Bio-Klaanin Saari, Lehu-Metsän itäraja

Metsän laita häämötti jo. Jäätutkijalla ei ollut aavistustakaan, kuinka kauan hän oli juossut. Auringot loistivat jo kirkkaina taivaalla, joten kohtaamisesta Kätösten kanssa oli jo useita tunteja. Hän ei kuitenkaan suunnitellut pysähtyvänsä.

Valkoinen Nazorak vilkaisi taakseen. Hän tiesi, ettei tiedustelun kaksikko ollut seurannut häntä, mutta pälyili silti olkansa yli vähän väliä. Tälläkin kertaa takana oli kuitenkin vain metsää. Edessä sen sijaan törmäys.

Jäätutkija kaatui selälleen.

Hän käänsi katseensa äkkiä törmäyksen kohteeseen. Zyglak.

Voi ei…

”Zazi?” törmäyksen kohteeksi joutunut lisko ähkäisi. Se oli massaltaan miltei kolminkertainen torakkaan verrattuna, joten se seisoi yhä tukevasti jaloillaan.

Jäätutkija ei vastannut mitään, vaan nosti välittömästi pistoolinsa. Hän ei uskonut, että Zamorit läpäisisivät liskosoturin paksua nahkaa, mutta arveli, ettei pistooli vasten Zyglakin kasvoja ainakaan huonontanut hänen tilannettaan.

Samassa kun Nazorak sai aseen esiin, hänen ranteensa joutui voimakkaan iskun kohteeksi. Pistooli lensi sivuun.

Hyökkäyksen iskijä paljastui, kun Jäätutkija katsoi vasempaan. Toinen Zyglak oli huitaissut tuliaseen pois torakan otteesta nopealla hännänliikkeellä. Siinä ne seisoivat, kaksi Zyglakia, toinen punamusta ja toinen sinivihreä. Sinivihreä, se, johon Jäätutkija oli törmännyt, oli kaksikosta suurempi. Liskot näyttivät aivan yhtä yllättyneiltä kuin ötökkäkin.
”Zozo ze?” sinivihreä päästi suustaan epäuskoisesti.

Punamusta kaivoi reideltään ison veitsen.

”Seis, odottakaa!” Jäätutkija huudahti. Hän oli pahasti alakynnessä.
”Zozo jo zi zasesa za guzezi zozo raze giindo giize zisazasou za?” tummanpunainen sähisi ja otti muutaman askelen torakkaa kohti. ”Zazada sa zose ga zozo raze zazada zo jozesu zodozadda zizazi ruzuzagii za giide ziragu?”

Puukko lähestyi uhkaavana.

”Radde Mei”, sinivihreä sai sanotuksi. ”Zase sa deigagu giite zizai jozesu.”

Punamusta Zyglak mulkaisi lajikumppaniaan.
”Sadagi sa, zozagai si gosesa zo zisin giiragen”, se sylkäisi, mutta laski teräaseensa.

273 makasi ruohikolla isokokoinen Zyglak-naaras yläpuolellaan. Jäätutkija kävi kuumeisesti läpi zyglakien kielistä sanavarastoaan. Kaikkien Universumin kielien opiskeluun ei Jäätutkijallakaan ollut elämänsä aikana ollut aikaa, joten kyseinen tilanne oli melko kinkkinen kielimuurinsa takia.

Valkoinen nazorak sai kuitenkin sanotuksi “Älkää tappako! Olen vaaraton…!
Punamusta Zyglak katsoi ärtysästi valkoista hyönetistä.
273 vilkaisi sivusilmällään oikeassa kädessään olevaa hanskaansa. Voi hitsi. Zyglakit ovat immuuneja elementaalienergioille. Hanskani ei siis vaikuta heihin, vaikka pääsisinkin käyttämään sitä… On kai parempi hoitaa tämä rauhanomasin keinoin.
273 nosti aavistuksen verran päätään nousten kyynärpäittensä varaan. “Saanko nousta?” Hän kysyi arasti.
Sinivihreä Zyglak katsoi kysyvästi punamustaa lajitoveriaan, joka vastasi olankohautuksella.
“Zyugeziza zugoziragen!” Sinivihreä murisi uhkaavalla äänensävyllä.

Valkoinen tiedemies nousi hitaasti jalkateriensä varaan ja ponnistautui ylös. Hän astui askeleen verran kauemmaksi kaksikosta, muttei enempää. Liskonaisen katse näytti terävöityneeltä ja valmistautuneelta hyppäämään tiedemiehen kimppuun, jos tämä yrittäisi paeta.

273 aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta lause seisahtui ennen kuin se ehti alkaakaan. 273:n silmät katsoivat jonnekin ylös ja hänen suustaan kuului vain mietteliästä muminaa. Hän ei muistanut voida-verbiä.
Lopulta hän sanoi matoraniksi “Voisimmeko puhua matorania?”

Zyglakit katsoivat toisiaan. Naaraan ilme oli hieman kiusaantunut ja Zyglak-uros raapi niskaansa. Lopulta naaras nyökkäsi.

“Oletko ötököiden tiedustelija?” Zyglak kysyi Nazorakilta.
273 pudisteli päätään. “En. Ettekä ilmeisesti tekään. Tunnutte välttelevän Nazorakeja, vaikka olette tietääkseni liitossa Imperiumin kanssa.” 273 heitti vastausvuoron liskomiehille.

Tummanpunainen näytti siltä, että sai ajatuksen ja mutisi jotain zyglakien kielellä. Koiras näytti aluksi epäilevältä, mutta hetken supatuksen jälkeen näytti hyväksyvän idean.
”Onko sinulla… karttaa?” naaras-Zyglak kysyi vahvalla aksentilla. Hänelle tuotti selvästi vaikeuksia nöyrtyä puhumaan torakalle.

Jäätutkija hämmentyi. Olivatko liskosoturit eksyneet?
”Ei, ei ole”, hän vastasi.

Zyglakit näyttivät pettyneiltä. Valkoinen torakka kuitenkin jatkoi. ”Mitä te kartalla?”

Kiusaantunut ilme levisi liskojen hammasrikkaille kasvoille. ”Meidän pitäisi päästä vuoren juurelle, mutta emme voi enää kulkea tasankojen poikki”, koiras-Zyglak selitti. ”Aivan liikaa torakoita.”

273 puntaroi vaihtoehtojaan. Hänellä oli erinomainen tuntemus saaresta, aivan kuten useimmilla muillakin tiedemiehillä. Jos hän kuitenkin antaisi liskoille mitä he halusivatkin, mikä estäisi niitä viiltämästä hänen kurkkuaan auki?

273:lle tuli kuitenkin ajatus, joka sai pienen hymyn nousemaan hänen kitiinisille kasvoille.
“Noh, minulla on kyllä suhteelisen hyvät tiedot tämän saaren maantieteestä”, Jäätutkija aloitti rupattelevalla sävyllä “mutten suostu antamaan tietojani ilman vastapalvelusta…”
Punamusta Zyglakeista kiivastui tiedemiehen puheista. “Älä unohda, ketkä meistä ovat niskan päällä. Kerro tietosi!”
Koiraslisko katsoi lajitoveriaan hieman säikähtäneenä.

“Uskon, että minusta on enemän hyötyä teille elävänä kuin kuolleena”, 273 vastasi “ja reaktioistanne päätellen tarvitsette tietojani yht paljon kuin minä teidän. Joten ehdotan vaihtokauppaa.”

Sinivihreä Zyglak supatti punamustalle naaraalle. “Hän on kyllä oikeassa. Me tarvitsemme häntä.”
Mei-niminen naaras näytti lähinnä ärtyneeltä, mutta myönsi itsekin heidän tarvitsevan tuota torakanplanttua.

Yksissämielin he siis vastasivat vaihtokaupan käyvän.
Mei oli juuri aukaisemassa terävärivisen suunsa kysyäkseen, mutta Jäätutkija keskeytti. “Antaisitko sen puukon pois?”

“Hm?”

273 hymyili. “Jos kerran keskustelemme asiallisesti, niin eihän siihen teräaseita tarvitse? Hieman niin kuin luottamuksen osoitukseksi.”

Zyglak tuhahti happamasti. Sitä ei selvästikään kiinnostanut väitellä torakan kanssa.

Nazorakin pistooli ja Zyglakien veitsi makasivat vieretysten erään puun juurella kauempana omistajistaan.

Kolmikko istuivat hiekkaisella maalla. 273 piirsi pienellä risulla maahan kuvioita ja kaksi Zyglakia istuivat jalat ristiasennossa hänen edessään. Molemmat lisko-olennot olivat kumartuneet tuijottamaan Jäätutkijan heille piirtämää karttaa.

”Kuten varmaan tiedättekin, olemme nyt metsän itärajalla. Metsän luode- ja pohjoispuolella sijaitsee matoralaisten nimittämä ’Kummitusten suo’, mutta ainakin yhdessä kohtaa Vuoren rinne laskee suoraan metsään.” 273 selosti osoitellen samalla tikullaan hiekkaan piirtämiään kuvioita metsästä ja vuoresta.

”Kuljette jotakuinkin samaa reittiä kuin minäkin etelärinteelle”, tiedemies opasti, ”mutta suosittelen kulkemaan metsän reunaa. Metsässä on… ikävämpiäkin asioita, kuin Nazorak-partioita.” Jäätutkijan ääni madaltui lauseen lopussa. Hän katsoi vaistomaisesti taaksensa metsän pimentoihin.
”Älkää menkö syvemmälle metsään, ainakaan tänään.”

Zyglakit katsoivat toisiaan. Jokin valkoisen torakan katseessa vakuutti liskot siitä, että varoitus oli syytä ottaa tosissaan.

”Teidän vuoronne”, 273 lausui. Hänen täytyi saada tietää Allianssin liikehdinnästä mahdollisimman paljon. Vaikka mitä oli saattanut tapahtua hänen harhaillessaan erämaassa.

Zyglakit selittivät Nazorakille tietonsa saaren tapahtumista: torakkarintaman hivuttautumisesta etelään ja evakkojen pakomatkasta. 273 huomasi kuitenkin, että syytä paniikkiin ei ollut. Torakoiden vaikutus ei ollut suurta näin etelässä – loppumatka sujuisi luultavasti ja toivottavasti ilman ainuttakaan lajikumppanikontaktia.

Kun tiedot oli vaihdettu, kolmikko nousivat yhdessä ja 273 ja Mei kävelivät kohti puunjuurta, jolle he olivat jättäneet aseensa. Kun sekä Nazorak että Zyglak kumartuivat yhdessä nostamaan aseitaan, he molemmat sattuivat vilkaisemaan toisiaan. Heidän kummankin ilme näytti epäluuloiselta. kummankaan irrottamatta katsettaan toisistaan kynnellinen ja kitiinimäinen käsi poimivat pistoolin ja veitsen maasta. Sen tehtyään molemmat astuivat askeleen kauemmaksi toisistaan.
Sinivihreä Calibus hieraisi niskaansa tyytyväisenä. Kukaan ei ollut vielä kuollut.

Zyglakit kiittivät vielä saamistaan ohjeista, joskin hyvästit eivät olleet niin surumielisiä kuin joku olisi saattanut odottaa.

273 työnsi rakkaan pistoolinsa takaisin riekaleisen vaatekappaleensa sisään ja heilautti sen olkapäilleen. Hän katsahti edessään avautuvaa ruohotasankoa. Zyglakien antamien tietojen avulla hänen ei vielä tarvinnut kummemmin pelätä Nazorakien rintamaa. Sitten hän vielä käänsi katseensa takanaan häämöttävään metsään. Jäätutkija kuitenkin havaitsi liskoparivaljakon edelleen metsän reunalla. he ilmeisesti kinastelivat jostakin.

273 tunsi vielä velvollisuudekseen varoittaa viimeisen kerran.
”Hei!” Hän huusi. Zyglakit kääntyivät katsomaan häneen.

”Älkää menkö metsään!”