälle ja nojasi päänsä kämmeneensä.
Aina yhtä ja samaa mössöä, Torakka ajatteli. Hän pystyi vain haaveilemaan, mitä ylimysluokan hienostoravintoloissa tarjoiltiin upseereille.

Eräs maavoimien tummanharmaaseen takkiin pukeutunut kenraalimajuri käveli valokivin valaistun, sileäksi hiottua käytävää pitkin. Hän oli viettänyt koko päivänsä lähinnä lorvien omassa ylellisessä toimistossaan, välillä muutaman raportin sotatantereilta katsastettuaan. Nyt hän oli menossa tyydyttämään ruokahaluaan, vaikkei hän varsinaisesti ollut nälkää aikoihin tuntenutkaan. Parin askeleen päässä sileä käytävä päättyi oviaukkoon, jonka takaa tulvi himmeää valoa.

Ruskea torakka astui tunnelista huikeaan näkymään: Hänen edessään aukesi valtavan korkea luonnon luola. Sen katosta roikkui suuria stalaktiitteja, jotka olivat muodostuneet satoja vuosia sitten kalliossa olevista rei’istä vuotavan veden muovaavia.

Torakkamajuri seisoi teräsristikoista tehdyllä sillalla, joka oli pultattu kiinni luolan seinämässä. Ne olivat vankasti kiinnitetty kovaan kalkkikiveen ja siltaa ympyröivät korkeat kaiteet, ettei kukaan sattuisi putoamaan sieltä. Nazorak katsoi alapuolellaan jyrkän seinämästä loivenevan rinteen, jota peitti kuin metsä katosta liuenneesta kalkkikiviaineksesta syntyneitä stalagmiitti rykelmiä, taakse.
Rinteen takana aukeni suuri louhos, jossa kaivostyöläiset louhivat malmeja ja toivat niitä jalostettaviksi sulatusuuneihin. Louhoksen rautauunien tulet ja spottivalot näyttivät punertavilta pisteiltä savuverhojen hälventäminä tuolta korkealla olevalta sillalta katsottuna.

Majuri nuuhkaisi hajuelimiinsä kaivoksista kantautuvaa savun, hien ja sulan metallin epätasapainoista hajun sekoitusta. Luolan pohjalta nousevaa lämmintä ja tunkkaista ilmaa säädeltiin tehokkaan tuuletusjärjestelmän avulla, ettei luolassa olijoilta loppuisi happi. Yllättäen, alhaalla olevasta kaivostoiminnasta huolimatta, massiivisen luolan katossa ei ollut meteliä. Normaaleissa luolissa ääni kumahtelisi seinistä toiseen loputtomasti aiheuttaen hermoja riipivää meteliä, mutta tähän nazorakien insinöörit olivat varautuneet tekemällä kaivoksien seinistä täysin äänieristettyjä.

Yksinäinen torakka tunsi pientä ylpeyttä upeasta kaivoksesta ja muutenkin lajinsa kehittyneisyydestä. Saihan hän olla Puhtauden lajin edustaja.
Kauempaa hän ei kuitenkaan jaksanut seisoskella kolkolla sillalla. Hänellä oli tapaaminen.
Hän nousi portaat ylös korkeammalla olevalle terässillalle, joka johti suuren stalagmiitin juureen rakennettuun rakennukseen. Kun metalliristikosta tehty silta liittyi tippukiveä kiertävään tasanteeseen, se muutti tasaisemmaksi teräslevyksi, joita peitti punainen silkkimatto. Tasanteen kaiteilta nousi tasaisin välimatkoin lyhtypylväitä, joissa lepattava tuli loi mukavamman tunnelman kuin valokivien kylmä hehku.
Mustasta kivestä koostuvaan seinämään oli kaiverrettu syvennys, jota kannattelivat kaksi marmorista pylvästä. Syvennyksen seinä oli tummanruskeaa puuta, jonka keskellä oli jyhkeät tammiset pariovet, ja niiden molemmin puolilla kapeat ikkunat. pariovien edessä seisoi kaksi armeijan univormuun pukeutunutta vartijaa.

Kenraalimajuri harppoi punaista mattoa pitkin oville, jonka viereisistä ikkunoista kajasti kodikasta valoa luolan pimeyteen. Vartijat tekivät kunniaa, joihin hän vastasi vain nyökkäyksellä.

Ravintola oli keskisuuri, kahdeksankulmion muotoinen, jonka kaksi vastakkaista seinää olivat pitempiä kuin päätyseinät.
Ravintolan sisustus oli viihtyisä ja elegantti:
Valkoisiksi maalatut kiviset seinät oli viihtyvyyden vuoksi peitetty tummanruskeilla puupaneeleilla, joissa oli säännöllisiä koristeellisia kaiverruksia. Seiniä koristivat myös tasaisin välimatkoin punaisesta kankaasta tehdyt verhot, joissa koreilivat kultaiset koristeompeleiset Nazorak-symbolit ja muut tuon hyönteismäisten olentojen imperiumin tunnukset.
Katosta roikkuvien kattokruunujen, leveillä ruokapöydillä makaavien kynttelikköjen ja seinustoihin kiinnitettyjen öljylamppujen hämärä valo loi kodikkaan ja säädyllisen tunnelman.

Lattiaa peitti pehmeä, tosin keinotekoisesta villasta kudottu, vihreä kokolattiamatto. Puolivaloisa Sali oli täynnä pöytiä, joiden ääressä istuivat mitä silmäätekevämpiä torakkain kenraalistoa nauttimassa hienoista juomista ja kertaamassa töihinsä liittyvistä asioista ja politiikasta kollegojensa kanssa.
Nazorakien ainoa sallittu ja tuettu taiteellinen suuntaus oli Nazoralainen realismi, jonka tarkoituksena oli ylistää imperiumin saavutuksia ja osoittaa torakkain rodun puhtautta ja ylivertaisuutta muihin lajeihin nähden.
Vain harvoilla torakoilla oli tarpeeksi kuvataiteellista lahjakkuutta ja taiteilijan lahjoja tähän harvinaiseen tehtävään, ja se onkin yksi Nazorakien propagandan muodoista.

Sama koski myös ruuan laittoa. Vain johtokunnalla ja upseeristolla oli käytössään huippukokkeja, jotka loihtivat heille heidän arvoonsa kuuluvaa ravintoa. Nelikätiset, valkoisiin kokin vaatteisiin pukeutuneet hyönteisrahit olivat monikätisyyksiensä takia nopeita ja pystyivät tekemään monia työtehtäviä saman aikaisesti. Tarkan haju- ja makuaistin ansiosta kokit pystyivät jäljittelemään tarkat aromit, ja luomaan niistä tasapainoisen ja maittavan kokonaisuuden. Yhden ruoka-annoksen kimpussa saattoi olla samaan aikaan viitisen hyönteiskokkia.

Pitkä, kalpea keittiömestari leikkasi lihakimpaleen peukalon paksuisiksi, pitkiksi siivuiksi. Hän tarttui pihviin, lisäsi sen kuumalle messinkipannulle ja antoi sen kypsyä. Tulikuumasta pannusta huokuva lämpö ja höyry sai hien kihomaan torakan kasvoille. Hän pyyhkäisi äkkiä otsaansa valkoisella rätillä ja laski sen pöydälle. Hän tarttui ruokatasolla olevaan pulloon, joka sisälsi siirapin ruskeaa nestettä. Hän otti korkin pois ja kaatoi tilkan alkoholipitoista nestettä pannulle, joka leimahti liekkeihin. Kun alkoholi oli höyrystynyt lihasta, kokki nosti sen lautaselle ja ripotteli mausteita ja erilaisia yrttejä lisäämään makua. Lautaselle hän lisäsi lisukkeeksi vielä kasviksia erilaisilla valmistustavoilla tehtyinä.
Keittiömestari huokaisi tyytyväisenä ja huikkasi apulaiskokkiaan viemään annoksen keittiön suulla odottavalle tarjoilijalle. Lyhyempi kokki luovi keittiössä käyneen kuhinan lävitse huoneen toisella puolella olevalle tiskille, josta armeijan univormuun sonnustautunut tarjoilija otti sen ja kuljetti lautasen ryhdikkäästi kävellen salin puolelle.

Kenraalimajuri astui hienostoravintolan ovista sisään täpötäyteen saliin. Heti hänen saavuttuaan matalahko tarjoilija riensi palvelemaan häntä. Hän kertoi, että oli tullut tapaamaan työtoveriaan, ja tarjoilija pyysi majuria seuraamaan itseään ja ohjasi tulokkaan täysien pöytien ohitse. Koska kenraalimajuri oli vielä aika alhaalla Nazorakien hierarkiassa, häntä ylempiarvoiset torakat vain vilkaisivat häntä.

Viimein hän saapui pöydän luo, jonka edessä istui yksinäinen nazoupseeri. Hän nosti puolillaan kirkkaan punaista rypälejuomaa olevaa lasiaan tervehdykseksi majurille, kun tämä istui häntä vastapäätä.
”Täälläpä on tänään täyttä”, majuri virkkoi.
Istuttuaan, tarjoilija ojensi majurille ruoka- ja juomalistan, jonka jälkeen palvelija poistui tarkistamaan muiden asiakkaiden viihtyvyyttä, kun majuri selaili listaa. Toinen upseeri siemaisi juomaan ja kallisti hieman päätään katsoakseen majurin olkapään yli.
”Katsos keitä tuolla on”, hän nyökkäsi uteliaana kenraalimajurin taakse.
Torakkakomentaja kääntyi hieman vilkaistakseen kollegansa osoittamaan suuntaan.

Parin pöydän päässä, muista pöydistä kauempana salin nurkassa istui neljä korkea-arvoista Nazorakia, ja heidän ja muiden ruokailijoiden välissä seisoi kuusi hampaisiin asti aseistettua, tuimakatseista henkivartijaa.
”Ooh, itse johtoporraskin on täällä syömässä.”
”Jep, he istuvat omassa vakiopöydässään.”

Nelikko istui tummasta Vuota Maca-puusta tehdyssä ruokapöydässä, jonka jokaisessa jalassa oli tyylikkään tarkkoja puukaiverruksia ja kullan värisiä kuvioita, jotka istuivat hyvin arvokkaaseen puuhun.
Pöydän molemmin puolin oli samasta raaka-aineesta tehdyt tuolit, joiden istuimissa ja selkänojissa oli tummanvihreät, samettiset pehmusteet.

“Rintamalla on tapahtunut kovin vähän viime aikoina”, 007 yritti herätellä keskustelua. Pöydällä hänen edessään oli hopealautasella ties mistä asti kuljetettua kallista lihaa, jota hyvin harvat nazorakit ylimpiä upseereita lukuun ottamatta saivat koskaan maistaa.

008 nyökkäsi vaitonaisesti. Hän leikkasi hopeisilla ruokavälineillään, joissa oli koristeelliset kultaupotukselliset kuviot, viimeisiä paloja omasta ateriastaan. Hän oli tilannut itselleen liekitettyä Kewan rintaa Eteläisten saarijonojen yrteillä maustetulla kastikkeella ja moninaisilla vihanneksilla.

005 työnsi haarukallaan palan marinoidusta Mukau-lehmän sisäfileepihvistä suuhunsa ja mutusteli sitä antaumuksella. Hän oli riistaruoan iso ystävä, ja kieltämättä se näkyi myös hieman hänen vartalossaan – Torakkajohtaja oli hieman ylensyönyt. Hän pyyhkäisi suupieliään valkoiseen ruokaliinaan, ja totesi “Aivan, aivan. Mutta teillä Tiedustelupalvelussa on riittänytkin kylliksi tekemistä. Minusta tuntuu, että tämän ikävän tilanteen johdosta Nazorakien kunnioitus tiedustelupalvelua kohtaan on heikentynyt. Meidän on ilmeisesti yritettävä saada työläisten kunnioitus ja pelko palaamaan agentteja kohtaan, ettei mitään vastaavaa synny. Minun on varmaankin kannattavaa panostaa räväkämpään kansalaispropagandaan.”

“Jos viittaat siihen kapinayritykseen, se ei tule muuttamaan mitään. Kapteeni murskasi heidät ja palannee melko pian antamaan yksityiskohtaisen raportin”, 007 selventää närkästyneenä.

005 kohotti käsiään puolustelevasti. “Tottahan toki. Ajattelin vain, että pieni propagandalähetys tiedustelupalvelusta voisi muuttaa työläisten käsitystä myönteisemmäksi. Meidän on pyrittävä estämään Pesän sisäinen kuohunta ja osoittaa nazorakeille, että johtoporras hallitsee tilannetta yhtä rautaisesti ja määrätietoisesti niin sotakentillä kuin Pesän sisälläkin.”

Kenraali 001 istui mietteliäänä pöydän päässä suurella samettipäällysteisellä nojatuolilla. Juhlallisen punainen upseeriviitta riippui tuolin selkänojasta. Vasemmassa kädessään torakkaupseerilla oli hento juomalasi, joka oli puolillaan täynnä maltaista juomaa.
Nazorak-imperiumin ehdoton ja kyseenalaistamaton numero yksi oli pysynyt päivälliskeskustelun ajan poikkeuksellisen hiljaa. Harva kuitenkin pystyi tihkumaan samanlaista karismaa pelkällä läsnäolollaan. Jo päättäväisten vihreiden hyönteissilmien – kaikista vanhimpien sellaisten, sillä Äidillä ei silmiä ollut – vahva katse riitti vakuuttamaan ilman sanan sanaa. Nyt Kenraali kuitenkin avasi hyönteiskitansa ja puhui.

“Hallitsemmeko me sinusta tilanteen, Ministeri hyvä?” 001 kyseenalaisti. “Olet hyvä totuuksien kanssa. Virallisten totuuksien. Mutta edes kerran haluaisin kuulla muutakin kuin kaunopuhetta.”

Torakkain totuusministeri säikähti imperiumin nokkamiehen yllättävää kysymystä. Hän näytti menevän hämilleen, kun asia otettiin puheeksi. Hän painoi sormensa hermostuneena ristiin ja painoi katseensa hopealautasellaan olevaan puolikkaaseen riistapihviin, mutta 001:n silmien arvovaltainen ja karismaa uhkuvien silmien tuijotus sai hänet entistä kiusaantuneemmaksi.

Hetken hän mietti oikeita sanoja, kunnes vastasi: “Voi olla, että emme ehkä välttämättä hallitse tilannetta yhtä hyvin kuin ennen, mutta uskoakseni voimme korjata asian. Nazorakit eivät ole yhtä tottelevaisia kuin ennen hyvinä aikoina, ja tämä ‘vallankumousyritys’ on ilmeisesti osoitus heidän tyytymättömyydestään. Mutta juuri sen takia meidän on näytettävä, että tottelemattomat yksilöt saavat joutua syrjään ja että yhteiskuntaan ovat tervetulleet vain uskolliset ja lajistaan ylpeät työläiset…”

“Se, että kielessämme edes vielä on sana ‘kapina'”, 001 sanoi ääni muuttuen sana sanalta jäisemmäksi, “saa minut uskomaan, että otteemme on lipsunut. Hyvät herrat, nazorak-veljeni. En vähäksy saavutuksianne pätkääkään, mutta en ole rakentanut tätä kansakuntaa kymmeniä tuhansia vuosia vain nähdäkseni sen rivien halkeilevan.”
001 otti siemauksen juomastaan.

“Ymmärtänette.”

“Sen rivit eivät tule halkeilemaan”, 007 puuttui keskusteluun itsevarmasti. “Tämä yritys oli jo alkujaankin tuhoon tuomittu. Yksittäiset idealistit voidaan vaientaa. Kapinansiemenet voidaan tukahduttaa ennen kuin ne puhkeavat liekkiin.”

Pesäasiainministeri 008, myös Kenraaliluutnantti 008:na tunnettu torakka pyyhki suupielensä kastikkeenjäämistä ja laski monimutkaiset neljän käden hopea-aterimet lautaselleen. Nazorak-maavoimien toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö ja itse Kenraalin henkilökohtainen avustaja oli keskittynyt lähinnä kuuntelemaan. Hän ei kuulunut Pääesikuntaan. Hän ei ollut yksi seitsemästä vanhimmasta, joten hän ymmärsi olla kyseenalaistamatta korkea-arvoisempiensa sanoja. Nyt hän kuitenkin koki kykenevänsä tarjoamaan erikoisosaamistaan.

“Yhdyn arkkiagentin sanoihin, Kenraali”, tummahipiäinen nazorak sanoi ja suoristi monokkelia vasemman silmänsä päällä. “Kapina-ajatuksista on turha huolehtiakaan. Viime viikkojen tutkinnat ja mielipidekyselyt eivät ole nostaneet vallankumouksellisten tai yksilöllisten ajatusten osaa tilastoista edes prosentin kymmenesosaa. Kapinahuhut eivät ole kaikeksi onneksi edes saavuttaneet Pesää.”

Pesäasiaministerin vasen silmä nyki hieman. Hänen äänenpainonsa laski. “Huolta ei pitäisi olla… jos eläviä kapinallisia ei siis tosiaan ole enää.”

Kauempaa ovelta kantautui hälyä pääesikuntalaisten nurkkapöytään asti. 007 kurotteli hieman ja yritti nähdä mitä ovella tapahtui. Joku ravintolassa toimineista sotilaspalvelijoista kuulosti hermostuneelta. ”Herra Kapteeni, tämä on vain korkeille upseereille tarkoitettu tila. En voi päästää teit-”

”Se ei minua kiinnosta. Minulla on asiaa Arkkiagentille”, Kapteeni 666 selitti ja tönäisi nazorak-symbolein koristellulla kilvellään palvelijan sivuun. Hän heitti suuren miekkansa kiinni puiseen seinäpaneeliin torakkapalvelijan katsoessa kauhistuneena. Kaksimetrinen lyömämiekka melkein halkaisi koko seinäpaneelin, mutta lopulta jäi törröttämään kiinni siihen. Sitten 666 marssi suoraan ravintolan läpi, tervehti sotilaallisesti Kenraalin seuruetta ja sitten vetäisi yhden tuolin lisää 001:n pöydän päähän, 007:n viereen

”Kaikki ei mennyt aivan suunnitellusti, mutta väitän, että kaikki kapinalliset ovat kuolleet. Joukkosi haravoivat vielä läheisiä vuoria löytääkseen viimeisetkin ruumiit. Se typerys 219 tosin sai jostakin päähänsä haastaa jonkun kapinallisen kaksintaisteluun, ja ne kumpikin putosivat rotkoon”, hän kertoi nopeasti huomioimatta mitenkään kolmea muuta pöydässä istunutta torakkaa.

Pesäasiainministeri 008 huokaisi vaivautuneen näköisenä ja yritti olla katsomatta sisään tunkeillutta eliittisotilasta. Totuusministeri 005 tuijotti suosikkilöydöstään puoliksi yllättyneenä, puoliksi haltioissaan. Nimenomaan tämä kansanomaisuus ja tinkimättömyys olivat syitä, joiden takia Kapteeni 666 oli saavuttanut paikkansa kaiken hänen parhaan propagandansa kansikuvamiehenä.

Kenraali 001 piteli lasiaan ja tuijotti sen pohjaa. Hän jätti sisään rynnineen laivaston eliittiupseerin täysin huomioimatta. Oli kuin Kenraali olisi kuunnellut jotain, joka ei kantautunut muiden korviin.

”Mitä tarkoitat sillä, että ’kaikki ei mennyt aivan suunnitellusti’?” 007 kysyi tiukasti. ”Minä haluan varmistua siitä, että jokainen niistä pettureista varmistetaan kuolleeksi. Jokainen. Te haravoitte vuorta niin kauan kunnes löydätte ne.”

”Totta kai me etsimme ne. Eivätkä ne sitä paitsi siellä kaiken jään keskellä pysy hengissä montaa päivää, vaikka joku olisikin vielä elossa. Mutta sen tutkijan, sen 273:n, laboratoriosta löytyi monia mielenkiintoisia laitteita, joista voisi olla meille hyötyä”, Kapteeni vakuutteli.

”Kunhan etsitte ne ja tapatte. Tohtori voisi olla kiinnostunut mainitsemistasi keksinnöistä. Oliko sinulla muuta?”

666:lla ei ollut aikomustakaan lähteä vielä. Hän tilasi kovaäänisesti ”mitä tahansa vahvaa”, ja pian sai eteensä eliittisotilaan käsiin täysin sopimattoman elegantin hopeamaljan vihertävää juomaa. ”Ovatko agenttisi selvitelleet moniko muu työläisten keskuudessa tiesi tästä yrityksestä? Kannattaisi toimeenpanna joukkolikvidointeja, ihan vain varmuuden vuoksi”, hän alkoi kertoa omia näkemyksiään jatkosta.

008 pudisteli päätään. “Pesän sisäisten tutkimusten mukaan ei ole oletettavissa, että kapinoitsijoita voisi olla enemmän. Ja jos on, niin he älyävät tämän jälkeen piiloutua koloihinsa ja hylätä vastaavat suunnitelmansa. Lisäksi Pesän työläisten keskuudessa olevaa vartiointia ja tiedustelua lisätään, joten vaaraa ei pitäisi olla.”

“Entäs ne sen tutkijan apulaiset? Ne näkivät mitä kapinalliset puuhasivat, ehkä jopa auttoivat. Heillä on muutenkin ihan liikaa vapauksia siellä poissa pesästä”, 666 kysyi.

“Totta”, 007 sanoi nojaten päänsä pöytää vasten pitämiinsä käsiinsi. “273 oli eriskummalinen esimies. Hän ei pitänyt alaisiaan alempiarvoisina, ja hänellä oli kuulemma hyvät välit erääseen mekaanikoistaan. Hän kuulemma auttoi tätä monista rikkeistä, joista työläinen olisi voinut saada tuntuvankin rangaistuksen.”

Tiedustelupalvelun johtaja huokaisi. “Toisaalta se saattoi olla seuraus sille, ettei tuolla pahaisella tarkkailupisteellä ollut ketään muita korkea-arvoisia komentajia. Olimme lepsuja, kun emme pitäneet siellä tarkempaa vartiointia.”

“En arvosta virheitä”, Kenraali sanoi kylmän viileästi. “Mutta jos sotkua syntyy, se on siivottava. Ennen kuin syntyy… huhuja.”

“Herrasväki, herrasväki”, 005 rauhoitteli nauraen, leveä hymy hyönteiskasvoillaan. Totuusministeri hieroi käsiään yhteen, ja pitkät ja laihat kitiinikuoriset sormet tanssivat toistensa ympärillä. “Mehän kaikki todella tiedämme, että yksityiskohdat ovat mitättömiä ja harhaanjohtavia. Kokonaiskuvat, kokonaiskuvat. Totuus elää kokonaiskuvissa. Vuorella taisteltiin imperiumin vihollista vastaan.”
Ministerin hymy leveni levenemistään ja hän heilautti kätensä suoraksi.

“Siinä se! Eikä faktoja tarvitse edes… hienosäätää!”

“Ja teloitamme 273:n alaiset julkisesti syytettynä rikoksista imperiumia vastaan? Se olisi selkeä varoitus kaikille muille. Teot puhuvat enemmän kuin sanat, parahin ‘totuusministeri'”, Kapteeni selitti tyypilliseen omahyväiseen tapaansa. Hän saattoi olla ainoita nazorakeja, jotka aukoivat päätään satoja numeroita itseään korkea-arvoisimmille ja olla saamatta siitä edes moitteita.

“Älä pure kättä, joka ruokkii sinua, rakki!” 005 murahti yhtäkkiä puristaen kaikki neljä kättään nyrkkiin. Totuusministerin kasvot muuttuivat hirviömäiseksi irvistykseksi ja äänenvoimakkuus nousi jokaisella sanalla. “Minä tein sinusta enemmän kuin numerosi ja sotilasarvosi! Minä tein sinusta ikonin, IHANTEEN, ja sinä, sinä kehtaat… jos en pitäisi sinusta, olisit tuollaisten kommenttien jälkeen vain kasa-”
008 rykäisi äänekkäästi. Totuusministeri tajusi siinä samassa lopettaa.
“Herra Ministeri”, Pesäasiainministeri 008 sanoi virallisesti, mutta äänekkäästi. Hän suoristi upseeriviittansa kaulusta ja pyyhkäisi monokkelinsa linssiä sormenpäällään. “Voinko pyytää puheenvuoroa?”

005:n ilme muuttui tekopirteäksi virneeksi ja hän huomasi laskeutuvansa hitaasti takaisin tuolilleen.
“Aivan, aivan. Ole hyvä ja puhu.”

Pesäasiaministeri kröhi kurkkuaan ja aloitti. “Eikö vuoritukikohdan työläisten tapattaminen ole hieman haaskausta? Uskon että voimme hiljentää todistajat jollain muulla keinolla. Ja eikö jokainen imperiumin tukipiste ole aina varmuuden varalta tärkeä? Tämä paikka on käsittääkseni ainoa tarkkailupiste tuolla vuorella, joka pitää silmällä sitä, etteivät klaanilaiset yritä tunkeutua meidän linjaamme vuoren ylitse?”
Mustan värien torakka siemaisi laissaan jäljellä ollutta viiniä ja suuntasi katseensa kapteeniin.

“Ehdottaisin, että verenvuodatuksen sijaan yrittäisimme minimoida kulut ja uusien huhujen syntymisen riski.” 008 kääntyi katsomaan silmälappupäistä arkkiagenttia ja ylikenraalia. “Ehdottaisin, että voisimme hyödyntää vaihtoehtoisesti meidän muistimanipulaatiotekniikkaa, tai tarvittaessa koodi Sinistä.”
“En ole täysin varma onko järkevää saati mahdollista tyhjentää muistia niin monelta. En mielelläni soisi sen 000-jutun jälkipuinnin kaltaisten massamielenpyyhintöjen toistuvan. Se tulee liian kalliiksi hyötyyn nähden. Kenties voisimme pyyhkiä muistin vain kaikkein hyödyllisimmiltä yksilöiltä, ja likvidoida loput?” 007 kääntyi kysyvästi Kenraalin puoleen.

Kenraali 001 naurahti kuivasti.
“Tiedätte jokainen, Arkkiagentti etenkin, että koodi Sinisellä on kuusi direktiiviä.”
Nazorakien imperiumin numero ykkösen silmät siirtyivät huoneessa olijasta toiseen, kun hän rykäisi äänekkäästi ja alkoi luettelemaan.
“Ylläpidä rauhaa. Ylläpidä totuutta. Puhdista epäpuhdas. Suojaa puhdasta. Tuhoa uhka. Ja kuudes direktiivi… jos sanoisin sen ääneen tässä, joka ikisen ympäröivissä huoneissa illastavista upseereista, aliupseereista ja miehistön jäsenistä pitäisi käydä tuijottamassa siihen aivoja polttavaan sinihehkuun niissä mekaanisissa kämmenpohjissa.”

Pöydän ympärillä istuvat torakkaupseerit ja ministerit kuuntelivat kenraalinsa sanoja hiljaa.
“Ja sehän ei olisi kovin tuotantotehokasta, eihän niin?” 001 sanoi vilauttaen kovin poikkeuksellista hymyä. “Ei varsinkaan, kun juuri tällä hetkellä ahkerat pikku sormemme ovat direktiivi kuuden jäljillä.”

“Tarkoitatteko te siis sitä, että koodi Sininen ei ole käytettävissämme tähän tapaukseen? Kaikella kunnioituksella, mutta te tunnutte joskus intoilevan liian paljon direktiivi kuudesta”, 007 protestoi varovaisesti.

“Tarkoitan juuri sitä”, Kenraali vastasi välittämättä 007:n huomautuksesta. “Teillä on muitakin tapoja saada epätoivottuja näköhavaintoja ja muistikuvia katoamaan.”

“Aivan. Jättäkää ei-toivottujen ajatusten poistaminen minun huolekseni, Kenraali. Hoidan asian pois päiväjärjestyksestä”, Kapteeni ehdotti ehkä hieman omahyväisellä äänensävyllä.

“Tehdään sitten niin”, 007 myöntyi. Mustahaarniskainen eliittitorakka nousi rivakasti, heitti tuolin takaisin viereisen pöydän alle, nappasi miekkansa yhdellä kiskaisulla seinästä ja marssi ulos tyytyväisenä siitä, että sai taas tappaa jotakin.

– – –
Mukana kirjoituksessa minä, Gee ja Matoro.
Varastimme törkeästi 666:n Manulta omiin tarkoituksiimme (eli kiitokset hälle.)