Kallioinen saari lähellä Karzahnia

Kukaan ei koskaan pysähtynyt sille saarelle. Korkeintaan sata metriä halkaisijaltaan oleva maatilkku ei pitänyt sisällään millimetriäkään vihreää. Sinne ei voinut tehdä nuotiota, eikä siellä ollut edes matoranin koolle tarpeeksi tasaista aluetta, jotta siellä olisi voinut viettää yön. Saaren pohjoispuolella, miltei horisontissa häämöttävä kirjaimellinen helvetti ei sekään varsinaisesti vetänyt vieraita paikalle, joka kulki kartoissa vain nimellä Nascosto.

Ehkäpä siinä oli ainoa oikea kysymys, minkä saaresta pystyi esittämään. Miksi sillä edes oli nimi? Kuka sen oli antanut ja mitä se tarkoitti? Tuskinpa niihinkään kysymyksiin olisi kukaan osannut vastata.

Tai kenties pohjoisesta saapuva teknopiru olisi osannut. Mutta kukaan ei kysynyt.

Suuremmat voimat eivät olisi auttaneet häntä, joka olisi kysynyt.

Punamustan hahmon käsiin ja jalkoihin upotetut useat pienet apumoottorit hidastivat tämän jalkapohjien ja selän suurempien rakettimoottoreiden luomaa kiitoa. Haarniska kääntyi hitaasti pystysuoraan asentoon, suurten moottoreiden laskiessa tehoaan. Lopulta saatanallinen asia vain leijui saaren yläpuolella, laskeutuen hitaasti suoraan alaspäin.

Ja silloin, jos joku olisi ollut näkemässä, olisi saaren nimen alkuperä ehkä selvinnyt. Maa aukesi saaren keskeltä. Kivi siirtyi syrjään hetkeksi, kun metallinen olemus laskeutui saaren sisuksiin.

Mutta kukaan ei ollut näkemässä.

Sillä luoja paratkoon, jos olisi.

Syvällä kiven sisällä sijaitsevan laskeutumisalustan ympärillä oli hälinää pienen kaupungin veroisesti. Matoran-vilinää johtivat upseerien takkeihin pukeutuneet nynrah-haamut, joiden kaikkien ilmeet paistoivat yleistä huolestuneisuutta. Muutama pysähtyi tekemään kunniaa tukikohtaan tiputtautuneelle Killjoylle, kun taas suurin osa jatkoi toimiaan normaalisti. Valtavan hallin sivuilla hiljalleen kasaantuvat hävittäjät ja niiden tulevat pilotit olivat jo jotkut saaneet päälleen punamustaa teknojättiä muistuttavat sotamaalaukset.

Ilmeetön kypärä tarkasteli, kuinka monimuotoinen lajitelma eri lajien edustajia poukkoili pitkin ikivanhan näköistä laitosta. Kaksi steltinpeikkoa irroitti käytävän sivulla kompleksin muihin osiin johtavaa puoliksi umpeen ruostunutta ovea irti, samalla kun harmaan skakdin johtama matorantiimi kuljetti valtavaa metallinpalasta (jonka Killjoy niukin naukin tunnisti osaksi odinalaista hävittäjää) kohti rahtaushallia, jonka läpi entinen kenraali oli juuri kulkenut.

Se, mitä eteenpäin marssiva haarniska kuitenkin etsi, odotti häntä käytävän päässä. Hopeiseen, lajilleen epäolennaisen raskaaseen panssarointiin pukeutunut vihreä selakhi odotti kärsivällisenä, selkä suorassa, kädet ristittynä odottavasti selkänsä takana. Nainen odotti, että häntä huomattavasti suurikokoisempi punainen teknojätti saapui hänen kohdalleen ennen, kuin ojensi toisen raajansa kättelemistä varten. Musta käsi tarttui hopeiseen ja selakhi viittoi Killjoyta seuraamaan käytävälle heidän oikealla puolellaan.

Sanaakaan sanomatta merkillinen kaksikko marssi läpi koko saaren pinta-alan kattavan kompleksin. Harmaiden, rappauksen peittämien käytävien kapeus pakotti kaikki sille pyrkivät perääntymään nopeasti, nähdessään koko tilan täyttävän Killjoyn marssiessa sitä pitkin kaksi identtistä selakhia perässään. Ensimmäisen perään ilmestynyt kopio piti silmillään vihreää visiiriä, jonka sisäpinnalla vilisi dataa.

Lopulta merkillinen nelikko saapui paikkaan, joka näytti olevan kyseisen käytäväverkoston päätös. Ruosteinen rautainen ovi odotti Killjoyta, joka kääntyi kohti saattajiaan. Hän ei ollut edes huomannut, milloin kolmas identtinen selakhi oli liittynyt heidän joukkoonsa.

“Herra Killjoy, kanava on avattu antamiisi yhteystietoihin”, ensimmäinen selakhi totesi.

“Yhteys on salattu, aivan kuten pyysitte, Herra Killjoy”, täydensi toinen, visiirikasvoinen selakhi.

“Jätämme teidät nyt yksin, Herra Killjoy”, sanoi kolmas.

Jos entinen kenraali ei olisi tiennyt paremmin, olisi hän nyreissään pyytänyt olla käyttämättä hänestä arvonimeä “Herra”. Killjoy kuitenkin tiesi, ettei pahamaineisten kolmosten kyseenalaistaminen välttämättä olisi viisasta. Siitäkään huolimatta, että nämä suostuivat työskentelemään hänelle.

“Kiitos. Voitte palata asemiinne, Brez.”

Selakheista ensimmäinen kääntyi kannoillaan. Kaksi muuta jäivät tuijottamaan Killjoyta miltei loukkaantuneena.

“Ja Brez… sekä Brez”, Killjoy täydensi. Selakhit seurasivat siskoaan.

Varmistettuaan, että kaikki kolme jalkaparia olivat kadonneet siltä osuudelta käytävää, jonka hän kykeni näkemään, Killjoy viimein kääntyi ja työnsi rautaisen oven auki. Suurikokoisen huoneen sisältö miellytti hänen silmäänsä. Se oli jopa parempi, mitä hän oli toivonut.

Ensisilmäyksellä näytti, että huone olisi ollut vain sysimusta. Sitten, seiniä tarkemmin tarkastelemalla siitä erotti, että sen seinät vain koostuivat lukemattomista, hyvin tiheälti seinään upotetuista näytöistä. Niistä suurimmat olivat suoraan Killjoyn edestä löytyvät, ja automaattisten valojen sytyttyä huoneeseen hän myös huomasi niiden edestä koko huonetta kontrolloivat paneelit.

Killjoy sulki oven huolellisesti perässään, ennen kuin asteli paneelille. Ilmeetön kypärä skannasi kontrollit kerran läpi. Sitten, melkein kuin tottuneesti, musta sormi löysi oikean painikkeen paneelin reunasta. Näytöt rävähtivät kaikki päälle kerralla.

Lukemattomat kartat, suunnitelmat, listat ja arkistoista kaivetut uutisartikkelit. Jokainen raportti ja asiakirja. Kaikki olivat Killjoylle jo ennestään tuttuja. Se, mikä entistä metsästäjää kiinnosti, oli näyttö hänen oikealla puolellaan, joka ainakin aluksi näytti tyhjältä. Se ei kuitenkaan ollut. Pienenpieni vihreä pallo aivan ruudun oikeassa alareunassa kertoi, että yhteys oli auki. Puhelu, johon Killjoy oli toivonut, ettei hän joutuisi turvautumaan, oli alkanut.

“Siitä on hetki, ystävä”, lausui äänenmuuntimen takaa tuleva matala ääni. “Olemmehan kahden?”

“Kyllä”, vastasi kypärän äänenmuuntajan takaa tuleva matala ääni.

“Näin uudet luutnanttisi. Viehättävät siskokset… mutta kahdessa päivässä? Kaksi päivää, Nui-Kralhi. Olet koonnut kahdessa päivässä yksityisarmeijan. En voi olla miettimättä, mihin tarvitset minun palveluksiani.”

“Sinä lupasit auttaa”, Killjoy mutisi. Hän katsoi kohti ruutua, jolta puhelua mitä ilmeisimmin monitorointiin. Kuin tietäen, että ääni toisessa päässä myös näki hänet, “Minä autoin sinua, kun sitä minulta pyysit. Nyt on aika vastavuoroisuudelle.”

“En horju siitä, mitä olen sinulle luvannut, Nui-Kralhi. Luulin, että se oli jo selvää. Mutta… väistit kysymykseni. Tuollaisen joukon ympäröimänä sinulla tuskin on vaikeuksia päästä tavoitteisiisi.”

“Koillissakara on luonut paljon vihollisia. Moni on menettänyt jotain… tai jonkun. Monen veri on virrannut Odinan ja Xian käsissä. Mutta halukkaita ottamaan kostonsa tai ei, nämä miehet ja naiset eivät ole johtajia. Operaatiomme tarvitsee jonkun jolla on… langat käsissään.”

Ääni hymähti.
“Jos koet, että se on tarpeen. Lupasin sinulle paljon. Ja jos nyt on oikea hetki, niin-”

“Niin nyt. Kyllä”, keskeytti Killjoy.

“Hyvä on. Kuuntelen”, ilmoitti ääni. Killjoy nyökkäsi ja asteli takaisin isoimman ruudun äärellä olevalle konsolille. Hän tarttui huoneen vasemman reunan ohjaimiin, tuoden esille suurempana kartat sen ruuduilta.

Viisisakarainen tähti oli täynnä sinisiä pisteitä, punaisia viivoja ja pienin valkoisin merkein merkattuja laajempia alueita. Killjoy otti askeleen sivulle, jotta hänen yhteyden päässä oleva keskustelukumppani näkisi kaiken, minkä hänkin.

“17 kohdetta”, huomasi ääni nopeasti, “Ystäväsi on ollut kiireinen.”

“Joista kahdeksan sijaitsee siistissä rykelmässä keskellä Xian tarkimmin vartioitua aluetta”, Killjoy vahvisti ja teki käsillään tarkoin mitatun liikkeen, joka zoomasi kartan sisällä suoraan karun saarinäkymän ylle. Siniset pisteet olivat todella aivan vieri vieressä.

“Xialaiset puolustavat kumppaneitaan motiiveihin katsomatta, Kralhi. Tarvitset jotain isompaa, jotta voisit haastaa liskoruhtinaiden puolustukset.”

Killjoy hymähti myöntävästi. “Isompaa hyvinkin. Nyt kun Liigakin on aktivoitunut jälleen, tehtaille asti pääseminenkin perinteisin keinoin olisi itsemurhaa. Ja Xia on alkanut tarkkailemaan ilmatilaansa neuroottisesti edellisvisiittini jälkeen.”

“Ja mistä lähtien se on ollut sinulle ongelma”, tiedusteli ääni, joka aisti Killjoyn äänestä kehkeytyvän suunnitelman.

“Kahdeksan tehdaskompleksin matalaksi laittaminen vaatii tulivoimaa, joka ei välitä Liigan kokoisesta vastarinnasta. Se vaatii jotain, jota vortixxit vartioivat tarkemmin, kuin mitään.”

“Ystävä hyvä. Älä sano, että olet alkanut jahtaamaan vanhoja legendoja.”

Punamusta haarniska kääntyi katsomaan kohti huoneen oikean puolen vastaanotinta. Ilme kypärän alla lähenteli sarkastista.

“Sinunkaltaisesi varmasti tietää, että kaikilla legendoilla on alkunsa. Ja tämän olemassaolosta olen varma. Sen sijainnista taasen… minulla on vain arvauksia.”

“Mutta kuulostat siltä, kuin siltikin tietäisit seuraavan siirron?”

“Kyllä.”

Uusi käsien heilautus tapahtui. Kartta zoomasi ulos, kunnes kädet heilahtivat jälleen. Nyt oltiin jo Steltin pohjoisella puolella. Keskellä merta, jonne oltiin vain asetettu valkoinen piste.

XMS Donovan

“Donovan”, ääni mietti, “Ei kuulosta sotalaivalta.”

“Koska se ei ole”, Killjoy vahvisti, “Se on risteilyalus. Steltin ja Xian valtaapitävät järjestävät siellä salaisia juhliaan tasaisin väliajoin. Saarien välinen politiikka muotoutuu aina siellä. Raha ja valta kohtaavat alkoholin ja vallanhimon kanssa.”

“Ja tällä laivalla on joku, joka osaisi vastata ‘legendasi’ sijaintiin?”

Killjoy nyökkäsi ja heilautti vasempaa kättään taakseen. Pieni näyttö vasemmalla seinällä, lähellä ruosteista ovea, rekisteröi käskyn. Mustahopeisen vortixxin kasvot ilmestyivät näytölle.

“Pelottavalla vauhdilla Xian valtakamppailuun mukaan saapunut neitokainen. Näyttää harmittomalta päällepäin, mutta tiedustelujoukko epäilee, että hänellä on vahvoja metsästäjäyhteyksiä. Viimeisen kuuden kuukauden aikana hänen nimiinsä ollaan rekisteröity kymmeniä Xian sotilasvahvuuksia sisältäviä yrityksiä. Jos joku tietää kohteemme sijainnista, se on hän.”

“Tässä vaiheessa on vuoroni esittää taas ajankohtainen kysymys. Mihin tarvitset minua?”

“Alus lähtee taas matkaan tänä iltana. Liskoystävämme on rekisteröity sinne. Ja minä tarvitsen lipun.”

“Ja kun sanot ‘lipun’”, ääni tiedusteli, “oletan, että tarkoitat lippua. Et tapaa räjäyttää puolen aluksen kokoista reikää laivan kylkeen.”

“Kyllä.”

“Sinun kanssasi ei aina tiedä.”

Killjoy vain murahti. Sormia napsauttamalla kaikki vasemman seinän ruudut sammuivat, jättäen hetken hiljaisuuden neuvottelevien välille. Lopulta Killjoy naulitsi katseensa suoraan kohti pientä, ruudun yläpuolella olevaa kameraa.

“Lippu ei ole ongelma. Aivan toisenlainen huoli painaa mieltäni, kenraali hyvä.”

Killjoy suoristi ryhtinsä, ristien kätensä selkänsä taakse. “Ja mitäköhän tämä huolesi oikein koskee?”

“Jos suunnitelmasi toteutuu…. jos todella pääset legendan jäljille.”

“Niin?”

“Oletko todella valmis aloittamaan yhden kaikkien aikojen suurimmista terroristioperaatioista? Oletko valmis vaarantamaan tuhansia viattomia sieluja henkilökohtaisen kostosi liekeillä?

Killjoy oli astellut takaisin paneelille. Puhelu, jonka tarpeellisuutta kenraali edelleen inhosi, oli päässyt tältä erää hänen mielestään päätökseensä.

“Koston vuoksi… ehkä. Mutta ei henkilökohtaisen. Ei koskaan.”

Hiljaisuus puhelun toisessa päässä oli piinaava. Killjoyn sormi oli jo valmiina näppäimellä.

“Hyvä on. Voin luvata, että toimitan liput sinulle nopeammin kuin kukaan.”

Killjoy nyökkäsi ja sormi painautui pohjaan. Yhteys oli poikki ja mietteliäs Killjoy olisi varmasti jäänyt pohtimaan pidemmäksikin aikaa edellispäivien tapahtumia. Vuosituhannen rekrytointirumbaa ja sitä, mitä hänelle oli valjennut Onu-Metrussa, mutta aika ei ollut hänen puolellaan. Vihreä valo Killjoyn ranteessa kertoi, että yhteydet kompleksin sisällä olivat valmiita käyttöön.

Musta sormi näpytteli rannetietokonetta hetken ja lopulta naisen ääni puhui entisen kenraalin korvassa.

“Brez kuulee.”

“Ja Brez.”

“Sekä Brez.”

“Hyvä”, tuumi Killjoy, “Valmistelkaa alus ja laittakaa paremmat päälle. Toivottavasti osaatte tangoa.”