“Tuota…” Nerva mumisi. “Minulla olisi… tällaista.”

Hän kaivoi esiin termospullon ja puisen vara-mukinsa. Hän kaatoi lämmintä juomaa mukiin, ja ojensi gölgin vaativalle kouralle.

“Hmph!” mättään sisuksista kuului.

Käsi vetäytyi saaliineen takaisin luukkuun, joka pamahti kiinni paljon nopeammin kuin oli avautunut. Yhtä hirveästi sen saranat joka tapauksessa parkaisivat.

Nerva oli hämillään. Mikä tätä maailmankolkkaa vaivaa…

Hän oli itse kotoisin saarelta, jonka läheltä kulki useita tärkeitä kauppareittejä. Omasta mielestään hän oli nähnyt jos minkämoista kulkijaa ja kummajaista, mutta tämä luukku oli… jotain muuta. Vaan eipä Nervan auttanut kuin puistaa päätään ja sulkea yhtä gölgimukillista kevyempi laukkunsa.

Kai se sitten kelpasi…

Matoran kääntyi kannoillaan ja harppoi takaisin ratsuvanhuksensa luo. Hän irrotti sen puusta ja nousi sen selkään. Matka jatkukoon.

Elikon löntystäessä Nervan ohjastamaan suuntaan matoran ei osannut olla katumatta gölgistään luopumista. Tuuli nousi ja ikävä tuntemus kurkussa teki paluutaan. Lämmin juoma olisi maittanut.

Matkalaisen arvioidessa valintaansa luukun asukki tutustui saamaansa läpikulkumaksuun. Nervalla ei ollut aavustustakaan siitä, millaisen kohtalokkaan ratkaisun hän oli tehnyt…