“Tuota…” Nerva mumisi. “Minulla olisi… tämmöinen.”

Hän kaivoi paksun puuvillakankaaseen pakatun palan kinkkua esiin, ja laski sen vaativalle kouralle.

“Hmph!” mättään sisuksista kuului.

Käsi vetäytyi saaliineen takaisin luukkuun, joka pamahti kiinni paljon nopeammin kuin oli avautunut. Yhtä hirveästi sen saranat joka tapauksessa parkaisivat.

Nerva oli hämillään. Mikä tätä maailmankolkkaa vaivaa…

Hän oli itse kotoisin saarelta, jonka läheltä kulki useita tärkeitä kauppareittejä. Omasta mielestään hän oli nähnyt jos minkämoista kulkijaa ja kummajaista, mutta tämä luukku oli… jotain muuta. Vaan eipä Nervan auttanut kuin puistaa päätään ja sulkea yhtä kinkkua kevyempi laukkunsa.

Kai se sitten kelpasi…

Matoran kääntyi kannoillaan ja harppoi takaisin ratsuvanhuksensa luo. Hän irrotti sen puusta ja nousi sen selkään. Matka jatkukoon.

Elikon löntystäessä Nervan ohjastamaan suuntaan matoran ei osannut olla miettimättä, oliko kinkusta luopuminen ollut virhe. Kaikista hänen eväistään juuri kinkku oli ravitsevin – jos hän eksyisi, runsasenergiainen kimpale olisi ollut arvossaan.

Matkalaisen arvioidessa valintaansa luukun asukki tutustui saamaansa läpikulkumaksuun. Nervalla ei ollut aavustustakaan siitä, millaisen kohtalokkaan ratkaisun hän oli tehnyt…